Willa Fantin norsunäyttely kasvanut jo yli 23 000:een!

Julkaistu:

29.04.2021
| Kirjoittanut:

Rakennus nro 3 on nimeltään Willa Fantti, eli se on samanniminen kuin koko 13 rakennuksen näyttely. 💛 Kuva: KivaaTekemista.fi

Vierailimme jälleen uniikissa näyttelykohteessa, joka lienee maailman suurin lajissaan. Norsuja eri muodoissaan on jo yli 23.000!

Edellisestä visiitistä olikin kulunut pari vuotta, koska Willa Fantti oli viime kesän suljettuna. Nyt kohde on onneksi avoinna tiistaisin, torstaisin ja sunnuntaisin klo 12-18, alkaen vappuviikonlopun sunnuntaista 2.5.

Kohdetta emännöi ja isännöi Auli Jyllinvuori-Mäkinen ja miehensä Jarmo Mäkinen, jotka myös asuvat tilan uudempaa puolta.

Kohde on siksi mielenkiintoinen, että yläpihalla on jopa 13 fanttirakennusta. Alapiha – Kaivolan perinnetila – puolestaan koostuu useista historiallisista rakennuksista, joista vanhimpien eli aittojen hirret ovat 200 vuoden takaa.

Aitat siirrettiin tänne v. 1904 isojaon yhteydessä Orrilanmäeltä läheltä Nastolan keskustaa, kertoo Jarmo, joka lunasti tilan isänsä iäkkäiltä serkuilta 1990-luvulla.

Päijäthämäläisen perinnetilan vanhimmat esineet ovat 1700-luvulta.

Fanttiesineet ovat veikeitä ja niitä on lasista posliiniin, puusta metallliin, pehmoleluista tauluihin – purkkeja, koruja, vaatteita ja elintarvikepakkauksia unohtamatta! Kuvat: KivaaTekemista.fi

Mitä fanttilaan kuuluu?

Auli on ahkeroinut fanttilassa kevään aikana. Paikat on siivottava, mutta onneksi rakennukset eivät kerää paljoa pölyä.

Matot on pesty syksyllä ja fantteja on järjestelty uudelleen niin sarjoittain, väreittäin kuin suvuittain. – Auli

Todella moniin fanttirakennuksiin on lisätty hyllyjä ja lisää tilaa fanteille. Fanttien määrä vierailupäiväni viime viikolla oli 23.370. 🐘🐘

Auli kertoi lahtelaisesta eläkkeellä olevasta konstaapelista, jolta hän on saanut norsulahjoituksia. Auli on kiitollinen lahjoittajille myös mm. Porvoosta ja Loviisasta. Monet keräilijät tuntevat toisensa.

Auli ja Jarmo ovat tyytyväisiä, että kohde saadaan vihdoin auki yleisölle. Pariskunta puufanttien ympäröimänä rakennuksessa nro 1 eli Puufantissa. Kuva: KivaaTekemista.fi

Fanttipäivä Lahden Nastolan Villähteellä on edullinen ja erilainen kokemus vauvasta vaariin. Pihapiirissä on pomppulinna ja leikkipaikkoja perheen pienimmille.

Tai miltä kuulostasi seikkailuretki vanhempien tai isovanhempien kanssa perinnetilan puolelle?

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.

🔸🔸 MAINOS 🔸🔸 Majoituskohteita Nastolassa ja lähialueilla – valitse päivät ja loitonna karttaa tarvittaessa

Booking.com

Jarmo osaa vastata kiperiinkin kysymyksiin, koska hän on kuullut vastaukset vuosien varrella tilalla vierailleilta iäkkäiltä rouvilta. Tämä johtuu siitä, että naiset ovat käyttäneet samanlaisia esineitä sodan aikana, kun miehet olivat rintamalla!

Toki maanviljelijätaustaisena ja historiasta kiinnostuneena reserviläisenä Jarmo tuntee itsekin perusasiat. Auli tietää sitäkin enemmän fanteista, mutta on ollut aktiivinen myös perinnetilan näyttelykuntoon saattamisessa.

Vanhan puolen päärakennuksen hillittyjä talonpoikaisvärejä. Vasemmalla ylhäällä ”linjaalirattaat”, taustalla navetta vuodelta 1922. Oikealla alhaalla vanhat aitat morsiusrekineen. 👩‍❤️‍👨 Kuvat: KivaaTekemista.fi

Auli kertoo, että fantteja otetaan vastaan yhä. Hän lajittelee ja laskee niitä. Pieni osa on myynnissä kioskissa.

Kioskissa on myös muuta uutta, kuten kudottuja villasukkia, koruja, norsupipareita ja -torttuja, uusia potkupukuja, kakkumuotteja ja niin edelleen. Saatavilla on myös artjärveläisen Valkilan tilan jauhoja.

Norsukokoelma on laaja ja rakennukset tunnelmallisia. Vasemmalla ylhäällä Astiafantti (nro 9) ja oikealla alhaalla Ladyfantti, joka on uusin rakennus (nro 13). Kuvat: KivaaTekemista.fi

Oli kiintoisaa kuunnella, kuinka rakennuksilla on myös oma historiansa. Yksi on Pajulahden urheiluopiston entinen kanoottivaja, toinen on vanhan vanerirunkoisen linja-auton runko. Rakennuksissa on tuuletusventtiilit, jotta esineet säilyvät hyväkuntoisina.

🐘 🐘 🐘

YHTEYSTIEDOT

Willa Fantti & Kaivolan Perinnetila 🌼 (kotisivut ja ajo-ohje)
Pitkätie 195
15560 Nastola, Lahti

p. 03 758 0139, 0400 710 121 (Jarmo Mäkinen)

Willa Fantti Facebookissa

AUKIOLOAJAT

Willa Fantti 🐘🐘, Kaivolan perinnetila ja kesäkahvila 🍦 ovat avoinna 1.5. – 30.9.2021 tiistaisin, torstaisin ja sunnuntaisin klo 12-18, muina aikoina sopimuksen mukaan. Lisäksi kesäkirppis, jossa maksutapa käteinen.

Huom. Kohde on ollut suljettuna kesällä 2022 sairauden vuoksi.

Tulethan vain terveenä! Maskisuositus.

  • Pääsymaksu aikuiset 5 e, lapset 2 e, alle kouluikäiset 0 e. Pääsymaksu sisältää opastetun kierroksen tai esittelyhetken Willa Fantissa ja tilalla.
  • Fanttikioski palvelee aukioloaikojen puitteissa. Maksuvälineinä käteinen ja pankkikortti.
  • Perinnetilan vanhaa päärakennusta vuokrataan myös kokous- ja juhlakäyttöön.

🔸🔸

  • Aiempia juttujamme Willa Fantista: 201920182015
  • Egenlandin tv-ohjelma Willa Fantista 1/2019 (jutusta linkki videoon / Yle)
Kesäpäivä Willa Fantissa ja Kaivolan perinnetilalla on erilainen ja ikimuistoinen. Kuva: KivaaTekemista.fi

🔸🔸

Willa Fantti ja Kaivolan perinnetila on KivaaTekemistä.fi / LikeFinland.com -palvelun Tähtikohde ja media-asiakas. (kaupallinen yhteistyö)

Jos haluat Tähtikohteeksi ja/tai että kerromme sinun kohteesi tarinan, otathan yhteyttä, p. 0400 468 174 tai henri(a)kivaatekemista.fi. Olemme saaneet hyvää palautetta asiakkailtamme onnistuneista kampanjoista, joita teemme ympäri vuoden. Lue lisää

KivaaTekemistä.fi / LikeFinland.com on koko Suomen kattava vapaa-ajan media ja hakupalvelu kivalle tekemiselle. Tykkää meistä Facebookissa tai seuraa Instagramissa.