Tutustu lajiin: Bollywood-tanssi lapsen kanssa

Julkaistu:

16.02.2015
| Kirjoittanut:

Vauhtia riittää kun musiikki soi.

Vauhtia riittää kun musiikki soi.

Lapsen kanssa

Julkaisimme viime viikolla artikkelin ensikertalaisen Bollywood-tanssikokemuksesta, mutta millaista tanssi on lapsen näkökulmasta?

Iloisuutensa ja leikkimielisyytensä vuoksi Bollywood-tanssi sopii erinomaisesti myös lapsille. Danny’s Bollywood Dance Crew Tampereella järjestää tanssiopetusta lapsille sekä itsenäisesti että vanhemman kanssa. Osallistuin DBDC:n avoimien ovien päivässä Mom & Me -tanssitunnille 4-vuotiaan tyttäreni kanssa.

Mom & Me -tunnilla tanssitaan yhdessä äidin kanssa.

Mom & Me -tunnilla tanssitaan yhdessä äidin kanssa.

Nimensä mukaisesti kokeilutunnilla oli äitejä lapsineen. Myös tunnin ohjaaja, Kati, oli ottanut äitinsä mukaan omaksi parikseen. Ensikertalaiset pälyilivät ympärilleen hieman hermostuneina, mutta Kati sai kokenein ottein kaikki innostumaan ja unohtamaan jännittämisen. Nopeasti salin valtasi rento tunnelma.

Koreografian opettelu oli lasten leikkiä. Ohjaajalla oli kaikille liikkeille ja liikesarjoille hauskat kuvaukset. Ensin ongittiin kivellä istuen ja sitten lähdettiin uimaan. Lapset saivat olla marionettinukkeja, joita äidit kiskoivat naruista. Välillä mentiin hattivattikävelyä ja ruuvattiin hehkulamppuja irti katosta.

Tanssissa eläydyttiin eleitä ja ilmeitä myöten. Tanssi kerettiin käydä läpi musiikin tahtiin useita kertoja, mutta salissa ei näkynyt yhtäkään kyllästynyttä naamaa. Kaikki odottivat kiinnostuneina millaisia liikkeitä seuraavaksi tehtäisiin.

 

Keskittynyt tanssija.

Keskittynyt tanssija.

Tunnin lopuksi rentouduttiin hierontaleikin parissa. Ensin lapset saivat maata kakkupohjina, joiden päälle aikuiset valelivat kermavaahtoa ja asettelivat mansikoita ja muita herkkuja. Sitten oli aikuisten vuoro olla kakkuina, joita lapset saivat koristella. Pieni rauhoittumishetki olikin paikallaan kaiken touhuamisen jälkeen.

Bollywood-tanssitunti teki tyttäreeni syvän vaikutuksen ja hän ilmoitti heti haluavansa käydä siellä toistekin. Hän arvioi hattivattikävelyn olleen tanssitunnin hauskin juttu. Tunti perustui leikkimiseen eikä ollut turhan kurinalainen, minkä vuoksi siellä oli niin leppoisaa ja hauskaa. Mom & Me -tunti oli mukavaa yhteistä tekemistä äidille ja lapselle.

***
KIVAATEKEMISTÄ.FI -ETUSIVULTA ON KÄTEVÄ ETSIÄ KIINNOSTAVIA KÄYNTIKOHTEITA PAIKKAKUNNITTAIN SEKÄ SÄDEHAULLA MOBIILISTI REISSUN PÄÄLTÄ!
***

 
Mistä Bollywood-tanssi tulee?

Bollywood-sanalla viitataan Mumbain elokuvateollisuuteen. Nimessä yhdistyvät Mumbain entinen nimi Bombay ja länsimaisen elokuvamaailman keskus, Hollywood. Bollywood-elokuvien tärkeimpiä kohtauksia ovat näyttävät laulu- ja tanssikohtaukset. Onnistuneet tanssinumerot määrittelevät onko elokuva floppi vai menestys. Bollywood-tanssin pohjana on sekoitus klassista intialaista tanssia ja intialaista kansantanssia, joihin on lisätty lukuisia eri tanssityylejä. Mukana voi olla jazzia, hiphopia, itämaista tanssia, latinalaisia tansseja sekä diskotanssia. Jotkut liikkeet voivat olla tuttuja länsimaisista musiikkivideoista tai kuntotanssitunnilta.

Loppurentoutuksessa leivottiin kakkuja.

Loppurentoutuksessa leivottiin kakkuja.

Mumbaissa tuotetaan satoja hindinkielisiä Bollywood-elokuvia vuodessa. Länsimaisilla turisteilla voi olla mahdollisuus päästä mukaan elokuvaan, jos sattuu olemaan oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Minutkin on pysäytetty Mumbain kadulla ja pyydetty extraksi elokuvaan, mutta valitettavasti sairastuin ja jouduin jättämään kokemuksen väliin.

Onneksi Bollywood-tanssia kokeillaakseen ei tarvitse välttämättä matkustaa Intiaan asti, vaan tunneille voi osallistua Suomessakin. Tamperetta voidaan pitää Suomen Bollywood-kaupunkina juuri DBDC:n tanssistudion vuoksi, mutta Bollywood-kursseja järjestetään ympäri maan.

Bollywood-kursseja voit etsiä esimerkiksi kansalaisopistojen kurssitarjonnasta.

Lähde: DBDC-Dance
Valokuvat: Raisa Krapu ja Mia Lempinen

 

KivaaTekemistä.fi on koko Suomen kattava hakupalvelu kaikelle kivalle tekemiselle. Tykkää meistä Facebookissa ja tilaa KivaaTekemistä -uutiskirje. Uutiskirjeen tilaajana saat vinkit Suomen kivoimmista kohteista ja tapahtumista sähköpostiisi parin viikon välein. Uusimmat tilaajat ja aktiivisimmat lukijamme ovat mukana kuukausiarvonnoissamme.

Palvelumme kohdesivuilla on nyt Facebook-kommentointimahdollisuus. Kommentoi kohteita, niin muutkin näkevät mitä mieltä niistä ollaan.