Aihearkisto: Valokuvakollaasit

Pohjois-Lapin kaamos valloitti – Tiina vieraili Ivalossa

Julkaistu:

13.01.2019

Olipa hieno saada vieraskynä-kirjoitus seuraajaltamme, helsinkiläiseltä Tiina Vesteriseltä, joka pääsi työn merkeissä pohjoisen Lapin alueelle Ivaloon nyt vuodenvaihteessa kaamosaikaan. Tiina on kokenut lapinkävijä ja hän on nauttinut Inarin kunnan keskustaajaman Ivalon lähistöllä olevista luontoelämyksistä täysin siemauksin.

Alueelle sijoittuvat muun muassa laskettelu- ja maastohiihtokohde Saariselkä ja siitä etelään, aina Sodankylän ja Savukosken kuntien alueille ulottuva, Urho Kekkosen kansallispuisto. Se on lajissaan perinteikäs ja Suomen toiseksi suurin, perustettu 1983. UKK-puisto on monille tuttu paitsi erämaistaan myös Suomen Latu Kiilopää -tunturikeskuksesta.

Antaa Tiinan jatkaa. …

Lue lisää ›

Vierailimme Pohjois-Karjalassa – Valtatie 6 valokuvina

Julkaistu:

10.08.2016

Kivaa Tekemistä pääsi tutustumaan itäisimpään Suomeen heinä-elokuun vaihteessa. Välillä ukkonen uhmasi, mutta pääosin säät olivat aurinkoisia tai puolipilvisiä.

Sadepäivänä pääsimme tutustumaan vuonna 2013 avattuun Koli Relax Spa -hemmottelu- ja maisemakylpylään.

Reissulta kertyi upeita itäsuomalaisia kuvia iso pino. Kerromme Pohjois-Karjalasta tarkemmin elo-syyskuun vaihteessa, mutta julkaisemme jo nyt kuvakollaasin kohteista 6-tien varrelta tai tuntumasta, pohjoisesta etelään päin tultaessa.

Kohteita joissa vierailimme. Kartan lähde: Google Maps

Ensimmäisenä esittelyvuorossa …

Lue lisää ›

Kuluneen vuoden parhaat palat antavat vinkkejä vapaa-aikaasi myös 2015!

Julkaistu:

19.01.2015

Kuva: KivaaTekemistä.fi

Kuva: KivaaTekemistä.fi

KivaaTekemistä on tehnyt vuoden aikana melkoisen kasvupyrähdyksen. Kävijämäärä on moninkertaistunut ja Facebook-seuraajien määrään saa lisätä nollan perään vuoden takaisiin lukemiin. Monessa asiassa olemme oppineet ja monta asiaa on onnistuttu tekemään oikein. Kiitos teille kaikille, että sisältömme kiinnostaa! Ilman teidän vinkkejänne osa sisällöstä olisi jäänyt toteuttamatta. Kun päättynyttä vuotta katsoo taakse, siihen mahtui yllättävän paljon kaikkea kivaa.

Mistäs ottaisi seuraavan otteen? ...
</p>
			<a class=Lue lisää ›

Upea talvikuvakollaasi – Hyvää joulua!

Julkaistu:

22.12.2014

KivaaTekemistä.fi -palvelun vuosi on ollut täynnä vilskettä, kehittymistä ja uusia seuraajia, asiakkaita ja kumppaneita.

Kiitoksena teille kaikille halusimme toteuttaa yhdessä harrastajakuvaaja Niko Saarisen ja KuvatKirjaksi.fi -palvelun kanssa upean talvikuvakollaasin. Julkaisun mediatuotosta 20 prosenttia on lahjoitettu Hyvä Joulumieli -keräykseen. Toivomme, että voit jakaa hyvää joulumieltä läheisillesi niin somessa kuin oikeassa elämässä – pysähtyä hetkeksi ja nauttia Nikon tallentamista hetkistä.

Peltomaisema puolen päivän aikaan, Jalasjärvi. Kuva: Niko Saarinen PhotographyLue lisää ›

Lokakuun lumoavat Lappi-kuvat

Julkaistu:

24.10.2014

Taivaskeron kierros (9 km) Pallaksella on yksi kauneimmista reiteistä Muoniossa.

Taivaskeron kierros (9 km) Pallaksella on yksi kauneimmista reiteistä Muoniossa.

Tiedätkö, miltä tuntuu istuskella tunturin laella ja kuunnella sellaista hiljaisuutta, jota tuulikaan ei pääse rikkomaan? Sellaista hiljaisuutta, jolloin aurinko paistaa, ilma on syksyisen raikas ja näet ympärilläsi kauneutta silmänkantamattomiin.

Tunne on sanoinkuvaamaton. Suomen luonto tarjoaa huikeita elämyksiä vuodenajasta riippumatta.

Olemme keränneet tähän tunturi- ja järvimaisemia KivaaTekemistä -tiimin reissulta …

Lue lisää ›