Avainsana-arkisto: tekemistä helsinki

Uusi koukuttava seikkailukohde Prison Island avattiin Helsinkiin

Julkaistu:

28.10.2016

Päivitetty 2018 Kivaa Tekemistä pääsi tutustumaan Helsingin Ruoholahdessa, Salmisaaren liikuntakeskuksessa sijaitsevaan uuteen syyskuussa avattuun seikkailukohteeseen Prison Island Helsinkiin. Alkujaan Ruotsista lähtöisin oleva seikkailukohde on sarjassaan kolmas Suomessa. Ensimmäinen Prison Island valmistui Flamingon viihdekeskukseen Vantaalle keväällä 2015 ja samanlainen rakennettiin Jyväskylän Seppälänkankaalle syksyllä 2015. Tampereen Prison Island avautui puolestaan tämän artikkelin julkaisemisen jälkeen kesällä 2017. Kaikkien […]

Lue lisää ›

Kivaa Tekemistä testasi: Elämyksellinen purjehdus Suomenlinnan lähivesillä 1700-luvun tyyliin

Julkaistu:

28.06.2016

Osallistuimme toukokuussa Suomenlinnan Ehrensvärd-seuran järjestämälle seikkailulliselle purjehdukselle Vallisaareen Tykkisluuppi Dianalla. Mukana purjehduksella olivat 1700-luvun historialliset hahmot: saaristolaivaston aluksia Viaporissa suunnitellut Amiraali, laivanrakentaja Chapman sekä Kapteeni Herra Arnkhil miehistöineen. Sää ei ollut paras mahdollinen toukokuisena lauantaina, mutta tunnelma oli sitäkin parempi – paikoin jopa majesteettinen! Vallisaari on Suomenlinnan ja Santahaminan välissä oleva ja aiemmin puolustusvoimien käytössä […]

Lue lisää ›

Toukokuun tapahtumatärpit: Hae Helluntaiheila Heurekasta, seikkaile linnoitussaarella Helsingissä ja uppoudu nostalgisiin tunnelmiin Somerolla!

Julkaistu:

04.05.2016

Toukokuun tapahtumien joukosta löytyy monta kiintoisaa tapahtumaa. Tulevana viikonloppuna yksi Suomen erikoisimmista käyntikohteista, Euroopan laajin norsukokoelma ja yli 100 vuotta vanha Kaivolan Perinnetila samassa pihapiirissä, avaa kautensa Nastolan Villähteellä lauantaina 7.5. klo 12-16. Paikalla mm. Jethro Rostedt & Fanttimuotinäytös, sympaattinen Wilson Kirwa, indonesialainen naamiotanssi sekä Etnosaaren Norsutarina! Lapsille kasvomaalausta, Fantti-pomppulinna ja päreen tekoa. 7.5. Kesän […]

Lue lisää ›

Kivaa tekemistä pääsiäisenä!

Julkaistu:

22.03.2016

Poimimme sinulle vinkkejä kivaan tekemiseen pääsiäisenä. Mukaan mahtuu seikkailua vankilasaarella, laserpelaamista, hohtominigolfia ja -keilausta, uimista, kiipeilyä, peuhaamista sisäseikkailupuistossa, kisailua radio-ohjattavilla autoilla ja paljon muuta! Seikkailua! Prison Island Vantaa pe 25.3. klo 13-19 la 26.3 klo 11-21 su 27.3 klo 12-19 ma 28.3. klo 13-19 Prison Island Jyväskylä pe 25.3. klo 14-20 la 26.3 klo 12-19 […]

Lue lisää ›

Maaliskuun tapahtumatärpit: Pääsiäisseikkailuja, lähiruokamarkkinoita ja Mega Outlet!

Julkaistu:

02.03.2016

Maaliskuun tapahtumatarjottimelta löytyy jälleen paljon kivaa niin lapsille kuin aikuisillekin. Erityisesti pääsiäistapahtumat erottuvat edukseen. KivaaTekemistä kokosi sinulle listan maaliskuun kiintoisimmista tapahtumista. 18.-20.3. Toivolan Vanha Piha: Pääsiäispiha, Jyväskylä 1800-luvun pihapiirin pihamökeissä ja makasiineissa on myynnissä lähiruokaa, pääsiäisherkkuja ja kädentaitotuotteita pihan omien käsityöputiikkien lisäksi. Sisällä synnytyssalissa on näytteillä Pisankamunia ja niiden valmistajien työnäytöksiä. Ulkona on vaihtuvia musiikkiesityksiä. […]

Lue lisää ›