Kivaa tekemistä joululomalla 2018 – aktiviteetteja ja luontoelämyksiä!

Julkaistu:

26.12.2018
| Kirjoittanut:

Salmisaaren KiipeilyAreena, Helsinki. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Joulun välipäiville ja uuden vuoden alkuun löytyy paljon kivaa tekemistä niin pääkaupunkiseudulla kuin ympäri Suomen.

Kokosimme tähän tärppejä Tähtikohteistamme, jotka ovat myös KivaaTekemistä.fi -palvelun ympärivuotisia mainosasiakkaitamme, ja joista useimmissa olemme itse vierailleet ja hyviksi todenneet.

🔸🙂🔸🙂🔸

Pääkaupunkiseudulta kannattaa noteerata esimerkiksi KiipeilyAreena Helsingin Salmisaaressa. Siellä taatusti voi haastaa itsensä. Aloittelija saa alkuopastuksen ja halutessasi voit osallistua KiipeilyAreenan kursseille.

”Ohjattuun junnuryhmään osallistuminen on hyvä vaihtoehto etenkin alle 14-vuotiaille lapsille, jotka eivät voi vielä itsenäisesti harrastaa kiipeilyä (ilman aikuisen läsnäoloa Kiipeilyareenalla).”

KiipeilyAreena laajeni kuluvana vuonna myös Helsingin Kalasatamaan avattuun Redi-kauppakeskukseen. Sekä Salmisaareen että Kalasatamaan pääsee kätevästi esimerkiksi metrolla mutta myös muuten julkisesti tai omalla autolla. Salmisaaren lähin metroasema on Ruoholahti.

KiipeilyAreenan kotisivut, yhteystiedot ja aukioloajat (myös vuodenvaihteen aukiolo): www

🔸🔸

Lumiriehaa!

Jos lumitouhut kiinnostavat, niin Sipoon Talmassa onnistuu monenmoinen lumipuuha pienempien lasten Werneri Parkista tuubikouruineen ja mattohisseineen aina teinien suosimaan snowparkiin joko lumilaudalla tai laskettelusuksilla – unohtamatta Talman hiihtokoulua. Lähes kaikki Talman rinteet ovat jo auki.

Tarkista Talman aukioloajat ja lippujen hinnat: www

Talma Ski. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Hyvätasoisia mahdollisuuksia murtsikkahiihtoon löytyy mm. Keravan Keinukalliolta, Helsingin Paloheinästä, Espoon Oittaalta ja Vantaan Hakunilasta. Maastohiihtolatujen latutilannetta voit seurata esimerkiksi Latutilanne.fi -palvelusta, jota ylläpidetään vapaaehtoisvoimin, ja jonne voi myös itse päivittää tietoa laduista.

🔸🔸

🔑 Arvoituksia ratkomaan! 🔑

Pakopelien mielenkiintoinen tututtavuus on Exit Room Helsingin lapsille ja perheille kehitetyt Kids Escape ja Family Escape -pakopeliarvoitukset, joita löytyy Helsingin Vallilasta perinteisten Exit Room Helsingin aikuisten pakopelien lisäksi.

Testasimme syksyllä alakouluikäisille soveltuvan Kuuraketin ja kiintoisaa oli! Ekaluokkalainen olisi halunnut kokea kaikki lasten Kids Escapet!

Tutustu kotisivuihin (Kids Escape ja Exit Room Helsinki), tässä linkki juttuumme (www)

Kids Escapen ajanvaraus sähköpostilla tai puhelimitse (www) tai Exit Room Helsingin etusivun chatillä (www)

Kuussa olikin ihan toisenlaista… Kuva: KivaaTekemistä.fi

🔸🔸

HUOM!
Useimmissa tässä jutussa esitellyissä kohteissa on myös lastensynttäreiden tai polttareiden järjestämismahdollisuus!

🔸🔸

Prison Islandit Helsingissä, Vantaalla, Tampereella ja Jyväskylässä ovat kiiintoisa vaikkapa perheelle tai nuorelle parille (!) sopiva tiimipeli, jossa ratkotaan erilaisia lyhyitä muutaman minuutin selliarvoituksia vapaassa järjestyksessä.

Jos vihreä valo syttyy, olette ratkaisseet tehtävän! Samaa selliä voi yrittää uudestaan.

Itsenäiseen ratkomiseen sellit soveltuvat n. 10-vuotiaista ylöspäin, mutta aikuisen seurassa pienemmillekin. Tiimit muodostetaan pelin alussa yleensä 2-4 hengen suuruisiksi. Synttäreillä voi olla monta tiimiä!

Olemme testanneet kaikki Suomen Prison Islandit.

Aukioloaikoja ja vinkkejä seikkailuun voit tutkailla Prison Islandin kotisivuilta (www). Joulun ajan aukiolosta on tietoa myös kohteiden Facebook-sivuilla, esim. Prison Island Pääkaupunkiseutu (Helsingin Salmisaari + Vantaan Flamingo):

”26.12.18 – 6.1.19 avoinna joka päivä 12-19, poikkeuksena 1.1.19 jolloin pidämme kaltereiden ovet suljettuina”

Prison Island Tampere. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Prison Islandien yhteydessä sijoitsee myös jännittävät Megazone-lasertaistelupelit. Megazonen aukiolo noudattaa yleensä Prisonin aukioloa.

Megazoneja on Suomessa myös muilla paikkakunnilla kuin Tähtikohteissamme Helsingissä, Vantaalla, Tampereella ja Jyväskylässä.

Jos olet ”tylsä vanhempi”, niin reissu Megazonessa teinin tai esiteinin kanssa muuttaa kaiken! 🙂 Megazonessa pelaaminen onnistuu sekä tuttujen että tuntemattomien kanssa. Kannattaa varata aika ennalta.

Megazonen kotisivut (www)

🔸🔸

🎄 Rauhallisempia koko perheen elämyskohteita 🎄

Jos haluat tutustua koko Suomen luontoon kerrralla, rentoutua, kokea myös taidetta ja ehkäpä nauttia maukkaan lounaan lähiluonnon antimilla höystettynä, suuntaapa Suomen luontokeskus Haltiaan, joka sijaitsee Nuuksion kansallispuiston portilla Espoossa.

Aukiolo ja kotisivut (www)

22.-25.12. Haltia on suljettu
26.12. Tapaninpäivä klo 10-17
1.1.2019 Uudenvuodenpäivä klo 10-17
6.1. Loppiainen klo 10-17
Muina aikoina avoinna normaalisti, talvikaudella ti-su klo 10-17

Me vierailimme ja kirjoitimme Haltiasta alkuvuonna (www). Oheinen kuva on puolestaan luontoretkeltämme kuluneelta syksyltä, pakkasen jäädyttäessä ensi kertaa lampia upeassa metsämiljöössä lähellä pääkaupunkiamme.

Nuuksion maisemia Haukkalammen reiteiltä marraskuussa 2018. Kuva: KivaaTekemistä.fi

🔸🔸

Uudenmaan pohjoisosassa sijaitseva Hyvinkää ja sen uudistunut ulkoilualue ja viihdekeskus Sveitsi ravintoloineen, hotelleineen, uimaloineen, vaellusreitteineen, sisäaktiviteettipuistoineen ja elokuvateattereineen on todella perinteinen suomalainen matkailukohde. Tutustuimme kuluvana vuonna Hyvinkääseen.

Hiihtolomalle junalla – oletko jo suunnitellut? 🙂 Suomen Rautatiemuseo, Hyvinkää. KivaaTekemistä.fi / Johanna Hurtig

Hyvinkäällä sijaitseva Suomen Rautatiemuseo leikkihuoneineen on kivaa välipäivätekemistä vaikkapa lasten kanssa. Historiannälkäinen löytää museosta mm. historiallisen Venäjän keisarin junan, jolla hän saapui Suomen vierailuille. Juna vaunuineen on entisessä loistossaan ainoa yksilö maailmassa!

Rautatiemuseo on avoinna talvikaudella ti-pe klo 12-15, la-su 12-17. Museo on suljettu 24.-26.12. ja 31.12.18 – 2.1.19. Loppiaisena 6.1. avaoinna klo 12-17. Lue lisää Rautatiemusoasta ja uudesta joulukuussa avatusta Veturipajalta raiteille! -näyttelystä täältä.

Lue juttumme Hyvinkäästä ja Rautatiemuseosta (www)

🔸🔸

🌹 Hemmottelua 🌹

Miltä kuulostaisi polskimispäivä lasten kanssa koko perheen vesipuistossa tai kylpyläpäivä kahdelle aikuisten Spa Kylpylässä?

Vantaalla sijaitsevasta Flamingo Spa’sta löytyy monipuolinen vesipuisto liukumäkineen, lastenaltaineen ja porealtaineen sekä aikuisten oma Spa Kylpylä (K18) saunoineen ja altaineen, hemmotteluhoitoja unohtamatta.

Avoinna ma-su klo 10-21.

Aukiolo normaalisti myös 26.12.18, 31.12.18, 1.1.19 ja 6.1.19

Lue lisää (www)

🔸🔸

🏂 Keskinen ja pohjoinen Suomi 🏂

Keskityimme yllä pääkaupunkiseutuun ja Uudenmaan alueeseen.

Kivaa välipäivätekmistä on myös monissa muissa Tähtikohteissamme ympäri Suomen, esimerkkinä Keski-Suomessa Lomakeskus Revontuli (www) Hankasalmella, jossa keilailua ja viihartisteja. Lähistöllä sijaitsee perhekeskeinen Häkärinteet, joka on jo avattu!

Samoin Ylläksen maisemissa Länsi-Lapissa löytyy vaikka mitä kivaa tekemistä kotieläintilasta, poro- ja rekikoira-ajeluista laskettelu- ja hiihtoelämyksiin hulppean pitkillä Ylläksen rinteillä! Gondolihissi vie Ylläsjärvenpuolelta näpsäkästi ylös. Ehkäpä Suomen paras ”alppifiilis”! 🙂

Tutustu Ylläkseen tästä.

🔸🔸

Ylläksen naapurissa Levillä tutustuimme elokuussa kahteen todella mielenkiintoiseen kohteeseen. Levin Könkäällä, 8 km Levikeskuksesta sijaitsee koko perheen elämyskohde Tonttula (www). Tätä kansainvälistä vaikuttavaa elämyskylää ei kannata missata, jos Leville suuntaa!

Elämyskylä Tonttulassa Levillä on monia kiintoisia ja jännittäviä paikkoja. Kuva: Tonttula

🔸🔸

🏔 Saduista luontoon ja itsensä voittamiseen! 🏔

Toisenlaista itsensä haastamista tarjoaa puolestaan Lapin Luontoelämys, joka järjestää retkiä Lapin luonnon antimissa.
Elämyspalveluyritystä, jonka aktiviteetteja kuuluu myös Levin viikko-ohjelmaan, vetää kokenut Raija Palosaari oppaineen.

Saunansa edustalla. Raija pääsi Guinnessin ennätystenkirjaan 1987, kun hän ideoi ja toteutti Uniscout-hiihdon, Kilpisjärveltä Tornioon (530 km, 44 h, 4 hlön viestijoukkue). Siitä Raija sai partionimen RaijaSki eli Raiski. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Raija kertoo, että Lapin Luontoelämyksen halutuimpia retkiä ovat talvella Fatbike-pyöräretki, Nautiskelijan lumikenkäretki ja Arktinen pilkkiretki.

Kesän suosikkeja ovat Koskenlasku autonrenkaalla (lue jutustamme!), Aloittelijan suolautailu sekä Retki Saanalle ja Jäämerelle.

Tutustu Lapin Luontoelämyksen retkiin tästä, sis. joulun ajan viikko-ohjelma – ja lue syksyn juttumme Leviltä ja Könkäältä (www)

🔸🔸

Kivaa Tekemistä Tähtikohteistamme löydät lisää kivaa tekemistä niin välipäiville kuin ympäri vuoden – shoppailu-, herkuttelu- ja majoituskohteita unohtamatta. 🙂 Tutustu Tähtikohteisiin tästä.

Lue myös juttumme Shoppailun Tähtikohteet 2018, julk. 3.12.2018 (www)

🔸🔸🔸🔸

🎄 Useimmat tässä artikkelissa mainitut kohteet ovat KivaaTekemistä.fi -palvelun Tähtikohteita ja media-asiakkaita. 🎄

Jos haluat Tähtikohteeksi ja/tai että kerromme sinun kohteesi tarinan, otathan yhteyttä, puh. 0400 468 174 tai henri(a)kivaatekemista.fi. Olemme saaneet hyvää palautetta asiakkailtamme onnistuneista kampanjoista, joita teemme ympäri vuoden. Lue lisää




KivaaTekemistä.fi / LikeFinland.com on koko Suomen kattava vapaa-ajan media ja hakupalvelu kivalle tekemiselle. Tykkää meistä Facebookissa, seuraa Instagramissa tai tilaa KivaaTekemistä -uutiskirje. Uutiskirjeen tilaajana saat vinkit Suomen kivoimmista kohteista ja tapahtumista sähköpostiisi sopivasti n. 1 kuukauden välein.