Talvilomatärpit 2022: Suomenlinna, Tonttula, Tytyri – ja paljon muuta!

Julkaistu:

16.02.2022
| Kirjoittanut:

Lauttamatka Suomenlinnaan on itsessään jo elämys! HSL-lautat lähtevät Kauppatorilta aamusta iltaan. Kuvat: Super Otus / Suomenlinnan hoitokunta

Koulujen talvilomaviikot lähestyvät huimaa vauhtia. Eteläisimmässä Suomessa hiihtolomia vietetään viikolla 8 (21.-27.2.), vähän pohjoisempana esimerkiksi Lahdessa, Lappeenrannassa, Tampereen seudulla ja Mikkelissä viikolla 9 (28.2.-6.3.). Kuopion ja Oulun seudulla lomaviikko on puolestaan nro 10 eli 7.-13.3.2022.

Katsastamme tässä jutussa erityisesti eteläisen Suomen ja Lapin lomatekemistä. Esittelemme etupäässä Kivaa Tekemistä 🌟 Tähtikohteiden tarjontaa. Ne ovat viimeisten 12 kuukauden aikana olleet mainosasiakkaitamme ja mahdollistavat palvelumme olemassaolon.

Lapsille maksuton pääsy Suomenlinna-museoon talvilomalla

Suomenlinnan hoitokunnan Paula Lappalainen kertoo, että lapset (alle 18 v.) pääsevät Suomenlinna-museoon koulujen talvilomien aikaan 21.2.-11.3. ilmaiseksi.

Se on hienoa. Museota ylläpitää Ehrensvärd Seura, joka järjestää myös ympäri vuoden opastuksia merilinnoituksessa. Lue lisää www.suomenlinnatours.com

Eikä lopu Suomenlinnan museo- ja kulttuuritarjonta siihen! Esimerkiksi Sotamuseo eli Puolustusvoimien keskusmuseo sijaitsee myös Suomenlinnassa ja on avoinna maanantaisin sekä keskiviikosta sunnuntaihin.

HAA Galleria tarjoaa puolestaan nykytaide-elämyksiä! 🎨

Suomenlinnakeskuksessa sijaitseva Suomenlinna-museo on Suomenlinnan päämuseo, avoinna päivittäin klo 10.30-17 (talvikausi). Erikoisnäyttelynä Viapori-Suomenlinna – Kolmen valtakunnan linnoitus 1748–2021, esillä 30.9.22 saakka. Kuvat: Suomenlinna-museo

Paula vinkkaa myös digioppaasta, ulkoilumahdollisuuksista sekä ihanista kahviloista. Suomenlinnan digioppaaseen pääset tästä.

Digiopas toimii sekä selaimella että mobiililaitteilla ja se ohjaa kätevästi kohteisiin Suomenlinnassa sekä kertoo palveluiden aukioloja ja perustietoja. – Paula L.

Viitoin merkitty 1,5 km Sininen reitti kulkee nähtävyyksien kautta, linnoituksen halki, Rantakasarmilta Kuninkaan portille. Kuvat: Suomenlinna FB 25.1.22 / SL hoitokunta

Majoitusta Suomenlinnassa tarjoavat Hostel Suomenlinna ja Villa Silo. Suomenlinnan kotisivuilta on kätevä katsoa kohteiden ja palvelujen aukioloa tarkemmin.

Lue 🌟 Suomenlinnan oma talvilomajuttu täältä! ❄

Pääkaupunkiseudun lumipuuhamaa sijaitsee Sipoossa. 🌟 Talma Ski:n monipuoliset rinteet ja lapsille suunnattu Werneri Park – jonka tuubimäessä viihtyvät varmasti aikuisetkin (!) – tarjoaa kivaa ja vauhdikasta talvitekemistä. 🏂

Jos talvella on suuntana isompi hiihtokeskus, Talmassa voi käydä harjoittelemassa niin laskettelua kuin lumilautailua – joko itse opetellen tai hiihdonopettajien opastuksella.

Kirjoitimme Talmasta joulukuussa.

Werneri Park taukotiloineen ja välineineen tarjoaa mukavat puitteet koko perheen ulkoilupäivään. Kuva: Talmaski.fi

Juhlamenojen lisäksi vinkkaamme Sipoossa myös luomun ystävän 🌟 Box Bed & Breakfastista. 💚

Tytyri Lohjalla ja Sagalund Kemiönsaaressa

Uniikki ja eksoottinen 🌟 Tytyrin Elämyskaivos Lohjalla on jälleen päässyt normaaliin rytmiin! ⛏

Tiesitkö, että kaivoksen uumeniin painutaan nykyään modernilla hissillä ja että kaivoksessa on ympäri vuoden noin 8 astetta lämmintä. Laajassa kaivosverkostossa louhitaan yhä kalkkikiveä. Sijaitseepa Tytyrin kaivoskuiluissa myös hissiyhtiö Koneen testilaboratorio, jossa testataan pilvenpiirtäjien hissejä. 🏙

Elämyskaivos Tytyri sijaitsee Lohjan keskustan tuntumassa. Yksi louhituista tunnelikokonaisuuksista -110 metrin tasolla avattiin yleisölle kaivosmuseona vuonna 1988. Kohde on kehittynyt jatkuvasti. Kuva: Tytyri Elämyskaivos

Koko talvilomaviikon 19. – 27.2. on luvassa maan alaista menoa kaiken ikäisille lomalaisille päivittäin. Tiedossa on yleiskierrosten lisäksi Pimeät kierrokset, Geologispainotteiset kierrokset sekä Tytyrin Tyyra -kierros.
Tarkemmat aikataulut ja liput löydät osoitteesta nt.fi/visitlohja. Lisätietoa myös tytyrielamyskaivos.fi – Tytyri Elämyskaivos FB

Lohjan vinkkaamme myös Lohja Spa -kylpylähotellin Lohjanjärven rannalla. Päiväretken päässä Lohja Spa:sta sijaitsee idyllinen Fiskars Village. Lue Lohjan tapahtumista ja talvilomatarjonnasta täältä.

Kun Länsi-Uudeltamaalta jatketaan matkaa Varsinais-Suomen puolelle, saavutaan 🌟Kemiönsaareen. Suomen eteläisimpiin rannikkoalueisiin yhdessä Hankoniemen ja Raaseporin kanssa lukeutuva Kemiönsaari on manner-Suomesta erottuva, erilainen ja merellinen, ympärivuotinen elämyskohde. 🌊

Vierailimme Kemiönsaaressa syksyllä ja kukapa ei haluaisi jäädä hemmottelulomalle vaikkapa Kasnäsin kylpylään tai jatkaa Kasnäsistä lautalla lähisaariin Hiittisiin ja Rosalaan. Kyllä – vuoden ympäri, ja vaikka oman auton kera!

Rosalassa sijaitsee Viikinkikeskus, jossa järjestetään Viikinkien talvikisat -koko perheen tapahtuma la 26.2. 🛡 Lisää tietoa löydät täältä.

Entä miltäpä kuulostaa museo ja lastenkulttuurikeskus Sagalund lähellä Kemiönsaaren keskustaa?

”Sagalund on elävä museo, puutarha ja lastenkulttuurikeskus – perustajansa Nils Oskar Janssonin sanojen mukaan ”palanen todeksi tullutta runoutta”.” – www.sagalund.fi Kuva: Sagalund

Miltä kuulostaa tikkupullan paistaminen avotulella, laskiaispullat ja ponikärryajelu? Talviloman aikana järjestämme mm. päiväleirin, työpajaa ja muuta tapahtumaa niin aikuisille kuin lapsille Kemiössä ja Taalintehtaalla!

Lasten oma paimenlapsinäyttey August & Alma on myös auki 21.-25.2 klo. 11-16
Lue lisää tapahtumista Sagalundin tapahtumasivulla. – Sagalund FB

Kemiönsaaressa on useita hyviä majoitusvaihtoehtoja, esimerkkeinä Villa Ekbladh, Kasnäsin lomakeskus, Labbnäsin lomakoti, Majatalo Kansakoulu ja Saaristohotelli Merikruunu.

Tonttula – elämyskylä Levin maaseudulla

Teimme tammikuussa juttua Tonttulasta, jossa olemme vierailleet kahdesti. Kittilän Könkään kylässä, Ounasjoen rantamilla, sijaitsee elämyksellinen ja monipuolinen mutta silti rauhallinen lomakeidas 🌟 Tonttula – Elves Village.

Lapin mytologiasta ja luonnosta vaikutteita saanut Tonttula kehittyy jatkuvasti. Alueen uusimpia elämyksiä tarjoavat Seitakivi sekä elämysmajoitus Aurora Pyramidit. 🎑

”Tarinan mukaan Ukko-ylijumala lähetti Lapinmaahan viisauden kiven Seidan ja sen tehtävänä on vartioida tasapainoa kaikkien sen asukkaiden kesken. Seitakivi on maahisten salainen valtakunta, joka koostuu 23 erilaisesta maahis- ja tonttuaiheisesta elämyksestä.” – www.elvesvillage.fi Kuva: Tonttula – Elves Village

Tonttulan monet aktiviteetit tarjoavat jokaiselle jotakin. Erityisen ilahduttavaa on se, että myös kotimaan matkailijat on huomioitu husky- ja poroaktiviteettien myötä!

Lue juttumme Tonttulasta tammikuulta.

Matkalla Länsi-Lappiin tai Kilpisjärvelle oiva taukopaikka löytyy Pellon Juoksengista, Torniosta n. 100 km pohjoiseen. 🌟 Pörröporo tarjoaa monipuolisen poronliha-, riista-, marja- ja kalavalikoiman – sekä totta kai uunituoretta lappilaista rieskaleipää poro- ja lohikeiton kera! 😋

Kirjoitimme Pörröporosta tammikuussa.

Lisää tekemistä ja lomanviettoa ympäri Suomen

Tekeminen ja talviset maisemat eivät todellakaan lopu tässä esiteltyihin kohteisiin. Myös monet sisäseikkailukohteet ja eläintarhat ovat avoinna.

Tähtikohteistamme lomailun arvoisia paikkakuntia ja alueita kohteineen ovat muun muassa 🌟 Uusikaupunki, 🌟 Heinola ja 🌟 Tuusulanjärvi.

Uudenkaupungin talvessa kiehtovat niin museo-, ravintola- kuin kulttuuritarjonta. Lue lisää

Sillat, harjut, taidemuseo ja kaupunginmuseo – Kumpeli Spa:ta unohtamatta – tarjovat elämyksiä idyllisessä ja historiallisessa Heinolassa, entisen Kymenkartanon läänin pääkaupungissa. 🌉

Talven ja valon juhla on vuorossa 24.-27.2. Heinolan erikoisuutena on kaikille avoin, maksuton, ympärivuotinen Heinolan Lintuhoitola 🦜, jonne rakentui uusi vesilintutalo syksyllä 2020. Lue lisää Heinolasta

Vas. ylh. aulagalleria, oikealla Aarnion Pallotuoli ja Kukkapuron Remmi-sohva ja Saturnus-pöytä. Vas. alh. Gustavelundin talvipuutarha, oikealla laaja terassialue. Kuvat: KivaaTekemista.fi

Tuusulanjärven kulttuuri- ja lähiruokakohteet ovat vertaansa vailla. Kirjoitimme alueen ruokakulttuurista lähitiloineen ja ravintoloineen syksyllä. Designin ystävälle Hotelli Gustavelundin (kuvassa) sisustus ja arkkitehtuuri tarjoavat elämyksiä Tuusulanjärven ulkoilukehdon rannalla.

Gustavelundin yhteydessä toimii Sportunan talvivuokraamo retkiluistimineen, potkukelkkoineen ja lumikenkineen.

Lue lisää Tuusulanjärven monipuolisista talviloma-aktiviteeteista täältä.

Lisää erilaisista talvilomakohteista ulkona ja sisällä kirjoitimme vuoden 2021 talvilomajutussamme.

Pääkaupunkiseudun latuverkosto on todella monipuolinen. Kuva Helsingin Vanhankaupunginlahden maisemista helmikuussa 2022. Lisää pk-seudun laduista: ulkoliikunta.fi Kuva: KivaaTekemista.fi

🔹🔹

Jos haluat Tähtikohteeksija/tai että kerromme sinun kohteesi tarinan, otathan yhteyttä, p. 0400 468 174 tai henri(a)kivaatekemista.fi. Olemme saaneet hyvää palautetta asiakkailtamme onnistuneista kampanjoista, joita teemme ympäri vuoden. Lue lisää

KivaaTekemistä.fi / LikeFinland.com on koko Suomen kattava vapaa-ajan media ja hakupalvelu kivalle tekemiselle. Tykkää meistä Facebookissa tai seuraa Instagramissa.