Helmikuun tapahtumatärpit: Rakastumisen tiedettä, Musaa ja Maistelua sekä Kivaa hiihtolomatekemistä!

Julkaistu:

09.02.2016
| Kirjoittanut:

love-1142633_960_720

Helmikuun tapahtumat eivät jätä kylmäksi tälläkään kertaa. Tapahtumatarjonnan valopilkuiksi nousevat ystävänpäivätapahtuma Rakkauden tiedettä Vantaan Heurekassa 13.2., jolloin tiedekeskus on kokonaan aikuisten aluetta.

Toinen valopilkku on lauantaisin Hietalahden Kauppahallissa Helsingissä järjestettävä Musaa & Maistelua -tapahtuma. Luvassa on makupalojen lisäksi ranskalaisia chansoneja, portugalilaisia fadoja, argentiinalaista tangoa, etiopialaista jazzia, brasilialaista bossa novaa, svengaavia italialaisia lauluja ja suomalaisen iskelmän ikivihreitä.

13.2. Rakastumisen tiedettä Heurekassa, Vantaa

Lauantaina 13.2. kello 18–22 koko tiedekeskuksesta tulee K18-aluetta. Varatuille ja kumppania etsiville on tarjolla eriväriset rannekkeet. Tapahtumassa pääset mm. harjoittelemaan kansanperinteen lemmentaikoja sekä hurmaavia iskurepliikkejä flirttikoulussa teatterin ammattilaisten kanssa. Illan aikana voi tutustua Otatko riskin? -näyttelyyn tai talviurheiluteemaiseen Suksi Heurekaan –uutuusnäyttelyyn. Planetaariossa kurkistetaan Yöperhosten salattuun maailmaan – miten yöperhoset tekevät sen? Illan päätteeksi pannaan jalalla koreasti. Liput tapahtumaan ovelta 15 euroa. Lisätietoja

Musaa & Maistelua Hietalahden kauppahallissa, Helsinki

We Love Helsinki ja Hietalahden hallin kauppiaat järjestävät yhteistyössä sarjan Musaa ja maistelua -nimellä kulkevia tapahtumia, joissa kauppahalli täyttyy tunnelmallisesta musiikista ja ihmisistä nauttimassa pieniä maistelupaloja. Helmikuussa kokoonnutaan maistelemaan 6.2., 13.2., 20.2. ja 27.2. Lisätietoja

11.2. 112-päivä

112-päivä on eri turvallisuustoimijoiden yhteinen kampanja arjen turvallisuuden parantamiseksi. Kampanjassa halutaan kiinnittää ihmisten huomio tapaturmien ja vahinkojen ennaltaehkäisyyn kotona, töissä ja vapaa-ajalla. 112-päivää vietetään 11. helmikuuta. Tänä vuonna kampanja-aikaa on koko viikko 6, jolloin 112-päivän tapahtumia järjestetään ympäri Suomen. Lisätietoja

12.-14.2. SM-viikko, Tampere

Tampereella mitellään tulevana viikonloppuna 22 eri lajin Suomen mestaruuksista! Tämän ainutlaatuisen tapahtuman johdosta pääset seuraamaan ja tutustumaan lajeihin, jotka eivät ole sieltä tutuimmasta päästä. Tapahtumassa on myös mahdollisuus päästä kokeilemaan muutamia lajeja.
SM-viikon 22 kilpailulajia ovat biljardi, darts, futsal, jousiammunta, judo, kahvakuula, kaukalopallo, keilailu, kriketti, miekkailu, ratagolf, ringette, shakki, sulkapallo, taekwondo, taido, tikkaurheilu, trial-pyöräily, ultimate, uppopallo, valjakkourheilu ja X-trial. Lisätietoja

***

KivaaTekemistä.fi on valtakunnallinen vapaa-ajan media ja hakupalvelu, jota ylläpitää tuusulalainen startup-perheyritys Sarimedia Oy.
Hakupalvelustamme voit etsiä vapaa-ajan käyntikohteita ja tapahtumia ympäri Suomen. Palvelu toimii kaikilla päätelaitteilla. Viikoittaisissa artikkeleissa tutustutamme sinut Suomen upeisiin käyntikohteisiin.
Ethän missaa meitä, kun suunnittelet lomaasi tai vapaa-aikaasi!

***

12.-21.2. Vene 16 Båt -messut, Helsinki

Venemessuilla on tänä vuonna uusi elämysalue, jossa voi kokeilla vesiharrastuksia surffauksesta suppailuun. Lapsille messuilta löytyy Vesisankarit -lastenalue sekä Jättiakvaario suomalaisine kaloineen, joka on elämys isommillekin kalamiehille. Sunnuntaille on suunniteltu ohjelmaa koko perheelle: merenneitoja, kasvomaalausta, jättisaippuakuplaesitys ja glittertatuointeja sekä puheenvuoroja mm. perhearjen siirtämisestä veneeseen ja perheiden suosituimmista vierasvenesatamista. Messuilla esiintyvät myös Diandra ja Mikael Gabriel. Lisätietoja

21.2. Ravintolapäivä
Lisätietoja

FunGo Adventure Minigolf, Helsinki. Kuva: KivaaTekemistä.fi

FunGo Adventure Minigolf, Helsinki. Kuva: KivaaTekemistä.fi

KIVAA HIIHTOLOMATEKEMISTÄ

Paljon kivaa löytyy myös hiihtolomalaisille. Monet museot tarjoavat monipuolista tekemistä koko perheelle työpajoineen ja jännittävine museokierroksineen pääsylipun hinnalla.

23.-28.2. Hiihtolomailua WeeGeen museoissa, Espoo

Gladiaattorikoulu, jonglöörityöpaja, kellosuunnistus, retki sirkukseen -opastus, parittomien sukkien uusi elämä –työpaja jne. Lisätietoja

20.-28.2. Hiihtolomaviikko Kansallismuseossa, Helsinki

Musiikin värit –työpaja: Koko perheen työpajassa keskitytään kuuntelemaan Sibeliuksen musiikkia ja piirtämään musiikin tuottamia mielikuvia. Ei ennakkoilmoittautumista. Toiminnallinen näyttely Vintti: Vintti tarjoaa innostavan ja hauskan tavan tutustua historiaan oman tekemisen ja kokeilemisen kautta. Vintti soveltuu kaikenikäisille. Lisätietoja

27.2.–28.2. Piirustuspaja, Luonnontieteellinen museo LUOMUS, Helsinki

Piirustuspajoissa päästään taltioimaan mammutteja ja muita jääkauden jättejä, merenalaista maailmaa, oravien puuhia, munia ja susien elämää. Piirustuspajoihin voi osallistua ilman ennakkoilmoittautumista, museon pääsymaksun hinnalla. Vetäjänä kuvittaja Meria Palin. Kaikenikäiset piirtäjät ovat tervetulleita! Lisätietoja

23.-26.2. Teatterikissan Talvilomaseikkailut Teatterimuseossa, Helsinki

Teatterimuseon Teatterikissa ystävineen järjestää osallistavia lomaseikkailuita koko perheelle. Jokaisen lomaseikkailun ytimenä on tarina, johon tutustutaan osin ohjatusti ja osin omatoimisten tehtävien sekä pienten draamallisten kohtausten avulla. Teatterikissan lomaseikkailuihin pääset pääsylipun hinnalla. Erillistä ilmoittautumista ei tarvita. Lomaseikkailut pyörivät nonstoppina. Lisätietoja

23. ja 25.2. Koululaisten talvilomaviikko Taide- ja Museokeskus Sinkassa, Kerava

Koululaisille suunnatussa kummallisten kalojen näyttelykierroksella seikkaillaan mielikuvituksellisten kalojen ja kukkojen sekä mystisten alkuolentojen maailmassa. Näyttelykierrosten jälkeen on mahdollisuus värittää näyttelystä löytyneitä otuksia tai askarrella Virolaisen Bakteerivaara –teoksen inspiroimana oma paperinen bakteerikollaasi. Kierrokselle voi osallistua ilman ennakkoilmoittautumista. Sinkkaan on aina ilmainen sisäänpääsy alle 16-vuotiaille, aikuiset 5/3€. Lisätietoja

24.-26.2. Hiihtolomatapahtuma Reaktori, Helsinki

Reaktori tarjoaa talvilomaansa kaupungissa viettäville nuorille hurjasti tekemistä ja toimintaa. Ohjelmassa on esimerkiksi unelmien kermakakun valmistamista, peliturnauksia, heijastavien loistimien askartelua, korujen tekoa, tanssikisoja, kangaskassien tuunausta ja jännittävä AMR-kaupunkiseikkailu. Voit myös valmistaa luonnonkosmetiikkaa ja opetella klovneriaa työpajassa. Reaktorissa pääset kokeilemaan todella monia erilaisia juttuja ja voit löytää vaikka uuden harrastuksen. Toiminta on suunnattu yli 13-vuotiaille. Lisätietoja

KIVAA HIIHTOLOMATEKEMISTÄ ULKOILUN JA LIIKUNNAN MERKEISSÄ

Kuva: KivaaTekemistä.fi

Kuva: KivaaTekemistä.fi




Luontokeskus Haltia, Espoo

Nuuksion kadonnut aarre –opastetut perheretket Haltian lähipoluilla, lumikenkäretkiä, tutustumista lumikenkäilyyn. Haltian aulatiloissa voi osallistua yhteisötaideteoksen luomiseen. Taide sopii kaiken ikäisille, jätä oma jälkesi ja luo uutta kierrätysmateriaaleista. Haltian läheisyydessä sijaitseva Aarnitulen tulipaikka on koko hiihtolomaviikon ajan retkeilijöiden käytössä. Tulipaikan puuvaja on auki 21.-28.2. kello 9-17, ota mukaan omat tulentekovälineet. Lisätietoja

24.2. Stadin talvirieha Paloheinässä

Maksuton koko perheen liikuntatapahtuma Paloheinän ulkoilualueella, hiihtoladuilla ja jäähallissa ke 24.2. klo 15.30 – 18.30. Tapahtumassa tarjolla mm leikkimielistä hiihtokilpailua luistelua ja lätkää, lumikenkäilyä, Angrybirds-slingshotammuntaa sekä yllätysohjelmaa. Menossa mukana myös Maltti ja Valtti, Angrybirds sekä HIFK:n liigajoukkueen kiekkoilijoita. Lisätietoja

14.-28.2. Roihuvuoren Lumipuisto, Helsinki

Roihuvuoren Lumipuisto on kaikenikäisille suunnattu tapahtuma Roihuvuoren Asukaspuistossa. Tapahtuman teema on valo. Luvassa on mm. kota, tikkupullaa, erähenkeä, tuliesitys ja muita elämyksiä. Lisäksi ohjelmassa on työpajoja: tulenpyöritystä, valolyhtyjä ja varjoteatteria. Tapahtumaan on vapaa pääsy. Lisätietoja

22.-26.2. Talviloman EasySport-viikko koululaisille, Helsinki

Monipuolista liikuntaa ala-aste ikäisille lapsille. Tarjolla mm. sumopainia, akrobatiaa, tanssia, temppujumppaa, erilaisia pallo- ja mailapelejä sekä paljon muuta. Viikolla vierailee myös Duutsoneiden HP ja Jarppi. Hinta 1,5e sisäänpääsymaksu/päivä. Lisätietoja

22.-28.2. Yleisöluistelua Tikkurilan jäähallilla, Vantaa (maksuton)
Lisätietoja

Hiihtoloma Fiskarsin Ruukissa

Ohjelmassa muun muassa talutusratsastusta, rusettiluistelua, leikkimielisiä kisailuja, talvisia tarinoita Fiskarsin Ruukista, sekä tietenkin herkullisia ruokia ja juomia. Fiskarsin luontoon pääsee myös tutustumaan niin lumikenkäilyn kuin retkiluistelunkin myötä. Kaikki ulko-ohjelmat säävarauksella! Lisätietoja

28.2. Hilarius Hiiren Hiihdot, Laukaa

Koko perheen Hauska Talvitapahtuma Peurungan ranta-alueella. Paljon ohjelmaa ja ohjattua toimintaa: Hilarius Hiiren Hiihtokilpailut 4 – 10 vuotiaille, potkukelkkailua, pulkkamäki, retkiluistelua, Pipolätkää, Töppöspalloa, Hankijalkapalloa, Frisbee-pelejä ja tarkkuusheittoa, leikkejä ja pelejä. Makkaranpaistomahdollisuus rantakodassa. Lisätietoja

Kuva: Fiskars Village. Kuvaaja: Sami Hagelberg.

Kuva: Fiskars Village. Kuvaaja: Sami Hagelberg.

KIVAA HIIHTOLOMATEKEMISTÄ LASTEN SUOSIKKIKOHTEISSA

Flamingo Vesipuisto & Naurusaari, Vantaa
Lisätietoja

20.–26.2. Talviohjelmaa Korkeasaaressa
Voita ötökkäkammosi Africasiassa, haista tutut mausteet Amazonian sademetsässä ja lämmittele ja evästele kodassa tulen loimussa. Voit myös askarrella oman eläimellisen talvisankarin rintamerkkisi. Ystävyyden jäljillä -omatoimireitillä esittelyssä eläintarhan ystävyyssuhteet päivittäin. Lisätietoja

Sea Life Helsinki
Sea Life Helsingissä avautuu 10.2. uusi rapunäyttely mitä erilaisempine saksiniekkoinen.
Lisätietoja

Heureka, Vantaa
Heurekassa 9.2. avautuva Suksi Heurekaan! -näyttely vie kävijän lukuisten vauhdikkaiden ja hauskojen talviurheilulajien pariin. Lisätietoja

24.2.-5.3. Hiihtolomat Ti-Ti Nallen Talossa, Ikaalinen
Lisätietoja

27.2.-6.3. Artturin ritarien talvijuhla Särkänniemessä, Tampere
Lisätietoja

20.-28.2. Taikatalvi Muumimaailmassa, Naantali
Lisätietoja

27.2.-5.3. Pikkupandan talviloma Ähtärin eläinpuistossa, Ähtäri
Lisätietoja

Kuva: Häkärinteet

Kuva: Häkärinteet

Muistathan myös kohteet, joista olemme kirjoittaneet suunnitellessasi hiihtolomaviikon ohjelmaa:

Prison Island Vantaa & Prison Island Jyväskylä
Megazone Helsinki & Vantaa
Fungo-seikkailuminigolf, Helsinki
Hohtogolf West Coast, Helsinki
Peurunka, Laukaa
Häkärinteet & Lomakeskus Revontuli, Hankasalmi
Kiipeilyareena, Helsinki
Radio-ohjattavien autojen keskus RC Areena, Haukipudas (Oulu)
Electric Arena, Raision Extreme Arena (sisätiloissa)
Hiihtokeskus Riihivuori, Muurame
Talma Ski, Sipoo

Muuta kivaa tekemistä voit etsiä valtakunnallisesta KivaaTekemistä.fi -hakupalvelustamme. Palvelusta löydät myös Lippupisteen tapahtumia.

**
Jos haluat teettää meillä kohdearvioita Suomen laadukkaimmista käyntikohteista, otathan yhteyttä, puh. 0400 468 174 tai henri(a)kivaatekemista.fi.

KivaaTekemistä.fi on koko Suomen kattava vapaa-ajan media ja hakupalvelu kaikelle kivalle tekemiselle. Tykkää meistä Facebookissa ja tilaa KivaaTekemistä -uutiskirje. Uutiskirjeen tilaajana saat vinkit Suomen kivoimmista kohteista ja tapahtumista sähköpostiisi parin viikon välein ja olet mukana kuukausiarvonnoissamme.