Tuhansien patsaiden näyttely viehättää Muurlassa

Julkaistu:

28.05.2024
| Kirjoittanut:

Art Bouffantin laaja, ainutlaatuinen patsasnäyttely on kesällä 2024 avoinna keskiviikosta sunnuntaihin lähellä Helsinki-Turku -moottoritietä Muurlassa. Uutuudet Puolasta ovat saapuneet.

Mäyräkoirat ja jänikset sulassa sovussa. Art Bouffantin patsasvalikoima on tehdastoimitusten myötä parhaimmillaan, esimerkkinä vasta saapuneet 600-kiloiset leijonat rakennuksen edustalla. 🦁 Kuva: KivaaTekemistä.fi

Art Bouffantin patsaiden ja suihkulähteiden myyntinäyttely on kesäkaudella 2024 avoinna ke-su klo 12-17 sekä muina aikoina erikseen sovittaessa.

Muurlassa sijaitsee myös maankuulu lasimyymälä, joten samalla reissulla voit tutustua monenmoisiin taide-esineisiin. Muurla on osa Saloa. On mielenkiintoista, että Art Bouffantin hyväkuntoiset näyttelytilat sijaitsevat entisissä Nokian alihankkijan tiloissa, joissa kokoonpantiin aikanaan johdinsarjoja.

Tätä ennen päärakennuksessa on toiminut navetta ja kanala. Mainittu rakennus on uudistettu ja viereen on rakennettu toinen samannäköinen tehtaan varastotiloiksi. Yhteensä lämmintä sisänäyttelytilaa patsaille ja suihkulähteille on jopa tuhat neliötä.

Kun tähän lisätään laaja ulkonäyttely, niin pienestä saati tavallisesta kohteesta ei todellakaan puhuta! 😮

Risto Merikanto Gargoilien, Buddhien, lehmien ja enkelten ympäröimänä. Merikanto toimittaa patsaita ympäri Suomea, jos on kyse vähänkään isommasta patsaasta. Näin toimituksen laatu turvataan. 🚚 Kuva: KivaaTekemistä.fi


Mitä nuo olivatkaan, kysyn kauppiaalta.

Gargoilit ovat tunnettuja siitä, että niitä on Pariisin Notre Damen räystään reunalla ja aika monen muunkin kirkon, Merikanto taustoittaa ystävällisesti.

Gargoileja eli vedensyöksijöitä tavataan erityisesti goottilaisissa katedraaleissa.

Pitkän linjan patsaskauppias Risto Merikanto kertoo, että yrityksen valikoimissa on tuotenimikkeitä kaikkiaan jopa 13 000 ja tuhansia patsaita on saatavissa suoraan Muurlasta. Hän muistuttaa, että Art Bouffant on avoinna paitsi aukioloaikoina myös erikseen sovittaessa.

Parhaiten varaus onnistuu soittamalla p. 045 1665 740 ja maksuna onnistuu pankkikortti.

Patsaita moniin käyttötarkoituksiin

Patsas kaunistaa, ilmentää ja luo pihapiiriin kuin sisälle persoonallisuutta, jota kodikkuudeksikin kutsutaan. Tyylikäs leijona- tai kotkapatsas nostaa tasokkaamman kiinteistön arvoa entisestään ja erottaa sen massasta – tekee ensivaikutelman.

Vasemmalla olevan leijonauutuuden tyylikkyyttä Merikanto kehuu. Kotkapatsas jalustoineen on aina tyylikäs. Kuvat: KivaaTekemistä.fi

Tyypillisin patsaiden materiaali on betoni. Tämän lisäksi patsaita on saatavilla laminaatista, hartsi-lasikuitumassasta, kipsistä ja muovista. Kipsipatsaat soveltuvat sisätiloihin.

Merikanto kertoo, että kevyemmät patsaat kiinnitetään tyypillisesti jalustaansa kiinnitysraudoilla. Hyvä alusta patsaalle ulkona on kivituhka. Tällöin esimerkiksi nurmikosta otetaan kerros pois ja tilalle voidaan laittaa suodatinkangas rikkaruohoja estämään ja kivituhkakerros eli hienojakoinen sora. Tällöin patsas pysyy vaakana. Toki kivilaatoitus tai asfaltti sopivat myös hyvin alustoiksi.

Suihkulähteitä varten Art Bouffantilla on monipuolinen pumppu- ja varaosavalikoima. Mitä korkeampi suihkulähde on kyseessä, sitä tehokkaampi pumppu tarvitaan.

Buddhan pyöreä maha symboloi onnellisuutta ja vaurautta. Oikealla kauniita naisfiguureja ja suihkulähteitä. ⛲ Alhaalla varaosia kuten pumppuja suihkulähteisiin sekä Matti ja Maija -patsaat. Kuvat: KivaaTekemistä.fi
Etana, etana näytä sarvet. Kettupatsas löytyy kirjoittajaltakin kuten myös kilpikonna ja siili. Merikannon mukaan kissapatsaat ovat suosittuja esimerkiksi kissojen haudoille. 😻 Kuvat: KivaaTekemistä.fi

Matka vie faaraoiden maille

Kun nousemme uudisrakennuksen toiseen kerrokseen, matka vie niin jazz-musiikin, faaraoiden kuin kuulujen elokuvahahmojen Ohukaisen ja Paksukaisen sekä Charlie Chaplinin maailmaan.

Faaraot hallitsivat Egyptiä n. 3 000 vuoden ajan ennen ajanlaskumme alkua. Arkeologit ovat löytäneet pyramidien uumenista todisteita tästä ajasta.

Ohukainen ja Paksukainen eli Stan Laurel (1890–1965) ja Oliver Hardy (1892–1957) olivat brittiläis-yhdysvaltalainen komediaparivaljakko. 😀 Samoihin aikoihin maailmaa katseli Charlie Chaplin (1889-1977), joka oli koomikko ja elokuvan varhaiskauden merkittävimpiä näyttelijöitä ja ohjaajia. (lähde: Wikipedia)

Egypti-teema sfinkseineen ja Kleopatroineen, komediaelokuvan juuret kuin afroamerikkalaisen musiikin esittäjät tekevät vaikutuksen. Art Bouffantin lasipöydät ovat uniikkeja. Kuvat: KivaaTekemistä.fi
”Kun katsoo Buddhia, työn laatu ja viimeistely on huippuluokkaa”, Merikanto luonnehtii kipsipatsaita. Kuva. KivaaTekemistä.fi

Muurla – kuin pieni kaupunki Puolassa

Risto Merikanto kertoo pienestä kaupungista Puolasta, jonne hänellä on hyvät liikesuhteet.

Kaupungissa toimii useita kymmeniä patsasvalmistajia – vähän kuin Suonenjoella mansikanviljelijöitä tai puuseppiä Etelä-Pohjanmaalla.

Puolasta Art Bouffantille on saapunut juuri 33 lavaa betonipatsaita: leijonia, kotkia ja suihkulähteitä. Kesäkuussa on tulossa lisää muun muassa Gargoileja ja heinäkuussa Merikanto noutaa pienempiä 1-15 kg patsaita.

Kapteeni Koukku valvoo päärakennuksen sisänäyttelyä, joka on värikäs ja kiinnostaa taatusti myös lapsia. 🐉 Kuvissa on vain pintaraapaisu. Kauppias ja silmäteränsä. Kuvat: KivaaTekemistä.fi

Kaikkia kiinnostaa varmasti hinta. 600 kilon arvokkuutta hehkuva betonileijona ottaa 1 900 euroa.

Betonipatsaat on edullisimmillaan tehdä, kun ne painavat 30-40 kiloa, Merikanto avaa.

Tämän kokoluokan patsaiden hintaluokka on 150 euroa. Pienissä enkeleissä hintaan vaikuttaa se, että ne vaativat tarkempaa viimeistelyä.

Tavallisen kaduntallaajan ei tarvitse lähteä Puolaan asti. Art Bouffant Muurla on tänä kesänä avoinna paitsi ennakkovarauksella myös säännöllisesti keskiviikosta sunnuntaihin klo 12-17. Kyseessä on pääsymaksuton myyntinäyttely ja kesäretkikohde. 🏖️

Varsinais-Suomen maaseutu rauhoittaa. Vasemmalla edessä tyylikkäitä suihkulähteitä, oikealla ruosteenvärisiä betonipatsaita, jotka Art Bouffant hankki valikoimiinsa kesällä 2023. Kuvat: KivaaTekemistä.fi

Merikanto kertoo, että useampi julkkis ja silmää tekevä on käynyt vuosien varrella ostoksilla. Joskus patsaita ostetaan kimpassa lahjaksi. 🎁 Tällöin lahjan antajilla on ehkä jokin käsitys lahjansaajan kiinnostuksista – tai sitten kyse on puhtaasti huumorista!

Minulle vierailu Muurlassa kolmen vuoden tauon jälkeen oli mieluinen kokemus. Merikanto esitteli ystävällisesti valikoimia ja kertoi tarinoita. Samalla oli kosolti uutta nähtävää. Kauppias näytti myös vanhaa ilmakuvaa, jossa maatila – nykyinen näyttelyalue – näkyi vuosikymmeniä sitten.

Kuvan hän oli saanut ohikulkijalta, joka oli asunut tilalla aikanaan ja tullut kertomaan tarinastaan.

Tiesitkö, että seepra voi viihtyä paitsi pihamaalla myös keittiössä. Kuva: KivaaTekemistä.fi

🔸🔸

Yhteystiedot

ART BOUFFANT (artbouffant.fitori.fi art bouffant)
Kuturmäentie 2 – 25130 Muurla / Salo

🔸 p. 045 1665 740 (R. Merikanto)
🔸 sähköposti: artbouffant(a)artbouffant.fi

AUKIOLO KESÄKAUDELLA 2024

🔸 KE, TO, PE, LA, SU klo 12-17
🔸 Muina aikoina kohde on avoinna sopimuksen mukaan, p. 045 1665 740.

🔸🔸

Art Bouffant on KivaaTekemistä.fi -palvelun Tähtikohde ja media-asiakas. (kaupallinen yhteistyö)

Jos haluat Tähtikohteeksi ja/tai että kerromme sinun kohteesi tarinan, otathan yhteyttä, p. 0400 468 174 tai henri(a)kivaatekemista.fi. Olemme saaneet hyvää palautetta asiakkailtamme onnistuneista kampanjoista, joita teemme ympäri vuoden. Lue lisää

KivaaTekemistä.fi / LikeFinland.com on koko Suomen kattava vapaa-ajan media ja hakupalvelu kivalle tekemiselle. Tykkää meistä Facebookissa tai seuraa Instagramissa.