Kivaa Tekemistä testasi: Uusi Kids Escape Kuuraketti vie Kuuhun ja takaisin!

Julkaistu:

18.10.2018
| Kirjoittanut:

Seikkailuohjaaja Hanna Paasonen toivotti meidät tervetulleeksi Kids Escapen kohteeseen Inarintiellä Helsingissä. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Lasten pakopeli kutsuu jälleen!

Tällä kertaa kohteenamme oli uusi mielenkiintoinen, elokuussa 2018 avattu Kids Escape Kuuraketti, kun vuosi sitten koimme Kids Escape Taikahuoneen. Kuuraketti koostuu kahdesta, toisiinsa liittyvästä noin puolen tunnin mittaisesta arvoituksesta kahdessa eri tilassa. Jännää oli!

Olimme liikkeellä kokoonpanolla 2 lasta (7- ja 11-vuotiaat) ja 1 aikuinen. Lasten pakopelit voi suorittaa pelkällä lapsikokoonpanolla – tai niin, että mukana on aikuinen tai aikuisia.

Parhaiten kids escapet eli lasten pako-/arvoituspelit soveltuvat alakouluikäisille, 8-13 -vuotiaille.

Ystävällinen Hanna kertoi salaperäisestä metsäretkestä ja muistutti myös, että kohde ei ole pelottava. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Miten peli sujui?

Reissu oli jännittävä, mutta kiintoisa niin ekaluokkalaiselle kuin 5-luokkalaiselle. Sisarusten välinen yhteispeli sujui pelin tiimellyksessä yllättävän hyvin.

Aluksi seikkailuohjaaja Hanna Paasonen toivotti meidät tervetulleeksi. Istuimme sohville ja Hanna kertoi, että olimme metsäretkellä saapuneet hylätylle verstaalle. Pian selvisi, että verstaalla on rakennettu jotain todella salaista – nimittäin kuuraketti!

Jotta raketin saa käyntiin, seikkailijoiden tulisi selvittää mitä ainesosia polttoaineeseen tarvitaan.

Kuuraketin salaperäinen ensimmäinen huone. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Kotvan kuluttua olimme arvoitushuoneessa pähkäilemässä ja ratkomassa tehtäväämme. Hanna kertoi jo aluksi, että kannattaa puhua mahdollisimman paljon, ja että tehtävissä ei tarvitse käyttää voimaa tai väkivaltaa.

Arvoitushuoneessamme oli keltamustia tarroja. Ne liittyivät toisen pakopelin tehtävään, joten niistä ei tarvinnut välittää. Ensin piti hoksata mikä on itse arvoitus. Askel askeleelta peli eteni ja aikuisen ei kannattanut liikaa sekaantua, koska lapset saivat itsekin koodeja selville. Kyllä, pakopeleihin liittyy monesti erilaisten koodien selvittäminen.

Kun koodi on selvillä tai seikkailijat luulevat niin, sitä kannattaa kokeilla numerolukkoihin. Koodi asetetaan lukkoon tarkasti ylhäältä alaspäin.

Joskus ne lukot aukeavat! Ja lisää vihjeitä lopullisen arvoituksen ratkaisemiseen ropisee.

Yhteispeli sujuu melko hyvin. 🙂 Välillä toiselle annetaan pähkäilyrauha. Silloin tällöin radiopuhelin inahtaa. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Kuurakettiin liittyy mm. sana- ja kuva-arvoituksia sekä planeettoja. Ennakkotietämystä ei tarvita.

Saimme polttoaineen ainesosan selville pari minuuttia ennen kuin puoli tuntia oli kulunut ja huusimme sen yhteen ääneen. Satunnaisesti Hanna antoi vinkkejä radiopuhelimella, ellei jokin pähkinä ollut ratketakseen tai jos olimme ihan väärillä jäljillä.

Kun polttoaine oli selvillä, matka kuuhun oli valmis alkamaan – ja sitten tulikin tauko.

Kuussa olikin ihan toisenlaista… Kuva: KivaaTekemistä.fi

🔸🔸
Syksyn ja talven KivaaTekemistä.fi -kampanjat varataan nyt!
Jos haluat Tähtikohteeksi ja/tai että kerromme sinun kohteesi tarinan, otathan yhteyttä, puh. 0400 468 174 tai henri(a)kivaatekemista.fi. Lue lisää

🔸🔸

… mutta jotain sielläkin selvisi. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Kids Escape Kuuraketin toisessa vaiheessa pääsimme Kuuhun erikoista reittiä ja tunnelma muuttui täysin. Polttoaineemme oli kertakäyttöistä, joten kuusta piti löytää varanappula, jota painamalla pääsisimme takaisin Maan kamaralle.

Aikuisena osallistuin peliin vielä vähemmän Kuussa, mutta kerran oli pakko tsempata, kun eräs kanssamatkustaja alkoi purkaa jo lähes valmiiksi ratkomaansa palapelimäistä arvoitusta etsiäkseen vaihtoehtoista reittiä!

Lopulta varanappula löytyi erinäisten vaiheiden jälkeen ja aikaa jäi 3 minuuttia jäljelle. Kuuraketin parissa vierähti siis noin 57 minuuttia. Wau, me onnistuimme! 🙂

Kivaa Tekemistä on suorittanut Kuuraketin – olikin melkoinen ja odotettu reissu! Kuva: Exit Room Helsinki

Pelin jälkeen

Pelin jälkeen kertasimme porukalla Hannan kanssa fiiliksiä. Hanna näytti meille myös monitorihuonetta, josta hän pystyi seuraamaan pelin etenemistä ja tarvittaessa antamaan vinkkejä. Saimme kurkistaa myös Oudon Auton arvoitushuoneisiin, mutta arvoitus tehtävineen ja ratkaisuineen on meille täysi mysteeri.

Kaikki viihtyivät ja kokivat Kuuraketin sopivan haastaviksi. Viidesluokkalainen oli hyvä apu ekaluokkalaiselle pakopelin ratkomisessa. Eetu 7v kertoi pelin jälkeen, että hän haluaisi ratkoa kaikki Kids Escapet, eli myös Oudon Auton, Viidakon ja Taikahuoneen.

Saimme vihiä Brutuksesta ja Oudosta Autosta, mutta mysteeri ja sen ratkaisu ovat meille täysi blackbox, koska emme ole sitä suorittaneet. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Kids Escaperin kohteissa Inarintiellä ja Mäkelänkadulla voi viettää myös lastensynttäreitä – tai yhtä lailla vaikka perheen kesken Eurantiellä Karibian loma-arvoitusta ratkomassa. Exit Room Helsingillä on oma www.kidsescape.fi -sivustonsa, jossa on lisää tietoa peleistä. Uusimpia elokuussa avattuja pelejä ovat testaamamme Kids Escape Kuuraketti sekä Kids Escape Outo Auto. Kids Escape Viidakko avattiin helmikuussa 2018.

Kuuraketti ja Outo Auto sijaitsevat Inarintie 6:ssa Helsingin Vallilassa. Kids Escape Viidakko sijaitsee sekin lähistöllä Mäkelänkadulla (54 B, 2. krs) samoin kuin Kids Escape Taikahuone ja perheille suunnattu Family Escape Miljoonaperintö.

Edelleen perhepeli Pikaloma Karibialla Family sijaitsee osoitteessa Eurantie 2. Vallilaan on hyvät julkiset liikenneyhteydet raitiovaunuilla 1 ja 7 sekä busseilla 64, 65, 66, 67, 72, 614, 615, 623 ja 633. Kaduilla on myös julkisia pysäköintipaikkoja.

Me olimme liikkeellä omalla autolla ja jätimme sen arki-iltapäivänä Suvannontielle. Parkkimaksuksi tuli 1,5 tunnin vierailusta n. 4 euroa. Lähempänäkin olisi ollut tilaa.

Näihin vermeisiin (kuva oikealla) escape roomeissa eli pakopeleissä voi törmätä. Vasemmalla Exit Room Helsingin Inarintien aikuisten huoneiden, Naapurin ja Aikakoneen, parhaita tuloksia. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Perhepelit eroavat lasten kids escapeista siinä, että ne ovat nimensä mukaisesti suunniteltu perheille, jolloin pelaamassa on sekä aikuisia että lapsia. Ne on toisaalta tarkoitettu vähemmän pelanneille, eli ne ovat hieman helpotettuja versioita varsinaisista Exit Room Helsingin suosikkipeleistä Miljoonaperintö ja Pikaloma Karibialla.

Syksyllä 2017 testasimme ja koimme Kids Escape Taikahouneen kahden tytön kanssa (www) sekä Pikaloma Karibialla -pelin aikuisten kesken (www).

🔸🔸🔸

Exit Room Helsingin pakopelit ja arvoitustapahtumat:

  • Lapset (alakouluikäiset): Kids Escape Kuuraketti (uusi 2018), Outo Auto (uusi), Viidakko (uusi), Taikahuone
  • Perhe (lapset + aikuiset): Family Escape Pikaloma Karibialla (uusi perheversio), Miljoonaperintö (uusi perheversio)
  • Aikuiset ja nuoret: Jälkiä jättämättä (uusi), Erikoisryhmä Helsinki (uusi), Bodom, Pikaloma Karibialla, Aikakone, President’s apartment, V**** naapuri, Pakosaari (vain kesällä), Escape The Bar (tapahtuma).

🔸🔸
UUTUUS: Kids Escape OUTO AUTO + KUURAKETTI nyt varattavissa yhteishintaan 139 € (7-12 hlö)! Kaksi eri teemaa samoissa tiloissa – jokaiselle synttärivieraalle löytyy varmasti mieluinen huone. Varaa tästä
🔸🔸

YHTEYSTIEDOT

Kids Escape Kuuraketti ja Kids Escape Outo Auto (www)
Inarintie 6
00510 Helsinki

Puh. +358 44 9360 289 (ma-su klo 15-19 – muina aikoina sähköpostitse)
Sähköposti: kids(at)exitroomhelsinki.com
Ota yhteyttä tai varaa ennalta

🔸🔸🔸

Kids Escape -lasten pakopelit (www.kidsescape.fi) ja Exit Room Helsinki (exitroomhelsinki.com) ovat KivaaTekemistä.fi / LikeFinland.com -palvelun Tähtikohteita ja media-asiakkaita.

🔸🔸🔸

Jos haluat Tähtikohteeksi ja/tai että kerromme sinun kohteesi tarinan, otathan yhteyttä, puh. 0400 468 174 tai henri(a)kivaatekemista.fi. Olemme saaneet hyvää palautetta asiakkailtamme onnistuneista kampanjoista, joita teemme ympäri vuoden. Lue lisää




KivaaTekemistä.fi / LikeFinland.com on koko Suomen kattava vapaa-ajan media ja hakupalvelu kivalle tekemiselle. Tykkää meistä Facebookissa, seuraa Instagramissa tai tilaa KivaaTekemistä -uutiskirje. Uutiskirjeen tilaajana saat vinkit Suomen kivoimmista kohteista ja tapahtumista sähköpostiisi sopivasti n. 1 kuukauden välein.