Pohjois-Lapin kaamos valloitti – Tiina vieraili Ivalossa

Julkaistu:

13.01.2019
| Kirjoittanut:

Olipa hieno saada vieraskynä-kirjoitus seuraajaltamme, helsinkiläiseltä Tiina Vesteriseltä, joka pääsi työn merkeissä pohjoisen Lapin alueelle Ivaloon nyt vuodenvaihteessa kaamosaikaan. Tiina on kokenut lapinkävijä ja hän on nauttinut Inarin kunnan keskustaajaman Ivalon lähistöllä olevista luontoelämyksistä täysin siemauksin.

Alueelle sijoittuvat muun muassa laskettelu- ja maastohiihtokohde Saariselkä ja siitä etelään, aina Sodankylän ja Savukosken kuntien alueille ulottuva, Urho Kekkosen kansallispuisto. Se on lajissaan perinteikäs ja Suomen toiseksi suurin, perustettu 1983. UKK-puisto on monille tuttu paitsi erämaistaan myös Suomen Latu Kiilopää -tunturikeskuksesta.

Antaa Tiinan jatkaa. 😀

🔸🔸

Minulle tarjoutui syksyllä mahdollisuus lähteä Ivaloon töihin vuodenvaihteen tienoilla ja tartuin mahdollisuuteen oitis. Niinpä ajoin autoni uudenvuodenaattona junaan, matkustin Rovaniemelle ja ajoin sieltä Ivaloon tämän vuoden ensimmäisenä päivänä. Paikka oli minulle ennestään tuttu kesäretkistä, mutten ollut koskaan aiemmin ollut Ivalossa talvella.

Jokin käsitys minulla kaamosajasta kuitenkin oli useiden hiihtoreissujen tiimoilta, jotka olivat suuntautuneet muualle Lappiin. Tässä kirjoituksessa kuvaan ensimmäisen viikonloppuni tunnelmia.

Näkymä laavulta Tuulisjärvelle klo 11:20. Kuva. Tiina Vesterinen
Päivän valoisin hetki koitti klo 12:50. Kuva. Tiina Vesterinen

Lauantai alkoi valjeta klo 10 maissa ja suuntasimme ystäväni ja hänen koiriensa kanssa Tuulispään laavulle. Ajatuksena oli tehdä sinne tulet, syödä eväät ja kävellä Tuulisjärven jäällä ja rannoilla. Suunnitelma onnistui loistavasti ja sää suosi meitä.

Puoli kahden aikaan alkoi hämärtää ja suuntasimme askeleemme takaisin laavulle. Kuva: Tiina Vesterinen

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.

🔸🔸

MAINOS – Kivaa Tekemistä -verkkokaupasta kotimaista sijoituskirjallisuutta ja Jokipiin Pellavan lahjapakkauksia. Alennuskoodi: ”ALE2023”
Katso lisää

🔸🔸

Laavulla meitä odotti tällainen näkymä järvelle. Kuva: Tiina Vesterinen

Sunnuntaina suuntasin autoni nokan kohti Kiilopäätä parin tunnin hiihtolenkki mielessäni. Päivä oli pilvisempi ja luonto näytti minulle upeasti kaikki mahdolliset sinisen ja harmaan sävyt. Tunnelma on taianomainen ja mietin suurimman osan aikaa hiihdostani, koska mahdan herätä unesta.

Tämä kuva on otettu hieman Rönkönlammen mökistä Saariselälle päin klo 12:20. Kuva: Tiina Vesterinen
Tässä näkymää Pieranvaaran lähistöltä. Kuva: Tiina Vesterinen
Ahopäille kajasti aurinko vielä klo 13:15. Kuva: Tiina Vesterinen

Hiihdon jälkeen söin eväät Suomen Ladun tiloissa, minkä jälkeen lähdin vielä otsalampun kanssa lumikenkäilyreittiä pitkin kohti Kiilopään huippua. Sankka sumu tuli kuitenkin vastaan puolivälissä ja käännyin takaisin päin. Muutama tunnelmallinen kuva tarttui silti mukaan tältäkin retkeltä.

Vaivaiskoivut talviasussaan. Kuva: Tiina Vesterinen
Hämäryys ottaa valtaa klo 14. Kuva: Tiina Vesterinen
En ollut reissullani ainoa kulkija vaikken ketään nähnytkään. Kuva: Tiina Vesterinen

Olen nauttinut olostani täällä pohjoisessa valtavasti. Tunnelma on rauhallinen ja lempeä ja ihmisillä on aikaa toisilleen. Luonnosta saa valtavasti voimaa, elämyksiä ja kokemuksia. Suosittelen lämpimästi Lapin tammikuista taikaa kaikille. Kaamos ei tarkoita pimeyttä. Ja johan se aurinko eilen nousi hetkeksi täälläkin. 🙂

Teksti ja kuvat: Tiina Vesterinen

🔸🔸

Jos haluat Tähtikohteeksi ja/tai että kerromme sinun kohteesi tarinan, otathan yhteyttä, puh. 0400 468 174 tai henri(a)kivaatekemista.fi. Olemme saaneet hyvää palautetta asiakkailtamme onnistuneista kampanjoista, joita teemme ympäri vuoden. Lue lisää

KivaaTekemistä.fi / LikeFinland.com on koko Suomen kattava vapaa-ajan media ja hakupalvelu kivalle tekemiselle. Tykkää meistä Facebookissa tai seuraa Instagramissa.