Uusi juoksutapahtuma Helsinki Street Run yllätti

Julkaistu:

09.09.2015
| Kirjoittanut:

Helsinki Street Runin keltapaidat. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Helsinki Street Runin keltapaidat. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Koko loppukevään ja kesän juoksuharjoitteluani oli varjostanut rasitusvamma polvessa. Paraneminen oli yhtä soutamista ja huopaamista: polvi tuntui yhtenä päivänä hyvältä, mutta toisena taas yhtä kipeältä kuin ennenkin.

Tuntui, että vamma oli tullut jäädäkseen. Toisin kuitenkin kävi. Muutaman kuukauden kipuilun jälkeen koitti se päivä, jolloin pystyin jälleen juoksemaan: aluksi lyhyitä matkoja välillä kävellen ja sitten vähän pidempiä.

Kamat kasassa! Kuva: KivaaTekemistä.fi

Kamat kasassa! Kuva: KivaaTekemistä.fi

Koska toukokuun HCR (Helsinki City Run) jäi väliin rasitusvamman vuoksi, päätin ilmoittautua toiseen juoksutapahtumaan. Otin selvää lähiseudun juoksutapahtumista ja luin juoksufoorumeiden arvioita kivoista kisoista.

Yhtäkkiä huomasinkin kotona Helsinki City Runiin ilmoittautuneille postitetun lehtisen, jossa kerrottiin ihan uudesta juoksutapahtumasta, Helsinki Street Runista! 🙂

Kiinnostuin tapahtumasta, koska se juostiin samanaikaisesti Helsinki City Marathonin kanssa ja koska matka oli mukavan mittainen. Tapahtuma toimi loistavana testinä: riittääkö kunto puolimaratonille ja kestävätkö paikat.

Uni ei tullut – levoton fiilis

Tapahtumaa edeltävänä yönä oli todella vaikea saada unta. Oli levoton fiilis, pyörin sängyssä ja mietin seuraavan päivän juoksua. Eikä mikään ihme, sillä edessä oli ensimmäinen pidemmän matkan juoksu ja edellinen yritys, Helsinki City Run toukokuussa 2015, oli tyssännyt polven rasitusvammaan.

Vain viisi minuuttia lähtöön. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Vain viisi minuuttia lähtöön. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Viimeinen ateria ja loppusilaukset

Kiinnitin juoksunumeron valmiiksi neonkeltaiseen T-paitaani. Onneksi kävin hakemassa sen edellisenä päivänä, sillä sain viettää enemmän aikaa kotona, ehdin levätä ja syödä kunnon aterian ennen kisaa. Kevyttä ja helposti sulavaa, ne ohjeet olin bongannut Juoksija-lehdestä. Siispä annostelin lautaselle kanaa ja valkoista riisiä.

Valitsin kisaan uusimmat, mutta hyvin sisäänajetut lenkkarini, jotka ostin kevään yhteistyökumppaniltamme Pekka Sportilta (Salomon S-Lab X-Series). Vaihdoin juoksukenkiin jalkojani varten teetetyt pohjalliset. Niiden ansiosta polveenkaan ei satu niin paljon. Latasin vielä iPodiin hyvän fiiliksen tuomaa musiikkia, Darudea ja 2 Unlimitedia, ennen kuin lähdin bussilla kohti Olympiastadionia.

Jännää… pitkän talviharjoittelun jälkeen!

Erityinen juoksutapahtuma

Tämä juoksutapahtuma on siinä mielessä erityinen, että se järjestetään ensimmäistä kertaa ja se on ensimmäinen pitkän matkan juoksukisa, johon osallistun. Se on erityinen myös siksi, koska stadion menee remonttiin useammaksi vuodeksi, jolloin maalialue tulee olemaan jossakin muualla.

On hienoa päästä kokemaan maaliintulo legendaarisella Olympiastadionilla, jossa näin Tommi Evilän hyppäävän MM-pronssia vuonna 2005. Suurimman jännityksen aiheutti kuitenkin polvi. Kestääkö se?

**
Syysloman suunnitelmat auki?
Matkatoimistokumppanimme Skafur-Tourin Riitta Kiukas on koonnut kolmannen Kivaa Tekemistä -seikkailupaketin jylhään, vuonna 2003 avattuun Repoveden kansallispuistoon Kaakkois-Suomessa, vain 190 kilometriä Helsingistä. Katso Riitan kokemukset ja upeat kuvat!

**

Helsinki Street Runin reilun 17 kilometrin pituinen reitti kulkee ympäri kauneinta Helsinkiä. Keltapaitaiset streetrunilaiset pääsivät juoksemaan osan matkasta 45 minuuttia aikaisemmin startanneiden punapaitaisten maratoonareiden kanssa.

Heillä tosin matkaa oli yli tuplasti meihin verrattuna. Pääsimme nauttimaan maratonfiiliksestä, sankoista kannustusjoukoista sekä toimivasta huollosta.

Helsinki Street Runille oli ilmoittautunut 722 juoksijaa, joiden joukossa oli 31 kansallisuutta. Suomalaisten lisäksi mukana oli juoksijoita mm. Japanista, Italiasta ja Yhdysvalloista.

Nauti riittävästi nestettä

Päivä oli todella lämmin ja harmittelin alkumatkasta, etten ollut ottanut kisaan mukaan omaa juomapulloa. Joillakin näin vyötärölle kiinnitettyjä pulloja ja muutamalla oli jopa juomareppu. Kilpailijoita muistutettiin vielä vartti ennen lähtöä nesteen nauttimisesta ja siitä, että viimeiset hetket ennen lähtöä olisivat maratoonareiden mukaan ne tärkeimmät nesteytyksen kannalta. Juoksun aikana neste ei poistu enää virtsan mukana, vaan erittyy mm. hikenä pois kisan aikana.

Matkan varrella oli 6 juomapistettä ja kaikkien yhteydessä oli myös wc:t. Juomana oli urheilujuomaa ja vettä, ja osalla juomapisteistä sai lisäksi suolakurkkua ja banaania. Juomapisteitä oli mielestäni juuri sopiva määrä säähän nähden.

”Varokaa, maratonin kärkijoukko lähestyy!”

Oli hienoa huomata isot kannustusjoukot reitin varrella hurraamassa juoksijoille. Erään iäkkäämmän rouvan sanat, ”paljon voimia sinulle”, lämmittivät mieltä kuin myös muutamien lasten ”high five” -läpsäykset reitin varrella. Tunnelma oli mieleenpainuva.

Reittini kulki Mäntymäen kentältä Olympiastadionin kupeesta Munkkiniemeen ja sieltä edelleen Kuusisaareen, Lauttasaareen ja Ruoholahden kanaalin rantaa pitkin takaisin kohti Olympiastadinonia.

Ruoholahden kohdalla kuulutettiin lähestyvästä maratonin kärkijoukosta. Kärkijoukko tarkoitti tässä tapauksessa hurjaa vauhtia ohikiitävää pienikokoista japanilaismiestä, joka lopulta voitti koko kisan yli 8 minuutin erolla toiseksi tulleeseen.

Oma kisani sujui todella hyvin alusta loppuun saakka. Stadionille saavuttaessa voimia oli vielä niin paljon, että pystyin ohittamaan useampia keltapaitoja. Voimat olisivat riittäneet hyvin puolimaratoninkin juoksemiseen.

Polvivamma on nyt todistetusti selätetty! Tästä on hyvä jatkaa harjoittelua ensi kevään puolimaratonia varten.

**
Jos olet kiinnostunut helposta, tavoittavasta ja puhuttelevasta sisältömarkkinoinnillisesta näkyvyydestä (esim. liikkumiseen liittyvä tuote tai palvelu, brändi) aitojen fiilispohjaisten sporttisisältöjemme yhteydessä, otathan yhteyttä! Mediakortti
**

Kannustusjoukkoja Kansalaistorin kulmilla. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Kannustusjoukkoja Kansalaistorin kulmilla. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Helsinki Street Run on kiva tapahtuma sellaiselle, joka haaveilee puolimaratonin juoksemisesta. Toimii myös hyvänä verryttelyjuoksuna ennen loppusyksyn maratonia.

Miten toivuin polvivammasta?

Jouduin lopettamaan juoksuharjoittelun kokonaan polven rasitusvamman vuoksi huhtikuussa 2015. Huhti-toukokuun vaihteessa polvikipuni syyksi paljastui hyppääjän polvi, mikä varmistettiin magneettikuvauksella.

Ortopedit suosittelivat paljon venyttelyä, etenkin etureiden venyttelyä sekä liikkumista kivun sallimissa rajoissa. Harjoitusmuodoiksi suositeltiin pyöräilyä, voimaharjoittelua, uinti ja vesijuoksua. Harrastin pääasiassa vesijuoksua ja harjoittelin kotona kahvakuulalla.

Pelkällä polvikivulla en kuitenkaan selvinnyt. Koska olin pitkään liikkunut oikeaa polvea varoen, sain palkaksi kivun vasempaan lonkankoukistajaan. Sekin piti minut liian kauan pois juoksun parista.

Ensimmäisen kivuttoman juoksulenkin sain tehtyä kesäkuun loppupuolella. Maltti oli valttia tässäkin asiassa. Alustan oli hyvä olla muu kuin asfaltti ja alkuun oli hyvä juosta vain lyhyitä matkoja välillä kävellen. Pikku hiljaa vaivat väistyivät. Tärkeintä oli malttaa levätä ja olla juoksematta, vaikka kuinka mieli tekisi.

Vesijuoksuko mummojen hommaa?

Se käsitys minulla oli aluksi, mutta kyseessä onkin loistava ja lempeä harjoitusmuoto sellaisille, jotka eivät vammasta johtuen pysty normaaliin juoksuharjoitteluun. Vesijuoksun avulla sain pidettyä hyvin juoksukuntoa yllä. Rasitusvammat ovat ikäviä kuntoilijoille kilpaurheilijoista puhumattakaan. Mutta onneksi niistä ja niiden aiheuttamista pettymyksistä pääsee yli.

***
Jos haluat teettää meillä kohdearvioita Suomen laadukkaimmista käyntikohteista tai uusista lajeista, otathan yhteyttä, puh. 0400 468 174 tai henri(a)kivaatekemista.fi.

KivaaTekemistä.fi on koko Suomen kattava hakupalvelu kaikelle kivalle tekemiselle. Tykkää meistä Facebookissa ja tilaa KivaaTekemistä -uutiskirje. Uutiskirjeen tilaajana saat vinkit Suomen kivoimmista kohteista ja tapahtumista sähköpostiisi parin viikon välein ja olet mukana kuukausiarvonnoissamme.