Keravan Muovi ja Lelu uudistaa valikoimiaan jatkuvasti

Julkaistu:

25.03.2024
| Kirjoittanut:

Keravan Muovi ja Lelu tarjoaa Suomen laajimpia pelivalikoimia käsittäen jopa 350 erilaista seurapeliä. Yritys tarjoaa myös päällystettyjä pehmusteita mittojen mukaan vaikkapa terassille. 🏡

Yrittäjä Päivi Linnapuomi (vas.) ojentaa kukka-asetelman kiitokseksi 30 vuoden työurasta Tiina Laurinkoskelle, joka on Päivin veljen vaimo. Perheyrityksen toinen sukupolvi jatkaa kaupankäyntiä, jonka perustan loivat Päivin edesmenneet vanhemmat. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Keravan Muovi ja Lelu työllistää kahdeksan kaupan alan ammattilaista. Verkkokaupan osuus myynnistä on noin 30 prosenttia. Kaikkiaan sekä kivijalka Keravan Jaakkolassa että verkko (muovijalelu.fi) käsittävät jopa noin 15 000 nimikettä niin pelejä, leluja, askartelutarvikkeita kuin taloustavaroita sisustukseen, säilytykseen, siivoamiseen, pakkaamiseen ja keittiötarvikkeisiin. 🎲🪣

Päivi Linnapuomi ja Tiina Laurinkoski muistelevat, kuinka Päivin äiti Taina opetti vuonna 1994 taloon tulleelle Tiinalle lelukaupan perusasioita. Tiina teki pitkään myös konttorityötä, kunnes vuodesta 2019 Päivi suostui ottamaan ne lopulta vastuulleen. Tiina vastaa nykyään yrityksen lelu- ja peliosastosta, joka kattaa useita kymmeniä hyllymetrejä.

Suurin osa leluista ja peluista on alakerrassa, mutta pienten lasten lelumaailma ja naamiaisosasto sijaitsevat 1000-neliöisen kaupan yläkerrassa. 🪅🧙

Kauppaan sisään astuessa on esillä peli- ja leluteeman tarjouksia. LEGO-sarjoja on monenmoisia: Harry Potter, Disney, Ninjago, Friends, City, Super Mario. Kuvat: KivaaTekemistä.fi

Päivi kertoo ”lelutaistelusta”, kun hän ja Tiina halusivat aikanaan leluille lisää myymälätilaa ja isä ei oikein halunnut sitä antaa muovituotteiden tieltä. Lopulta lelut valtasivat tilaa hylly kerrallaan ja isot kolmen metrin muovilevyt siirrettiin myymälästä varaston puolelle.

Päivi pystyi saamaan perheen tyttärenä muutoksia läpi. Hän on työskennellyt koko ikänsä muutamia jaksoja lukuun ottamatta perheyrityksessä.

Yritys sai vuonna 2022 Vuoden yrittäjä -palkinnon Keravan Yrittäjiltä.

Muovituotteet, saunatuotteet, siivoustuotteet ja aurinkolasit kuuluvat Keravan Muovin ja Lelun laajoihin valikoimiin. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Keravan Muovin ja Lelu on perustettu vuonna 1968 ja se on valikoimaltaan Suomen laajimpia lelukauppoja. Yritys tarjoaa myös laajan kirjon erilaisia kodin käyttötavaroita.

Kauppaliike on kulkenut historiansa ensi vuosikymmenet muovituotteiden painotuksella. Tämä näkyy yhä laajana ja laadukkaana säilytystuotteiden, pesuvatien, vesi- ja polttoainekanistereiden ja roskalaatikoiden valikoimana.

Sinillä siivous onnistuu. 👌 Muovin ja Lelun siivousvälineiden käytävä. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.

🔸🔸

MAINOS – LISÄÄ TÄHTIKOHTEITAMME KESKI-UUDELLAMAALLA! ✨

  • Kenkäkingi – suutari ja second hand Keravalla (juttu 4/23)
  • Lounasravintola Boston – tammikuussa 2023 avattu monipuolinen lounasravintola Hyrylän Amerilla (juttu 3/24)
  • Talma Ski – laskettelukeskus Sipoossa (juttu 1/24)
  • Tyykipuoti – kangas- ja ompelutarvikekauppa, Kerava (juttu 4/23)

🔸🔸

Keravan Muovin ja Lelun ruukkuja, keinokasveja, naruja, emännän jatkeita sekä vaha- ja kernikankaita. Kuvat: KivaaTekemistä.fi

Lelujen ja pelien aarreaitta – klassikoita ja uutuuksia

Tiina kertoo, että Squishmallowseista julkaistaan kaksi sukupolvea joka kevät ja syksy. Ne ovat olleet viime vuosien suosikkeja monille lapsille.

Vasemmalla Squishmallows ja oikealla PetShop, joka tuli takaisin muotiin oltuaan muutaman vuoden pois. Kuvat: KivaaTekemistä.fi

Jotain todella perinteistä. Kun katse kääntyy Sylvanian Familiesiin, Tiina kertoo, että ne ovat olleet pinnalla koko hänen 30-vuotisen työuransa aikana. Samaten klassikoita ovat Neppis-autot, Kelkkis-kelkat ja Mäkihyppääjät, hän luettelee.

Muovin ja Lelun klassikoita: Kelkkis, Neppis, Mäkihyppääjä, Afrikan tähti, Kimble sekä Sylvanian Families. Kuvat: KivaaTekemistä.fi

On kiva kuulla, että pelivalikoimia pyritään pitämään kattavina. Erilaisten seurapelien lisäksi kauppa tarjoaa laajasti eri kokoisia palapelejä. Muovi ja Lelu järjestää aika ajoin palapelin vaihtoviikkoja, jolloin asiakkaat voivat vaihtaa käytettyjä palapelejä keskenään kaupan välityksellä.

Todellista asiakaspalvelua ja kierrätystä! 😀

Tiina haluaa, että uusissa palapeleissä on sopivasti vaihtuvuutta ja niinpä valikoimia täydennetään aika ajoin.

Lelut ovat lapsia varten ja tuovat elämyksiä ja virikkeitä tärkeään elämänvaiheeseen. Tiina kertoo pojasta, joka oli itse säästänyt rahaa tarkasti valitsemaansa rekkaa varten.

Minulle oli yllätys Wasgij-palapelit, joissa valmista kuvaa ei näe ennalta, vaan esimerkiksi saman kadun pätkän 1950-luvulla, kuten kuvassa alla. Toisissa Wasgij-peleissä näkyy tietty tilanne eri kulmasta katsottuna sekä katsojien ilmeet. 🫣

Mutta millaista näkymää he katsovat tai miltä katu näyttää tänään, se tulisi palapelin ratkojan selvittää!

Runsasta pelivalikoimaa riittää eri ikäisille, vasemmalla alhaalla Wasgij-palapeli ja oikealla ylhäällä yläkerran tenavavintti. Tiina esittelee uniikkia T-mallin Scaniaa kotimaiselta Emek-leluvalmistajalta. Kuvat: KivaaTekemistä.fi

Vaahtomuovipehmusteita mittojen mukaan

Tiestikö, että Keravan Muovi ja Lelu on Suomen ainoa verkkokauppa, josta saa tilattua päällystettyjä vaahtomuoveja mittojen mukaan. 😮

Toki myymälään kannattaa tulla kokeilemaan sopivia vaihtoehtoja täytteeksi ja päällykseksi, jos se on asiakkaalle mahdollista.

Päivi kertoo, että pehmusteiden käyttökohteita ovat niin grillikodat, terassit, veneet kuin vaikkapa vanhanaikainen sänky. Kuvassa näkyvä pinkki vaahtomuovi on tiivistä ja soveltuu siksi istumiseen.

Keravan Muovi ja Lelu työllistää ja perehdyttää opiskelijoita työelämään, vasemmalla yläkoululainen TET-harjoittelija Lauri Keravalta, keskellä Järvenpäässä sisustusartesaaniksi opiskeleva Atte, oikealla Päivi. Kuva: KivaaTekemistä.fi

🎲🎯🎲🎯

KERAVAN MUOVI JA LELU

Santaniitynkatu 14 (sijainti: Jaakkola, Lidlin lähellä)
04250 Kerava
p. 09 2423 285 — sähköposti: keravan(a)muovijalelu.com

Kotisivut ja verkkokauppa: www.muovijalelu.fiFBInstagram

Avoinna: MA-PE 9-19 — LA 10-15

Lahjan ei tarvitse olla valmis tuote. Se voi olla jotain, mistä lahjansaaja voi luoda uutta ja uniikkia. Kuvat: KivaaTekemistä.fi

🎲🎯🎲🎯

Keravan Muovi ja Lelu on KivaaTekemistä.fi -palvelun Tähtikohde ja media-asiakas. (kaupallinen yhteistyö)

Jos haluat Tähtikohteeksi ja/tai että kerromme sinun kohteesi tarinan, otathan yhteyttä, p. 0400 468 174 tai henri(a)kivaatekemista.fi. Olemme saaneet hyvää palautetta asiakkailtamme onnistuneista kampanjoista, joita teemme ympäri vuoden. Lue lisää

KivaaTekemistä.fi / LikeFinland.com on koko Suomen kattava vapaa-ajan media ja hakupalvelu kivalle tekemiselle. Tykkää meistä Facebookissa tai seuraa Instagramissa.