Heinolan kesä houkuttaa – ainutlaatuinen Lintuhoitola ja kesäteatterin Flirttikurssi!

Julkaistu:

03.06.2022
| Kirjoittanut:

Heinolan kesäteatterin komedia Treffikurssi 55+ sai ensi-iltansa 16.6.2022 vahvojen näyttelijöiden tulkitsemana. Kuva: KivaaTekemista.fi

Pääsin tutustumaan historialliseen sisämaakaupunki Heinolaan Kymijoen rannoilla toukokuussa. Maan arvostetuimpiin kuuluva kesäteatteri harjoitteli jo täyttä päätä. Koko perheen käyntikohteen Lintuhoitolan uusi vetäjä Tuuli Salmi kertoi linnuista.

Kappale lisätty ensi-illan 16.6.2022 jälkeen:

Heinolan kesäteatteri avasi näytäntökautensa 16.6.2022 hieman koleassa säässä, mutta vahvojen lämpimien roolihahmojen ja ammattinäyttelijöiden voimin.

Roolitus on onnistunut ja kaikki näyttelijät ovat tasapainoisesti mukana teoksessa. Poppoo on juuri sopiva kesäteatteriin: perusduunarista eläköityneeseen, hieman naisiin päin menevään rehtoriin. Arvaatte varmaan näyttelijän!

Kaikki etsivät elämänsä rakkautta, kukin omista lähtökohdistaan. Sari Siikanderin ohjaus valloittaa myös alle 55-vuotiaat katsojat! Kohokohtia komediassa ovat muun muassa upea, tulkinnallinen lauluosuus, kitarassa yksi näyttelijöistä, sekä ihanan herkkä loppu. 💘 (lisää kesäteatterista jutussa jäljempänä)

Kesä teki kovaa vauhtia tuloaan Heinolan Rantapuistossa toukokuussa. Puiston ympärillä sijaitsevat niin Kesäteatteri katettuine katsomoineen, ravintoloita, kahviloita kuin kaupungin uimaranta aktiviteetteineen kirkasvetisen Kymin rannoilla. Kuva: KivaaTekemista.fi

Kaupunki, jonne pääkaupungin tomut eivät sopivasti ulotu, mutta josta on lyhyt matka kaikkialle. Heinolan historia ulottuu kauas ja kaupunki tuli tunnetuksi erityisesti 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alkupuolella kylpylästään, jonne saapui lomailijoita ulkomaita myöten.

Viime vuosina Heinola on noussut kotimaan matkailijoiden suosioon. Tästä kertoo esimerkiksi perinteikkään Harjupaviljongin ennätyskävijämäärä kesällä 2021 kuten myös kaupungin satsaaminen laadukkaaseen ammattilaiskesäteatteriin.

Lähdetään ensiksi Lintuhoitolaan, joka on kaikille avoin maksuton käyntikohde läpi vuoden! 🦉

Tuuli Salmi on Heinolan Lintuhoitolan uusi keväällä valittu vastaava lintuhoitaja ja tiiminvetäjä, vierellään sinikelta-ara Kamu. Kuva: KivaaTekemista.fi

Tuuli Salmi on Heinolan Lintuhoitolan (entiseltä nimeltään Lintutarha) uusi vetäjä. Hän jatkaa tiimeineen sitä työtä ja perintöä, jonka eläkkeelle jäänyt pitkän linjan lintuhoidon ammattilainen Olli Vuori hänelle jätti.

Tuuli toimi aiemmin Ähtärin eläinpuiston lintukuraattorina. Keski-Suomesta kotoisin oleva Tuuli kertoi ihailevansa Heinolassa vanhoja rakennuksia ja vinkkasi myös Harjupaviljongin lähellä sijaitsevista kuntoportaista.

Tämä on heinolalaisilla yhteisöllinen paikka. Päivittäin ihmiset käyvät katsomassa esimerkiki Kaapo-korppia ja papukaijoja. – Tuuli

Tuulin tiimissä toimii hänen lisäkseen neljä lintujenhoitajaa sekä harjoittelijoita. Lintuhoitolalla on tärkeä valtakunnallinen tehtävä, sillä se hoitaa vuosittain noin 200 lintua, joista noin kolmannes pääsee takaisin luontoon.

Hoitolassa voi tutkailla sekä luonnon lintuja että syystä tai toisesta asukeiksi päätyneitä eksoottisempia lintuja, kuten papukaijoja ja undulaatteja. Luonnon lintuja hoidetaan, koska ne ovat loukkaantuneet esimerkiksi rakennusten läpinäkyvien pintojen, liikenteen tai voimalinjojen vuoksi.

Lintuhoitolan uusin kohde on syksyllä 2020 valmistunut vesilintutalo (oik. ylh.). Vesilintutaloon vierailijat pääsevät myös sisälle, kuten talvitarhaan eksoottisine lintuineen, kuvassa neitokakaduja ja naurukyyhky. Alhaalla vasemmalla Kaapo-korppi tarkkailee tilannetta. 🦜 Kuvat: KivaaTekemista.fi

Tuuli haluaa tiivistää yhteistyötä luonnonvaraisten eläinten hoitoloiden sekä tutkimus- ja opetustoimijoiden kanssa.

Olisi hyvä, jos meillä olisi opastuksia erikseen lapsille, senioreille ja harrastajille. Toivoisin ihmisten innostuvan lintujen tarkkailusta. Sitä voi harrastaa joka paikassa! – Tuuli

Opin vierailulla, että mehiläishaukat kesyyntyvät helposti, että linnuille pitää taata pesimärauha ja että Kamu-ara osaa sanoa ”Terve kaveri” – ja jotain vieläkin suorempaa! 😀 Lintuhoitolan sosiaalisesta mediasta löytyy tietoa eri lajisten lintujen kuulumisista, vapauttamisesta luontoon sekä lintuhoitolan teemapäivistä.

Perhepuisto polkuautoineen ja kahvioineen avautui tänä kesänä la 4.6.2022, lue lisää. Kuva: Heinolan kaupunki / heinola.fi

Lintuhoitolan (A.F. Airon katu 3) ympärillä sijaitsevat Kirkkolampi, Perhepuisto sekä Dorkin puisto. Viimeksi mainittua kehittää nykyään yritys, jossa heinolalaislähtöinen Apulanta-yhtye on yhtenä osakkaana. Heinolan talven matkailulehdessä Apulannan solisti Toni Wirtanen kertoi kotiseuturakkaudestaan.

Flirttikurssi 55+ räjäyttää teatterikesän!

Oli hienoa huomata, kuinka ammattinäyttelijät olivat ylpeitä päästessään Heinolan kesäteatteriin töihin kesäkaudelle. 🎭

Haastattelin teatterin harjoittelupäivänä kokeneita näyttelijöitä Anu Sinisaloa, Jaana Saarista, Ilmari Saarelaista sekä tuottajaa, Heinolan kaupungin kulttuurisihteeriä Saija Jäppistä.

Ryhmä kuusikymppisiä miehiä ja naisia ilmoittautuu kansalaisopiston flirttikurssille oppimaan, miten valloitetaan kumppani. – Flirttikurssi 55+ -esite

Voitkos sen selkeämmin sanoa! Teksti on komedianäytelmän esitteestä. 😉

Jaana muistuttaa, että ihminen kaipaa ihmistä ja tätä teemaa näytelmä käsittelee komedian keinoin. Varsinkin korona-ajan jälkeen aihe on ajankohtainen. Monille ihmisille yksinäisyys on arkipäivää.

Anu vinkkaa Heinolan hyvistä olosuhteista katettuine katsomoineen, hyvästä ruuasta, luonnosta ja harjuista. Näyttelijät myös asuvat Heinolassa näytelmäkauden ajan, joten arvostus paikkakuntaa kohtaan on korkealla.

Kaikki haluavat Heinolaan. Tämä on näyttelijöille kunnia-asia. Tule ihmeessä katsomaan! – Anu Sinisalo

Heinolan kesäteatterin harjoituskausi 2022 on ollut ajoittain kolea. Flirttikurssin kokenut näyttelijäkaarti, keskellä eturivissä ohjaaja Sari Siikander. Kuva: Saija Jäppinen

Kokenut Ilmari ”Immu” Saarelainen (kuvassa vasemmalla edessä) kuten myös tuottaja Saija olivat mukana jo Heinolan kesän 2001 teatterituotannossa Piukat paikat. Ilmari muistuttaa pilke silmäkulmassa kesäteatterin perusominaisuuksista.

Suvihuvia on oltava mukana; se on melkeinpä kesäteatterin velvoite. Näkemättä ei tiedä mitä menettää. – Ilmari Saarelainen

Kahdeksan erilaista ihmistä menneisyyksineen tekevät näytelmästä monikerroksellisen. Teosta on esitetty muutamia vuosia sitten Helsingin kaupunginteatterissa.

Saksalaisen Luts Hübnerin käsikirjoittama ja Sari Siikanderin ohjaama näytelmä saa ensi-iltansa 16.6. ja esitykset jatkuvat 27.7. saakka. Ks. lisää

Heinolan keskusta on ruutukaavamuotoinen. Vanhoja puutaloja on säilytetty ja pidetty kunnossa. Etualalla Kauppakadulla WPK-talo (jossa matkailuneuvonta), sen jälkeen Heinolan taidemuseo, etäämpänä kaupunginmuseo (ei kuvassa). Kuva: KivaaTekemista.fi

Kaupunginmuseon Heinola-näyttely yllätti

Heinolan museoiden amanuenssi Sirpa Juuti vei minut kierrokselle tutustumaan Made in Heinola -näyttelyyn Heinolan kaupunginmuseossa (Kauppakatu 14). Se on laaja ja avara kokonaisuus alkaen esihistoriasta mutta ulottuen näyttävästi 1900-luvulle, johon kaikilla 1980-luvulla syntyneillä ja sitä vanhemmilla on varmasti kiinnekohtia.

Tiesitkö, että Heinolaan saapui 2 000 evakkoa toisessa maailmansodassa, tai että Helena Syrjälä-Eskola oli ensimmäinen nainen, joka valittiin kaupunginvaltuuston puheenjohtajaksi Suomessa, Heinolassa 1935.

Näyttely on kiintoisa, sillä se esittelee pienoismittakaavassa tavallaan koko Suomen kehitystä. Teollistuminen sai vauhtia 1930-luvulla, esimerkkinä paikkakunnan vaneriteollisuus. Rautatie valmistui 1932 ja Suomen Urheiluopiston uutta kansainvälistä tyylisuuntaa, funktionalismia, edustava päärakennus valmistui Heinolan Vierumäelle 1936.

Vasemmalla ylh. kauppias Niilo Helanderin tilaama kalusto on vuodelta 1899, alh. kylpyläkulttuuria 1900-luvun alkupuolelta. Oikealla valmisteilla olleen Ruokajuurilla -näyttelyn asettelua, alhaalla James-farkut, joita valmistettiin isoja määriä Heinolassa 1960-1970-luvuilla. 👖 Kuvat: KivaaTekemista.fi

Sirpa kertoi paitsi vuonna 2020 kokonaan uusitusta Made in Heinola -perusnäyttelystä myös uudesta Ruokajuurilla -näyttelystä, alkaen 29.5.2022.

Näyttely vie ruuan kulttuurihistoriaan, tarjoiluun, kattamiseen, astioihin, valmistukseen ja säilytykseen. Ruualla myös erottaudutaan. Edelleen näyttelymme käsittelee ruokapulaa, korvikkeita ja vastikkeita menneiltä ajoilta. – Sirpa

Mietimme yhdessä Sirpan kanssa, kuinka teema saattaa jälleen olla valitettavan ajankohtainen. Ukrainan sodan seurauksena nälänhätä tai ruokapula saattaa joillakin alueilla pahentua viljaviennin supistumisen seurauksena.

Tuula Lehtisen, Niina Villanuevan ja Maria Stereon teokset tai osat niistä. Kuva: Heinolan museot / heinola.fi

Sirpa Juuti kertoo myös samalla kadulla sijaitsevan Heinolan taidemuseon (Kauppakatu 4) uusista näyttelyistä. 🗿👠

Meillä on tänä kesänä kolme nykytaiteilijaa Tuula Lehtinen, Maria Stereo ja Niina Villanueva. Kaikki tekevät keramiikkaa ja ikään kuin kommentoivat teoksillaan vanhoja keramiikkaesineitä, -figuriineja.

Tämä on osaksi Juutin tulkintaa. Hän on valinnut tekijöitä, joiden teoksissa on samankaltaisia elementtejä.

Maria Stereo haalii kitschiä eli ”rihkamaa”, rikkoo, kasaa ja yhdistelee. Lehtisen teoksissa on puolestaan silmäkarkkia kuten piikkikorkoja ja huulipunaa. Villanueva on puhtaimmillaan keramiikkaa. Odotan innolla tätä näyttelyä! – Sirpa Juuti

Rikki! keramiikkakommentteja on esillä Heinolan taidemuseossa 29.5.-28.8.2022.

Heinolan museotarjonnasta ei voi unohtaa lääninkivalteri (läänin poliisipäällikkö) Aschanin taloa, joka on sisustuksineen ja puutarhoineen harvoja sisämaakaupunkien hyvin säilyneitä ja säilytettyjä paremman väen rakennuksia 1700-luvulta. Kuva: KivaaTekemista.fi

🔸🔸

Lue juttumme 5/2022 uudistuneista Heinolan Siltasaaresta, Heinäsaaresta sekä perinteikkäästä yli satavuotiaasta Harjupaviljongista Harjupuiston huipulla!

👉 Uudet tuulet puhaltavat Heinolan kesäkohteissa!

🔸🔸

Tähtikohteiden kotisivut ja yhteystiedot

Visit Heinola / Heinolan kaupunki (wwwFBIG)
Kauppakatu 4 (käynti WPK-talon sisäpihalta), Heinola / matkailuinfo
p. 03 849 3615 (ma-pe 8.30-15.30)
matkailu(a)heinola.fi

Heinolan Harjupaviljonki (wwwFBIG)
— Vohvelikahvila —
Kauppakatu 30, Heinola — p. 040 727 3688 — cafe(a)harjupaviljonki.fi

Heinolan Siltasaari (wwwFBIG)
— Kahvila ja maastopyörän vuokraus —
Siltasaari 1, Heinola — p. 044 747 7001 — info(a)heinolansiltasaari.fi

Heinolan Heinäsaari (wwwFBIG)
— Lomakeskus, uimaranta, minigolf, majoitus —
Heinäsaarentie 101, Heinola — p. 0400 990 893 — info@visitheinasaari.fi

🔸🔸

Jutussa kuvineen ja linkkeineen esitellyt kohteet ovat KivaaTekekemistä.fi / LikeFinland.com -palvelun Tähtikohteita ja media-asiakkaita.

Jos haluat Tähtikohteeksija/tai että kerromme sinun kohteesi tarinan, otathan yhteyttä, p. 0400 468 174 tai henri(a)kivaatekemista.fi. Olemme saaneet hyvää palautetta asiakkailtamme onnistuneista kampanjoista, joita teemme ympäri vuoden. Lue lisää

KivaaTekemistä.fi / LikeFinland.com on koko Suomen kattava vapaa-ajan media ja hakupalvelu kivalle tekemiselle. Tykkää meistä Facebookissa tai seuraa Instagramissa.