Time: 0.0013 Seconds\n

Sellosali: Jannika B

Sellosali, Leppävaara

Sellosali: Jannika B
Kohteen nimi: Sellosali: Jannika B
Osoite: Soittoniekanaukio 1 A, 02600 Espoo
Tapahtuma-aika:
08.09.2023 - 08.09.2023

Katso kartta isompana

Esittely:

Jannika B on viihtynyt kotimaisen pop-tantereen parrasvaloissa jo kymmenen vuoden ajan. Ponnekkaista kulta- ja platinahiteistään tunnettu artisti on julkaissut tähän mennessä kolme pitkäsoittoa. Vain elämää -formaatissakin ihastuttanut tähti on ehtinyt uransa aikana levyttää musiikkia niin suomeksi, englanniksi kuin ruotsiksikin. Hänen tuorein aluevaltauksensa on laserkantriksi nimetty tyylisuuntaus, jota edustava single Mania on pyörinyt radiokanavien vinhassa tehosoitossa ilmestymisestään lähtien. Lukuisia ehdokkuuksia niin Emmoissa kuin Iskelmä Gaalassakin saanut Jannika B on tullut artistiutensa lisäksi kansalle tutuksi mm. TV-kasvona sekä oman vaatemallistonsa kautta. Universal Musicille kiinnitetty määrätietoinen monilahjakkuus työstää parhaillaan uutta musiikkia. Viimeisimpänä näytteenä ilmestyi single Hymytyttö.

Muokattu: 09.09.2023