Uusi Lemmenpesä-tentsile merenrannassa ja yrttikurssi houkuttivat meidät Sauvoon!

Julkaistu:

26.05.2019
| Kirjoittanut:

Suuntasimme luonnon keskelle Varsinais-Suomen Sauvoon. Saimme kokea upouuden Lemmenpesä-merenrantatentsilen. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Olipa virkistävää ja avartavaa!

Olen joskus luullut, että villiyrittien kerääminen on jotain salatiedettä tai hörhöilyä.

Ei todellakaan!

Se on kasvien tunnistamista ja ruuan keräämistä lähiluonnosta. Kasveja on kohtuullisen helppo tunnistaa ja makuja löytyy yllättävän paljon ihan läheltä, aina voikukan, viinimarjapensaan ja vadelman lehdistä lähtien.

Suuntasimme tuttuun paikkaan Sauvoon, Grelsbölen Tilalle. Tilan yhteydessä 0,5 km kävelymatkan päässä on Tentsile Experience Grelsböle -elämysmajoitus – ja nyt se on laajentunut myös Lemmenpesä-tentsileen merenrannassa. Saimme kokea yöpymisen kuunsiltoineen merenlahdella.

Tentsile on vahvojen puunrunkojen väliin jännitetty, tyypillisesti 1,5 – 3 m korkeudella oleva teltta, joka on kehitetty luonnon helmassa majoittumista varten.

Grelsbölen Tila sopi mainiosti yrttikurssin järjestämiseen, vaikka istutettuja tulppaaneja toki emme lähteneet poimimaan. 🙂 Kuva: KivaaTekemistä.fi

Lähdetään ensin yrttikurssille. 🌿 Sitä meille piti Elämys Ämmi eli Sanna Katajainen Sauvosta. Sanna kiinnostui villiyrteistä toden teolla kolmisen vuotta sitten, kun lapset ostivat hänelle Hulluna horttaan -kirjan. Sanna alkoi kerätä nokkosia ja opiskeli seuraavana vuonna villiyrttioppaaksi.

Sannalla on aito kiinnostus villiyrtteihin. Kiinnostus myös kartuttaa koko ajan hänen tietovarantoaan. Saimme monta hyvää vinkkiä, esimerkkinä teeainekset kuivuneesta mustasta hyväkuntoisesta vuorenkilven lehdestä, joka murskataan.

Sanna kehui pihapiirin luonnon antimia Miia Juvankoskelle, joka emännöi Grelsbölen Tilaa ja Tentsile-elämysmajoitusta:

”Pihalta jo löytyy. Hyvä kun et ole leikannut nurmikkoa. Tämä on mielettömän hyvä perinnetila.”

Me olimme suunnanneet Sauvoon ”yksi aikuinen, kaksi lasta” -kokoonpanolla. Lapsille jäi päällimmäisenä mieleen, että luonnosta löytyy yllättävän paljon syötävää.

Minut yllätti se, että jo toukokuussa löytyy vaikka mitä.

Täältä löytyy vaikka mitä! Voikukukista sopii hyötykäyttöön nuoret lehdet sellaisenaan ja nuput paistettuina. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Ketunleipä oli kivan suolainen! Se näyttää vähän apilalta, joka myös on syötävä, niin apilan lehti kuin kukka.

Toki joissakin kasveissa pitää olla tarkkana. Nokkosen lehdet pitää keittää, koska muuten ne polttelevat. Kyllä, lehtien reunoissa – varsien lisäksi – on pienen pieniä piikkikarvoja. Nokkosen lehdet on hyvä poimia kumisormikkain. Ei polttelevaa aloitusta päivälle kiitos!

Sanna tiesi myös kasvivinkit naisten ja miesten vaivoihin.

”Nokkonen lisää mieskuntoa ja parantaa muistia.”

Tunnistamisessa on aloittelijalle toki joitakin oikukkaampiakin kasveja. Tällainen on esimerkiksi maustekasvi koirannputki, jossa on joitakin samoja piirteitä kuin myrkyllisissä myrkkykeisossa ja myrkkykatkossa. Kurssilla ja kokemuksen myötä oppii kyllä tunnistamaan vähän vaikeammatkin kasvit useista tuntomerkeistä – vähän kuin sienet.

Vasemmalla ylhäällä koiranputken kokonaisuutena kolmion mallinen lehti, oik. ylhäällä pirtsakan suolainen ketunleipä, vas. alhaalla poimulehti ja oik. alhaalla monilta pihoilta löytyvä koristekasvi vuorenkilpi. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Sanna muistutti, että pajunkuori ja mesiangervo ovat luonnon aspiriirinia ja niitä ei saa käyttää, jos on verenohennuslääkitys.

🔸🔸

Sanna (vas.), Miia ja Tea saapumassa Tentsile-mäelle yrttilounasainesten kera, nam! 😋 Kuva. KivaaTekemistä.fi

Yrittien keräämisen jälkeen oli mukava suunnata porukalla upeassa säässä Tentsile-mäelle valmistamaan ruokaa itse valmistetuista yrteistä nuotion ääreen. Sanna oli varannut jo etukäteen sämpylätaikinan, perunoita, jauhoja ja muita paistamisessa ja ruuanvalmistuksessa tarvittavia aineksia sekä herkullisen jälkkärikakun.

Meidät jaettiin ryhmiin. Lapset valmistivat salaatin, jossa oli…

”Ei me muisteta, me vaan laitettiin siihen kaikki, mitä oli siinä ämpärissä.” 🙂

Kun tarkemmin muistelivat, niin salaattiin laitettiin ainakin apilan ja vadelman lehtiä, ketunleipää, voikukan lehtiä ja siankärsämöitä.

Voikukan nuput eli voinunnut soveltuivat mainiosti paistamiseen.

Tikkusämpylän paistoa. Kuva: KivaaTekemistä.fi helped by Tea

Sain kuoria esikeitetyt perunat ja tehdä niistä folionyyttejä. Onneksi sain apua Miialta niin kaikki sujui paremmin tiimissä! Sanna oli taikonut niitä varten mainion tuorejuustoseoksen.

”Tänka på” meinasi tulla yhdessä kohtaa, kun yritin ”leipasta” sämpylätaikinasta sopivan ”tikkupullapitkon” notskilla paistamista varten. 😉 Käsiinhän se tarttui ja yksi jauhojen lisäys ei todellakaan riittänyt!

Lopulta siitäkin tuli hyvä ja jonkun loihtiman yrttilevitteen kanssa se maistui tosi hyvältä. Paistaessa oli toki tärkeä kiertää tikkua ja sulkea pitkon päät tikun vastapuolella olevaan taikinaan, mutta nämä kaikki niksit kyllä käytäntö opettaa.

Muutama viikko sitten sain kokea makean tikkupullan paistoa myös Vantaan Kuninkaan Lohissa. Todellinen tikkupullakevät.

Näitä voisi joku muukin haluta joskus nauttia!? Kuva: KivaaTekemistä.fi

Oli mukavaa ja hyödyllistä, kun Sanna oli varannut kaikille myös reseptit matkaan jatkoa varten. Elämys Ämmin resepteistä löytyi vieläpä villiyrttien keruuvinkkejä eri kuukausille vuoden ympäri!

Oli ilahduttavaa, kun lapset sanoivat vielä kotonakin, että yrttikurssi ylitti ennakko-odotukset – ehkäpä juuri siksi, kun he saivat osallistua: kerätä, tunnistaa, maistaa, valmistaa salaattia ja nauttia herkkulounaasta nuotiolla meidän jokakeväisessä huippupaikassa.

🔸🔸

Parin kolmen tunnin kurssin jälkeen rauhoituimme omin nokkinemme. Miia esitteli ensin meille uuden upean Lemmenpesä-nimisen merenranta-tentsilen, joka sijaitsee uudessa paikassa Grelsbölen Tilan lähistöllä. Siellä saisimme viettää tulevan yön, jopa 3 metrin korkeudessa tällä kertaa!

Ennen iltaa suuntasimme kuitenkin tutustumaan Kemiön keskustaan. Se on Päisterpääntieltä, jossa Grelsböle sijaitsee, itse asiassa vähän lähempänä kuin Sauvon keskusta – ja lähistön silta matkalla Kemiönsaareen on hulppea!

Samainen silta näkyy Lemmenpesältä.

Näkymä Kemiönsaareen johtavalta maantiesillalta Grelsböleen, Saaristomeren suuntaan. Kuva: KivaaTekemistä.fi

🔸🔸
Etsi lisää kivaa kesätekemistä n. 5 000 kohteen hakupalvelustamme, toimii kaikilla päätelaitteilla: KivaaTekemistä.fi.

Tilaa Kivaa Tekemistä -uutiskirje. Saat kiinnostavimmat sisällöt suoraan sähköpostiisi sopivasti n. kerran kuukaudessa. Uutiskirje on helppo perua halutessasi. Tilaa tästä

🔸🔸

Normaalia korkeammalla olevaan Lemmenpesään kapuamista helpottaa tukitaso ja köysitikkaat. Oikealla yläkuvassa Grelsbölen Tilan itsepalvelukioski, josta ostimme Salmensuun tilan lihasta valmistettua makkaraa iltagrillailuun. Uudella Tentsilellä on oma pikku laituri. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Uusi merenranta-tentsile ei ole köysitikkaineen ihan se helpoin tentsile, mutta viihtyisä ja elämyksellinen oli, lasten kanssa jännä, toki romanttinenkin seurasta riippuen. 💚

Me nukuimme teltan sadesuoja päällä, mutta rohkeammat luonnon ihailijat voivat nukkua pelkkä hyönteisverkko päänsä päällä. Miia vinkkaa, että pipo kannattaa varata mukaan, koska yö voi tuntua viileältä varsinkin ilman sadesuojaa.

Tentsilestä löytyi hyvät sopivan paksuiset makuualustat, tyynyt, peittoja ja makuupussi. Meillä oli varalta mukana myös omat makuupussit, mutta niitä emme tällä kerralla tarvinneet.

Illalla nautimme rannasta, maisemista, makkaranpaistosta ja ongimmekin hippasen aikaa. Tärppäsi mutta ei napannut. Uuden tentsilen lähistöllä on uusi hauska bussipysäkin näköinen ulkovessa. Sen lähistöltä löytyi kastematoja.

Illan kruunasi Miian valmistama jauhelihakeitto ja Grelsbölen Tilan perinteinen suomalainen rantasauna meripulahduksineen!

Näkymä aamulla herätessä tentsilen sadesuojan raosta hyönteisverkon läpi. Ei unohdu ihan heti. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Reissu oli oikein mukava ja aamulla oli kiva rupatella Miian ja hänen kumppaninsa Teron kanssa kuulumisista aamupalalla rantasaunalla. Sekin oli kivaa, että punkkeihin emme törmänneet koko reissun aikana.

Aamiaistarjoilu rantasaunalla. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Tentsile-elämysmajoituskohteita on ympäri maailman. Minulle oli positiivinen yllätys, että Tentsile Experience Grelsböle on yksi Suomen suosituimmista. En yhtään ihmettele, sillä Miia kehittää kohdetta hyvällä asenteella jatkuvasti. Juttua riittäisi vielä melonnasta ja Amok-riippumatoista, mutta ehkäpäs kerromme ensi keväänä.

Tentsile hiljenee, mutta vain hetkeksi. 🙂

🔸🔸

Raitti 181:n varrella on vaikka mitä valloittavia elämyskohteita. Vierailimme kotimatkalla yrttikurssin pitäjän Sannan ja hänen miehensä Timon kokous- ja majoituskohteessa Elämys Ämmissä (www.ammila.fi) lähellä Sauvon keskustaa. Kuva: KivaaTekemistä.fi

🔸🔸

Tentsile Experience Grelsböle on KivaaTekekemistä.fi / LikeFinland.com -palvelun Tähtikohde sisältäen myös maksetun medianäkyvyyden. Artikkelimme Sauvosta, Tentsilemäeltä ja Rantolan Puodin kuuluisista burgereista kesältä 2018 (www)

Jos haluat Tähtikohteeksi ja/tai että kerromme sinun kohteesi tarinan, otathan yhteyttä, puh. 0400 468 174 tai henri(a)kivaatekemista.fi. Olemme saaneet hyvää palautetta asiakkailtamme onnistuneista kampanjoista, joita teemme ympäri vuoden. Lue lisää




KivaaTekemistä.fi / LikeFinland.com on koko Suomen kattava vapaa-ajan media ja hakupalvelu kivalle tekemiselle. Tykkää meistä Facebookissa, seuraa Instagramissa tai tilaa KivaaTekemistä -uutiskirje. Uutiskirjeen tilaajana saat vinkit Suomen kivoimmista kohteista ja tapahtumista sähköpostiisi sopivasti n. 1 kuukauden välein.