Ihana kesäretkikohde Heinola hurmasi kahviloillaan!

Julkaistu:

29.06.2018
| Kirjoittanut:

Leveä Kymijoki tuo viestiä Päijänteeltä. Loputon virta jatkuu kohti Suomenlahtea. Oikealla uuteen kukoistukseen noussut ruoka- ja seurusteluravintola RantaCasino. Kuva: KivaaTekemistä.fi / Johanna Hurtig

Oletko hoksannut Lahden pohjoispuolella sijaitsevan kesäkaupunki Heinolan muutoksen? Heinola on paljon muutakin kuin pitkä Tähtiniemen vinoköysisilta 4-tien varressa.

Pelkästään keskustan läpi virtaava Kymi, korkeat harjut ja sillat tekevät matkailijalle vaikutuksen, mutta Heinolassa on lyhyessä ajassa vakiinnuttanut toimintansa kaksi todella idyllistä kesäkahvilaa, joihin saapuu historiakohteita kiertäviä ryhmiä kauempaakin.

Vuonna 2012 ovensa avasi Café Kailas, joka sijaitsee Heinolan keskustan editse virtaavan Kymijoen Siltasaaressa. Kailaaseen pääsee kätevästi kävellen niin keskustan kuin Jyrängön kaupunginosan puolelta.

Ihana, herkkä, huoliteltu Siltasaari ja Café Kailas. Kuva: KivaaTekemistä.fi / Johanna Hurtig

Tänä kesänä Siltasaaren ohittavalla keskustaan johtavalla maantiellä nro 140 on siltatyömaa, mutta työmaan liikennevalojen puolivälistä pääsee kääntymään myös autolla tai moottoripyörällä Siltasaareen, Kailaan parkkipaikalle, etelästä tultaessa oikealla.

Siltasaari on kuin oma maailmansa. Kahvila sijaitsee pienellä saarella, jossa sata vuotta sitten sijaitsi heinolalaisen kauppiaan ja valtiopäivämiehen Niilo Helanderin huvila. Huvila tuhoutui jatkosodan pommituksessa, mutta nyt sata vuotta vanha Helanderin vaimolleen Fannylle rakennuttama idyllinen sauna säilyi.

Café Kailaassa on tarjolla pikku makeaa ja pikku suolaista, esimerkkinä Kailas-leivos, kuvassa ylimpänä. Kahvilaherkut tulevat mm. lähituottajilta. Kuva: KivaaTekemistä.fi / Johanna Hurtig

Juuri tuossa saunassa sijaitsee pirtsakan Päivi Niemiahon pyörittämä kahvila! Tasosta kertoo jotakin se, että kahvilan pihan pikku kivet haravoidaan tasaiseksi peitoksi säännöllisesti.

Heinolalaissyntyisen runoilija Uuno Kailaan mukaan nimensä saaneen Café Kailaan pihapiirissä on runsaasti erikoisuuksia: pieni japanilaistyylinen lampi, puro, kaarisilta, Kailas-lava, puukirjasto – ja Kailas-taika.

Miten tämä on mahdollista?

Siltasaaren kunnostaminen entiseen loistoonsa on paitsi Päivin myös hänen metallialalla yrittäjänä työskentelevän miehensä Matti Kantolan ansiota. Matti vastaa saaren rakennuksista ja ulkoisista puitteista. Siltasaaren nykyloisto on pariskunnan kulttuuriteko rakkaudesta Heinolaan.

Päivi on hyvillään, että paikalliset ovat ottaneet Café Kailaan omakseen. Uusin erikoisuus saaressa on tuhkansirottelupaikka. Kailas on paitsi ihastuttava päiväretkikohde myös oiva juhlien pitopaikka. Päivi ei sulje kohdettaan tilaisuuksien ajaksi, vaan pikemminkin haluaa saattaa ihmisiä kohtaamaan toisiaan eurooppalaisittain. Siinä on entisellä opettajalla työsarkaa! 🙂

Päivin mielestä paikallaan pysyminen on taantumista. Hänellä on aina uusia ideoita essunsa taskussa! Kuva: KivaaTekemistä.fi / Johanna Hurtig

Toki juhlavieraille varataan omat tilansa joko esimerkiksi kahvilan yläkerran kabinetista, huvimajasta tai jäätelöbaarin yhteydessä olevalta ihanalta terassilta, joka antaa Kymijoen eteläjuoksulle.

Ohjelmatarjontaa, sitäkin Kailaassa on yllin kyllin. Päivi kertoo, että sama ryhmä, joka viime kesänä sai mahtavan vastaanoton Suomineidot tuulettaa -tanssirevyyllään, esittää tänä kesänä Hanskat heiluu -hyvinvointirevyyn. Heinolassa on Runo kantaa -viikko 2.7.-8.7. ja se näkyy monessa kohteessa, kuten Kailaassa. Tutustu Café Kailaan kesän tapahtumatarjontaan tarkemmin tästä.

Nousemme itämaisvaikutteiselle, perinteikkäälle Harjupaviljongille korkean rautatiesillan suunnasta. Rakennuksen taustalla sijaitsee myös parkkipaikka. Kuva: KivaaTekemistä.fi / Johanna Hurtig

Kailaan jälkeen suuntasimme iltapäivällä rinnettä ylös upeaan itämaisvaikutteiseen Harjupaviljonkiin, jonka yrittäjänä aloitti Anne Koski vuonna 2013. Tarmokas Anne on saanut tiimeineen Harjupaviljongin uuteen loistoonsa niin sisältä kuin ulkoa. Alkuperäisin värein maalatut mintun vihreän sävyt kahvilassa sisällä ovat näkemisen arvoisia!

Monet Annen palkkaamista heinolalaisista nuorista kahvilatyöntekijöistä jatkavat kahvilassa vuodesta toiseen. Se kertoo tiimihengestä. Anne itse touhuaa nuorten joukossa ja rakastaa sitä, kun talvella niin yksinäinen Harjupaviljonki saa vappuna leväyttää ovet levälleen ja päästää ihmiset sisäänsä.

”Siitä alkaa nauru ja puheen sorina, astioiden kilinä!”

Anne (vas.), Sara-Sofia ja Saija. Harjupaviljonki työllistää toistakymmentä heinolalaisnuorta joka kesä. Kuva: KivaaTekemistä.fi / Johanna Hurtig

Harjun laella sijaitseva Harjupaviljonki toimi yli sata vuotta sitten muualta saapuvien kylpylävieraiden virkistäytymispaikkana torvensoittoineen ja virvokkeineen.

Heinola on vanha, perinteikäs kylpyläkaupunki, joka on ollut Kymenkartanon läänin keskus ja maaherran asuinpaikka. Heinolasta löytyy myös todella vanha 1700-luvulta peräisin oleva, entisöity lääninkivalteri Aschanin eli Kymenkartanon läänin poliisimestarin talo puutarhoineen. Kirjoitimme Aschanin talosta ja museokohteista Kuukauden kohde Heinola -artikkelissamme vuosi sitten. (www)

Komediavohveli x 2. Kuva: KivaaTekemistä.fi / Johanna Hurtig

Harjupaviljonki on vohvelikahvila, joka tarjoaa maistuvia vohveleita niin makeilla kuin suolaisilla täytteillä. Yksi suosituimmista on paikallisen Dorritin kylmäsavulohella täytetty vohveli. Maistettu on aiempina kesinä. Nam!

Me nautimme nyt makeat kausiherkut, Komediavohvelit, koska olimme nauttineet jo ruokaisan lounaan RantaCasinolla, josta lisää jäljempänä. Värikkäiden, vadelmahillo- ja -jäätelötäytteisten vohveleiden idea juontaa Heinolan kesäteatterista.

Katetussa kesäteatterissa Rantapuistossa Kymijoen rannalla esitetään tänä kesänä Kunnon komedia -englantilaisfarssi nimekkäine näyttelijöineen. Esitys on tarjolla 29.7.2018 saakka tiistaisin, torstaisin, perjantaisin ja sunnuntaisin. Heinolan historiaan sopivasti Rolandin ja Julian pyörittämän terveyskylpylän rauha rikkoutuu…

Rooleissa nähdään Risto Kaskilahti, Anu Sinisalo, Jonna Järnefelt, Pihla Penttinen, Jaana Saarinen, Taisto Oksanen ja Jari Pehkonen, ohjaus Pertti Sveholm, käsikirjoitus Dave Freeman.

Harjupaviljongilla on myös runsaasti omaa ohjelmaa musiikkiesityksineen, kuten Eino Leino Band (6.7.), Vuokko Hovatta: Kolmisin (15.7.), Sonja Virtanen Quartet (20.7.) ja Tommi Läntinen (3.8.). Katso tarkemmin tästä.

Vieraillessamme Harjulla taustalla soi sopivan vaimeasti jazzlaulaja Ella Fitzgerald ja ikkunoista avautuivat Kymijoen maisemat. Sekä Harjupaviljongissa että Café Kailaassa pääsee ihailemaan myös maalaus- ja valokuvataidetta vaihtuvine näyttelyineen.

Näkymä RantaCasinon katetulta terassilta siltojen ja Siltasaaren suuntaan. Kuva: KivaaTekemistä.fi / Johanna Hurtig

Kun Café Kailas sijaitsee etelästä saavuttaessa juuri ennen keskustaa oikealla Siltasaaressa ja Harjupaviljonki keskustaan tultaessa oikealla harjun päällä, niin ruoka- ja seurusteluravintola RantaCasino sijaitsee keskustaan saavuttaessa vasemmalla Kymijoen rannassa ja erottuu isona valkeana rakennuksena rantaviivasta varmasti.

Päiväretkeläisen kannattaa hoksata myös RantaCasinon takana sijaitseva viihtyisä kaupungin uimaranta hyppytorneineen ja beachvolley-kenttineen. Pukukopit ovat avoinna klo 17.45 saakka.

Rantapuiston hoidettu uimaranta, Heinola. Kuva. KivaaTekemistä.fi

**
Tilaa Kivaa Tekemistä -uutiskirje! Saat kiinnostavimmat sisällöt suoraan sähköpostiisi sopivasti 1-2 kertaa kuukaudessa.
Tiedät mitä kohteista kirjoitetaan. Uutiskirje on helppo perua halutessasi.
Tilaa tästä

**

RantaCasinon salaattipöytä. Kuva: KivaaTekemistä.fi / Johanna Hurtig

RantaCasinolla voi nauttia herkullisen lounaan arkisin sekä á la cartea joka päivä kesästä syksyyn. Ravintola uudisti á la carte -listansa 12.6. alkaen. (www)

Me nautimme maukkaat ruokaisat lounasannokset – kermaisen kanapastan ja ylikypsää possunniskaa olutkastikkeessa muusilla – alkusalaatin, -keiton ja kahvin kera. Jaksoi hyvin Heinola-päivän loppuun saakka! 🙂

RantaCasinoa henkilökuntineen on pyörittänyt suomalais-irlantilainen yrittäjäpariskunta Marika ja Stephen Cronin vuodesta 2011. He ovat onnistuneet saamaan RantaCasinon toiminnan kestävälle pohjalle. Kesällä 2015 ravintola sai uudistetun lasitetun terassin, joka antaa suoraan Kymijoelle.

Marikasta ja Stephenistä on aina kiva palata Heinolaan ulkomaanreissuilta, jolloin he huomaavat kaupunkinsa ainutlaatuisuuden. Kirjoitimme yrittäjäpariskunnasta enemmän vuosi sitten. (www)

RantaCasino tarjoaa Teatterimenun koko kesäteatterikauden ajan. Menu on suosittu varsinkin teatterin esitysiltoina. Myös RantaCasinolla on tarjolla runsaasti ohjelmaa ja esiintyjiä, syksyn kohokohtana Oktoberfest 6.10. (www)

Vanhan maaherran kaupungin kukkaloistoa Rantapuistossa. Kuva: KivaaTekemistä.fi / Johanna Hurtig

**
MAINOS: Vuonna 2017 avattu majoituskohde Heinolassa perheille, pariskunnille ja kaveriporukoille!

Villa Hulda on viihtyisä 1-14 hengelle soveltuva tasokas majoituskohde Heinolan keskustassa.
Neljän makuuhuoneen hirsitalo soveltuu myös perheen pienimmille leikkimökin ja aidatun pihan myötä.
Täysvarusteltu keittiö omatoimiseen ruuanlaittoon. Liinavaatteet, pyyhkeet ja loppusiivous sisältyvät hintaan.

Villa Hulda, Heinola. Kuva: Villa Hulda

Tutustu lisää www.villahulda.fi
**

Lintutarha on koko perheen vetonaula!

Heinola tarjoaa paitsi kulttuuria ja luontoa aikuiseen makuun myös lapsille takuuvarmasti tekemistä. Vierailimme jälleen kaupungin Lintutarhalla. Se on lintuhoitola, mutta myös ympärivuotinen maksuton käyntikohde. Vastaavia lintuhoitoloita on Suomessa vain kaksi, Heinolan lisäksi Pyhtäällä.

Tarhalle tuodaan loukkaantuneita lintuja kauempaakin. Lintujenhoitaja Pekka Niemelä kertoi meille, että lintuja on saatu talvella hyvin matkaan takaisin luontoon, muun muassa maakotka ja haukkoja.

Tarhan vetäjä Olli Vuori muistutti meille, että lintuja loukkaantuu ihmisten vuoksi liikenteessä, lasisiin pintoihin, voimajohtoihin ja tuulivoimapuistoihin. Hän odottaa, että suunnitteilla oleva eläinsuojelulaki helpottaisi myös Heinolan Lintutarhan asemaa ja jatkuvuutta lintuhoitolana ja Heinolan suosituimpana käyntikohteena.

”Parasta tässä työssä on se, kun lintu saadaan kuntoon ja vapautettua.”

Kamu tuli Lintutarhaan Pieksämäeltä 2007. Taustalla lintujenhoitaja Tania. Kuva: Kivaatekemistä.fi / johanna Hurtig

Vuonna 2007 tarhalle Pieksämäeltä saapunut papukaija, sinikelta-ara Kamu, oli tällä kerralla puheliaampi kuin vuosi sitten. Hän tervehti meitä monesti!

”Terve kaveri!”

Vierailimme papukaijatalon lisäksi petolintutarhalla, kahlaajatarhalla ja talvitarhlla, jossa voi sisätiloissa tutustua lisää papukaijoihin, jotka ovat ihmisten hylkäämiä. Linnut vaikuttivat kokonaisuutena hyvinvoivilta ja henkilökunta oli ystävällistä.

Lintutarhalla on myös näyttelytila ja kioski. Parkkipäivän yhteydessä A. F. Aironkadun toisella puolella on viihtyisä lampi, jonka voi kiertää ja istahtaa hetkeksi vaikka penkille rauhoittumaan ja kuuntelemaan joutsenen laulua.

Lintutarhan näyttelytila. Kuva: KivaaTekemistä.fi / Johanna Hurtig

Koko perheen tekemistä ja majoitusvaihtoehtoja

Lapsille Heinolassa on tarjolla myös mm. viihtyisä Maaherran puiston leikkipaikka ja uudistettu uimahalli, joka palvelee paikallisia ja matkailijoita kesätauon jälkeen. Sitä ennen voi pulahtaa Kymijokeen kaupungin upealta hiekkarannalta Rantapuistossa.

Kailaan Päivi kertoi meille lasten ihastuneen myös Siltasaareen. Se on niin erikoinen paikka, että lapset keksivät kyllä tekemistä. Siltasaaren Café Kailaan leikkipuisto on aidattu ja sijaitsee rannan yläpuolella, mutta toki perheen pienimpiä pitää valvoa pienten somien purojen ja rannan äärellä. Niin aikuiset, nuoret kuin lapsiperheet ovat tervetulleita Heinolan kahviloihin ja kohteisiin!

Lisää koko perheen tekemistä löytyy myös Heinäsaari Campingistä, raviradan ympäristössä sijaitsevalta tasokkaalta frisbeegolfradalta sekä tietenkin Vierumäki Resortista Heinolan keskustan eteläpuolelta. Todella spesiaali on myös Dorkin ulkoilmapuisto rautatieaseman kupeessa. Kyse on taiteilija Vesa Väänäsen ITE-taideteoksista.

Lintutarhan edustalla on ihana chillailulampi. Kuva: KivaaTekemistä.fi / Johanna Hurtig

Heinolassa on paljon majoitusvaihtoehtoja Vierumäki mukaan lukien. Edellä mainittu Villa Hulda (www) on palvellut sekä kotimaisia että kansainväliä majoittujia yli vuoden.

Hulda muutettiin majoituskäyttöön vuosi sitten. Kohteen yrittäjä Elina Hynninen kertoo, että hänen miehensä rakentama viihtyisä villa on saanut nimensä paikalla aikanaan sijainneesta pienestä mökistä, jossa on asunut Hulda lapsineen. Myös Elinan miehen isoäidin nimi on Hulda. Villa Hulda on saanut erinomaisia arvosteluja Booking-palvelussa.

RantaCasinoa pyörittävät Marika ja Stephen Cronin avasivat jo vuonna 2003 Cronin’s Café & Guesthousen Heinolan Myllyojalla. (www) Alppityylinen talo tarjoaa yhä kesäkahvilan, pubin ja majoitusta, mutta yrityksen ravintolatoiminnan painopiste on RantaCasinolla.

Myös Heinäsaari Camping, Kumpeli Spa ja Vierumäki Resort tarjoavat majoitusvaihtoehtoja. Harjupaviljongin Anne Koski vinkkasi, että Kumpeli Spa’sta löytyy myös rentouttava aikuisten kylpylä.

Ruokapaikoista vinkkaamme myös uudehkosta streetfood-tyylisestä Kusmiku Street Food & Bar’ista, jota Anne ja Päivi molemmat suosittelivat RantaCasinon lisäksi. Kusmiku on nuoren pariskunnan hoitama perheyritys ja tarjolla on sekä arkilounas että monipuolisia burger-annoksia. Torin laidalla sijaitsevalla Kusmikulla on ollut jo vuosia tapahtumissa kiertävä Food Truck -ravintola-auto.

Heinola on yksi Suomen kansallisista kaupunkipuistoista. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Loppufiilikset

Heinola yllätti meidät jälleen. Kuvaaja Johanna ei ollut aiemmin vieraillut Heinolan keskustassa ja kertoi paluumatkallamme, että haluaa vierailla Heinolassa uudestaan vapaa-ajallaan. Samoin Harjupaviljongin Anne Koski kertoi matkamessuilla arvonnan voittaneesta nuoresta helsinkiläisparista, joka oli haltioissaan saavuttuaan Heinolaan ensi kertaa.

Heinola on täysin Suomen muista kaupungeista erottuva harjujen, siltojen ja elävöitettyjen historiakohteiden maailma, jota ei voi kaiken kattavasti tässä kuvata. Jos Heinolan haluaa kokea rauhassa, yksi päivä ei riitä.

Pulahdus Kymijokeen ja yöpyminen auringon laskiessa siltojen taa, siitä on loma tehty! 🙂

Pieni puro Siltasaaren rannassa johtaa Kymeen. Tunnetko Kailas-taikaa? Kuva: KivaaTekemistä.fi / Johanna Hurtig

Tähtikohteiden, media-asiakkaiden kotisivut ja yhteystiedot

Café Kailas (www)
Siltasaari 1, 18100 Heinola
p. 044 74 77 001
info(a)kailas.fi

Heinolan Harjupaviljonki (www)
Kauppakatu 30, 18100 Heinola
p. 040 5619 522
harjupaviljonki1(a)gmail.com

RantaCasino (www)
Maaherrankatu 2, 18100 Heinola
p. 040 192 1027 / 03 718 8666
info(a)rantacasino.fi

Villa Hulda (www)
Puistokatu 20, 18100 Heinola
p. 040 726 5582
info(a)villahulda.fi

Lisää Heinolan kohteita ja tapahtumia (www)

***
Jos haluat Tähtikohteeksi ja/tai että kerromme sinun kohteesi tarinan, otathan yhteyttä, puh. 0400 468 174 tai henri(a)kivaatekemista.fi. Olemme saaneet hyvää palautetta asiakkailtamme onnistuneista kampanjoista, joita teemme ympäri vuoden. Lue lisää




KivaaTekemistä.fi / LikeFinland.com on koko Suomen kattava vapaa-ajan media ja hakupalvelu kivalle tekemiselle. Tykkää meistä Facebookissa ja tilaa KivaaTekemistä -uutiskirje. Uutiskirjeen tilaajana saat vinkit Suomen kivoimmista kohteista ja tapahtumista sähköpostiisi sopivasti 2-4 viikon välein.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *