Suomen toinen Prison Island avattiin Jyväskylään

Julkaistu:

29.09.2015
| Kirjoittanut:

Päivitetty 2017

Tehtävä, joka jäi ratkaisua vaille. Kuva: Mika Särkijärvi

Tehtävä, joka jäi ratkaisua vaille. Kuva: Mika Särkijärvi

Jyväskylä sai Suomen toisen Prison Island -seikkailukeskuksen syksyllä 2015. Se avattiin Seppälänkankaalle Megazone-laserpelin yhteyteen. Vierailimme kohteessa heti tuoreeltaan syksyllä 2015 ja kysyimme seikkailukohteen Antti Hannikaiselta kuulumiset syksyllä 2016 ja edelleen Henriikka Rantaselta syyskuulumiset 2017.

Antti kertoi, että Prisonin ja Megazonen yhteiset synttärihuoneet ovat saaneet uudet Star Wars -teemaiset maalaukset. Tieto Prison Islandista on levinnyt ja kohde on Antin mukaan kiinnostanut ihmisiä mukavasti.

Prison Island on erityisesti nuorten aikuisten ja kouluikäisten suosiossa. ”Osa tulee uudemman kerran, kun on jäänyt kipinä. Kukaan ei ole pystynyt ratkaisemaan kaikkia arvoituksia kerralla”, Antti kertoo.

Henriikka puolestaan muistuttaa Prison Islandin syysloman tarjouksesta 90 min 60 min hinnalla. Seikkailun hinnaksi tulee näin 18 euroa per henkilö.

”Pidemmän seikkailun saa halvempaan hintaan mainitsemalla koodin SYYSLOMA. Tarjous on siis voimassa 14.-22.10.2017.”

Prison Island Jyväskylän ja Megazonen syysloman 2017 aukiolot ovat ma-la 12-19 ja su 12-17.

Prison Island Jyväskylä. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Prison Island Jyväskylä. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Prison Islandissa eli ”Vankilasaarella” ratkaistaan erilaisia tehtäviä pieninä tiimeinä tai vaikkapa parina. Kukin tehtävä sijaitsee omassa sellissään, johon pääsee elektronisella avaimella. Jyväskylän Prisonissa sellejä on 20 ja ne ovat kaikki jo käytössä.

Suomen toinen Prison Island sijaitsee Vantaalla Viihdekeskus Flamingossa ja kolmas avattiin syyskuussa 2016 Helsingin Salmisaaren liikuntakeskukseen. Neljäs avattiin Tampereelle keväällä 2017.

Vilppu ja Antti palvelevat asiakkaita. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Vilppu ja Antti palvelevat asiakkaita. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Tehtävät vaativat erilaisia taitoja ja suositeltu joukkueen koko on 2-4 henkilöä. Jos isompi ryhmä aikoo Prisoniin, tällöin jopa 40 henkilöä voidaan jakaa joukkueisiin, jotka ratkaisevat tehtäviä itsenäisesti samaan aikaan.

Tehtävät vaativat fysiikkaa, taktiikkaa tai tekniikkaa. Vaikeampia ovat kenties taktiset pähkinät. Aikaa tehtävän suorittamiseen sellissä on 2-5 minuuttia, jonka jälkeen syttyy joko vihreä tai punainen valo. Punaisen valon jälkeen pitää poistua sellistä, mutta pois pääsee myös kesken tehtävän.

Ratkaisua voi lähteä yrittämään uudestaan, jos tehtävä jäi kutkuttamaan.

Tehtäväkuvaus kannattaa katsoa huolella. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Tehtäväkuvaus kannattaa katsoa huolella. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Seikkailuyrittäjä Antti Hannikainen kertoo Prison Islandin saaneen alkunsa kahden ruotsalaisen sähköinsinöörin ideasta vuonna 2004. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Seikkailuyrittäjä Antti Hannikainen kertoo Prison Islandin saaneen alkunsa kahden ruotsalaisen sähköinsinöörin ideasta vuonna 2004. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Miten KivaaTekemistä pärjäsi?

Tiimiimme kuuluivat Aada 8v, Pyry 11v sekä aikuiset Mika ja minä. Ratkaisut eivät olleet helppoja ja 90 minuuttia kului siivillä. Aadalle ja minulle oli jotain hyöytyä siitä, että olimme olleet Vantaan Prisonissa aiemmin. Tehtävät olivat kuitenkin suurimmaksi osaksi erilaisia.

Dive. Löytyykö ratkaisu? Kuva: KivaaTekemistä.fi

Dive. Löytyykö ratkaisu? Kuva: KivaaTekemistä.fi

Täydet sata pistettä tiimillemme tuli Penaltysta eli pallotehtävästä, jossa tehtävän hoksasi melko helposti. Kaikissa selleissä ei hoksaa heti, mitä pitäisi tehdä, ja siinä on se juju! Sellien nimistä voi päätellä jotain: Escape Tunnel, Cliffhanger, Flash Dance, Submarine.

Cliffhanger. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Cliffhanger. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Tehtävät ovat erilaisia. Jos jokin tehtävä ei tunnu mukavalta, sitä ei tarvitse suorittaa ja silti voi saada kokonaisuutena hyvät pisteet. Sellien maksimipisteet vaihtelevat 25:stä 100:aan ja kokonaismaksimi on 1595. Kun saimme puolentoista tunnin seikkailun jälkeen tulokset selleittäin paperille tulostettuna, tiimimme pisteet olivat 324.

Suhteessa paremmin kuin Flamingon ensi yrityksellä, mutta paljon parannettavaa! Se ja se olisi kannattanut tehdä niin… Parhaiten seikkailu onnistuu, kun tiimipeli toimii. Esimerkiksi labyrinttitehtävää, joka oli yksi aikuisten suosikeista, ei voi suorittaa yksin.

Labyrinth. Kuva: Mika Särkijärvi.

Labyrinth. Kuva: Mika Särkijärvi.

Pyry piti erityisesti kiipeilytehtävistä. Cliffhangerissa sormet vähän puutuivat. Eräs selli, Zion, jäi minulle arvoitukseksi, koska en käynyt siellä. Se oli lasten mieleen: kiipeilyulokkeita, koroke ja liukas musta vino liuska.

Antti kertoi syksyllä 2016, että Cliffhanger on osoittautunut kaikkein vaikeimmaksi ratkoa. Siinä on ensin kiipeilyosuus ja sen jälkeen koodien tulkinta.

”Toiset tykkäävät musiikkitehtävistä ja toiset suoraviivaisista tarkkuustehtävistä, kuten Basketista, Penaltysta ja Hitmanista.” Arvoitustehtävistä suosittu on ollut mm. Tilt, jossa on 4 erilaista arvoitusta.

Mentäiskö tonne? Kuva: KivaaTekemistä.fi

Mentäiskö tonne? Kuva: KivaaTekemistä.fi

Aada tykkäsi tehtävistä, jossa paineltiin erivärisiä nappuloita, pakotehtävästä ja pallotehtävistä:
”Oli kivaa ja sai polkea ekaa kertaa kuntopyörällä.” Selleissä on ääni- ja valotehosteita, mutta tehtävät eivät ole pelottavia. Johonkin sopukkaan iskä sai luvan mennä ensimmäisenä.

Bikers. Kuva: Mika Särkijärvi

Bikers. Kuva: Mika Särkijärvi

Vinkkejä – kenelle sopii?

Sellejä voi kiertää missä tahansa järjestyksessä. Kannattaa lukea kunkin sellin ovessa oleva tehtäväkuvaus, eli mitä ominaisuuksia tehtävä vaatii. Tehtävänannosta selviää myös minimihenkilömäärä tehtävän suorittamiseen. Tehtävän nimi voi antaa johtolangan.

Tämä vaatii fysiikkaa ja taktiikkaa. Kuva: Mika Särkijärvi

Tämä vaatii fysiikkaa ja taktiikkaa. Kuva: Mika Särkijärvi

Visaisissa pähkinöissä ratkaisua voi miettiä myös sellin ulkopuolella. Tehtävää voi yrittää uudestaan pienen tuumaustauon jälkeen. Oman tiimin pisteitä voi seurata käytävän valotaululta kesken pelin.

Aikaa kannattaa varata vähintään 90 minuuttia, koska aika kuluu siivillä. Prison Island sopii kouluikäisistä ylöspäin, alle 10-vuotiaille aikuisen seurassa.

Selleissä pitää noudattaa yleistä varovaisuutta, ettei esimerkiksi putoa toisen päälle. The Sewers -sellissä ei saa kävellä pyörivän tukin päällä, josta on varoitettu erikseen.

Kuva: KivaaTekemistä.fi

Kuva: KivaaTekemistä.fi

Prison Island sopii perheille, pariskunnille, kaveriporukoille, lastensynttäreille, polttariporukoille ja yritysryhmille. Ryhmät saavat erikseen tilatessa käyttöönsä yksityishuoneen seikkailun jälkeen esimerkiksi juhlia varten!

Prison Islandin yhteydessä on mahdollista osallistua myös Megazone-lasertaistelupeliin. Myös pikkujoulujen järjestäminen on mahdollista sekä Prisonin että Megazonen aktiviteetteja ja tiloja hyödyntäen.

Antti vinkkaa lahjakorteista pukinkontiin. Se on varmastikin lahja, jonka jännitys ei katoa heti avaamisen jälkeen. 🙂

Myös Megazone uudistui tilojen laajennuttua syksyllä 2015. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Myös Megazone uudistui tilojen laajennuttua syksyllä 2015. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Yhteystiedot
Prison Island Jyväskylä
Sorastajantie 1
40320 Jyväskylä
Puh. 050 555 8117

Aukioloajat ja soveltuvuus erityisryhmille

Syysloman 14.-22.10.2017 aukiolo Prison Island & Megazone Jyväskylä: ma-la 12-19 ja su 12-17

Prison Islandiin on sama sisäänkäynti kuin uudistuneeseen Megazoneen. Rakennus sijaitsee kauppaliike Tokmannin liikekorttelissa, jossa on isot maksuttomat parkkipaikat.

**
Prison Island Jyväskylä on KivaaTekemistä.fi -palvelun Tähtikohde ja media-asiakas. Lue myös artikkelimme Vantaan ja Helsingin ja Tampereen Prison Islandeista.

Jos haluat, että kerromme sinun yrityksesi tarinan, otathan yhteyttä, puh. 0400 468 174 tai henri(a)kivaatekemista.fi. Olemme saaneet hyvää palautetta asiakkailtamme onnistuneista kampanjoista, joita teemme ympäri vuoden. Lue lisää




KivaaTekemistä.fi / LikeFinland.com on koko Suomen kattava vapaa-ajan media ja hakupalvelu kivalle tekemiselle. Tykkää meistä Facebookissa ja tilaa KivaaTekemistä -uutiskirje. Uutiskirjeen tilaajana saat vinkit Suomen kivoimmista kohteista ja tapahtumista sähköpostiisi parin viikon välein ja olet mukana lomakausiarvonnoissamme.