Time: 0.0014 Seconds\n

JAZZMUSEO

Kangasala-talo

JAZZMUSEO
Kohteen nimi: JAZZMUSEO
Osoite: Kuohunharjuntie 6, 36201 Kangasala
Tapahtuma-aika:
14.10.2020 - 14.10.2020

Katso kartta isompana

Esittely:

Jazzmuseo perustettiin vuonna 2012 Tampereen Pyynikinlinnassa Eemil Aaltosen museon konserttisarjaa varten. Yhtyeessä soittavat pianisti Arto Piispanen, kitaristi Lauri Hannu, kontrabasisti Ville Rauhala sekä saksofonisti Masa Orpana. He ovat kokeneita muusikoita, jotka tunnetaan muun muassa Rakkan, Black Motorin, Hot Herosin, Olmarin Unionin, Anssi Tikanmäki Orchestran ja Tampere Big Bandin riveistä.

Jazzmuseo on soittanut Pyynikinlinnassa jo kahdeksan vuotta, kuusi konserttia vuodessa. Teemakonsertit ovat vieneet niin pohjoismaisen jazzin pyörteisiin, New Orleansin tunnelmiin kuin sota-ajan sävelmiinkin. Jazzmuseo on keikkaillut myös Pyynikinlinnan ulkopuolella.

Yhtyeen ohjelmisto on vaihtelevaa ja yllättävää. Oman näköisiksi sovituksiksi taipuvat esimerkiksi big band -musiikin klassikot, klassisen musiikin helmet sekä jazzin ja rockin modernistien sävellykset. Lähestymistapa musiikkiin on kamarimusiikillinen, rauhallinen ja syventyvä. Silti yhtye kurottaa kohti yleisöä ilon ja svengin kautta.

Vuonna 2018 Jazzmuseo julkaisi konserteissa äänitetyn levyn Elävänä Pyynikinlinnassa (Alba Records), joka on saanut musiikkikriitikoilta ylistäviä arvioita. Levyllä soivat enimmäkseen muusikoiden omat sävellykset, joita kuullaan paljon myös konsertissa.

Konserttilippu sisältää myös sisäänpääsyn Kimmo Pyykkö -taidemuseoon esitystä edeltävän tunnin ajan!

Esityksessä ei ole väliaikaa.

Tuotanto: Kangasala-talo

Anniskelukatsomo
Esityksessä on K18-anniskelualue katsomon yläosassa, riveillä 8-11.

Anniskelualueella sijaitsevalle istumapaikalle voi viedä ennen esitystä ja mahdollisen väliajan aikana ostamansa juoman. Anniskelukatsomo on kielletty alle 18-vuotiailta.

Liput
Naulakkopalvelumaksu 2 €

Liput Kangasala-talolta
Peruslippu 18 €
Eläkeläiset, opiskelijat, työttömät, varusmiehet 15 €
Alle 18-v. 6 €

Liput Lippu.fi
Peruslippu 20,50 €
Eläkeläiset, opiskelijat, työttömät, varusmiehet 17,50 €
Alle 18-v. 7,50 €

+ toim.maksu

Ryhmäliput
Ryhmäliput vähintään 10 hengelle Kangasala-talon myyntipalvelusta p. 0400 304 530, myyntipalvelu@kangasala-talo.fi

Ravintolan palvelut
Tule virittäytymään illan tunnelmaan jo ennakkoon! Armas GalleriaKioski avautuu tuntia ennen konserttia.
Tilaa väliaikatarjoilut kätevästi ennakkoon.
Tutustu tilausravintola Armas Galleria&Keittiön palveluihin ›

Kimmo Pyykkö -taidemuseo
Kangasala-talossa sijaitseva taidemuseo on avoinna konsertin alkuun saakka.
Tutustu näyttelyihin ›

Muokattu: 23.10.2020