Time: 0.0010 Seconds\n

SAVOY JAZZFEST STRIIMI: JUKKA LINKOLA & UMO HE

Keikalla.fi-livestriimi

SAVOY JAZZFEST STRIIMI: JUKKA LINKOLA & UMO HE
Kohteen nimi: SAVOY JAZZFEST STRIIMI: JUKKA LINKOLA & UMO HE
Tapahtuma-aika:
28.05.2021 - 28.05.2021

Katso kartta isompana

Esittely:

Jukka Linkolan The Tentet -yhtyeen samannimisen levyn julkaisusta on kulunut 27 vuotta. Nyt Linkola palaa Tentetin musiikin pariin Savoy JAZZFestin konsertissa.

Säveltäjä-taiteilijaprofessori Jukka Linkola on yksi Suomen ansioituneimpia musiikintekijöitä. Jazzliitto myönsi Linkolalle Yrjö-palkinnon jo vuonna 1979, ja vuonna 1997 hänen EQ-yhtyeensä voitti vuoden Jazz-Emman. Linkola on voittanut monia kansainvälisiä sävellyskilpailuja, mm. Paris Opera Screen sekä Cannes Midem Awards. Elokuvamusiikeistaan hän on saanut kaksi Jussi-palkintoa.

Linkolan Octet oli 1970-luvun kotimaisen jazzkentän kehutuimpia kokoonpanoja. 1990-luvun alussa yhtye supistui kvintetiksi, ja pari vuotta myöhemmin alkunsa sai The Tentet, jonka riveissä vaikutti liuta aikansa eturivin jazzmuusikoita. Yhtye julkaisi The Tentet -albuminsa vuonna 1994. Tentetin rytmisesti rehevä musiikki tasapainoilee lyyrisyyden ja dramatiikan välillä, flirttaillen myös funkin ja lattarimusiikin kanssa. Savoy JAZZFestissä Linkolan Tentetin muodostaa UMO Helsinki Jazz Orchestran ensemble. Mukana on alkuperäisessä The Tentet -kokoonpanossa kuultuja soittajia.

Line-up:
Jouni Järvelä & Manuel Dunkel, saksofoni
Kasperi Sarikoski, pasuuna
Teemu Mattsson, trumpetti
Vesa Ojaniemi, basso
Markku Kanerva, kitara
Mongo Aaltonen, perkussiot
Jaska Lukkarinen, rummut
Seppo Kantonen, koskettimet
Jukka Linkola, piano, kapellimestari

Kesto n. 70 min

***

Savoy JAZZFest
2021 kolmatta kertaa järjestettävän festivaalin pääteema on ”With Strings”, eli jousilla vahvistetut jazz- ja rytmimusiikin kokoonpanot.

Tuotanto Savoy-teatteri
www.savoyteatteri.fi

Muokattu: 04.06.2021

Kommentoi