Hostel Suomenlinna on viihtyisä staycation-määränpää Helsingin saaristossa

Julkaistu:

06.10.2022
| Kirjoittanut:

Miltä kuulostaisi helppo ja edullinen miniloma? Pyrähdys arjen keskelta aivan erilaiseen ympäristöön edes hetkeksi. Suomenlinnassa staycation onnistuu keskellä saaristoluontoa – oman majapaikan kera! 🏩

Suomenlinnan eteläreunustalle on rakennettu laajoja hiekkavalleja 1800-luvun loppupuolella. Ne ovat paitsi piknik-paikkoja kesäaikaan myös ainutlaatuisia kävelyreittejä syksyisin. 🍁 Muista otsalamppu hämärään aikaan. Kuva: KivaaTekemista.fi

Oli kiva päästä tapaamaan Hostel Suomenlinnan tiimiä ja kuulla tarina, joka liittyy tähän erityiseen majataloon. Vuonna 2000 Suomenlinnan hoitokunta otti yhteyttä Juha Kuroseen, joka oli tehnyt uraauurtavaa työtä leirikoulutoiminnan hyväksi Suomessa.

Biologian ja maantiedon opettajana päivätyön tehnyt Juha oli perustajajäsenenä jo vuonna 1975 perustetussa Suomen leirikouluyhdistyksessä. Hän kertoo, että samoihin aikoihin 70-luvun lopulla uudistettiin koululakeja. Yhdistyksellä oli tärkeä rooli siinä, että opetusta voitiin antaa myös muualla kuin luokkahuoneissa.

Totta kai luontoon pitää mennä oppimaan, koska parhaiten oppii tekemällä itse havaintoja. – Juha Kuronen

Hostel Suomenlinnan tiimi. Vasemmalta Juha, joka on hostellia ylläpitävän Suomen leirikouluyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja, vierellään hosteltyöntekijä Minna, toiminnanjohtaja Petra ja nuorisotyön vastaava Mila. Kuva: KivaaTekemista.fi

Kurosella oli kokemusta leirikeskustoiminnasta jo aiemmin. Suomenlinnan vanha kansakoulu, joka on toiminut myös sotilaskotina ja upseerikerhona, valikoitui uudeksi leirikeskukseksi. Leirikoulutoiminta ei itsessään kata kuluja, joten oli tärkeää, että vuonna 1908 valmistunut tiilirakennus voitiin kunnostaa ja avata myös hostelkäyttöön.

Rakennuksen yläkerta on rakennettu sisältä kokonaan uudelleen. Talo sai remontissa myös kattoikkunat, jotka Kurosen mukaan kuuluivat alkuperäisiin piirustuksiin ja siksi Museovirasto lopulta hyväksyi ne.

Hostel Suomenlinnan ovi aukeaa vuoden jokaisena päivänä. Sijainti on ihanteellinen vaaleanpunaisen Rantakasarmin takana, lähellä Suomenlinnan päälaituria ja ruokakauppaa. Kuva: KivaaTekemista.fi

Vastuullisuuden eteen tehdään töitä

Hostel Suomenlinnalle ja sitä pyörittävälle Suomen leirikeskusyhdistykselle myönnettiin syyskuussa 2022 Sustainable Travel Finland -vastuullisuusmerkki.

Toiminnanjohtaja Petra Miessmer kertoo, että vastuullisuus on hostellille todella tärkeää ja se näkyy monessa asiassa lajittelusta säännöllisiin virkistyspäiviin, palautejärjestelmään, kehittämispäiviin ja vastuullisiin hankintoihin. ♻

Esimerkiksi pesuaineemme ovat ympäristömerkittyjä ja asiakkaiden shampoot kotimaisia. Vastuullisuus on globaali asia ja kaikkien pitäisi kiinnittää siihen huomiota. Myös Helsinki ja Suomenlinna destinaatioina ovat saaneet merkin jo aiemmin. – Petra

Kuvassa yläkerran 2 hengen huone parivuoteella sekä yläkerran yhteisiä tiloja. Muovin, metallin, pahvin ja biojätteen lajittelu on huomioitu ja se toimii. Myös lapset on huomioitu. Kuvat: KivaaTekemista.fi

Tuoreeseen merkkiin liittyy Visit Finlandin matkailuyrityksille kehittämä vastuullisuusohjelma, joka todennetaan kahden vuoden välein. Hostel Suomenlinna sai auditoidun vastuullisuussertifikaatin Hostelling Internationaililta vuonna 2019, mikä edesauttoi uuden merkin saamista.

Vastuullisuudesta voit lukea lisää täältä.

Petra kertoo, että asiakkaiden viihtyvyyteen kiinnitetään huomiota monin tavoin aamiaismusiikista huonekasveihin ja tilojen siisteyteen. 🎶 Hostel Suomenlinna ei ole sijaintinsakaan vuoksi bilehostelli vaan ympäristö- ja yhdenvertaisuusarvoihin satsaava kohtuuhintainen majapaikka saaristoluonnon ja kulttuurihistorian ystäville.

Meille ovat tervetulleita yhtä lailla lapsiperheet, reppureissaajat, ystävykset kuin pariskunnat, ryhmät ja seniorit. Yhteisistä tiloista löytyy niin kirjoja, pelejä, leluja kuin ulkopelivälineitä. Pedattu vauvan matkasänky järjestyy veloituksetta.

Hostellin kesäkausi on ollut vilkas niin yksityismatkailijoiden kuin leirikoulujen osalta. Leirikouluja järjestetään vuosittain noin 40-50 ja ne painottuvat huhti-syyskuulle.

Suomenlinnan kulttuurihistoria on vertaansa vailla. Kuvassa näkyy merilinnoituksen holvikaaren alta suuri linnanpiha, joka oli aikanaan saaren hallinnollinen keskus. Kuva: KivaaTekemista.fi

Saaressa on nähtävää ja palveluita ympäri vuoden

Suomenlinna näyttää talvikaudella erilaiset, rauhallisemmat kasvonsa kuin vilkkaana kesäsesonkina. Saari ei kuitenkaan hiljene jo pelkästään siksi, että se on noin 800 asukkaan omaleimainen kaupunginosa.

Valleja kierrellessä siellä täällä näkyy pariskuntia ja ystävyksiä viettämässä aikaa. Tuulen suunnasta riippuen eri kohdissa ja poukamissa voi löytää syksylläkin mukavia piknikpaikkoja.

Lämpimän pukautumisen muistin. Otsalampussani olisi saanut olla enemmän virtaa ja hostelliin kannattaa puolestaan ottaa vaikka sisätohvelit mukaan. 😀

Luonto ja paikoin kipeäkin linnoitus- ja sotahistoria tekevät saaresta erityisen. Linnoitusten rakentaminen aloitettiin Ruotsin vallan aikana vuonna 1748. Tiesitkö, että Suomenlinnassa on oma kirkko ja kirjasto. Kuvat: KivaaTekemista.fi

Suomenlinna valittiin UNESCO:n maailmanperintöluetteloon vuonna 1991 sotilasarkkitehtuurin muistomerkkinä. 🛡 Saaren ylläpidosta vastaa opetus- ja kulttuuriministeriön alainan Suomenlinnan hoitokunta.

Jos Suomenlinna on matkailijalle uusi tuttavuus, tutustuminen kannattaa aloittaa Rantakasarmin matkailuneuvonnasta. Se palvelee nyt syksyllä ma-pe klo 10-16, mutta Suomenlinnan kotisivut ja eritoten sen aukiolokalenteri ovat hyödyllisiä milloin tahansa!

Suomenlinnassa on palveluita avoinna jopa maanantaisin, kuten Viaporin Deli & Café (vas. ylh.) ja pieni, idyllinen Café Vanille. Ruokakauppa palvelee arkisin yhdeksään. Kuvat: KivaaTekemista.fi

Aukiolokalenterista pystyy päivän mukaan katsomaan, mitkä palvelut ovat avoinna ja mitä tapahtumia on menossa milloinkin. Esimerkiksi torstaina 6.10.2022 ravintoloista ovat avoinna Ravintola Suomenlinnan Panimo, Bastion Bistro, Viaporin Deli & Cafe ja Adlerfelt. 😋

Digioppaasta puolestaan näkee kätevästi kartan, lautta-aikataulut ja kohdetietoja, kun on liikkeellä.

Millaista Hostel Suomenlinnassa oli majoittua?

Oli virkistävää kokea Suomenlinnan miniloma ja majoittua saarella maanantaista tiistaihin. Joissakin palveluissa maanantai on vapaapäivä, mutta esimerkiksi museoista pääsee tutustumaan niin Suomenlinna-museoon kuin Sotamuseoon.

Matka Suomenlinnaan on helppo ja edullinen, koska HSL-alueelta saareen saakka pääsee HSL-lipulla pääkaupunkiseudun kehyskunnista saakka. Lautta lähtee Kauppatorilta. Matkasin Tuusulasta Vallilaan bussilla, siitä ratikalla keskustaan ja edelleen lautalla Suomenlinnaan. 🛳

Vaaleanpunainen rantakasarmi päälaiturin vieressä toivottaa tervetulleeksi niin matkailijat kuin paikalliset. Kuva: KivaaTekemista.fi
Vanhan kansakoulun tunnelmaa. Hostel Suomenlinnan alakerrassa on isompia huoneita, kuten dormeja ja perhehuoneita sekä ruokasali / kokoustila. Suihku- ja saniteettitilat sekä omatoiminen ruokailumahdollisuus löytyy molemmista kerroksista. Kuva: KivaaTekemista.fi

Oli kiva huomata, että keittiötiloista löytyi niin Reilun kaupan kahvia kuin luomuteetä liitännäisineen. Tilat olivat siistejä ja huoneen lämpöä pystyy säätämään patterin termostaatista.

Petra kertoo, että patjoissa on petarit ja tyynyissä tyynynsuojukset, jotka pestään säännöllisin väliajoin. Yläkerran patjat on hiljattain uusittu ja niissä oli hyvä nukkua.

Myös suihku- ja wc-tilat olivat siistit. Hostellissa on hiljaisuus klo 7-22, jolloin äänekästä ruuanlaittoa tai muuta melua on syytä välttää.

Tykkäsin ennen kaikkea siitä, että Suomenlinnan valleille ja kujille voi lähteä kävelylle niin aamulla, päivällä kuin iltasella. Hämärän laskeutuessa otsalamppu tai muu valo on tärkeä, sillä suurimmalla osalla rantojen poluista saati kalliosta ei ole valaistusta.

Runsas ja maukas aamiainen tarjoillaan alakerran isossa salissa. 🥗🍞☕ Kuva: KivaaTekemista.fi

Majapaikka tarjoaa hyvätasoisen hostellimajoituksen ja aina voit vaihtaa muutaman sanan myös muiden matkalaisten kanssa! 🇫🇷

Tunnelma meren ja taivaan syleilyssä, laajojen hiekkavallien ja linnoitusten ympäröimänä on autenttinen ja ainutlaatuinen.

Suomenlinnan luonto- ja raunioreiteillä on ilahduttavasti vessoja ja jätteiden lajittelupisteitä. Sekin on kestävää matkailua, että Suomenlinna löydetään tasaisemmin ympäri vuoden ja palveluita voidaan näin säilyttää.

🔸🔸

YHTEYSTIEDOT

HOSTEL SUOMENLINNA (www ja varausFBIG)
Suomenlinna C 9 (Rantakasarmin takana oikealla)
00190 Helsinki

Lähetämme varauksista vahvistusviestin ilmoittamaasi sähköpostiin. Viestissä on tärkeää tietoa (mm. on ovikoodi Hostelliin). Saat meiltä 10 % alennuksen majoituksesta hostellikortilla (Hihostels) sekä Museokortilla. Mainitse kortista varauksen lisätietoja-kentässä ja / tai näytä se paikan päällä ennen maksua. – Hostel Suomenlinna

Vastaanotto ma-la 8-15.30, su ja arkipyhät 8-14. Ks. tarkemmin kotisivut

🔸 Puh. +358 9 684 7471
🔸 Sähköposti: hostel(a)suokki.fi

Poimintoja syksyn 2022 tapahtumista Suomenlinnassa (www)

  • Suomenlinna Art Walk – tutustu käsityöläisiin perjaintai-iltapäivisin
  • Lokakuun Tähtiretket Suomenlinnassa 21.-22.10.
  • Koululaisten ja perheiden linturetket Suomenliinnassa 22.10.
  • Suomenlinnakeskuksessa sijaitsevan Suomenlinna-museon näyttely uudistuu lokakuun lopulla.
  • Ehrensvärd-seura järjestää aikuisille suunnatun Kurja Viapori -kierroksen pimeän aikaan marraskuussa, ensimmäinen kierros Viaprin Kekrissä 5.11.
  • Ehrensvärd-seuralta tulossa lapsiperheille Majakanvartija-kierroksia, jotka seurailevat linnoituksen uutta joulun ajan rastireittiä. Tietoa tulossa KivaaTekemista.fi -hakupalveluun!
HSL:n lautta liikennöi Kauppatorin ja Suomenlinnan välillä varhaisesta aamusta myöhäiseen yöhön saakka, taustalla Helsingin valot. Kuva: KivaaTekemista.fi

🔸🔸

Hostel Suomenlinna on KivaaTekekemistä.fi / LikeFinland.com -palvelun Tähtikohde ja media-asiakas. (kaupallinen yhteistyö)

Jos haluat Tähtikohteeksi ja/tai että kerromme sinun kohteesi tarinan, otathan yhteyttä, p. 0400 468 174 tai henri(a)kivaatekemista.fi. Olemme saaneet hyvää palautetta asiakkailtamme onnistuneista kampanjoista, joita teemme ympäri vuoden. Lue lisää

KivaaTekemistä.fi / LikeFinland.com on koko Suomen kattava vapaa-ajan media ja hakupalvelu kivalle tekemiselle. Tykkää meistä Facebookissa tai seuraa Instagramissa.