Time: 0.0014 Seconds\n

BILL HOTA 30 VUOTTA - AINA TIELLÄ!

Nuorisokeskus

Kohteen nimi: BILL HOTA 30 VUOTTA - AINA TIELLÄ!
Osoite: Puskantie 3, 60100 Seinäjoki
Tapahtuma-aika:
29.04.2023 - 29.04.2023

Katso kartta isompana

Esittely:

BILL HOTA on vakuuttava indiefolk-trio Seinäjoelta, Etelä-Pohjanmaan sydänmailta. Kun orkesteri on riittävän pieni, se soi täydellisen homogeenisesti sisältäen kontrasteja ja yhtymäkohtia sopivassa suhteessa. Sävelkielen konfliktit puuttuvat, eikä kriisejä ja eksistentiaalisia ongelmia sektorilla ilmene. Bill Hota juhlii 30-vuotista uraansa suomalaisen kansanmusiikin uudispellonraivaajana koko vuoden 2023 teemalla ”30 vuotta - aina tiellä!”.

Vuodesta 1993 on Bill Hotan ajatus ollut selkeä; kytkeä kokonaisuus ennen kaikkea traditioon joka harppoo samalla suoraan etuhorisonttiin perinteitä kunnioittaen ja samalla uutta muodostaen. Eteläpohjalaisuus on käsite sinänsä, jokaisella on siitä oma vankkumaton mielikuvansa. Bill Hota ravistelee noita jäykkiä näkemyksiä yhtä lailla valistuksen kuin itseironiankin keinoin. On aika päivittää maakunnan sykkivät rytmit tuoreeseen ohjelmistoversioon; Bill Hota pitää tärkeänä, että nykyihmiset tiedostuvat ja havahtuvat perinteiden olemassaoloon tavoin ja keinoin, jotka ovat heille tuttuja jo geeniperimässään ja joista kerrotaan heille omalla elävällä murteellaan. Orkesterin missio on toimia maakunnan totuuden torvena musiikillisten näkemysten kautta, jossa väkevää alueellista historiaa ja olemassaoloa ei ole hylätty vallalla olevan yhteen muottiin tasapäistämisen vuoksi.

Juhlavuoden pääkonsertti pidetään Seinäjoen Vanhalla teatterilla lauantaina 29.4.2023 klo 18.00 vapun aatonaattona. Mitä ovakaan juhlat ilman ystäviä; mukana mm. Tallari, Orffit, Black Passat, MäSä, Heikoollenkki, Timo Saukko, maalaislääkäri Kiminkinen, Anssi Känsälä, Antti Ikola, Pauli Hanhiniemi, Sakari Pesola, Jouko Mäki-Lohiluoma, AP Sarjanto, Mika Saranpää, Seppo Lämmin, Antti Paalanen ja Heikki Korkeakoski. Vaikka Bill Hota muodostaa triona kevyen ja iskukykyisen partion, se saa ystävineen juhlakonsertissa vaivatta aikaiseksi myös ne tarvittavat rytmiset rynnistykset ja uhkaavat mylväykset, joita ajassa liikaa vältellään. Paketissa on kiihtyvää, energiatiheyttä kasvattava dynamiikkaa ja ennen kaikkea atakkia; Bill Hotan ja ystävien sokaisevassa soitossa on suurta temperamenttia, mutta samalla hyvin epätavallista yksinkertaisuutta. Say it loud: I´m folk´n proud!

Muutokset vierailijoiden listalla mahdollisia.

Muokattu: 01.05.2023