Vierailimme Sipoossa – idyllisiä ruoka- ja taidekohteita Helsingistä itään

Julkaistu:

18.12.2019
| Kirjoittanut:

Metsähallitus ja alueen kunnat ja kaupungit kehittävät Sipoonkorven kansallispuiston reitistöä, opastusta, tulistelupaikkoja ja pysäköintipaikkoja. Kuvassa Bisajärven uudet, syksyllä 2019 valmistuneet portaat. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Mikä olisi sen parempi paikka hiljentyä joulumielelle kuin vierailu idyllisessä Sipoossa – Helsingin ja Porvoon välissä? 💖

Sipoo on kehittynyt viime vuosina todella paljon. Esimerkki tästä on se, kun Gumbostrand Konst & Formin taidekohteessa vieraillessani joulukuussa, galleriassa työskentelevä Merja Lipsanen kertoi kauniista Söderkullan taajamasta.

Söderkulla on Sipoon eteläinen keskus. Sitä on rakennettu kovasti liikekeskuksineen ja sen katukuva kivetyksineen on tullut entistä viihtyisämmäksi. ”Söderkullan keskustaa on uudistettu tosi kivasti”, Merja kertoi mietteitään.

Gumbostrand Konst & Form sijaitsee matkalla Uutta Porvoontietä (nro 170) Helsingistä Söderkullaan. Gumbostrandiin käännytään Kotileipomo Keidas & Kahvilan kohdalta, Helsingistä tullessa oikealle. Muutama kilometri mutkaista tietä rantaa kohden, niin Gumbostrandin ihanat merimaisemat ovat sinun! 🌊💙

Keidasta meille puolestaan kuvasi viime vuoden jutun jälkeen mainiosti lukijamme:

”Ulkoisesti vaatimaton mutta sisältä sulaa kultaa. Heidän kaikki tuotteet ovat omasta leipomosta ja paikallisten mielestä ne ovat parhaita koko Sipoossa, ehkä jopa koko Suomessa. Paikkaa pyörittää pariskunta ja heidän tyttärensä. Sisälle astuessa aistii heti lämpimän ja kodikkaan tunnelman. Palvelu on kotoisaa ja hyvää. Trendeillä paikka ei ratsasta mutta hyvä ja suoraan sydämestä tuleva fiilis ja mahtavan herkulliset tuotteet ovat se juttu. Suosittelen!”

Kommentin löydät tarkemmin viime vuoden artikkelimme kommenttiosiosta. (www) Kerroimme jutussa tuolloin myös ihanasta LeipomoKahvila N´avetasta ja sen yrittäjästä Johanna Petsola-Helinistä. N´avetta upeine miljöineen sijaitsee samaisen Uuden Porvoontien varrella hiemaan Keitaasta Helsinkiin päin.

Herkkuja et pääse pakoon! 😋

Uutta Söderkullassa on myös se, että Ravintola Veljekset on päässyt muuttamaan nykyaikaisiin tiloihin juhla- ja ravintolarakennukseen, jossa aiemmin toimi Willa Söder. Uudehko rakennus samaisen 170-tien varressa (Taasjärventie 1) lähellä Söderkullan uutta kirkkoa on remontoitu Veljesten tarpeita vastaavaksi. Veljeksillä on hyvätasoinen ruoka sekä lounas- että à la carte -aikaan, turkkilaisella tvistillä. Olemme testanneet!

Talman rinneravintolan valikoima on uudistunut. Ravintola sijaitsee parkkipaikan vieressä, vuokraamon ja lipunmyynnin lähistöllä. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Ei siinä kaikki. Talman rinneravintolan menut uudistuivat viime kaudesta alkaen, koska Porvoossa aiemmin työskennellyt thaikokki Menna loihti ne uuteen uskoon. Ja hyviä olivat, nam! Talman ravintola palvelee pääsääntöisesti laskettelukeskuksen ja kesällä seikkailupuiston aukioloaikoina, tarjolla niin burgereita, pizzaa, kotiruokaa kuin thaiannoksia.

🔸🔸
MAINOS — Jos edustat vapaa-ajan kohdetta – lomakeskuksesta majataloon tai kunnan matkailumarkkinoinnista taidekohteeseen – ja haluat tavoittavaa markkinointia Tähtikohteena ja/tai että kerromme kohteesi tarinan, otathan yhteyttä. Mediakortti

Olemme saaneet hyvää palautetta asiakkailtamme onnistuneista kampanjoista, joita teemme ympäri vuoden. Lue lisää

🔸🔸

Sipoonkorven uudistukset tuovat luonnon yhä lähemmäs

Sipoo on kaikkea muuta kuin massaturismia. Sipoo on sekä saaristoa, maalaisidylliä että aitoa rauhoittumista Sipoonkorven kansallispuistossa.

En malta olla mainitsematta maalaisidyllistä upeaa vanhan ajan mutkaista tietä Nikkilästä Boxin kylään. Tie kaartelee peltotilkkujen ja metsien lomitse ja on etenkin kesäaikaan moottoripyöräilijoiden suosiossa.

Kaksikieliselle Sipoolle ovat ominaisia idylliset FBK:n eli vapaapalokunnan rakennukset ja niiden puiset tornit. Sellaisia löytyy esimerkiksi Immersbystä ja Boxista. Gumbostrandin satamassakin on kaunis punainen torni. Siitä on taidekohde Konst & Formiin enää kivenheitto, muutama sata metriä rantaa myötäilevää kapeaa Vainuddintietä pitkin. Perillä kukkulalla odottaa iso parkkipaikka.

Gumbostrand Konst & Formiin kelpaa viedä visiitille myös ne ”Amerikan serkut”. Vaihtuvia näyttelyitä ympäri vuoden, myymälä sekä bistro. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Oli todella mahtava ja positiivinen yllätys tutustua loppukesällä ensi kertaa eteläisessä Sipoonkorvessa sijaitsevaan Kalkinpolttajan polkuun, joka johdattaa vanhalle kalkkiruukille. Ruukin vanha louhosalue, monttu metsässä, oli onneksi hyvin suojattu verkolla. Reitti oli kauniina päivänä suosittu ja kätevänä aloituspisteenä on Tasakalliontien parkkipaikka.

Alueelle pääsee hyvin myös bussilla eikä se sijaitse kaukana Vantaan Hakunilastakaan. Jotta ympyrä sulkeutuu, jutun alussa olevan kuvan Bisajärveltä on myös yhteys kalkkiruukille ja Kalkinpolttajan polulle, kuten viitat osoittavat. Kansallispuistossa kulkiessa suunnistustaidosta ei ole haittaa, koska opasmerkkejä ei voi olla tietenkään pitkin erämaata joka paikassa.

Kalkinpolttajan polku on merkitty hyvin ja sen kiertäminen Tasakalliontien parkkipaikalta käsin tapahtuu näin: palaa Nybyggetintielle ja kulje oranssin viitoituksen mukaan ensin Nybyggetintietä ja sitten Kuusikorvenkujaa. Nybyggetintiellä sivuutat Trollbergan traktori- ja maatalousmuseon. 🚜

Sipoonkorpi yllätti syyskesällä ja syksyllä. Kansallispuiston eteläpäässä, lähellä Vantaan Sotunkia, on uudistettu Kalkinpolttajan polku. Lännessä avattiin joulukuussa silta (kuvassa rakenteilla), joka yhdistää Vantaan Kuusijärven ja Sipoonkorven retkeilyreitit toisiinsa. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Kuusikorvenkujalta saavut itse kierrokselle ja matkaa on tähän mennessä kertynyt n. 1,1 km. Edeltävän kuvan kyltit ovat suunnilleen sillä kohdalla ja edessäsi kohoaa Högberget. Högbergetin kukkulalla valitset, lähdetkö kierrosta myötä- vai vastapäivään. Itse kierros on 4,8 km, se on hyväkuntoinen ja vasta kunnostettu. Korkeuseroja ja portaita on jonkin verran ja reitti on merkitty valko-vihrein merkinnöin.

Heti Kalkinpolttajan kierroksen alussa, Högbergetin laella, on pöytiä eväiden nauttimiseen. Edessäsi aukeavat upeat näkymät peltojen yli Vantaan Hakunilaan, Helsingin koillisiin kaupunginosiin ja kauemmaksikin. Minusta tällä kierroksella yhdistyy tosi mainiosti luonnon ja rakennetun ympäristön vuorovaikutus.

Sipoonkorpi on tärkeä portti luontoon Suomen 70-80-lukujen kaupungistumisen ydinalueilta. 💚

Jos kierrät Kalkinpolttajan polun myötäpäivään, kuten itse kiersin, reitin perukoilla on edellä mainittu kalkkiruukin alue, jossa on aikanaan louhittu ja poltettu kalkkia. Paluumatkalla on puolestaan mukava nuotiopaikka useine pöytineen. Matkaa koko Kalkinpolttajan kierrokselle tulee näin 1,1 + 4,8 + 1,1 = 7 km. Perheen pienimpien kanssa retki voi olla haastava ja vaatii ennakkosuunnittelua.

Kalkinpoltajan polusta ja Sipoonkorven reiteistä löydät lisää tietoa ja linkkejä Metsähallituksen Luontoon.fi -sivustolta. (www)

🔸🔸

Ravintola Tila avasi oman juustolan

Ravintola Tila, Knutersintie 262, on vakiinnuttanut paikkansa tasokkaana viikonloppuravintolana Sipoon maaseudulla metsän keskellä. Ravintola sijaitsee Hindsbyn kylätaajaman eteläpuolella. Tilan lähistöllä, etelään päin n. 1,5 km, sijaitsee yksi Sipoonkorven kansallispuiston parkkipaikoista, osoitteessa Knutersintie 421.

Ravintola on auki viikonloppuisin ja emäntä Kaisa Rantama kertoo, että lista vaihtuu tasaiseen tahtiin ja lähituottajia suositaan. Esimerkiksi vihannekset, peruna ja maito tulevat lähialueilta. Tätä maitoa käytetään juustoihin, sillä Ravintola Tilalla on nyt oma juustola, Hinsdbyn juustomeijeri!

Kaikki alkoi siitä, kun Kaisa hoksasi muutama vuosi sitten Hämeen ammattikorkeakoulun maidonjalostajan ammattitutkinnon ja tarttui tuumasta toimeen. Aiemmin isommassa yrityksessä ravintolatoiminnasta ja tapahtumajärjestelyistä vastannut Kaisa on aina tykännyt tehdä kaikkea itse, mutta luuli ettei juustoa voi tehdä.

Kyllä sitä voi! 🧀

Oman ravintolansa kotinsa pihapiiriin rakennuttaneet Matti Seppälä ja Kaisa Rantama. Ravintola avattiin kesällä 2018. Kuva: KivaaTekemistä.fi

🔸🔸
MAINOS — Ihanat Jokipiin Pellavan lahjapakkaukset sekä sijoituskirjat Kivaa Tekemistä -verkkokaupasta!

Tilaa itselle tai lahjaksi tästä tai kuvaa klikkaamalla. Toimitus veloituksetta.

Kuvassa Jokipiin Pellavan lahjapakkaukset: Lehto -keittiöpyyhe x 2, Punos -pefletti x 2, Koivikko -pefletti x 2, Porkkana ja herne -keittiöpyyhe x 2.


🔸🔸

Ravintola Tilan yläkerran kokoustiloja (Matti piti aiemmin antikvariaattia Helsingissä), juustoja ja pihapiirin tunnelmaa. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Nyt Hindsbyn juustomeijerin juustoja myydään jo lähiseudun K-kaupoissa, kuten Nikkilässä, Westendissä, Östersundomissa ja Ahjossa. Tilan isäntä Matti Seppälä kertoo, että Hakaniemen hallin Lentävässä Lehmässä on saatavilla heidän erikoisuuttaan maitojuustoa, jollaisia on aikanaan tehty perinteisiin puumuotteihin. Muita Hindsbyn juustomeijerin juustoja, joita on ostettavissa myös ravintolakäynnin yhteydessä, ovat Camember, leipäjuusto, grillijuusto ja Jöööran – kyllä, kolmella ö:llä. 😊

Kaisa ja Matti kertovat, että ravintolan vuosi on mennyt hyvin ja talvikaudella Tila on avoinna viikonloppuisin. Erikoisuutena on kuukausittain järjestettävät konsertit sekä pihapiirin eläimet: kanat, lampaat ja kolme ystävällistä australiankelpie-koiraa. 🐶

Joulutunnelmaa. Näkymä Ravintola Tilan terassilta etelään joulukuussa 2019. Tila sijaitsee maalaismaisemissa Hinsdbyssä, Sipoonkorven kansallispuiston kainalossa. Kuva: KivaaTekemistä.fi

🔸🔸

Majatalo Box & Handelsmans Café’ssa luomu näkyy kaikessa

Tapasin joulukuisena aamuna idyllisessä Boxin kylässä, Söderkullasta itään, pitkän linjan majataloyrittäjän Gustav Söderströmin. Takavuosien vierailulta sain Gustavilta lahjaksi Slow Food – Hyvää, puhdasta ja reilua ruokaa -kirjan. Gustav oli vuonna 2012 mukana tapaamassa Slow Food -liikkeen perustajaa, italialaista Carlo Petriniä hänen Suomen vierailullaan 2012.

Box Bed & Breakfast & Handelsmans Café kuuluu Portaat luomuun -valmennusohjelmaan. Gustav kahvilassaan, taustalla ravintolasali. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Lähituotettu, kierrätys ja luomu eivät ole termeinä Gustaville hetken trendejä, vaan luonnollinen osa elämää.

”Ainoa kahvi, jota haluan juoda, on Johan & Nyströmin Fair Trade -luomukahvi”, Gustav sanoo ja näyttää pakettia. Samalla hän vinkkaa Helsingin Kanavarannassa sijaitsevasta Johan & Nyströmin kahvilamyymälästä. ☕

Myös Gustavin majataloasiakkaat kehuvat tätä: ”Noin hyvää kahvia ei ole olemassakaan.”

Gustav tietää kantapään kautta tehomaatalouden vaarat, sillä hän on paitsi intohimoinen kokki, myös ammatiltaan puutarhuri ja toiminut takavuosina käytännön työn opettajana Överbyn puutarhakoulussa Espoossa.

Aiemmin myös kukkakauppiaana toiminut Gustav halusi ottaa nyt jouluksi kukkia paitsi vaimonsa ja itsensä iloksi myös pienimuotoiseen myyntiin asiakkaita varten: syklaamia, jouluruusua, tulilatvaa ja amaryllistä. 🌹

Kahvila on vanha kyläkauppa, jonka Gustavin isoisän isä aikanaan rakensi. Samaisessa vaalenpunaisessa talossa tarjoillaan Luomu Joulu -lounas jälleen su 22.12. klo 13-16. (www)

”Ruokamme on valmistettu slow food -hengessä pääasiassa luomu- ja lähituotetuista, hyla- ja laktoosittomista tuotteista ja tarjoillaan seisovasta pöydästä. Meidän luomuprosentti on 95.”

Gustav kunnioittaa perinteitä ja sitä, että ruoka on suurimmaksi osaksi luomua ja alusta saakka itse valmistettua. Joululounaan tvistinä on esimerkiksi porkkanalaatikko, jossa käytetään riisin sijaan Malmgårdin tilan luomuspelttiä.

Kahvilassa on myynnissä luomutuotteita: kahvia, hunajaa, Malmgårdin viljatuotteita (ei oluita) sekä teetä. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Kahvila on avoinna joulunalusviikolla joka päivä klo 10-16, muutoin talvikaudella pe-su 10-16, lukuun ottamatta tammi-maaliskuuta, jolloin kahvila, kokoukset ja ruokailut ovat avoinna vain tilauksesta. Majatalo on avoinna ympäri vuoden.

Tontilla sijaitsee kahvilan lisäksi mm. majatalon päärakennus sekä kesäaikaan upea puutarha. Majatalon asiakaskunta painottuu kesäkaudella turisteihin ja talvikaudella komennusmiehiin ja työmatkustajiin.

Rakkaus lähituotettuun näkyy siinä, että Gustav on isännöinyt vuosikaudet REKO Östnyland/Itä-Uusimaa -lähiruokapiiriä. Se kokoontuu joka toinen perjantai ja lisäksi joulun alla pe 20.12. Ennen kokoontumista Gustav lisää piirin Facebook-ryhmään tapahtuman, jonka jälkeen tuottajat lisäävät tuotteensa sinne kuvallisin FB-kommentein.

Gustav ostaa samoilta lähituottajilta antimia myös kahvilan ja majatalon tarpeisiin. Majatalo Box tekee yhteistyötä lähiseudun toisen majoitus- ja juhlakohteen Juhlamenojen kanssa, yrittäjänään Martina Majander.

🔸🔸

Gumbostrand Konst & Form – Sipoon helmi ja kirsikka kakun päällä! 🍒

Jos on jokin kohde, johon haluat ajella rauhassa – autolla, veneellä tai millä ikinä – ja makustella kauden makuja bistrossa, nauttia freesistä myymälästä ja ennen kaikkea vaihtuvista taiten kuratoiduista näyttelyistä, se on Konst & Form.

Tapasin pitkästä aikaa pitkän linjan konstoformilaisen Merja Lipsasen, joka on todella innostunut myymälän tuotteista ja kertoi, että he todella haluavat satsata nuoriin designereihin, suunnittelijoihin.

Tarjolla on ihastuttavia tuotteita aina matoista lähtien, jopa asusteita, kuten ihania Store of Hopen kashmirhuiveja.

”Nämä eivät kutise iholla.”

Cozy Living on tanskalainen poiminta. ”Siinä on kiva hinta-laatusuhde, kivat materiaalit ja värit.” Mallisto käsittää mm. tyynyjä ja kynttilöitä.

Esillä on niin Jasmin Anoschkinin veistoksia kuin Nuutajärven lasinpuhaltaja Johannes Rantasalon vaikuttavia, pastellisävyisiä teoksia toivottamassa Sinut tervetulleeksi taloon. Anoschkin on paljon esillä myös ulkomailla jopa yksityisnäyttelyineen.

Gina Salariksen juomalasimallisto on mainio. ”Nämä ovat ohuita mutta kestävät hyvin”, Merja kertoo. Salariksella on ollut kotimaan näyttelyidensä ohella teoksia ryhmänäyttelyissä useissa maissa ulkomailla. Hänkin on valmistunut aikanaan Hämeen ammattikorkeakoulusta (lasimuotoilijaksi 2004), kuten Kaisa Rantama maidonjalostajaksi juttumme alkupuolella. 😊

Myös Gauhar Helsinki on vahvasti esillä Gumbostrandin myymälässä. ”He ovat kaksi nuorta naista Helsingin Punavuoresta”, Lipsanen jatkaa ystävällisesti.

Vasemmalla ylhäällä Johannes Rantasalon lasiteoksia, oik. alhaalla Jasmin Anoschkinin veikeitä otuksia. Henkilkunnasta Jonna Hartwall-Söderlund bistrossa (vas. alh.), Sonja Falck ja Merja Lipsanen joulutunnelmissa myymälässä. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Itse näyttely oli vaikuttava. Minuun tekivät vaikutuksen eritoten sipoolaisen valokuvaaja Caj Bremerin Kosmos-niminen valokuvanäyttely sekä Rosa Helinin kristallikruunu-aiheiset voimakkaan läpitunkevat maalaukset.

On mielestäni hienoa, että Konstoform löytää kerta toisensa jälkeen vahvaa maalauksellista tulkintaa nykytaiteeseen painottuvaan kokonaisuuteensa. Tätä edustavat paitsi Rosa Helin myös viime syksyn Carolina von Schantz (hänen töitään yhä esillä myymälässä!) kuten kesän 2018 Marita Liulia.

Esillä on myös puhaltajamestari Kari Alakosken sekä lasitaitelija, lasinpuhaltaja Marja Hepo-ahon upeita teoksia sekä Kuukauden nuoren taiteilijan Suvi Karin maalaamia kauniita, herkkiä eläinhahmoja.

Nämä näyttelyt ovat joulutaukoa (23.12.-3.1.) lukuun ottamatta nähtävillä 12.1.2020 saakka.

Gumbostrandin näyttely tekee aina uuden vaikutuksen, koska näyttelyt vaihtuvat useita kertoja vuodessa. Kuvissa vasemmalta alhaalta yläkautta oikealla alas: Alakoski, Hepo-aho, Helin, Bremer. Kuva: KivaaTekemistä.fi

🔸🔸

TÄHTIKOHTEITAMME SIPOOSSA

Visit Sipoo – Sipoon kunnan matkailusivusto, jossa lisää Sipoon kohteita: www.visitsipoo.fi

Box Bed & Breakfast & Handelsmans Café (kotisivut & FB)
Spjutsundintie 103
01190 Box
p. 050 5924 255
sähköposti: majatalo(a)majatalobox.fi

Gumbostrand Konst & Form (kotisivut & FB)
Vainuddintie 72
01150 Sipoo
p. 050 554 3538
Bistron pöytävaraukset puhelimitse 050 304 5099 tai 050 554 3538
sähköposti: ks. yhteystiedot

Talma Ski (kotisivut & FB)
Talmantie 341
04240 Sipoo
p. 0400 716 882
sähköposti: info(a)talmaski.fi

🔸🔸

Artikkeleitamme Sipoon kohteista 2017-2019

17.1.2019 – Kivaa Tekemistä koki talvipäivän Talmassa – uutuutena maukas thairuoka! (www)

10.12.2018 – Sipoo uudistui – tutustuimme uusiin ihastuttaviin kohteisiin! (www)

1.9.2018 – Sipoon Villa Sibbe tarjoaa viihtyisää majoitusta lähellä Helsinkiä – ja Ravintola Veljekset ruokaelämyksiä! (www)

9.11.2017 – Sipoon luonto ihastuttaa vuodenajasta riippumatta – tutustuimme luontoyrittäjiin! (www)

🔸🔸

🎄 ”Sipoo – idyllisiä ruoka- ja taidekohteita Helsingistä itään” on valittu KivaaTekemistä.fi / LikeFinland.com -palvelun Kuukauden kohteeksi joulukuussa 2019 sisältäen myös maksetun medianäkyvyyden. Sipoon kunta, Majatalo Box & Handelsmans Café ja Talma Ski ovat KivaaTekemistä.fi -palvelun Tähtikohteita ja media-asiakkaita kaudella 2019-2020. 🎄

Jos haluat Tähtikohteeksi ja/tai että kerromme sinun kohteesi tarinan, otathan yhteyttä, p. 0400 468 174 tai henri(a)kivaatekemista.fi. Olemme saaneet hyvää palautetta asiakkailtamme onnistuneista kampanjoista, joita teemme ympäri vuoden. Lue lisää




KivaaTekemistä.fi / LikeFinland.com on koko Suomen kattava vapaa-ajan media ja hakupalvelu kivalle tekemiselle. Tykkää meistä Facebookissa tai seuraa Instagramissa.

2 thoughts on “Vierailimme Sipoossa – idyllisiä ruoka- ja taidekohteita Helsingistä itään

  1. Kai Hypén

    Ehkä ensi kerralla maininta tästä :

    SIPOONKORPI

    Luontokohdeopas

    image.png

    Pääkaupunkiseudun kupeessa piilottelevan kansallispuiston monipuolinen luonto on jäänyt monelle tuntemattomaksi.
    Missä viihtyvät pähkinäpensaat ja talvikit, missä voit kuulla mustapääkertun tai yllättää pienen puukiipijän,
    kohdata saukon tai minne olisi hyvä lähteä lepakkoretkelle?

    Opas esittelee kansallispuiston kauneimmat lammet, kalliot, suot, purot ja lehdot eläimineen ja kasveineen.
    Kohteet ja niille johtavat reitit on koottu selkeille kartoille, joiden avulla luonnossa liikkuminen on helppoa.

    Palkitun luontokuvaajan Kai Hypénin kauniit ja oivaltavat kuvat ja
    biologi, tietokirjailija Seppo Parkkisen lämminhenkinen ja asiantunteva teksti
    houkuttelevat aina uusille retkille Sipoonkorven kansallispuistoon.

    ISBN 978-952-266-630-7
    Kustantaja : Karttakeskus/ Metsäkustannus
    Suositushinta: 32 euroa

  2. Henri Elo Artikkelin kirjoittaja

    Kiitos Kaj kommentista ja lisäyksestä.

    Kyllä tuo Sipoonkorven luonnon tarkempi esittely ja kuvaaminen on ehdottomasti kiinnostavaa sisältöä. Luontoretkestä saa enemmän irti, kun tietää mitä kaikkea metsä, pellot, ojien pohjat ja puiden latvukset kätkevät sisäänsä. 😊

    Arvostettavaa kyseisen teoksen tuottaminen ja julkaiseminen! 👍🏞

    yst. Henri

Kommentointi on suljettu.