Time: 0.0037 Seconds\n

Kahden teoksen ilta

Kuopion kaupunginteatteri, Maria-näyttämö

Kahden teoksen ilta
Kohteen nimi: Kahden teoksen ilta
Osoite: Niiralankatu 2, 70600 Kuopio
Tapahtuma-aika:
03.10.2024 - 04.10.2024

Katso kartta isompana

Esittely:

Kahden teoksen ilta: A Couple of Humans ja Kaiku

A Couple of Humans

A Couple of Humans on vahvasti visuaalinen ja ajatuksia herättävä tanssiteatteriteos. Teoksessa koreografia, äänisuunnittelu ja livekameraprojisio peilaavat yksilön asemaa suhteessa yhteiskunnan muutokseen – kuinka teknologia ja digitaalisen viestinnän hallitsema maailma on muuttanut sosiaalisia suhteitamme. Kohtaamisen, kommunikoinnin ja vuorovaikutuksen teemoja käsittelevässä teoksessa esiintyvät tosielämän pariskunta Riikka ja Antti Puumalainen. A Couple of Humans on monimuotoinen esitys, jonka kaksi peruskysymystä ovat: “Kuka minä olen?” ja “Keitä me olemme yhdessä?”.

Ihmisten välinen vuorovaikutus on muuttunut dramaattisesti sosiaalisen median vaikutuksesta. Lisäksi koronapandemian aiheuttamat yhteiskunnan sulkutoimet eristivät yksilöt ja yhteisöt toisistaan ennennäkemättömällä tavalla. Vuonna 2022 ensi-iltansa saanut teos pohtii, mikä meistä ylipäätään tekee ihmisiä ja miten olemme kehittyneet lajina. Näiden kysymysten kautta teos käsittelee muutoksen filosofiaa ja ihmettelee, kuinka satunnaiset yksilöt, toimet ja suhteet vaikuttavat meihin. Suuri kysymys kaiken tämän takana on, miten muutos muokkaa inhimillisiä arvoja, yksilöä ja siten ihmiskuntaa kokonaisuutena.

A Couple of Humans on Tanssiteatteri Tsuumin, JoJo Oulun tanssin keskuksen ja työryhmän yhteistuotanto yhteistyössä Pirkanmaan tanssin keskuksen kanssa. Teos nähtiin elokuussa 2023maailman suurimman esittävän taiteen festivaalin Edinburgh Fringen ohjelmistossa. Suomessa teosta on esitetty Helsingissä, Tampereella, Turussa ja Oulussa.

Teostiedot
Konsepti ja esiintyjät: Riikka ja Antti Puumalainen
Koreografia: Riikka Puumalainen
Äänisuunnittelu: Antti Puumalainen
Video- ja valosuunnittelu: Tiiti Hynninen
Pukusuunnittelu: Mirkka Nyrhinen
Valokuvat: Petra Kuha (ent. Tiihonen)
Trailerin kuvaus: Ari Kauppila
Trailerin leikkaus ja ääni: Antti Puumalainen
Tuotanto: Tanssiteatteri Tsuumi, Jojo Oulun tanssin keskus ja työryhmä yhteistyössä Pirkanmaan tanssin keskuksen kanssa
Tukijat: Taiteen edistämiskeskus Pirkanmaa ja Jenny ja Antti Wihurin säätiö

Kesto: n. 40 min.
Ikäsuositus: 7+
________________________________________

Kaiku

Kauaʻi ʻōʻō oli pienikokoinen lintu, ahkera laulamaan ontolla, huilumaisella äänellä. Lintu nähtiin viimeisen kerran vuonna 1985, ja kuultiin viimeisen kerran kaksi vuotta myöhemmin. Viimeiseksi uskotun yksilön laulu on tallennettu ja löytyy virtuaalisista arkistoista.
Kaiku on nykytanssiteos kaiusta 11.900 kilometrin ja 37 vuoden päässä. Duetto sukeltaa linnun tarinaan ja ääneen yhdestä kadonneesta maailmasta. Teoksen liike on kontrastista - valon, varjon, energisen ja haikean leikkiä. Visuaalisesti lämmin teos antaa tilaa tanssijan taidolle.

“Tämä äänite on kiehtonut minua ja olen jatkuvasti palannut sitä kuuntelemaan. Laulu kuulostaa enigmalta, kauniilta muistutukselta katoavaisuudesta, koskettavalta ja käsittämättömältä. Se välittää oman tarinansa kuin itsestään - tai pikemminkin, se saa minut kuvittelemaan.” - Iiro Näkki

Teostiedot
Koreografia: Iiro Näkki
Tanssijat: Aurora Suhonen, Katja Mustonen
Valo- ja äänisuunnittelija: Mikko Kaukonen
Tuotanto: Tanssiteatteri Minimi
Kuva: Petra Kuha

Kesto: n. 30 min

Muokattu: 07.05.2024