Time: 0.0015 Seconds\n

70TH BIRTHDAY CONCERT

Laurentius-sali

70TH BIRTHDAY CONCERT
Kohteen nimi: 70TH BIRTHDAY CONCERT
Osoite: Kirkkokatu 6, 08100 Lohja
Tapahtuma-aika:
08.10.2022 - 08.10.2022

Katso kartta isompana

Esittely:

The Ronski Gangin karismaattinen laulusolisti Harry ”Ronski” Sjöblom täytti jo viime vuonna pyöreät 70 vuotta, mutta sen hetkinen koronatilanne siirsi juhlallisuudet tälle vuodelle.

Uusi vuosi toi lisää uusia synttärisankareita joten Lohjan Laurentius-salissa juhlitaan nyt myös bändin basistin Kaj ”Misteri” Eklundin sekä Tinos yhtyeen kitaristin sekä musiikin monitoimimiehen Kari Aulon tämän vuotisia seitsemänkymppisiä.

The Ronski Gang
on suomirockin legendaarisimpia ja pitkäikäisimpiä yhtyeitä tehden ensimmäiset keikkansa jo vuonna 1968. Se oli 70- ja 80- luvulla yksi maamme suosituimmista live-bändeistä ja keikkailee yhä edelleen.

Tinos on alun perin 1965 perustettu bändi, jolla on edelleen vahvasti musiikilliset juuret 60-luvun musiikissa. Se on esiintynyt viime vuosina aktiivisesti kotimaassa ja ulkomailla mm. Englannissa Liverpoolin Beatlesweek festareilla vuosina 2018 ja 2019 sekä Ranskassa Lillen kaupungissa sikäläisessä Beatles tapahtumassa 2019.

Konsertin juontajina toimivat TV:stä ja radiosta tutut Tomi Tuominen ja Kantritohtori Teppo Nättilä.

Päivänsankarien omien bändien lisäksi Laurentius-salissa kuullaan myös maineikkaita erityisvierailijoita.

Freeman on oman menestyksekkään uransa ohella tuttu mies mm. Menneisyyden Vangit yhtyeestä ja on ollut Ronskin kanssa samoilla keikoilla jo 1970- luvun alkupuolella.

Muska Babitzinia kutsutaan ansaitusti Suomen ensimmäiseksi naispuoliseksi rocklaulajaksi. Hän aloitti lauluhommat jo vuonna 1969 ja ura jatkuu yhä edelleen.

Tomi Tuominen
on tv:stä tuttu formula- ja ralliselostaja ja toimittaja, joka sen lisäksi myös laulaa ja tekee omaa musiikkia.

Kaj Jämsä on oman laulajauransa ohella tehnyt paljon musiikkia Suomen eturivin artisteille ja soittanut monessa maineikkaassa kokoonpanossa mm. Puolikuu ja viimeisimpänä Muskan kokoonpanossa.

Julye Blom on sielukasääninen laulaja joka tekee myös omaa musiikkia esiintyen eri puolella Suomea kokoonpanonsa kanssa. Ronskin tyttärenä hänellä on oma erityisasema vierailijajoukossa.

Lasse Palander
on lohjalainen laulaja ja muusikko, joka on uransa aikana säestänyt lähes kaikkia eturivin iskelmälaulajia 2000- luvulle tultaessa. Hän on myös Ronskin ja rumpali Haten serkku.

Muokattu: 08.10.2022