Kivaa Tekemistä vieraili 5-tien spesiaalissa putiikissa Riikka-Piikassa!

Julkaistu:

11.10.2018
| Kirjoittanut:

Riikalla (vas.) ja Pirjolla riittää lankakerissä järjesteltävää, mutta löytyy putiikista muutakin! Kuva. KivaaTekemistä.fi

Oli hieno vierailla syyskuun lopulla yhdessä Suomen erikoisimmista tienvarsiputiikeista, Joroisten Riikka-Piikassa, joka vieläpä menestyy nettikaupan aikakaudella.

Pääkaupunkiseudulta on reilun kolmen tunnin matka Joroisiin ja Riikka-Piikkaan. Putiikki oli lukijamme suosituksesta mukana jo vuoden 2015 Ihanimmat pikkuputiikit -julkaisussamme. (www)

Siitä lähtien lanka- ja lahjatavarakauppias Riikka Denby-Pettersson on halunnut olla Tähtikohde-asiakkaamme ja mahdollistanut omalta osaltaan mediamme olemassaolon. Keskustelin Riikan kanssa myös kaupan alan tilanteesta, mutta mennään ensin mielenkiintoisempiin aiheisiin! 🙂

Ensi kerran tutustuimme Riikka-Piikka -myymälään omakohtaisesti kaksi vuotta sitten. Vuosi sitten kysyimme kuulumiset ja päivitimme aiempaa artikkelia tuorein tiedoin. (www)

Nyt oli toki uuden vierailun vuoro!

Vuonna 2012 avatun Joroisten Jari-Pekan (24 h) palvelutarjonta on monipuolinen: Aamiainen, seisova pöytä, À la carte, yöruuat, K-Ruokakauppa, Neste, Hesburger, Kotipizza, Subway, Riikka-Piikka, Finnmari, Joroisten Leipomo. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Riikka-Piikka sijaitsee etelästä tullessa Mikkelin ja Juvan jälkeen Joroisissa Jari-Pekka -liikenneaseman yhteydessä. Oli mukava nauttia maukas lounas seisovasta pöydästä. Ihanan pikkuputiikin yrittäjä, maailmaa nähnyt mutta Kreikan ja Englannin jälkeen Joroisiin vuodesta 2012 takaisin asettunut Riikka kertoi, että Joroisten Jari-Pekka on ensimmäinen aidosti erilainen taukopaikka etelästä 5-tietä pohjoiseen mentäessä. Se on oiva taukopaikka esimerkiksi matkalla Vuokattiin tai Rukalle.

Neulomisesta siskon kautta innostunut Riikka lähti yrittäjäksi edesmenneen äitinsä houkuttelemana. Kuten kaksi vuotta sitten kirjoitimme, Riikan sanoin: ”Ajattelin ennen, että minähän en takaisin Suomeen muuta, enkä varsinkaan kotiseudulle.”

**
Syksyn ja talven KivaaTekemistä.fi -kampanjat varataan nyt!
Jos haluat Tähtikohteeksi ja/tai että kerromme sinun kohteesi tarinan, otathan yhteyttä, puh. 0400 468 174 tai henri(a)kivaatekemista.fi. Lue lisää

**

Huikaiseva käsinneulottu merinovillahuivi Riikka-Piikan langoista. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Tämä ihmeputiikki sen kun kasvaa. Yritys työllistää Riikan lisäksi kaksi osa-aikaista. Vierailumme aikana myymälässä palvellut Pirjo Paavilainen on ollut työharjoittelijana, mutta hänkin on siirtymässä myymälän osa-aikaiseksi työntekijäksi. Markkinoinnissa auttaa itsenäisenä yrittäjänä Sami Saarenheimo.

Silti Riikka haluaa pitää putiikin putiikkina. ”Räsymatot lattialla”, ”helppo tulla” ja ”hyvä palvelu” ovat asioita, joista yrittäjä haluaa pitää kiinni.

Kun Riikka-Piikan valikoimiin tutustuu, myymälän kätköistä löytää vaikka mitä kivaa!

Langat ovat toki kaiken perusta ja niitä myydään verkkokauppaa myöten. Lankoja tulee ympäri maailmaa, varkautelaisesta villasta perulaiseen alpakkaan.

Kuva: KivaaTekemistä.fi

Lankakakut ovat hauskoja. ”Näillä kakuilla virkkaat tai neulot liukuvärjättyä huiveja, paitoja tai mitä vaan!”, Riikka vinkkaa. Myymälästä löytyy myös käsinneulottuja nimikoituja tuotteita, joissa osa tuotosta menee kehitysmaissa työskentelevien hyväksi.

Lankavalikoimaa on silkistä ja bambusta aina sukkalankoihin. Uutuutena on esimerkiksi Urth-tuotemerkin 100 % merinovillainen käsinvärjätty lanka, josta muotoutuu neulottaessa raitoja, ks. huivikuva edellä. Tämän talven uutuuksia ovat myös Regian silkki- ja merinosukkalangat.

Veikeitä Katja Saarion kettukortteja ja kotimaisia House of Simonen käsintehtyjä koruja. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Käsintehtyjä koruja

Riikka-Piikassa on käsintehtyjen korujen valikoimaa usealta suomalaiselta käsityöläiseltä ja valmistajalta. Merkkejä ovat muun muassa Minka, House of Simone, Klipsutin ja Huhta Design.

Magneetit ja postikortit ovat puolestaan Vilippuksen. Hittituote kettukortit ovat Katja Saarion suunnittelemia.

Riikka on aidosti kiinnostunut tuotteistaan ja valikoimiensa uudistamisesta. Vanhaa myydään välillä alennuksella pois, jotta uutta saadaan tilalle. Riikka-Piikassa on kaikkea pientä kivaa sisustukseen, käsitöihin ja lahjaksi.

Tarkkaan valittuja kotimaisia koruja useilta valmistajilta. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Löytyy myös kukkaroita, kasseja, leluja, puisia tarjoiluottimia, mausteita Heikkilän tilalta, Methodin pesuaineita, Anelmaiset-sukkia ja Riikka-Piikan omaa nimikkosuklaata ylöjärveläisen Suojärven Suklaatilan valmistamana.

Riippa-Piikka myy neuleohjeita niin Anelma Kerviseltä kuin Merja Ojanperältä. Entä oletko kiinnostunut tyynyliinasta valoilla? Sellainenkin löytyy. 🙂

Riikka-Piikan nimikkosuklaata ylöjärveläisen Suklaatilan tuottamana, muita herkkuja, Heikkilän Yrttitilan mausteita sekä Riikan suosikkikassi! Kuva: KivaaTekemistä.fi

Huoli ja tulevaisuus

Riikka Denby-Pettersson on huolissaan erityisesi kiinalaisesta verkkokaupasta, jossa laatu on mitä sattuu.

Riikka muistuttaa vastuullisuudesta ja pyrkii itsekin valikoimissaan siihen. Ekologisia lankoja on yhä enemmän ja lähituotteita on runsaasti, mm. käsintuotettuja koruja sekä tuotteita kehitysmaiden hyväksi paikallisten ihmisten tekeminä.

Kauppias hakee uusia tuulia kansainvälisiltä messuilta.

”Kölnissä oltiin keväällä. Kun suomalainen rauhallinen tyyli kantaa vielä valkoista, harmaata ja vaaleanpunaista, niin topakat värit ovat tulossa maailmalta, sametit, hapsut, glitterit ja chenille-langat!”

Riikka-Piikan yhteydessä toimii Joroisten matkailuinfo – tietoa lähiseudun matkailukohteista. Kuva. KivaaTekemistä.fi

Millä jaksat kaiken tämän?

”Tein joskus neljä kuukautta putkeen joka päivä myymälässä töitä, mutta enää en tee sitä virhettä.”

”Jos Riikka-Piikan Neulekahvilaa (virkkauspiiri, joka neuloo kaikkea maan ja taivaan väliltä) ei olisi, ei olisi varmaan Riikka-Piikkaakaan. Porukka on pitänyt järjissään.”

Se on ainoa harrastukseni – moottoripyöräilyn lisäksi. Neulekahvilan ydinporukka on noin 10 henkeä ja ihmisiä innostaa lapsenomainen uuden oppiminen, tiimiläisten uudet keksinnöt kuten neulontatekniikat. Välillä opetellaan ulkopuolisen opettamana jotain uutta kivaa, kuten värjäämistä.

Jokainen virkkauspiiri ei virkkaa traktoreita, penkkejä, kattokruunuja tai potkukelkkailun maailmanmestarin varusteita, kuten paikalliset emännät Joroisissa! Kuva: KivaaTekemistä.fi

Riikka-Piikka messuilla loppuvuonna 2018

  • 13.-14.10. Oulun Kädentaitomessut, Ouluhalli osasto 4/2
  • 16.-18.11. Suomen Kädentaidot -messut, Tampereen Messu- ja Urheilukeskus, osasto C120

Yhteystiedot

Riikka-Piikka ky (www) – Jari-Pekka -liikenneasema
Joroistentie 5
79600 JOROINEN

P. 0207 341100
asiakaspalvelu(a)riikkapiikka.fi

Riikka-Piikka Facebookissa ja Instagramissa
Riikka-Piikka -verkkokauppa

Riikka-Piikan myymälä on avoinna ma-su klo 10-18, myös pyhäpäivinä.

Mitä kivoja lahjoja löytyisi lapsille? Kuva: KivaaTekemistä.fi

Riikka-Piikka Joroisissa, 5-tien varressa Mikkelin ja Kuopion puolivälissä, on KivaaTekemistä.fi -palvelun Tähtikohde ja media-asiakas.

***
Jos haluat Tähtikohteeksi ja/tai että kerromme sinun kohteesi tarinan, otathan yhteyttä, puh. 0400 468 174 tai henri(a)kivaatekemista.fi. Olemme saaneet hyvää palautetta asiakkailtamme onnistuneista kampanjoista, joita teemme ympäri vuoden. Lue lisää




KivaaTekemistä.fi / LikeFinland.com on koko Suomen kattava vapaa-ajan media ja hakupalvelu kivalle tekemiselle. Tykkää meistä Facebookissa, seuraa Instagramissa tai tilaa KivaaTekemistä -uutiskirje. Uutiskirjeen tilaajana saat vinkit Suomen kivoimmista kohteista ja tapahtumista sähköpostiisi sopivasti n. 1 kuukauden välein.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *