Matkamessut 2018 alkoivat – Kivaa Tekemistä vieraili!

Julkaistu:

18.01.2018
| Kirjoittanut:

Vierailimme jälleen Pohjois-Euroopan suurimmassa matkailualan tapahtumassa Matka 2018 -messuilla, jotka järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 18.-21.1.2018.

Kuva: KivaaTekemistä.fi

Lähde kodin perukoilta tuulettamaan, se virkistää! Onpa suuntana sitten kotimaa tai kaukorannat. Matkamessuilla on esillä yli 80 maata ja lähes 900 näytteilleasettajaa kotimaan kohteista niinkiin eksoottisiin maihin kuin Ghana, Ruanda ja Arabiemiraatti Ras al Khaimah, jotka ovat mukana ensimmäistä kertaa.

Viime vuonna kävijöitä oli 71 600. Tänä vuonna teemoina ovat muun muassa aktiivimatkailu, matkatarinat, lapsiperheiden matkailu ja seksuaalivähemmistöjen matkailu.

Me vierailimme kotimaan kohteiden osastoilla, mutta emme läheskään kaikissa. Suosimme tällä kertaa kohteita, joista emme ole vielä kirjoittaneet. Maakuntien kirjo ulottuu tässä jutussa Varsinais-Suomen Kemiön saaresta Lapin Pyhä-Luostolle.

Kiinnostavaa turinointia, uudistuksia ja uutta tietoa perinteikkäistä kohteista riitti!

Luostolla sijaitsee Ametistikaivos. Kodasta kurkistaa Päivi Hannula. 🙂 Kuva: KivaaTekemistä.fi

Pyhä-Luoston osastolla meitä tervehtivät Pyhä-Luoston Matkailun mökkivälitysyrittäjä Päivi Hannula, Pyhä-Luoston Matkailuyhdistyksen toiminnanjohtaja Anu Summanen ja Johanna Liinamaa, joka hoitaa jo 16. kerran järjestettävää Pyhä Classicia elokuussa. Nelipäiväiseen klassisen musiikin tapahtumaan saapuvat mm. Lapin kamariorkesteri ja Münchenin kaupungin kamariorkesteri.

Päivi ja Anu kertoivat uudesta viime keväänä Luostolle nousseesta liikerakennuksesta, jossa toimii Ravintola Punakettu, Ametistikaivoksen kauppa ja Pyhältä Luostolle laajentanut Kide Life and Style Shop. Anu kertoi, että petipaikat lisääntyvät, sillä uudet Pyhälinna-huoneistot toivat niitä joulun alla lisää 150, ja kuukauden kuluessa on valmistumassa seitsemän Pyhä Igloos -huoneistoa.

Luosto kuuluu Sodankylän kuntaan, kuten Kierinki, josta kirjoitimme sunnuntaina (www). Pyhätunturin keskus on puolestaan Pelkosenniemen puolella. Pyhätunturi valittiin Vuoden hiihtokeskukseksi 2017.

Kuva: KivaaTekemistä.fi

Itä-Lapista laskeuduimme Pohjois-Pohjanmaalle Limingan ständille. Liminkaa meille esitteli tapahtumasihteeri Hannele Riihimäki. Liminka on se paikkakunta Oulun eteläpuolella, jossa sijaitsee Kukka- ja eläinpuisto Escurial, josta kirjoitimme palvelumme alkuaikoina 2014-2015.

Kiitos vielä Escurial, että saimme vierailla teillä ja tehdä yhteistyötä mediamme alkuvaiheessa!

Limingassa on muutakin. Hannele kertoi viime vuoden upeasta Koko Liminka tanssii -tempauksesta (www), joka toteutettiin ja videoitiin 25 kohteessa. Limingnlahden luontokeskus on suosittu vierailu- ja majoituskohde, jonka huoneet remontoitiin viime vuonna.

Kohdetta hoitavat kunta ja Metsähallitus. Hannelen mukaan Lintujen kahdeksan vuodenaikaa on suosittu näyttely, jonne on maksuton sisäänpääsy. Viime kesänä Limingassa avattiin Abrahamin (Ojanperä) kulttuuripuisto, jossa järjestetään kesäisin tapahtumia.

**
Tilaa Kivaa Tekemistä -uutiskirje! Saat kiinnostavimmat sisällöt suoraan sähköpostiisi sopivasti 1-2 kertaa kuukaudessa.
Tiedät mitä kohteista kirjoitetaan. Uutiskirje on helppo perua halutessasi.
Tilaa tästä

**

Kuva: KivaaTekemistä.fi

Limingasta linnuntietä 400 km etelään – saavumme Lempäälään Tampereen kupeesseen. Osastolla meitä odottaa iloinen yhteysjohtaja Elina Kivi ja iso uutinen: kauppakeskus Ideaparkiin avataan Zones by Särkänniemi! 🙂

Uusi perhekohde avautuu nyt keväällä tai jopa kevättalvella. Kohde korvaa Ideaparkin oman Funparkin, joka lopetti toimintansa marraskuussa.

Lempäälässä on myös perinteisempiä vapaa-ajan kohteita, kuten Vaihmalan Hovi, Kärppälän Rustholli ja 90-vuotias vesihoitoja tarjoava Lempäälän Luontaiskylpylä, jonka tunnelmaa Elina kuvaa kuin menisi ”mummulaan”. Kirjailija Mika Waltari on käynyt siellä ”nenänvalkaisuviikoilla”.

Woikoski Feelingin keittiömestari Juho Hämäläinen ja majoitus- ja ravintolapäällikkö Niina Turunen. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Lempäälästä messumatkamme jatkui Etelä-Savoon, jossa sijaitsee Tähtikohteemme Riikka-Piikka Joroisissa. Matkamessuilla tutustumiskohteena oli kuitenkin perinteinen ja samalla uusi hemmottelu- ja vapaa-ajan kohde Woikoski Feeling Rantasalmella. Neljä vuotta sitten avattu kohde on osa 135-vuotiasta suomalaista Woikoski-kaasuyhtiötä.

Viime kesänä aukesi suosittu Ravintola Juureskellari, joka on avoinna kesäisin. Tasokas majoitus WHD Gårdin tilalla (tehtaan entinen maatila) on avoinna ympäri vuoden. Upeaan kohteeseen kuuluvat myös Kirjokiven kartano, Woikosken automuseo ja tehdasmuseo sekä tilausravintoloita ja aktiviteetteja, kuten fasaanijahti.

Vasemmalla Hotelli Seurahuoneen vastaanottopäällikkö Mia Syrjälä, oikealla ravintolapäällikkö Maija Hankonen, keskeltä kurkistaa Kokkola-Campingin vetäjä Erkki Ahtiainen. 🙂 Kuva: KivaaTekemistä.fi

Viides messukohde ja samalla viides maakunta oli Kokkola Keski-Pohjanmaalla, ei ihan Limingassa saakka kuitenkaan. Kokkolasta saimme uutta tietoa.

Kaupungin omistaman Kokkola-Campingin yrittäjä Erkki Ahtiainen kertoi vuonna 2010 valmistuneesta Meripuistosta. Maa kohoaa Kokkolassa, mutta Meripuistosta pääsee kätevästi merelle.

Alueella sijaitsee pienvenesatama, uimaranta, puisto, skeittipaikka, frisbeegolf, lasten leikkipaikka ja kahvilä. Pääseepä Meripuiston matkustajaterminaalista kesäisin Tankarin majakkasaarella m/s Jennyllä.

Meripuiston lähistöllä sijaitsee myös Kokkola-Camping ja samoin vuoden 2011 asuntomessualue. Ahtiaisen tarinat eivät lopu. Vuonna 1854 Krimin sodan Halkokarin kahakassa kokkolalaiset saivat vallattua englantilaisen kuuden metrin barkaasin, joka on ilmeisesti ainoa jäljellä oleva Englannin kuninkaalliselta laivastolta vallattu alus koko maailmassa!

Mia Syrjälä ja Maija Hankonen Kokkolan Hotelli Seurahuoneelta vinkkasivat kaupungin kulttuurista ja tapahtumista, vanhasta kaupungista ja Tankarista. Kokkolaan on avattu myös uusia ravintoloita. Hotelli Seurahuone on puolestaan Suomen vanhin yhtäjaksoisesti – vuodesta 1894 – toiminut hotelli.

**
Kevään ja kesän 2018 KivaaTekemistä.fi -kampanjat varataan nyt!
Jos haluat Tähtikohteeksi ja/tai että kerromme sinun kohteesi tarinan, otathan yhteyttä, puh. 0400 468 174 tai henri(a)kivaatekemista.fi. Tavoitamme paitsi kotimaan matkailijat, LikeFinland.com -kampanjalla halutessasi myös lähialueiden ulkomaiset matkailijat! Lue lisää

**

Kuvissa vasemmalta Kajaanin Anja Hongisto, Ritva Kemppainen ja edelleen Suomussalmen Pirjo Kähkönen ja Alpo Rissanen.

Kokkolasta matka jatkui Kainuuseen, ensin Kajaanin osastolle tapaamaan torimyyjiä Caisa Moilasta (Anja Hongisto) ja Kristina Stenbockia (Ritva Kemppainen). Kuuluupa ryhmään myös kreivipariskunta sekä Posti-Stiina, joka kantoi postia Kajaanista Paltaniemeen revolverin kera.

Anja ja Ritva ovat Kajaanin matkailuoppaita retkillä ja tapahtumissa. Heillä ja kollegoillaan on omat roolinsa jo vuonna 1651 Pietari Brahen perustamassa kaupungissa.

Kun Kajaanista matkataan pohjoiseen, saavutaan Suomussalmelle. Monitoimiyrittäjä Ritva Huttunen kertoi Hiljaisen kansan pellosta, jossa 800-900 ihmishahmoa seisoo hiljaa. Hahmot puetaan joka kevät kesävaatteisiin ja talven tullessa talvivaatteisiin.

Kuva: KivaaTekemistä.fi

Hiljaisen kansan historia ulottuu vuoteen 1988, jolloin taiteilija Reijo Kela loi teoksensa ensimmäisen kerran. Teosta ei kuitenkaan purettu pois. Nykyisellä paikalla Hiljainen kansa on seisonut vuodesta 1994 ja Huttunen pitää paikalla kesäisin Hiljaisen Kansan Niittykahvilaa.

Hiljaisesta kansasta tulee mieleen Parikkalan Patsaspuisto, jossa vierailimme kesällä 2016 (www).

Suomussalmen nähtävyyksiä ovat myös uusi upea kansallispuisto Hossa luontokeskuksineen, Raatteentie, Raatteen Portin talvisotamuseo sekä Kiantalaivaristeilyt Turjanlinnaan. Raatteen Portin yhteydessä toimii Lottakanttiini ja Portin Majatalo, yrittäjänä Pirjo Kähkönen.

Suomussalmen matkailusihteerille Alpo Rissaselle messut ovat ilmeisesti järjestyksessään 31. Kysyimme keväällä eläkkeelle jäävältä Rissaselta alan kehittymisestä. Hän kertoi mm. netin muuttaneen matkailumarkkinointia. Aikoinaan esitteitä tehtiin kirjoituskoneella ajan kanssa tarkasti, oli sinikopioita ja mustavalkokopioita, joita lähetettiin kirjattuina kirjeinä.

Kemiönsaaren ja Salon matkaopas Mirja Penna kertoi ensi kesän uudesta bussireitistä Helsinki-Salo-Hiittinen tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin, lauantain paluukyyti sunnuntaina. Kuvassa myös Kivaa Tekemistä -tiimin Henri. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Matka 2018 – Nordic Travel Fair (www)
Messuaukio 1 (messuparkki: Ratapihantie 17)
00520 Helsinki

Matkamessut 2018 ovat avoinna:
Pe 19.1. klo 10-20
La 20.1. klo 10-18
Su 21.1. klo 10-18

Liput ovelta ostettuna: 19 €/ aikuiset, 12 €/ lapset (7-15v.), eläkeläiset, varusmiehet ja opiskelijat.
Lisätietoja lipuista ja muut hintaryhmät

Kuvat: Sari Särkijärvi

**
Jos haluat Tähtikohteeksi ja/tai että kerromme sinun kohteesi tarinan, otathan yhteyttä, puh. 0400 468 174 tai henri(a)kivaatekemista.fi. Olemme saaneet hyvää palautetta asiakkailtamme onnistuneista kampanjoista, joita teemme ympäri vuoden. Lue lisää




KivaaTekemistä.fi / LikeFinland.com on koko Suomen kattava vapaa-ajan media ja hakupalvelu kivalle tekemiselle. Tykkää meistä Facebookissa ja tilaa KivaaTekemistä -uutiskirje. Uutiskirjeen tilaajana saat vinkit Suomen kivoimmista kohteista ja tapahtumista sähköpostiisi sopivasti 2-4 viikon välein.