Suomen ihanimmat majatalot ja majoituskohteet 2020

Julkaistu:

13.10.2020
| Kirjoittanut:

Tiesitkö, että Kemiönsaaressa entisessä kansakoulussa palvelee ruokaravintola vuoden jokaisena päivänä, tai että Maalaistalo Sipilän historia Pieksämäellä ulottuu 1500-luvulle, tai että Apteekinmajoitus Vääksyssä on tehty vanhaan apteekkiin.

Maalaistalo Sipilän tunnelmaa Pieksämäen länsilaidalla. Kuva: Mira Piispa

Selvitimme nyt jo viidettä vuotta peräkkäin teidän seuraajien avustuksella – iso kiitos (!) – mitä kaikkia viihtyisiä majoituskohteita Suomesta löytyykään. 🏩 😊

Saimme pitkälti toistakymmentä hyvää ehdotusta perusteluineen. Listaamme ne tähän juttuun. Kolme ehdotetuista kohteista tuli myös uusiksi Kivaa Tekemistä Tähtikohteiksi.

Tähtikohteet ✨ ovat asiakkaitamme. Ne on esitelty myös omine esittelyteksteineen ja löytyvät palvelustamme ensimmäisten joukossa ympäri vuoden. Tässä jutussa on esitelty myös muut voimassa olevat majoitus-Tähtikohteemme Maarianhaminasta Muonioon.

Useimmissa niistä olemme myös itse vierailleet ja hyviksi todenneet.

Valkoista kalaa vuoden jokaisena päivänä

Ravintola Kansakoulu ja Majatalo, Kemiö (wwwfb)

Ravintola Kansakoulun ja Majatalon pihapiiriä Kemiönsaaren Västänfjärdissä, n. 2 h ajomatka Helsingistä. Kuva: Ravintola Kansakoulu ja Majatalo

Kivaa Tekemistä -seuraajien palautteita, joita pyysimme jo elokuusta lähtien sosiaalisessa mediassa:

Kansakoulu ja Ravintola Kemiössä. Miljöö, tunnelma.

Kansakoulu ja Ravintola Västanfjärdissä Kemiössä. Mukava henkilökunta, edullinen hinta, runsas aamiainen ja hyvä ruoka.

Soitimme Kansakoulun isännälle Pasi Tammiselle, joka oli parhaillaan maalaamassa pulpetteja. Erikoinen ravintola ja majoituskohde haluaa säilyttää autenttisen tunnelman.

Kansakoulun ruoka-antimia Kemiönsaarella. Kuvat: Ravintola Kansakoulu ja Majatalo

Seuraavana päivänä Pasi kertoi, että he ovat Kemiön saaristoalueen ainoa ruokaravintola, joka on avoinna vuoden jokaisena päivänä.

Tarjoamme ruokaa ainoastaan listalta tilattuna – ja ympäri vuoden. Erikoisuutemme on valkoinen kala joka päivä, on se sitten kuhaa, ahventa tai siikaa. Meille ajetaan syömään myös mantereen puolelta, Pasi kertoo iloisena. 🐟

Kohde on siksi merkittävä, että se työllistää paitsi pariskunnan – Tammisen ja Marja-Leena Jukan – myös 4-13 ulkopuolista työntekijää sesongista riippuen.

Tamminen kertoo yrityksen suuntaavan nyt neljännelle talvikaudelleen. Majoitustilat – 7 huonetta talvella ja 11 kesällä – ovat hyväkuntoisia ja eri kokoisia (2 hh. 3 hh, 4 hh). Ne on remontoitu vuosina 2016-2017 koulun historiaa kunnioittaen.

Vääksyn Apteekinmajoitus, Asikkala (wwwfb)

Apteekinmajoitus sijaitsee Vääksyssä Asiakkalan kunnassa. Talo on Vääksyn vanha apteekki ja apteekkarin asuintalo. Kuva: Apteekinmajoitus

Myös Apteekinmajoituksesta saimme kaksi suositusta.

Apteekinmajoitus Vääksyssä Asikkalan kunta, henkilökunta aivan ihastuttavia, kahden upean järven välissä olevalla kannaksella (Päijänne ja Vesijärvi) kylä täynnä aktiviteettejä, herkuttelupaikkoja, ihania kivijalkapuoteja, liikuntamahdollisuuksia 😍

Ihana lomakohde on Vääksyssä Apteekinmajoitus 🥰 Majoituspaikka on tehty vanhaan Apteekkiin ja apteekkarin asuntoon vanhassa Vääksyn sydämessä. Suosittelen lämpimästi.

Soitimme Armi Jelkäselle, joka hoitaa kohdetta miehensä Tapio Matilan kanssa. Armi oli kiitollinen palautteesta ja kertoi saaneensa hyvää palautetta asiakkailta itsekin.

Vääksyn Apteekinmajoituksen sisäpiha, sviitti, vastaanotto ja ulkoterassi. Kuvat: Apteekinmajoitus

On mukava, kun ihmiset löytävät kotimaasta viihtyisiä lomakohteita. Vääksystä tekee kauniin myös Vääksyn kanava ja vesistöalueet Lahden pohjoispuolella.

Apteekinmajoitus tarjoaa 7 majoitushuonetta, jotka on sisustettu vanhan ajan tyylillä. Jokaisessa huoneessa on oma kylpyhuone, taulu-tv ja jääkaappi. Kohde sijaitsee keskellä tunnelmallista Vanhaa Vääksyä aivan Vääksyn kanavan tuntumassa.

Erillisrakennuksessa on saunatupa ja sauna. Pihapiirissä on lisäksi kaksi paikkaa matkailuautoille. Keittiö ja kesällä grillipiha ovat käytettävissä.

Apteekinmajoitus-rakennuksen alkujuuret juontavat apteekkari Anders Gustaf Blåfieldiin, joka alkoi harjoittaa apteekkitoimintaa vuonna 1905 silloisessa Piekkolan torpan rakennuksessa.

Keväällä 2007 Asikkalan kunta myi talon tontteineen vantaalaiselle Matilan perheelle, joka on kunnostuttanut pääosan kiinteistöstä majoituspalveluja tarjoavaksi yritykseksi. – otteita Apteekinmajoituksen historiasta (www)

🔸🔸

MAINOS – Kivaa Tekemistä -verkkokaupasta kotimaista sijoituskirjallisuutta ja Jokipiin Pellavan lahjapakkauksia. Alennuskoodi: ”ALE2023”
Katso lisää

🔸🔸

Tila, johon kuuluu pari saarta, vene ja kalastuslupa!

Maalaistalo Sipilä, Pieksämäki (wwwfb)

Sipilä on kaunis myös talvella. Alakertaan majoittuu 9 henkeä (+ kesällä yläkertaan 4). Pihapiiristä löytyy tekemistä ja näkemistä vuodenajasta riippuen – keinusta trampoliiniin, pallopeleistä lumileikkehin sekä vanha navetta! Kuva: Mira Piispa

Historialliset kohteet saavat jatkoa ja olivat tänä vuonna seuraajiemme suosikkeja, niin myös Maalaistalo Sipilä Pieksämäen länsilaidalla.

Olin kuullut kohteesta aiemminkin ja päätin kysyä lisätietoa Mira Piispalta, joka hoitaa kohdetta veljensä Markku Hännisen kanssa.

Maalaistalo Sipilä on 1500-luvulta peräisin oleva maatila, joka on kokonaan majoituskäytössä ja sopii mm. lapsiperheiden omatoimiseen lomailuun.

Sipilän talo oli näyttämönä Nelosen mainiossa Farmi Suomi -tv-sarjassa keväällä 2020! 👩‍🌾🚜

Tilalla on tilaa hengittää, sillä vanha tupa on kaksion-kolmion kokoinen, ja lisäksi käytettävissä ovat keittiö, neljä makuuhuonetta, kylpyhuone ja sauna sekä kaksi puusaunaa ja grillikatos ulkona.

Lomailijoiden käytössä ovat nykyajan mukavuudet: juokseva vesi pesukoneineen, pienkonein ja keraamisella liedellä varustettu keittiö, suihku, sähkösauna, sähköpatterit ja ilmalämpöpumppu. – Mira Piispa

Maalaistalo Sipilää ympäröivät metsät, pellot ja Venetekemä-järvi. Tie kulkee pihaan saakka ja lähin bussi 2 km päähän (Onnibus 10 km päähän).

Maalaistalo Sipilän tunnelmaa. 😊 Kuvat: Mira Piispa

Hiekkapohjainen ranta sopii hyvin myös lapsille. Erikoisuuksia ovat soutuvene, valmiiksi maksettu kalastuslupa sekä polkupyörät, joilla voi polkaista vaikka kauppa-autolle!

Tilaan kuuluu pari saarta, jonne on kiva retkeillä ja joiden rannoilta voi kalastaa. – Mira Piispa

Mira kertoi vireästä Venetmäen kyläyhteisöstä ja vinkkasi mukavista käyntikohteista lähistöllä:

  • Noin 30 km Jyväskylään päin sijaitsee ihastuttava kotieläinpiha Tarhalehdon tila. (www)
  • Pieksämäellä sijaitsevat kesäisin avoinna oleva Nukkekoti – Sadun ja seikkailun talo, Joonas Auringon huvila ja liikennepuisto. (www)
  • Hyvin varusteltu lasten ostoskeidas numero 1: lelu- ja askartelupuoti Lelupuoti Nallukka. (www)
  • Osittain vauvanvaunuille ja rattaille soveltuu Vedenjakajan retkeilyreitistö, jossa on hyvät opasteet, taukopaikkapalvelut ja retkeilyvälineiden vuokraus. (www)
  • Keski-Suomen alueella sijaitsee viisi kansallispuistoa, joista Etelä-Konnevesi (www) lähimpänä, noin 40 km Maalaistalo Sipilästä.

Luomun ystävän majatalot

Kolin Keitaan aitan tunnelmia ja vasta remontoituja aittahuoneita. Kuvat: Kolin Keidas / Marianne Ruhanen (aitta ulkoa), Jukka Hautajärvi (huoneet), Paula Virta (Metsä meissä)

Kolin Keidas, Lieksa (wwwfb)

Kolin Keitaan päärakennus on hämmästyttävän samannäköinen ulkoapäin kuin Maalaistalo Sipilä edellä.

Kolin Keidas on luomuaamiaisestaan tunnettu majatalo Kolin kansallispuiston alueella. Perinteikkäällä Mattilan tilalla sijaitseva kohde järjestää erilaisia tapahtumia, kuten retriittejä. Niihin voit tutustua lisää tästä.

Kolin Keidasta hoitavat emäntä Marianne Ruhanen ja isäntä Joona Sarisalmi. Marianne kertoo, että isäntä on remontoinut kuluneena kesänä aittahuoneita! 🏡

Majatalo Box & Handelsmans Café, Sipoo (wwwfb)

Sipoossa Helsingin itäpuolella toimii jatkuvasti avoinna oleva majatalo ja syyskaudella pe-su klo 10-16 avoinna oleva kahvila, jonka syksyn uutuutena ovat tilausmenut 4-12 hengen ryhmille.

Malmgårdin glögiä ja viinietikkaa saapunut Handelsmans Café:hen lokakuussa 2020, raakakakkuja saatavilla tilauksesta. Yritys kuuluu Portaat luomuun -valmennusohjelmaan. Gustav oikealla. Kuvat: Majatalo Box ja KivaaTekemistä.fi

Uudistuneesta verkkokaupasta voi tilata puolestaan leivonnaisia, piirakoita ja ruoka-aineita ja noutaa ne paikan päältä.

Kysyin Gustav Söderströmiltä kuulumisia alkusyksystä 2020. Hän kertoi kesäkauden olleen suotuisa kotimaisten matkailijoiden osalta.

Valmistamme kaikki Handelsmans Cafen ruoat ja leivonnaiset Slow Food -hengessä, lähi- ja ekologisesti tuotetuista hyla/laktoosittomista raaka-aineista. – shop.majatalobox.fi

Ihania kohteita Ahvenanmaalta Keski-Suomeen

Vierailimme helmikuussa tunnelmallisessa Maarianhaminassa. Ensimmäiset kukat olivat puhjenneet kukkaan ihmisten pihoilla ja merimaisemat Maarianhaminan ympärillä lumosivat, erityisesti Nabbenin ranta-alue.

Park Alandia Hotelli, Maarianhamina (wwwfb)

Park Alandia Hotelli on tasokas kohtuuhintainen hotelli ravintoloineen Maarianhaminan keskustassa. Hotellin peruskorjaus ja uudistus valmistui alkuvuonna 2019. Lisää jutussamme

Park Alandia Hotelli Maarianhaminassa ja Mariebadin kylpylän maisemia ulkoaltaalta. Vas. alhaalla Cronin’s Guesthousen Marika Cronin ja oikealla Villa Huldan ruokailutila. Kuvat: KivaaTekemistä.fi

Kirjoitimme kesän alussa Heinolasta Lahden pohjoispuolella. Heinola on oiva lomakohde myös kesäkauden ulkopuolella – aivan kuten Maarianhaminakin. Molemmista löytyy mm. uniikkeja putiikkeja ja kylpylöitä.

Villa Hulda, Heinola (ei majoituskäytössä 2023)

Heinolan tuorein uudistus on uusi vesilintutalo ympäri vuoden avoinna olevassa Lintuhoitolassa, jossa on nähtävillä sekä kotimaisia että eksoottisempia lintulajeja.

Heinolan majoituskohteista mainittakoon perheille soveltuva Villa Hulda keskustan lähellä sekä alppityylinen Cronin’s Guesthouse Heinolan Myllyojalla, joista molemmista kirjoitimme kesän 2019 Heinola-jutussa.

🔸🔸

MAINOS – Kivaa Tekemistä -verkkokaupasta kotimaista sijoituskirjallisuutta ja Jokipiin Pellavan lahjapakkauksia. Alennuskoodi: ”ALE2023”
Katso lisää

Myös Ihanimmat majoituskohteet 2020 -vastaajien kesken suoritetun arvonnan voittajat Annemaija Riistavedeltä ja Sari Jämsästä saivat Jokipiin Pellavaa. 🎁

🔸🔸

Saimme eteläisestä ja keskisestä Suomesta monta hyvää uutta ehdotusta Ahvenanmaata myöten. Ähtäristä nalleperheen naapurista 🐻🐼 tuli kaksi ehdotusta!

Kvarnbo Pensionat, Saltvik, Ahvenanmaalla. Koska vanhat moottoripyörät, koska laadukkaat viinit, koska upea paikka.

Kylpylähotelleita ehdotettiin kaksin kappalein. Kannattaa panna korvan taakse!

Järvisydän, Rantasalmi. Ihana tunnelma ja miljöö 😍

Imatran kylpylä oli positiivinen yllätys. Emme olleet aiemmin majoittuneet täällä, saatikka käyneet ko kaupungissa. Kylpyläosasto oli viihtyisä ja siisti, lapsiperheille sopiva. Kylpylässä myös pelihuone (pelit toimii kolikoilla), keilausta sekä koko perheelle sopiva escape room. Vuokrattavana mm sup-lautoja ja polkupyöriä. Huone oli tilava ja parvekkeella varustettu. Kaunis sijainti Saimaan rannalla, hyvät ulkoilumaastot. Itse Imatran keskusta kaunis kesäkohde koskineen.

Saimme myös ehdotuksia, joissa ei ollut yksilöity joko majoituskohdetta tai perusteluita. Yksi ehdotetuista ilman perusteluja oli mm. Bromarv Gård Raaseporissa.

Lukijoidemme kuvia Porin Reposaaresta ja Kuusamon Rukariutasta.

Porista saimme seuraajaltamme ihanan merikuvan ja perustelut, mutta majoituskohde jäi uupumaan. Sellaisia sieltä kyllä varmasti löytyy. 😊

Pori ja Reposaari, ihana uniikki kohde, paljon nähtävää ja Meri-Porissa kun ollaan, lähellä Yyterin ihanat rannat ja Porin Kirjurinluodon puisto 😍 tekemistä riittää koko perheelle 👍

Gran Hotel apartments, Äänekoski. Tämä on super! Kauniisti entisöidyt talot/asunnot ja erittäin mukava ja avulias vuokraemäntä.

Hotelli Yöpuu Jyväskylä – todella hyvä ja henkilökohtainen palvelu, monipuolinen laadukas aamupala, yksilölliset huoneet, keskeinen sijainti ja ehdottomasti yksityinen saunavuoro joka kuului huoneen hintaan 😉

Ihana, kaunis ja loistavan palvelun majoituskohde Ähtärissä: Vanha pappila Hetki ❤️❤️❤️. (lukijan blogi)

Ähtäristä meille suositeltiin myös Valkeisen Lomaa ja Savonlinnasta Hotelli Hospitzia. Nämä olivat ehdotettuina jo viime vuoden Ihanimmissa majoituskohteissa, joten emme julkaise nyt uusia suosituksia eriteltyinä. Kiitos silti!

Meidän kesälomareissullamme mieleen jäi erityisesti Residence Kappsäcken Vaasassa. Vanha puutalo, jossa oli kauniit huoneistot ja kodikas tunnelma. Kuitenkin ihan kivenheiton päässä torilta. Varustus oli hyvä: huoneista löytyi mm. valtava TV internet-yhteydellä ja moottorisängytkin! Talo tarjosi itsepalveluna hyvän aamupalan, ja majoitushinta oli tosi edullinen. Jos joskus taas suuntaamme Vaasaan, menemme varmasti uudestaan Kappsäckeniin.

Kohti Lappia

Lapin avaruus ja maisemat ovat se, jota varmasti moni kaipaa juuri nyt. Lappi on erottuva osa Suomea ja mitä pohjoisemmaksi mennään, sitä enemmän on tilaa katsoa ja hengittää.

Seuraajamme kehuivat meille mm. Levin miljöötä kuten myös Kuusamon Tropiikin siisteyttä. Saimme Kuusamosta myös toisen suosituksen edellä olleen kuvan kera.

Rukalla hyvät majoitukset ja hyvä ystävällinen henkilökunta. Rukariutta hyvä halpa ja siisti huoneisto.

Tonttulan Elämyskylä ja Taivaanvalkeat-hotelli, Kittilä (wwwfb)

Uudet Aurora Pyramidit ja perinteikäs Taivaanvalkeat-hotelli sijaitsevat Könkään kylässä vapaana virtaavan Ounasjoen rannalla. Kuvat: Taivaanvalkeat / Hullu Poro Oy

Kokonaan omanlainen maailma ja tunnelma on Leviltä n. 8 km Inarin suuntaan Könkään kylässä, jossa ainutlaatuinen luonto ja tarumaailma kohtaavat toisensa Tonttulassa (Elves Village).

Samassa pihapiirissä sijaitsee tunnelmallinen Elämyshotelli Taivaanvalkeat, jonka hirsiseinien historia ulottuu Pallastunturin tukkilaisaikoihin.

Halutessasi voit majoittua uusissa Aurora Pyramideissa tai kokea Tonttulan salaperäisen uutuuden Seitakiven 💎 esimerkiksi Tonttulan syyslomaseikkailulla.

Lapista löytää varmasti hyvän hinta-laatu -suhteen majoitusvaihtoehtoja eksoottisemmissakin kohteissa, esimerkkinä syystarjous 3 vrk 2 hengelle Taivaanvalkeat + Aurora Pyramid 399 e. (www)

Lomamaja Pekonen, Muonio (wwwfb)

Muoniossa Tornio-Kilpisjärvi -tien varrella sijaitsee perinteikäs Lomamaja Pekonen, jonka majoitustoiminta alkoi v. 1963. Mökit ja huoneistot ovat siistejä ja hyväkuntoisia. Ladut ja kelkkareitit lähtevät pihapiiristä ja Muonion palvelut ovat kivenheiton päässä.

”Talvesta ei ole vielä tietoakaan (11.10.) mutta syyslomaa voi viettää luonnossa päiväretkillä vaellellen tai vaikka pyöräillen. Mökkejä vapaana koko loppuvuoden ajan vielä useampia. Soita, tee varaus ja tule lomalle tai etätöihin.” Kuva: Lomamaja Pekonen

Paikka on silti rauhallinen joen varressa uimarantoineen. Yrityksessä on menossa sukupolvenvaihdos Paula Pekosen jäädessä eläkkeelle.

Meillä on ollut varaston rakennushommat koko kesän. Saamme sinne uudet tilat siivousvarastolle ja olemme hankkimassa aiempaa enemmän vuokravälineitä kesään ja talveen, Paula kertoo.

🔸🔸

Jos haluat Tähtikohteeksi ja/tai että kerromme sinun kohteesi tarinan, otathan yhteyttä, p. 0400 468 174 tai henri(a)kivaatekemista.fi. Olemme saaneet hyvää palautetta asiakkailtamme onnistuneista kampanjoista, joita teemme ympäri vuoden. Lue lisää

KivaaTekemistä.fi / LikeFinland.com on koko Suomen kattava vapaa-ajan media ja hakupalvelu kivalle tekemiselle. Tykkää meistä Facebookissa tai seuraa Instagramissa.