Ihastuttava lapinkylä erämaassa – mitä Kierinkiin kuuluu nyt?

Julkaistu:

14.01.2018
| Kirjoittanut:

Rauhallinen Kieringin kylätie. Oikealla paja, jossa Janne Marttiini aloitti aikanaan sepän opissa. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Vierailimme tammikuun alkupäivinä keskellä Lapin maakuntaa sijaitsevassa Kieringin kylässä. Olimme vierailleet Kieringissä aiemminkin tammikuussa 2017, jolloin pakkasta oli jopa -40 C.

Tällä kertaa pakkanen pysytteli iloksemme vain n. 10 asteen tuntumassa. Pääsimme vihdoinkin tutustumaan pieneen lapinkylään tarkemmin!

Ajoimme Kierinkiin Rovaniementietä pitkin Muoniosta Lohinivaan ja sieltä pienempää Kieringintietä n. 42 km. Lapin pikkukylissä on kivaa se, että kaamosaikana katuvalot toivottavat tervetulleeksi pitkien taipaleiden jälkeen niin Kierinkiin kuin esimerkiksi sitä edeltävään Molkojärven kylään ja samoin Kieringin eteläpuolella olevaan Unariin.

Kyläkaupalla meidät vastaanotti Kieringin lomakylän ystävällinen ja tarmokas yrittäjä Teija Raaterova. Teija kertoi, että varsinkin pariskuntia on tullut Kierinkiin ympäri maailmaa, viimeisimmät majoittujat olivat Italiasta ja Singaporesta.

Teijan töitä on esillä mm. majatalon seinillä. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Kieringissä ei tarvitse jonottaa ryysiksessä ja lomaa voi viettää omaan tahtiin tai aktiviteeteissa kyläläisten kanssa ja valmiista ruokailuista nauttien. Teija kertoi venäläisistä asiakkaista, jotka olivat halunneet viiden ruokalajin illallisen. Sen he saivat.

Saariselälläkin yrittäjänä toiminut Teija on ollut avainasemassa pienen kotikylänsä elävöittämisessä. Mukana jo vuosia jatkuneessa projektissa ovat olleet myös kanssayrittäjä Paavo Holopainen, Kieringin Kehityksen aktiivi Airi Kangas sekä ravintolayrittäjä Pekka Hakola.

Ylläkselläkin ravintoloitsijana toimineella keittiömestari Hakolalla on kesäisin Kieringin vesissä tilauksesta seilaava Lauttaravintola of The Village Idiot (video).

Hietalan entisöity päärakennus. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Pitkään suljettuna ollut Kieringin kyläkauppa avattiin v. 2011. Sen jälkeen Kierinki on saanut ravintolan laajennetun kyläkaupan yhteyteen sekä upouuden majatalon, joka valmistui jouluksi 2016. Hotellitasoinen, 12 kahden hengen huonetta oleskelutiloineen käsittävä, majatalo on rakennettu kauniiseen tyyliin peräpohjalaiseen Hietalan talon pihapiiriin.

Samoin Hietalan vanha päärakennus on kunnostettu upeaksi juhlatilaksi ja onpa naapurikylästä tuotu Kierinkiin niin sanottu pikkupuolikin, joka aikoinaan on ollut piikojen ja renkien majoitustilana, mutta nykyään se toimii näyttelytilana.

Tästä kaikesta osaa kertoa mm. Kieringin paluumuuttaja ja kyläaktiivi Airi Kangas, joka esitteli meille Hietalaa jo vuosi sitten. Tämän vuoden reissulla Airi kertoi, kuinka Kierinki on ollut sodan jälkeen maitotilavaltainen maalaiskylä, mutta pikkuhiljaa poronhoidosta on tullut pääelinkeino.

Airi esittelemässä Hietalan päärakennusta tammikuussa 2017. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Kuten vuosi sitten kerroimme, Kierinki on aikoinaan ollut todella edistyksellinen lapinkylä sahoineen, myllyineen ja yksityisine kouluineen. (www)

Lähivesissä on kalaa ja metsissä ja pelloilla niin poroa, riistaa kuin ylämaan karjaa. Niinpä kylä on käytännössä lihan ja kalan osalta omavarainen yhä.

KOTOISAA MAJOITUSTA

Teija kertoi, että majoituskapasiteettia on saatu jälleen lisättyä hankkimalla yksi rivitalohuoneisto lisää. Tutustuimme kauniisti sisustettuun saunalliseen huoneistoon, joka sijoitsee Tuirantiellä muutaman sadan metrin päässä kyläkaupasta. Majoituimme itse vastaavanlaisessa viereisessä huoneistossa.

Kuva: KivaaTekemistä.fi

Huoneisto, jossa majoituimme, on hyvä valinta erityisesti lapsiperheille. On tilaa oleskella, tehdä ruokaa ja saunoa oman aikataulun mukaan.

Kieringissä voi majoittua paitsi huoneistoissa, hotellissa myös Mummonmökeissä, jotka ovat suosittuja erityisesti kesäaikaan.

Majapaikkoja tarvitaan, sillä Kieringissä järjestetään vuosittain suosittuja tapahtumia. Teatterifestivaalit pidetään heinäkuussa ja Maalaismarkkinat syyskuun ensimmäisellä viikolla, jolloin kauppiaita saapuu Kierinkiin koko Lapin alueelta ja ihmisiä lähiseudulta.

TALVIKALASTUSTA JA TULISTELUA

Kieringissä erityistä on se, että vierailla on mahdollisuus päästä kokemaan aktiviteetteja aidosti, yhdessä kyläläisten kanssa. Me pääsimme Airin, Teijan ja Esko Kankaan mukaan kokemaan jään alle laskettuja verkkoja. Lähdimme matkaan kahdella moottorikelkalla. Saimme istua lasten kanssa kelkkojen vetämissä reissä.

Valmiina lähtöön! Vasemmalta Airi, Esko, Aada, Sari, Eetu ja Teija. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Piipahdimme matkan varrella yhdessä Kieringin porotiloista, Tauno ja Anssi Vaaran porotilalla. Poroja ei ollut vain pari-kolme vaan niitä oli kymmeniä. Lapsista oli jännää kun porot juoksentelivat ympärillä. Metsän keskellä olevalla porotilalla oli hiljaista, kuului vain vaimeaa poron sorkkien töminää niiden juoksennellessa ympäriinsä.

Kuva: KivaaTekemistä.fi

Teija vinkkasi kulkemaan aitauksessa rauhallisesti, koska porot säikkyvät herkästi. Tauno heitteli poroille heiniä ja pääsimme auttamaan ruokinnassa.

Esko kokemassa verkkoja valvovan silmän alla. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Jatkoimme matkaa Miskisjärvelle, jossa koettiin ensimmäiset verkot. Jouduimme palaamaan järveltä tyhjin käsin, mutta onneksi verkkoja oli vielä koettavana Riipijoella, aivan kylän tuntumassa. Ja sieltähän se kala, valtavan kokoinen noin 3 kilon hauki, vihdoin tuli!

Hauki ja Kierinki-puukko. Marttiinin valmistama puukko on nimetty puukkotehtaan perustajan Janne Marttiinin (1893-1970) kotikylän mukaan. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Päivän päätteeksi istahdimme Kierinkijärven, joka on osa Riipijokea, rannalla olevalle laavulle nuotion ääreen turisemaan mukavia. Kelkkaretki verkon kokemisineen, erikoisine paikannimineen – Kirkkojänkä ja Ruumisrova – ja tarinoineen oli jännä kokemus niin lapsille kuin aikuisille.

Reet, joissa matkasimme, olivat kierinkiläistä tekoa ja niitä valmistetaan yhä!

Kuva: KivaaTekemistä.fi

Kierinki on kasvattanut suosiotaan moottorikelkkailijoiden eksoottisena välietappina Rovaniemeltä pohjoiseen. Kierinkiin on hyvät kelkkareitit ja palvelut kyläkaupasta tankkaukseen ja majoituksesta ravintolapalveluihin. Kieringin pohjoispuolelta alkaa upea Aapa-Lappi laajoine aapasoineen ennen tuntureita.

PILATESTA UNIIKISSA YMPÄRISTÖSSÄ

Samaan aikaan Kieringissä oli meneillään Pilatesretriitti, fysioterapeutti, PhysioPilates-ohjaaja Annika Uutelan vetämänä. Kivaa Tekemistä -tiimin Henri pääsi kokeilemaan ja fiilistelemään, millainen laji pilates on ja miltä liikkeiden tekeminen tuntuu takkatulen lämmössä.

PhysioPilates-ohjaaja Annika Uutela. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Torstaiaamupäivällä oli vuorossa ”Pilates – voimaa keskivartaloon pilatespallon avulla”. Vajaa parituntinen tuokio oli hyvä kokemus. Pilates sekä venyttää lihaksia että myös rasittaa ja vahvistaa erityisesti tärkeitä, syviä vatsan, selän ja lantion lihaksia.

Rytmissä oli helppo pysyä ja Annika neuvoi alottelijaa, että on tärkeä hengittää rauhallisesti, mutta koko ajan ei tarvitse miettiä, milloin hengitetään sisään ja milloin ulos. Rauhalliset liikkeet sujuivat hyvin ja opastus oli hyvää, vaikkakin eräässä liikkeessä sisäreiden kramppasivat. Pallo pois nilkkojen välistä, niin helpotti!

Kuva: KivaaTekemistä.fi

Annika neuvoi tarvittaessa kaikkia osallistujia, vaikka osa heistä oli varsinaisia aktiiveja, kuten pilatesohjaajat Minna Ruotsalainen Iisalmesta ja Satu Hokkanen Akaasta. Tunnelma oli leppoisa ja Hietalan tilan kunnostetun navetan lämmin osa takkatulen loimussa sopi retriittiin mainiosti!

Hietalan tunnelmallinen vanha navetta aamutuimaan. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Lempäälässä asuva Annika järjesti retriitin Kieringissä, josta hänen miehensä on kotoisin, nyt ensimmäistä kertaa. Ohjelmaan sisältyi pilateksen lisäksi rauhallisia ulkoaktiviteetteja, saunomista, syömistä ja rentoa oleskelua. Keväälle ja kesälle on suunnitteilla uusia tapahtumia pilateksen ja retriitin merkeissä Kieringissä (www). Huhtikuun Hiljaisuuden retriitissä Annikan yhteistyökumppanina on Sirkka Juntunen (WellnesSHH) Rovaniemeltä.

Pilatesretriittiläisiä lumikenkäilemässä, vasemmalta Minna, Aino, Satu ja Annika. Kuva: KivaaTekemistä.fi

**
Tilaa Kivaa Tekemistä -uutiskirje! Saat kiinnostavimmat sisällöt suoraan sähköpostiisi sopivasti 1-2 kertaa kuukaudessa.
Tiedät mitä kohteista kirjoitetaan. Uutiskirje on helppo perua halutessasi.
Tilaa tästä

**

SYMPAATTISIA SARVIPÄITÄ

Kieringintietä kyläkaupalta Hietalaan kuljettaessa on mahdollisuus päästä tekemään tuttavuutta ylämaan karjan kanssa. Veikeän näköiset Kieringin asukit ovat rauhallisen oloisia ja tulevat innokkaasti luokse ainakin, jos sinulla on mukanasi leipää makupalaksi.

Kuulimme Teijalta, että laumaan oli syntynyt vastikään uusi vasikka. Niinpä kävimme syöttämässä sarvipäille pari pussillista leipää siinä toivossa, että pääsisimme näkemään vilahduksen uudesta tulokkaasta. Ja siellähän se näkyi!

Kuva: KivaaTekemistä.fi

Leipää syötettäessä kannattaa kuitenkin olla tarkkana. Saapuessamme eläimet tulivat niin innokkaasti luoksemme, että tuntui jo siltä, että aita kaatuu. Niinpä jatkoimme niiden syöttämistä heitellen leipiä kauemmas.

Kieringissä kasvatetaan ylämaan karjaa ja Kieringin kaupalta on mahdollisuus ostaa Kierinki Highland -lihatuotteita. Karjan hoidosta vastaa Kieringin Lomakylän pehtoori, nuori mies Antti Uutela.

HIIHTELYÄ SATUMETSÄSSÄ

Ennen kotiinpaluuta halusimme vielä päästä nauttimaan lumesta ja samalla testaamaan Kieringin latuja. Sää oli mitä mainioin, taivas oli kirkas ja pakkasta viitisen astetta. Aurinkoa ei vielä näkynyt, mutta taivas oli täynnä satumaisia, kaamosajalle tyypillisiä sävyjä.

Kuva: KivaaTekemistä.fi

Ladulle päästäkseen oli ajettava reilu kilometri Raaterovantietä. Poromies Ilpo Kumpulan ajama perinteisen latu löytyy tien vasemmalta puolelta. Halutessaan auton voi jättää leveämmän Kieringintien varteen, koska latu kulki myös Raaterovan tien reunassa.

Kuva: KivaaTekemistä.fi

Jätimme auton Raaterovantielle ja lähdimme hiihtämään metsän keskelle ajettua latu-uraa pitkin kilometrin verran. Latu olisi jatkunut vielä pari-kolme kilometriä lähelle Kittilän rajaa.

Kelkalla vastaan tuli Ilpo Kumpula, joka oli pelastanut metsästä vaatimesta eksyneen poron vasan. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Mikä nautinto olikaan hiihdellä kaikessa hiljaisuudessa lumisten puiden ympäröimää latua pitkin. Tasaisen maaston vuoksi latua on mukava hiihtää erityisesti lasten kanssa. Bongailimme matkalla linnunpönttöjä ja arvuuttelimme lumessa olevia eläinten jälkiä.

Raaterovantie kaamoshämärässä. Kuva: KivaaTekemistä.fi

MUUTA KIVAA TEKEMISTÄ

Kieringissä on kiva pulkkamäki. Kallunmäki-niminen notko on turvallisen tuntuinen, koska siinä ei kasva puita. Se löytyy kyläkaupalta Kieringintietä 300 m pohjoiseen, Pohjoispuolentietä 200 m oikealle ja edelleen Toivonpolkua (kyltti) muutama kymmenen metriä oikealle, jonka jälkeen notkelma avautuu edessä oikealla. 🙂

Kuva: KivaaTekemistä.fi

Jos omaa pulkkaa ei ole mukana, niitä voi lainata kaupalta tai majatalolta. Myös potkukelkat ovat vapaasti lainattavissa. Lumikenkiä on mahdollista vuokrata 20 euron päivähintaan.

Teija kertoi uudesta Tarinakylä-hankkeesta, johon Sodankylästä on päässyt mukaan kaksi kylää, Vuotso ja Kierinki. Hankkeeseen liittyen Kieringistä on tehty kuusi erilaista 3 minuutin videota historiallisista paikoista ja tapahtumista kylän lähiympäristössä eri kielille käännettynä.

Kieringissä pääsee nauttimaan myös taiteesta, kuva Hietalasta. Kesällä kannnattaa kokea myös Tildan tupa. Kuva: KivaaTekemistä

TUNNELMAT VIERAILUN JÄLKEEN

Tämäkin Kieringin vierailu jäi mieleen lämpimänä muistona erityisesti ystävällisten ihmisten ansiosta. Tunsimme olevamme tervetulleita ja koimme Kieringin kokonaisvaltaisemmin kuin vuosi sitten.

Kaamosajan hämärä ja pimeys tuovat vierailuun omaan mausteensa. Otsalamppu olikin yksi tärkeimmistä välineistä Kieringin reissullamme.

Oli hienoa päästä näkemään ja kokemaan kierinkiläisten talvipuuhia – talvikalastusta ja porojen ruokintaa. Eetun 6v ja Aadan 10v mielestä kivointa oli se, kun pääsimme moottorikelkan kyytiin ja kun vedimme lapsia pulkassa rauhallisella kylätiellä. Etelässä pyöräteiden hiekoitus on niin tehokasta, että pulkan vetäminen saati potkukelkkailu on sula mahdottomuus.

Eetu tykkäsi myös siitä, kun meillä oli siellä niin kiva ”mökki”. Myös nuotiolla tulistelu ja kyläkauppa jäivät lasten mieleen. On yllättävää, miten niinkin pienestä kylästä löytyy niin paljon koettavaa!

Reen perässä kulkee erikoisuus, tulireki. Tulistelu onnistuu missä vaan! Kuva: KivaaTekemistä.fi

YHTEYSTIEDOT

Kieringin Lomakylä (www)
Kieringin Kauppa & Kahvila, majoituksen vastaanotto
Tuirantie 4
97390 Kierinki

puh. 040 809 1610 (Teija Raaterova)

Perinnekylä Kierinki & Kieringin kehitys ry (www)

Artikkelimme Kieringistä 2017: Sodankylän helmi – Kieringin Lomakylä (www)

**
Kieringin Lomakylä on KivaaTekemistä.fi -palvelun Tähtikohde ja media-asiakas. Julkaisemme Kieringistä lähiviikkoina myös englanninkielisen artikkelin LikeFinland.com -sivustolla.

Teksti: Sari Särkijärvi Henri Elo

**
Jos haluat Tähtikohteeksi ja/tai että kerromme sinun kohteesi tarinan, otathan yhteyttä, puh. 0400 468 174 tai henri(a)kivaatekemista.fi. Olemme saaneet hyvää palautetta asiakkailtamme onnistuneista kampanjoista, joita teemme ympäri vuoden. Lue lisää




KivaaTekemistä.fi / LikeFinland.com on koko Suomen kattava vapaa-ajan media ja hakupalvelu kivalle tekemiselle. Tykkää meistä Facebookissa ja tilaa KivaaTekemistä -uutiskirje. Uutiskirjeen tilaajana saat vinkit Suomen kivoimmista kohteista ja tapahtumista sähköpostiisi sopivasti 2-4 viikon välein.

2 thoughts on “Ihastuttava lapinkylä erämaassa – mitä Kierinkiin kuuluu nyt?

  1. Kalevi Ahola

    Kiitos upeasta esittelystä ja hienoista kuvista. Ensi kertaa kuulin kylästä Kierinki, vaikka olen moninkertainen Lapin kävijä.

Kommentointi on suljettu.