Espoon Matinkylään lähelle Ison Omenan kauppakeskusta avautui kesäkuun alussa viihtyisä 18-ratainen puistominigolfkenttä Matinniityn Minigolf. ⛳

Kokenut minigolfyrittäjä Miro Marjamäki kertoo, että kenttää mietittiin jo 2021-2022, mutta varsinainen rakentaminen tapahtui suurimmaksi osaksi viime kesänä. Matinniityn Minigolfin viimeistelyt tehtiin kuluneena keväänä 2025.
Koko alueen ilme on kohonnut. Sen kuulee niin yrittäjän kertomista asukas- ja asiakaspalautteista kuin ohikulkijoiden kommenteista. Marjamäki on jo kokenut yrittäjä niin kenttien rakentamisessa kuin niiden ylläpidossa. Kirjoitimme viimeksi hänen kentästään Turun Kupittaanpuistossa 2020.
Ihmiset ovat sanoneet, että tämä oli aiemmin pujoniitty ja rämeikkö, Marjamäki kertoo puhelimessa Matinniitystä. ☎️
Puistominigolf täydentää aluetta hyvin, sillä lähistöllä on paljon asutusta, Ison Omenan kauppakeskus, vapaa-ajan liikkujia ja puistomaista metsikköä siellä täällä. Pelaamaan pääsee kätevästi myös julkisella liikenteellä, kuten metrolla. 🚇

Vaihtuva Minetti-jäätelövalikoima
Asiakaspalvelussa työskentelevä Ellen kertoo, että tarjolla on minigolfia, irtojäätelöä, kahvia ja virvoitusjuomia. Ellen sanoo, että ihmiset ovat tykänneet uudesta minigolfkentästä ja suositelleet sitä kavereilleen.
Tämä on mukava kesätyöpaikka, kun voi olla puoliksi ulkona ja tykkään jutella lapsien kanssa.

Ellen ja Nea kertovat, että aamuvuorossa imuroidaan kentät, kastellaan kukat ja laitetaan varusteet paikoilleen. 🌻
Matinniityn Minigolfissa on yhteensä kuusi kesätyöntekijää.
Miten peli sujui?
Pääsin pelaamaan kentän ensimmäisten joukossa, sillä kohde avattiin sunnuntaina 1.6.2025. Miro oli kertonut etukäteen, että kenttä on suunniteltu kiinnostavaksi sekä vasta-alkajille että kokeneemmille.
Tiesitkö, että minigolfissa myös kilpaillaan? Tällöin lajista käytetään nimitystä ratagolf.

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.
🔸🔸
MAINOS – LISÄÄ MATKAILUN TÄHTIKOHTEITA! ✨
- Heinolan Heinäsaari – palkittu caravan-alue ja lomakeskus (juttu 6/25)
- Heinolan Harjupaviljonki – vohvelikahvila tapahtumineen ja näyttelyineen (juttu 5/25)
- Seikkailupuisto Huippu ja Seikkailugolf Huippu Espoon Leppävaarassa (juttu 6/24)
- Seikkailugolf Oittaa Espoossa Bodomjärven rannalla (juttu 5/25)
- Jokipiin Pellavan tehtaanmyymälä Kurikassa (juttu 6/24)
- Juhlamenot – lomakylä ja juhlakohde Sipoossa lähellä Helsinkiä (juttu 10/24)
- Talma Active Park – seikkailupuisto ja minigolf Sipoossa (kohdesivu)
- Visit Uusikaupunki – lounaisrannikon merellinen lomakaupunki (juttu 2023-24)
- Art Bouffant – tuhansien patsaiden näyttely Muurlassa (juttu 5/24)
🔸🔸

Minigolfrata on pinnoitettu tekonurmella, joka ei ole kovin nopea. Se tuo oman haasteensa peliin. Pelissä pallo yritetään saada reikään mahdollisimman vähillä lyönneillä. Yhden reiän eli väylän maksimilyöntimäärä on 7, eli tuloskorttiin merkitään 7, jos palloa ei saa kuudella lyönnillä kuppiin.
Peliä jatketaan aina siitä, mihin kohtaan edellinen lyönti jää. Jos pallo vierii ulos radalta, pallo palautetaan siihen kohtaan, mistä lyönti on mennyt radan ulkopuolelle, tai väylän alkuun. Minulla näin kävi väylällä numero 2 ja merkkasin tuloskorttiin siitä yhden virhepisteen eli lisälyönnin.
Pelaan satunnaisesti myös golfia, joten minigolfissakin perustekniikka pitäisi olla tuttua, koska minigolf muistuttaa golfin puttaamista viheriöllä. Kun lopputulokseksi tuli 65, se tarkoittaa keskimäärin 3,6 lyöntiä per väylä. Yhtään hole in one:ia (pallo yhdellä lyönnillä reikään) ei tullut mutta kakkosia kyllä. Ei tullut yhtään seiskaakaan.
Aivan kaikkia väyliä en yrittänyt helpoimman kautta vaan halusin koluta härvelit! 🎡


Yrittäjä haluaa luoda uutta ja esteettistä
Palataan lopuksi vielä Miroon, joka on Matinniityn Minigolfin yrittäjä, perustaja ja pääomistaja.
Sijainti oli tärkeä ja tänne pääsee metrollakin, 30-vuotias minigolfyrittäjä kertoo.
Hän on ollut mukana minigolfkentän rakentamisessa ensi kertaa vuonna 2011. ⚒️
Asiakkaille tuntuu olevan tärkeää, että rata on täysmittainen eli täällä on 18 rataa. Pinta-alaltaan tämä on aika iso minigolfkenttä, 1500 neliötä.
Marjamäki käyttää mielellään termiä puistominigolf. Siinä korostuu viihtyisyys ja se, että rata ja ympäristö ovat esteettisesti kauniita niin kuin ne Matinniityssä eittämättä ovat. Kasvillisuutta on paljon; vihreyteen ja vehreyteen on satsattu. 🌾
Voiko olla mitään hauskempaa kuin suunnitella minigolfratoja? Kun mä en osaa maalata enkä soittaa, niin tämä on ehkä sellainen minun taideteos, Marjamäki vastaa pilke silmäkulmassa, kun häneltä kysyy, mistä hän saa energian työhönsä, joka ei ole kaikkein helpoin ja riskittömin.

⛳⛳
MATINNIITYN MINIGOLF
Matinkartanontie 16, Espoo
www.matinniitynminigolf.fi — FB — Instagram
p. 045 842 9220 — info(a)matinniitynminigolf.fi
Ks. aukiolo kotisivut / FB (kesä-heinäkuu: ma-su klo 10-21)
Ennakkovarausta suositellaan, jos ryhmässä on yli 10 pelaajaa.

Kuvat: KivaaTekemistä.fi
⛳⛳
Matinniityn Minigolf on KivaaTekemistä.fi -palvelun Tähtikohde ja media-asiakas. (kaupallinen yhteistyö)
Jos haluat Tähtikohteeksi ✨ ja/tai että kerromme sinun kohteesi tarinan, otathan yhteyttä, p. 0400 468 174 tai henri(a)kivaatekemista.fi. Olemme saaneet hyvää palautetta asiakkailtamme onnistuneista kampanjoista, joita teemme ympäri vuoden. Lue lisää
KivaaTekemistä.fi / LikeFinland.com on koko Suomen kattava vapaa-ajan media ja hakupalvelu kivalle tekemiselle. Tykkää meistä Facebookissa tai seuraa Instagramissa.