Ainutlaatuinen Hailuoto viehättää myös talvella!

Julkaistu:

08.03.2018
| Kirjoittanut:

Hailuoto on Perämeren suurin saari Oulun edustalla, joka on kohonnut merestä noin 2000 vuotta sitten. Asutusta saarella on ollut jo noin tuhat vuotta. Tärkeitä elinkeinoja ovat olleet kalastus ja maatalous. Tällä hetkellä Hailuodossa asuu noin 1000 ympärivuotista asukasta. Vapaa-ajan asukkaita saarella on noin 650.

Kesäisin Hailuotoon on lauttayhteys mantereelta Oulunsalosta. Talvisin Hailuotoon pääsee mukavasti myös jäätietä ajaen. Hailuodosta retkeilijä löytää metsäreittejä, rantaheinikkoja, harjuja, suistoalueita sekä hiekkarantaa ja pitkospuita.

Talvisen Hailuodon tunnelmaa. Kuva: Aija Saari

Hailuoto on mainio retkikohde myös talviaikaan. Matka mantereelta Hailuodon saarelle jääteitse on itsessään jo kokemus koko perheelle tai itsellesi. Jäätie avataan joka vuosi sääolosuhteiden mukaan, kun jään paksuus on riittävä turvalliseen kulkemiseen, tänä vuonna 1.3.2018. Jäätiellä on omat kulkuväylät molempiin suuntiin kulkeville, jotta liikenne sujuu turvallisesti. Nopeusrajoitus on 50 km/h.

Talvisin Hailuotoon pääsee jäätietä pitkin. Kuva: Aija Saari

Matka mantereelta Hailuotoon jäätietä ajaen on 9,7 kilometriä. Matkan varrella on hyvin aikaa ihailla talvimaisemaa meren jäällä. Nykyisin jäätien rinnalla kulkee myös suuren suosion saavuttanut retkiluistelureitti, joka avattiin tänä talvena 7.3.2018. Talvilomakautena Hailuodossa järjestetään myös koko perheen Arctic Ice Hulabaloo –tapahtuma, tänä vuonna 10.3. klo 11-14 Huikun lauttarannassa. Tapahtumista löydät lisätietoja Hailuodon kunnan www-sivulta.

Perillä Hailuodossa on monenlaista tekemistä myös talvella. Saaren päätie on pituudeltaan 30 km ja se vie lauttarannasta Hailuodon kirkonkylän kautta saaren läntiseen päähän Marjaniemeen, missä sijaitsee saaren ikoninen tunnusmerkki – Marjaniemen vanha majakka (www). Marjaniemen rannoilla voi viettää talvipäivän kalastajakylän tunnelmissa.

Kesäaikaan voi käydä tutkimassa interaktiivisen luontonäyttelyn (www) antia Hailuodon Luotsihotellissa.

Marjaniemen kalastajakylä. Kuva: Aija Saari

**
Tilaa Kivaa Tekemistä -uutiskirje! Saat kiinnostavimmat sisällöt suoraan sähköpostiisi sopivasti 1-2 kertaa kuukaudessa.
Tiedät mitä kohteista kirjoitetaan. Uutiskirje on helppo perua halutessasi.
Tilaa tästä

**

Marjaniemestä löytyy myös nuotiopaikka. Kuva: Aija Saari

Ravintola Luoto sijaitsee aivan Marjaniemen majakan vieressä. Luoto on auki pe-su myös talvikaudella. Marjaniemen nokassa sijaitsee myös Luovon Puikkari -kahvila, joka on nyt kevättalvella auki viikonloppuisin klo 11-15. Myynnissä on myös Hailuoto-aiheisia käsitöitä ja valokuvateoksia. Tunnelmallinen luminen rantamaisena kutsuu pitkälle kävelyretkelle.

Meren jäällä ulkoilu onkin suosittua ja nuotiopaikalta löydät autoilla ja moottorikelkoilla Marjaniemeen saapuneita päiväretkeilijöitä. Jäällä vierähtää päivä kivasti vaikkapa koiran kanssa retkeillen.

Marjaniemessä sijaitsevassa kahvilassa myydään myös Hailuoto-aiheisia käsitöitä. Kuva: Aija Saari

Hailuodon kylällä sijaitsee käsityömyymälä Luovon Puoji, joka on avoinna kesäkaudella, mutta verkkokauppa toimii ympärivuotisesti. Hailuodon käsityöläisten töissä näkyy vahvasti luotolaisuus ja rakkaus saareen. Kaupassa on myynnissä valmiita tuotteita. Myös mittatilaustuotteiden tilaaminen onnistuu. Mikäli ostosreissu Luovon Puojiin kiinnostaa, kannattaa kaupan aukioloajat tarkistaa etukäteen. (www)

Luotolaisten käsitöissä näkyy vahva rakkaus saareen. Kuva: Aija Saari

Hailuodosta löytyy myös Suomen ainoa luomupanimo, Hailuodon Panimo, joka hyödyntää tuotteissaan Hailuodon puhdasta pohjavettä vaativien lageroluiden valmistamiseen. Panimoksi on kunnostettu vanha makasiinirakennus. Vierailumahdollisuutta panimolle voi tiedustella ottamalla yhteyttä etukäteen panimon henkilökuntaan. (www)

Hailuodon saari on tunnettu lintubongaajien paratiisina ja kesäisen rantaelämän kohteena, mutta kivaa tekemistä löytyy myös talviaikaan. Oulusta kulkeminen Hailuotoon onnistuu myös linja-autolla. Talvinen Hailuoto ja luminen merimaisema on vaikuttava kokemus kokeneellekin Hailuodon kävijälle.

Näin lähellä Hailuotoa asuvalle on saaren vuodenaikojen kokeminen ja niistä nauttiminen jo perinteisiin kuuluva juttu. Hailuodossa on jotain sellaista maagista tunnelmaa, missä sielu lepää.

Hailuodossa on paljon muitakin kohteita ja palveluita, joita tässä artikkelissa ei ole mainittu. Monet niistä ovat tarjolla ryhmille tilauksesta myös talvikaudella. Voit tutustua kohteisiin kunnan www-sivujen kautta. (www)

YHTEYSTIEDOT

Hailuotoon pääsee monella eri kulkuneuvolla – omalla autolla, linja-autolla, veneellä, retkiluistellen tai vaikkapa lentäen. Hailuodon läpi kulkee 30 km mittainen asfaltoitu maantie, jonka varrella on monipuolisesti erilaisia palveluja.

Hailuotoon liikennöi maksuton lautta Oulunsalosta ympäri vuoden. Talvisin käytössä on myös jäätie. (www)

HAILUODON MATKAILUSIVUT JA MATKAILUKOHTEET (www)

FB-sivut (www)
Instagram (www)

Hailuodon kunta
Luovontie 176
90480 Hailuoto

p. 040 576 9800 (Hailuodon matkailu)
hailuototourism(a)hailuoto.fi

Tutustu videolla Hailuotoon, joka on valittu Suomen ainoana kokonaisena kuntana kansallismaisemaksi!

***

Hailuoto on KivaaTekemistä.fi -median Tähtikohde ja media-asiakas.

Mediassamme on uutena kirjoittajana aloittanut Aija Saari Oulusta, joten pystymme tekemään jatkossa aiempaa paremmin artikkeleita myös Oulun seudulta ja Pohjois-Suomesta. Jos haluat Tähtikohteeksi ja/tai että kerromme sinun kohteesi tarinan, otathan yhteyttä, Henri 0400 468 174 / henri(a)kivaatekemista.fi tai Aija 050 567 5216 / aija(a)kivaatekemista.fi. Olemme saaneet hyvää palautetta asiakkailtamme onnistuneista kampanjoista, joita teemme ympäri vuoden. Lue lisää




KivaaTekemistä.fi / LikeFinland.com on koko Suomen kattava vapaa-ajan media ja hakupalvelu kivalle tekemiselle. Tykkää meistä Facebookissa ja tilaa KivaaTekemistä -uutiskirje. Uutiskirjeen tilaajana saat vinkit Suomen kivoimmista kohteista ja tapahtumista sähköpostiisi sopivasti 2-4 viikon välein.