Time: 0.0009 Seconds\n

TAITEIDEN YÖ 2019

Kuhmo-talo, Lentua-sali

TAITEIDEN YÖ 2019
Kohteen nimi: TAITEIDEN YÖ 2019
Osoite: Koulukatu 1, 88900,Kuhmo
Tapahtuma-aika:
06.09.2019 - 06.09.2019

Katso kartta isompana

Esittely:

Kuhmo, Taiteiden taikayö, Elvis Forever
Kuhmo-talo, Koulukatu 1
Pyörätuolipaikat alhaalla, parvi ei esteetön
6.9. klo 19

ARON on kansainvälistä tunnustusta saanut Suomen johtava Elvis-tulkki, jonka tyylikäs ja näyttävä Elvis-show on ollut suosittu ohjelmanumero erilaisissa tilaisuuksissa ja konserteissa sekä Suomessa että ulkomailla.
Artisti on käsitellyt uudelleen muun muassa Presleyn kipaleet Let it be me, Let yourself go ja Treat me nice. ARON on saanut ihmiset liikkeelle myös upeilla kirkkokonserteillaan. Näissä konserteissa nuo Elviksen tunnetuiksi tekemät ikimuistoiset Gospel-kappaleet ovat tarjonneet koskettavan ja mieleenpainuvan elämyksen jo tuhansille ihmisille.
Erityistä kiitosta ARON on saanut paitsi vaikuttavasta äänestään, niin myös hänen tavastaan esiintyä ja kohdata yleisö.

Kommentoi