Avainsana-arkisto: talma

Kivaa hiihtolomatekemistä 2018 – kokosimme tärpit!

Julkaistu:

10.02.2018

Monet kohteet tarjoavat talvilomien aikaan paljon kivaa tekemistä lapsiperheille. Myös Kivaa Tekemistä -Tähtikohteista löytyy tekemistä kaiken ikäisille. Kokosimme Sinulle laajan, kiintoisan, koko perheen kattauksen asiakas-Tähtikohteistamme ympäri Suomea! Useimmat niistä olemme itse kokeneet, testanneet ja hyviksi todenneet. Koulujen talvilomat ajoittuvat vuonna 2018 viikoille 8-10. Esimerkiksi Helsingissä ja Turussa hiihtoloma on viikolla 8 (19.-25.2.), Tampereella ja Jyväskylässä […]

Lue lisää ›

Kivaa Tekemistä koki pääkaupunkiseudun lumipuuhamaa Talman

Julkaistu:

07.02.2018

Teimme viime viikonloppuna jälleen jokatalvisen vierailun monipuoliseen Talmaan Sipoossa. Talma Ski on KivaaTekemistä.fi -palvelun monivuotinen Tähtikohde. Talma avaa rinteensä hyvissä ajoin heti lumitilanteen salliessa. Vaikka omalla takapihallasi ei olisi lunta, Talmassa on, sillä rinnekeskus tykittää vähintään pienen alueen laskettelijoiden ja lautailijoiden käyttöön mahdollisimman aikaisin. Tälläkin kaudella heikomman lumitilanteen aikana harjoittelurinteessä oli mahdollista lasketella, lautailla, jopa […]

Lue lisää ›

Sipoon luonto ihastuttaa vuodenajasta riippumatta – tutustuimme luontoyrittäjiin!

Julkaistu:

09.11.2017

Sipoo kutsuu. Lähdimme viettämään aikuisten kesken, Sipoonkorven luontoyrittäjiä tavaten, kirpsakkaa ja aurinkoista pakkaspäivää alle puolen tunnin ajomatkan päässä Tuusulasta olevaan Sipoonkorven kansallispuistoon. Talvi oli selkeästi tuloillaan. Maa oli kohmeessa, lätäkköjen jääpeite rätisi mukavasti jalkojen alla ja purojen varsilla saattoi nähdä jäätyneitä vesipisaroita, jotka näyttäytyivät auringonvalossa kristallinkirkkaina helminä. Luonnon kauneus yllättää vuodenajasta riippumatta. Sipoon, Vantaan ja […]

Lue lisää ›

Kivaa Tekemistä testasi ja vertaili: Edulliset koko perheen kesäkohteet Suomessa

Julkaistu:

26.07.2017

Tänä kesänä jälleen jotkut kesä-Suomen matkaililjat ovat kauhistelleet 20 euroa maksavaa kuivaa hampparia ja 5 euroa maksavaa vesipulloa. Olemme tutustuneet Suomen loma- ja erityisesti perhelomakohteisiin viime vuosina aika tavalla, eikä ole liiemmin rahastukseen törmätty. Kohteet ovat monesti niitä, joita ei suuri massa ole hoksannut. Osa kohteista on jopa sanalla sanoen halpoja ja osaa ylläpidetään miltei […]

Lue lisää ›

Kesä-Sipoossa on uutta nähtävää – Kivaa Tekemistä tutustui

Julkaistu:

30.06.2017

Kuukauden kohde: Uudistuva Sipoon kesä 2017! Kivaa Tekemistä -matkaopas Sipoo Monipuolinen, upea Sipoo Helsingin itäpuolella kutsui meitä jälleen tänä kesänä. Pääsimme vierailemaan monessa kesäkohteessa uutta kokien. Kaksikielisessä kunnassa ruotsiakin äidinkielenään puhuvat palvelevat ystävällisesti molemmilla kielillä. Sipoo on siitä kiintoisaa seutua, että maisema muuttuu Keski-Uudeltamaalta itään mentäessä kivan kumpareiseksi. Uudehko Sipoonkorven kansallispuisto on linnuntietä vain n. […]

Lue lisää ›