Kivaa Tekemistä osallistui historialliseen Poronpolkuun Lopella

Julkaistu:

30.09.2019
| Kirjoittanut:

Olipa hienoa osallistua jo 53. kertaa järjestettyyn Poronpolku-retkeilytapahtumaan Lopella Kanta-Hämeessä sunnuntaina 29.9.2019.

Räyskälän lentokentällä oli vaeltajia varten kaikenmoista myytävää, kuten satokauden antimia, ja myös ravintola, joka palvelee retkeilijöitä ja ilmailun harrastajia myös muuna aikana. Kuva: KivaaTekemistä.fi

En tiennyt, että tapahtumalla on niin pitkä historia. Lopen kunnan nuoriso-ohjaajana toimiva ystävällinen bussiopas kertoi tapahtumasta ja historiasta samalla, kun bussi saattoi osallistujat Räyskälän lentokentän parkki- ja huoltoalueelta reitille. Poronpolku on saanut alunperin nimensä siitä, kun Lopelle tuotiin Sallasta poroja koekasvatukseen vuonna 1965.

Poroja ei enää ole, mutta upea Poronpolku-tapahtuma on. Lähdetäänpä polulle! Tein vasta sunnuntaina klo 9.40 päätöksen tarttua haasteeseen. Reippaasti vaelluskamat kuntoon ja suunnaksi Loppi, jonne Tuusulasta ottaa autolla reilun tunnin. Sen kauemmaksi ei tarvitse matkata, joskin Räyskälä on parisenkymmentä kilometriä Lopen keskustasta länteen.

Poronpolun reittivaihtoehdot on merkitty maastoon hyvin. Tässä haarautuu lyhin 3 kilometrin reitti oikealle. PPP tarkoittaa Poronpolun pyöräilyreittiä. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Saavuin Räyskälän ilmailukeskukseen klo 11.35. Viimeisen bussin oli määrä lähteä lentokentältä reiteille 11.30, mutta onneksi järjestäjiltä löytyi joustavuutta, ja pari muutakin matti myöhäistä ehti aivan hyvin ilmoittautumaan ja maksamaan edullisen maksun (aikuiseltakin vain 10 e), saamaan upean punaisen rannekkeen käteensä ja istahtamaan bussiin niin, että kello näytti 11.41.

Kymmenen minuutin matka reitille hurahti hetkessä, kun opas kertoi samalla tapahtumasta. Reitillä oli tosi hyvä tunnelma. Minulla oli sauvat mukana ja nautin joka askeleesta.

Ensimmäinen taukopaikka Pilkutin. Ostin Lopen Samoojilta 1 makkaran ja 1 mehun, kiitos. 🙂 Kuva: KivaaTekemistä.fi

Ensimmäisellä taukopaikalla Pilkuttimella Pilkutin-järven rannalla riitti vipinää, koska neljä pisintä reittiä, eli 11, 18, 22 ja 28 km, kulkevat kaikki sen kautta. Pilkuttimen taukopaikkaa hoiti Lopen Samoojat Ry, joka järjestää liikunta- ja retkeilytapahtumia, Suomen Ladun tapahtumia ja hoitaa kesäisin Kalamajan kahvilaa.

Poronpolkua järjestävän Poronpolku ry:n muita jäsenorganisaatioita Samoojien lisäksi ovat Salonkylän Sisu, Pirjetan Partio ja Lopen kunta. Niillä kaikilla, kuten myös mm. Eerikkilän urheiluopiston eräopasopiskelijoilla ja Pilpalan ala-asteen vanhempainyhdistyksellä oli eväs-, huolto- ja toimintapisteitä reitin varrella vapaaehtoisineen.

Värien kirjoa reitin varrelta. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Lähtöpisteeltä Pilkuttimelle kesti reipasta sauvakävelyä n. 40 min ja matkaa oli arviolta nelisen kilometriä. En vielä tiennyt, minkä reitin lopullisesti valitsisin, mutta todennäköisimpänä pidin 18 km reittiä. Lossille oli ehdittävä klo 16 mennessä!

Matka kuitenkin taittui joutuisasti ja 11 km reitin haarautuminen tuli vastaan, kun tunti oli kulunut kävelyn startista eli klo 12.50.

Poronpolku on upea jokavuotinen retkeilyelämys, kävelysuunta myötäpäivään. Kuva: Järjestäjän (Poronpolku ry) kartta

Poronpolku kulkee upealla Hämeen järviylängöllä, jossa on siellä täällä kirkasvetisiä järviä. Reitti on niin patikoijien kuin maastopyöräilijöiden suosiossa myös tapahtuman ulkopuolella ainakin sulan maan aikana, mutta osa taukopaikoista ja lossi ovat käytössä vain tapahtumapäivänä, ks. kartta.

Matka taittui mukavasti. Poronpolun kaltaisesta tapahtumasta tekee hienon paitsi mukava fiilis moikkailuineen niin kanssaretkeilijöiden kuin talkoolaisten kanssa myös se, että taukopaikoilta saa edulliseen hintaan juoma- ja muonatäydennystä. Reppu tai vyölaukku säilyy siksi kevyenä.

Miksi huolehtia kaikesta, kun muut tekevät sen kovalla vaivalla puolestasi!

Poronpolun puheenjohtaja Pirjo Huhta kertoi puhelimessa, että esimerkiksi Porotarhan myyntipistettä pitävä vanhempainyhdistys pystyy järjestämään koululaisille tärkeitä perusjuttuja ja kyydityksiä vapaa-aikaan, harrastuksiin ja luokkaretkiin.

🔸
KIVAA TEKEMISTÄ -VERKKOKAUPPA UUDISTUI!
Tähtikohteemme Jokipiin Pellavan ihanat, edulliset lahjapakkaukset Kivaa Tekemistä -verkkokaupasta!
Samoin sijoituskirjat itselle tai lahjaksi. Kirjoissa alennuskoodi ”ALE2019”.

🔸

Maasto muuttui entistä upeammaksi kapeine harjuineen, joiden päällä polku kulki. Maastossa olleen kyltin mukaan Yölamminharjulla esiintyy monia vaateliaita harjukasveja, joiden vaatimukset otetaan huomioon metsän ja suojelualueiden hoidossa.

Parin tunnin taivaltamisen jälkeen saavuin kohtaan, jossa piti valita 16 tai 22-28 km reittien väliltä. Päätinkin valita toiseksi pisimmän 22 km reitin. Neljän nuoren miehen ryhmä Riihimäeltä valitsi samoin.

Vasen kuva menomatkalta Yölämminharjun tuntumasta, oikea kuva reitin loppupuolelta Eerikkilän aikuisopiskelijoiden kuvauspisteeltä. 🙂 Kuva: KivaaTekemistä.fi

Komion taukopaikalla maistui suolakurkkukinkkuvoileipä (jos oikein muistan!) ja kahvi. Herrat kertoivat tarinoita takavuosien Poronpolusta ja kuinka aikoinaan oli myös Poronpolku-hiihto. Reitti alkoi tuntua raskaammalta paluumatkalla, mutta isompia ongelmia minulla ei ollut.

Pidin siitä, kun maasto oli mukavan kumpuilevaa. Sauvoista oli hyötyä ja koko kroppa sai liikuntaa niin, että seuraavana päivänä tuntui.

Taukopaikkoja ja maalitunnelmia! Vasemmalla ylhäällä Porotarha paluumatkalla, oikealla 22 km reitin perällä ollut Komio, vas. alhaalla bussitunnelmaa kun Poronpolku on vihdoin ohi – ja oikealla pyttipannu Räyskälän avarissa maisemissa. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Paluumatkalla pysähdyin Porotarhalle, jossa haukkasin reissun toisen makkaran, mehua, leipää ja mustikkapiirakkaa. Niillä kyllä pärjäsi!

Sitten lähestyin niemen kärkeä, josta pääsee jatkamaan vain lossilla. Mutta koska kapulalossi oli juuri mennyt, pääsin soutuveneen kyytiin. Marskin Majan salmen toisella puolella odotti upea Marskin Maja, johon pääsi tutustumaan oppaan johdolla. Marskin Maja on museo, jonka yhteydessä erillisessä rakennuksessa toimii myös tilausravintola majoituspaikkoineen.

Jotta energiat pysyvät kohdillaan, tankkasin kahvia ja piirakkaa jälleen Kenttävartio Sisun taukopaikalla. Sitten alkoi viimeinen rutistus upeine Pirunkallioineen ja Pirjetan Partion lettupisteineen.

Perille bussipysäkille päästyäni kello näytti 16.50, eli vaellukseen oli taukoineen hurahtanut 5 tuntia. Kokemisen arvoinen joka kilometri!

Lossi kuljettaa vaeltajia Marskin Majan salmen yli. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Sauna jäi tällä kertaa kokematta. Tapahtuman järjestelyistä osaltaan vastaava Pirjo Huhta kertoi, että Poronpolkuun osallistui tänä vuonna 1751 kävelijää. Edellisen yön kova sade verotti osallistujamäärää, joka normaalisti on viime vuosina ollut 2000-2500. Trendi on Pirjon mukaan ollut nouseva.

Onneksi tapahtumapäivänä rankkasateet pysyivät loitolla. Pieni tihku ei haitannut mitään. En kuullut yhtään valitusta kanssavaeltajilta enkä nähnyt maastossa yhtään roskaa.

Poronpolku on upea retkielämys, joka kannattaa kokea vähintään kerran elämässään. Lopen luonto tekee vaikutuksen ja samoin satojen talkoolaisten sinnikkyys vuodesta toiseen. Edeltävänä päivänä järjestettiin myös maastopyöräilytapahtuma eli Poronpolun Polkaisu lähes samalla reitillä. Myös siinä Marskin Majan salmi ylitetään lossilla, mutta veneitä ei käytetä turvallisuuden vuoksi. Pirjo kertoi, että Poronpolun Polkaisuun osallistui nyt jo toista kertaa peräkkäin maksimiosallistujamäärä eli 500 maastopyöräilijää.

🔸 Lisätietoa Poronpolku-tapahtumasta ja -reitistöstä: poronpolku.fi

🔸 Poronpolku 2020: Su 27.9.2020 (FB)

🔸🔸

Jos haluat Tähtikohteeksi ja/tai että kerromme sinun kohteesi tarinan, otathan yhteyttä, puh. 0400 468 174 tai henri(a)kivaatekemista.fi. Olemme saaneet hyvää palautetta asiakkailtamme onnistuneista kampanjoista, joita teemme ympäri vuoden. Lue lisää




KivaaTekemistä.fi / LikeFinland.com on koko Suomen kattava vapaa-ajan media ja hakupalvelu kivalle tekemiselle. Tykkää meistä Facebookissa tai seuraa Instagramissa.

4 vastausta artikkeliin ”Kivaa Tekemistä osallistui historialliseen Poronpolkuun Lopella

  1. Ville Virtanen

    Moikka, Poronpolun polkaisussa pääsee myös lossilla salmen yli. Soutuveneitä ei käytetä turvallisuuden takia, veneessä ei ole vara kiikkua fillarin kanssa.

    1. Henri Elo Artikkelin kirjoittaja

      Kiitos VIlle. Tämä on korjattu juttuun. 😊 Myös Huhdan Pirjo antoi saman palautteen.

  2. Tiina

    Olipa ilo törmätä tekstiisi! Muistan sinut huoltopisteeltä, jossa vaihdettiin muutama sana tapahtuman historiasta ja järjestäjistä. Mukavat ihmiset ja sen mukanaan tuoma fiilis on Poronpolussa parasta. Mukavaa syksyä ja tervetuloa Poronpolulle taas ensi vuonna! T: Talkoolainen

    1. Henri Elo Artikkelin kirjoittaja

      Kiitos Tiina. Höpöttelin aika monen kanssa, kun noissa tapahtumissa on hyvä tunnelma, ainakin Poronpolulla oli. Silti varsinkin pidemmillä reiteillä pystyy vaeltamaan myös ihan yksikseenkin omine ajatuksineen lähellä luontoa. 😊 Tai ryhmässä 😊😊

      Kiitos kutsusta ja mukavaa syksyä sinullekin ja kuka luet tämän. 🍂 2020 tapahtuman FB-linkki on myös jutun lopussa.

Kommentointi on suljettu.