30.12.2015

KivaaTekemistä -palvelun väki kiittää kuluneesta vuodesta 2015.

KivaaTekemistä -palvelun väki kiittää kuluneesta vuodesta 2015. 

Myös marraskuun kävijämäärä ylitti 20.000 laadukkaassa aktiivisten naisten 30-60v (+ perheiden) kohderyhmässä. 

Saimme tehdä upean kampanjan Tuusulan uudistuneesta Sahankulman kauppakeskuksesta, josta löytyy Suomen laajin Yankee Candle -tuoksukynttilävalikoima sekä uusi lennokkien ja radio-ohjattavien laitteiden erikoisliike Hobby Center. Lue lisää.

Asiakastyytyväisyydestä kertoo se, että saimme valita joulukuussa Kuukauden kohteeksi Pirilän Kukkatalon Raision myymälän, kun keväällä teimme vastaavan sisällön saman yrityksen Tuusulan myymälästä - oikeammin sanottuna elämyskeitaasta!

Ihan vuoden lopulla julkaisimme kokoomajutut shoppailukohteista ja kivasta joululomatekemisestä upeissa Tähtikohteissamme. :)

Lopuksi uuden vuoden lupaus: Teemme asiakkaiden näkyvyyspanosten eteen kaiken voitavan myös alkavana vuonna.

Kivaa ja menestyksekästä uutta vuotta lukijoille, asiakkaille ja yhteistyökumppaneillemme!

Muonio kaamos