Heinolan kesäkohteissa on tekemisen meininki – vierailimme!

Julkaistu:

07.06.2023
| Kirjoittanut:

Harjupaviljongissa sinua palvelevat niin Anne, Lahja, Siiri, Siru, Lotta kuin monet muut. Heinäsaaren Päivi ja Elina ovat avanneet karkkikaupan! Mikko otti viime kesänä vetovastuun idyllisestä Siltasaaresta. Vasemmalla alhaalla Heinäsaaren hiekkaranta. 🏖 Kuvat: KivaaTekemista.fi

Heinolan kohteissa on paljon uutta kesällä 2023. Vierailimme kolmessa ja kuulimme uutisia myös muista. Kauniiden harjujen Heinola ruutukaavoineen on yksi maamme kansallisista kaupunkipuistoista.

Siltasaaressa esiintyy nimiartisteja

Aurinkoisena mutta hieman koleana toukokuun päivänä tapasin ensi kertaa kasvotusten Mikko Hallikkaan, joka otti vetovastuun idyllisen Siltasaaren tarjonnasta kesästä 2022 lukien.

Onneksi sade piti taukoa välillä ja päivä kääntyikin pilvisestä aurinkoon, kuten ehkä kuvista näkyy. ☀

Mikko on Heinolasta kotoisin ja asunut välillä 15 vuotta muualla. Sen jälkeen hän työskenteli 10 vuotta kahden paikallisen K-marketin kauppiaana.

Miksi ihmeessä lähdit ruokakauppiaasta elämyskahvilan pitäjäksi?

Haluan tehdä töitä kotikaupunkini eteen. En tiennyt mitä tehdä kaupan jälkeen ja soitin Päiville. Kyllästyin kauppaan ja haluan tietyillä sykleillä jotain uutta. – Mikko Hallikas

Siltasaaren yrittäjänä toimi Mikkoa ennen Päivi Niemiaho kesään 2021 saakka.

Mikko kertoo, että Grenmanin teokset kiinnostavat erityisesti entisiä heinolalaisia. Näyttely on esillä ainakin syksyyn saakka. Taustalla soi kotimainen pop. Kuva: KivaaTekemista.fi

Yrittäjän kotiseuturakkaus näkyy Siltasaaren kahvilan seinillä. Esillä on kymmeniä komeita paikallisen kuvataiteilija Pekka Grenmanin jälkikäteen tekemiä maalauksia heinolalaisista rakennuksista 1950-1960-luvuilta.

Siltasaaren kahvilarakennus on entinen sauna, jonka paikallinen valtiopäivämies Niilo Helander rakennutti vaimolleen Fannylle noin 100 vuotta sitten. Siltasaaren kotisivuilta löytyy kiintoisa historiakattaus Kuningas Kustaa III:n ajoista lähtien. Samaisen kuninkaan seikkailukierroksesta Suomenlinnassa kirjoitimme toukokuussa. 👑

Mikko kertoo, että halusi pitää Siltasaarta talvellakin auki, vaikka se ei ollut taloudellisesti kannattavaa. Onpa saaressa käynyt asiakkaita tänä keväänä jopa vesitasolla ja talvella hiihtäjiä Vierumäen urheiluopistolta saakka.

Elokuussa 2023 Siltasaari ilmoitti, että kahvila on avoinna läpi vuoden myös syys- ja talvikaudella 2023-2024! (lisätty 8/23)

Pilvet kuin vuoret. Siltasaari työllistää kesän aikana kaikkiaan 12 työntekijää. Irene keräsi oksia myrskyn jäljiltä saaren viehättävässä puistomiljöössä, jossa voi rauhoittua kesäpäivänä. 🌳 Kuvat: KivaaTekemista.fi

Nykyinen kahvilakonsepti tarjoaa asiakkaille viihtyisän ympäristön nauttia alkuillasta laajoilla katetuilla terassialueilla ja viileämmällä kelillä kahvilarakennuksen kahdessa kerroksessa.

Tarjontaan kuuluvat niin kahvilatuotteet, baarimenu kuin artesaanipizzat kesän edetessä. Mikko hyödyntää herkuissa kuten myös yksityistilaisuuksissa paikallisia valmistajia. Koko saarta ei voi varata kesällä, mutta esimerkiksi rannan lasipaviljonki vetää 25 henkeä.

Yllätyin Siltasaaren artistikattauksesta, joka on todella nimekäs Jani Wickholmista Mikko Alataloon – keskikesän Pelkkää Luxusta -terassirevyytä unohtamatta. 🎭

Artistikeikoille ei ole pääsymaksua. Tämä on hyvä paikka aloitella iltaa ja jatkaa vaikka Helin Ravintolaan tai RantaCasinolle, joihin kävelee alle 10 minuutissa. – Mikko

Harjupaviljongin me-henki ja kahvilan taika

Vuonna 1900 valmistuneen Harjupaviljongin vihreän sävyt sointuvat itämaisia vaikutteita saaneeseen jugendrakennukseen. Vasemmalta Anne, Lahja, Siiri, Siru ja Lotta. Kuva: KivaaTekemista.fi

Yhdettätoista kesää Harjupaviljongin kahvilaa vetävä Anne Koski on iloinen monesta asiasta. Vappu meni hienosti aattoillan kahden livebändin kera. 🎶 Alkutalven rekrytointi sujui hyvin ja Harjulla työskentelee alkaneena kesänä kaikkiaan 14 työntekijää.

Meillä on hyvä me-henki, kaikki tekevät kaikkea. Ydinporukka on mahtava ja useampi on ollut täällä töissä jo monena kesänä. – Anne

Anne kertoo, että kesäaikana vohvelikahvila vaatii yrittäjältä paljon, mutta vanhan talon taika on ihana herättää henkiin keväällä. Annen kanssa jutustelimme, että elämästä kannattaa nauttia tässä ja nyt. Harjupaviljongin hän toivoo olevan asiakkaalle kokonaisvaltainen kokemus.

Elämyksiä kaikille aisteille. Yläkerrassa oli toukokuussa Nora Komosen taideryijynäyttely 🖼 ja kesäkuussa on esillä Jukka Laineen Valolastuja. ”Nauhamaiset maisemakuvat ovat muistivälähdyksiä, jotka on kuvattu parin sekunnin valotusajalla jätesäkin sisältä.” Kuvat: KivaaTekemista.fi

Siltasaaren tavoin myös Harjupaviljonkiin tulee kesän aikana moni kokemisen arvoinen artisti. Kesäkuussa perjantaisin on luvassa Honey B. Family (9.6.), Jesse Kaikuranta (16.6.) ja Kauko Röyhkä (30.6.). Liput ovat myynnissä Tiketissä.

Anne vinkkaa paikallisesta Lempi78 -bändistä (28.7.), jolla on ihania biisejä kuten Toivo. Löytyyhän se YouTubestakin! Elokuussa on luvassa esimerkiksi Maarit Hurmerinta Duo (18.8.).

Nautin kahvilassa Salsa-cheddar-vohvelin kotimaisesta naudanlihasta. Annos kävi lounaasta. Valittavana on monia suolaisia ja makeita vaihtoehtoja kohtuuhinnoin sekä kauden uusi Kesäteatteri-annos 15.6. alkaen. 😋 Kuvat: KivaaTekemista.fi

Elokuussa jatkuvat Harjupaviljongin maksuttomat luentosarjat. Ke 9.8.2023 klo 18.30 on luvassa museonjohtaja, FT Riitta Koskisen rakennusteemainen esitys Heinolasta 1700-luvulla, seuraavana ke 16.8. kamarineuvos Kari-Paavo Kokin luento kustavilaisen ajan (1700-luvun loppu – 1800-luvun alku) tavoista ja tavaroista ja ke 23.8. FT Leena Hannulan esitys 1700-luvun pukeutumisesta ja muodista. 💃 (lisätty 8/23)

Heinäsaari uudistuu koko ajan

Kirjoitimme vuosi sitten Elina Hynnisestä ja Päivi Naukkarisesta, jotka ovat yrittäjinä pyörittäneet Heinäsaarta nyt yli vuoden. On todella hienoa huomata, että yhteispeli sujuu. Kohde on ja haluaa olla jatkossakin ympärivuotinen.

Työ ei todellakaan lomakeskuksessa lopu kesken, mutta siihen auttaa hyvä työnjako ja kausityöntekijät. Päivi vastaa rekrytoinneista ja Elina myynnistä ja hallinnosta. Kaikki tekevät kuitenkin kaikkea ja Heinäsaari lisää työntekijämäärää kesäkaudelle työllistäen kaikkiaan jopa yli 20 henkeä.

Kun viime keväänä tehtiin maansiirtotöitä ja kahvilan pintaremonttia, tänä vuonna kolme saunaa neljästä on saanut uudet upeat uimalaiturit, kattoja on maalattu ja paikkojen kunnostamista jatkettu.

Heinäsaaren minigolfradalla näkyy samainen Tähtiniemen silta – tosin pienoiskoossa – kuin saunan uudelta laiturilta. Vaunupaikoitus on siisti ja numeroitu. Grillikatoksessa on uusi tulisija. Kuvat: KivaaTekemista.fi

Heinäsaari tarjoaa hyvät mahdollisuudet lomailuun, olipa budjetti sitten pienempi tai isompi. Kävelymatkan päässä sijaitsevat niin kesäteatteri, Heinolan museot, keskustan palvelut, maksuton lintuhoitola kuin aiemmin mainitut kahvilat.

Asuntovaunu- / asuntoautopaikkoja Heinäsaaressa on 55, talviasuttavia lomamökkejä kuusi ja kesäaittoja 11.

Majoitustarjonta kesäteatteripaketteineen löytyy omasta verkkokaupasta. Myös telttapaikkoja löytyy puhdasvetisen leveän Kymijoen rannalta, ihana hiekkaranta, siistit keittiö- ja sosiaalitilat sekä oma venelaituri asiakkaita varten saaren koilliskulmalta.

Tänä kesänä Heinolan perinteikkäässä kesäteatterissa nousee lavalle kolme tenoria! Tenorit liemessä on komedia oopperamaailmasta (13.6.-26.7.), rooleissa tunnetut Santtu Karvonen, Heikki Hela, Pihla Penttinen, Kaisa Hela, Ursula Salo, Taisto Oksanen ja Antti Lang. 😀

Venepaikat asiakkaille, rantasaunat laitureineen ja siistit keittiö-, wc- ja suihkutilat. Tästä tulee lomafiilis! 🧳⛱ Kuvat: KivaaTekemista.fi

Elina kertoo, että kesällä keskitytään ydintoimintaan ja asiakaspalveluun. Vastaanotto on avoinna päivittäin aamukymmenestä iltakahdeksaan ja perjantaisin ja lauantaisin kymmeneen saakka.

Kesäkauden plussana on aamusauna majoittujille! 🌊

Heinäsaari haluaa olla iloinen paikka niin asiakkaille kuin työntekijöille. Tästä kertoo uusin uudistus, toukokuun lopulla avattu Heikun Karkki. Se toimii rakennuksessa, jonka kioski palveli matkailijoita ja vapaa-ajan viettäjiä jo 1960-luvulla!

Karkkikauppa on avoinna elokuussa ke-to klo 15-18 ja pe-la 13-18. (päivitetty 8/23)

Aukiolo selviää parhaiten kaupan omilta FB-sivuilta.

Päivin ja Elinan uusin uudistus on karkkikauppa vanhassa vastaanottorakennuksessa nykyisen päärakennuksen vieressä. 🍭 Kuvat: KivaaTekemista.fi

⛳🥏

Tiesitkö, että Heinolassa on Suomen parhaimpiin kuuluva Kippiksen frisbeegolfkeskus eri tasoisine ratoineen ja kesäleireineen sekä kymmenen kaupungin ylläpitämää uimarantaa – helmenä perinteikäs Kylpylän uimaranta Kymijoen rannalla keskustassa. Suomen Urheiluopisto aktiviteetteineen sijaitsee Heinolan Vierumäellä, n. 15 km keskustasta.

🔸🔸

Kotisivut ja yhteystiedot

Heinolan Harjupaviljonki (wwwFBIG)
Kauppakatu 30, Heinola
p. 040 727 3688
cafe(a)harjupaviljonki.fi

Heinolan Heinäsaari (wwwFBIG)
Heinäsaarentie 101, Heinola
p. 0400 990 893
info@visitheinasaari.fi

Heinolan Siltasaari (wwwFBIG)
Siltasaari 1, Heinola
p. 044 747 7001
info(a)heinolansiltasaari.fi

🔸🔸

Jutussa kuvineen ja linkkeineen esitellyt kohteet ovat KivaaTekekemistä.fi / LikeFinland.com -palvelun Tähtikohteita ja media-asiakkaita.

Jos haluat Tähtikohteeksija/tai että kerromme sinun kohteesi tarinan, otathan yhteyttä, p. 0400 468 174 tai henri(a)kivaatekemista.fi. Olemme saaneet hyvää palautetta asiakkailtamme onnistuneista kampanjoista, joita teemme ympäri vuoden. Lue lisää

KivaaTekemistä.fi / LikeFinland.com on koko Suomen kattava vapaa-ajan media ja hakupalvelu kivalle tekemiselle. Tykkää meistä Facebookissa tai seuraa Instagramissa.