Maaliskuun tapahtumatärpit: Pääsiäisseikkailuja, lähiruokamarkkinoita ja Mega Outlet!

Julkaistu:

02.03.2016
| Kirjoittanut:

Pirilän Kukkatalo, Tuusula. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Pirilän Kukkatalo, Tuusula. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Maaliskuun tapahtumatarjottimelta löytyy jälleen paljon kivaa niin lapsille kuin aikuisillekin. Erityisesti pääsiäistapahtumat erottuvat edukseen. KivaaTekemistä kokosi sinulle listan maaliskuun kiintoisimmista tapahtumista.

18.-20.3. Toivolan Vanha Piha: Pääsiäispiha, Jyväskylä

1800-luvun pihapiirin pihamökeissä ja makasiineissa on myynnissä lähiruokaa, pääsiäisherkkuja ja kädentaitotuotteita pihan omien käsityöputiikkien lisäksi. Sisällä synnytyssalissa on näytteillä Pisankamunia ja niiden valmistajien työnäytöksiä. Ulkona on vaihtuvia musiikkiesityksiä. Pihalla voi myös tavata ystävällisiä trulleja, jotka opastavat Pihalla kävijöitä. Myös suloiset lampaat, karitsat, tiput ja vuohi odottavat rapsuttelijoitaan. Lisätietoja

21.-22.3. Fiskarsin Ruukki: Maalismarkkinat

Herkkuja pääsiäispöytään niin lähiseudulta kuin kauempaakin tulevilta tuottajilta. Lisätietoja

26.-27.3. Tytyrin Kaivosmuseon Pääsiäisseikkailu, Lohja

Lapsiperheille suunnatulla teemakierroksella tavataan erilaisia kaivoksen asukkeja ja Pääsiäishahmoja sekä koetaan jänniä hetkiä ainutlaatuisessa kivensisäisessä maailmassa. Tule siis pääsiäispupun ja vuorenpeikko Nallin avuksi selvittämään Tytyrin Pääsiäisarvoitusta. Kierroksen jälkeen on kaikille seikkailun suorittaneille luvassa Pääsiäisyllätys. Suositusikä yli 3v. Lisätietoja

26.-27.3. Iittalan Lasimäki: Koko perheen pääsiäistapahtuma
25.-27.3. Kattilahallin pääsiäiskirppis, Helsinki
25.3. Via Crucis – Ristin tie –pääsiäisvaellus, Helsinki
26.3. Seurasaaren Pääsiäiskokot, Helsinki

Tytyrin Kaivosmuseon Pääsiäiskierros. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Tytyrin Kaivosmuseon Pääsiäiskierros. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Uutta ja uniikkia

Uutena tapahtumana esiin nousee Helsinki Sauna Day 12.3., jolloin kaupunki on täynnä kaikille avoimia saunoja. Saunan voivat avata niin yksityiset ihmiset kuin yrityksetkin. Saunominen on maksutonta kävijöille. Ilmoita oma saunasi tapahtumaan tai selaa nettisivuilta, minne voisit mennä saunomaan ja tutustumaan uusiin ihmisiin. Lisätietoja

Liikunta- ja urheilutapahtumista mainittakoon ainutlaatuinen Toranda on Ice 19.3., Tornio-Haparandalla, jossa jääkiekkolegendat Suomesta ja Ruotsista kohtaavat maaottelussa, jossa punaviiva on maiden rajalla. Mukana mm. Jari Kurri, Esa Tikkanen, Jarmo Myllys ja ruotsalaisista mm. Mats Sundin ja Peter Forsberg. Lisätietoja

Festareita ja kulttuuritapahtumia

11.-13.3. Hetan Marianpäivät, Enontekiö

Marianpäivät on koonnut Pohjoiskalotin saamelaisia tärkeisiin kirkonmenoihin Enontekiölle jo 1500-luvulta lähtien, jolloin kokoonnuttiin viettämään häitä, kastajaisia ja hautajaisia Enontekiön kirkolle kevättalven aikaan. Enontekiölle on jäänyt elämään perinne Marianpäivistä saamelaisena kulttuuritapahtumana. Marianpäivillä keräännytään Ounasjärven jäälle seuraamaan poroajokilpailuja ja suopunginheittoa, tavataan tuttuja ja osallistutaan jumalanpalvelukseen. Perinnemarkkinatorilla myydään paikallisia tuotteita juhlien aikana. Tarjolla on myös erilaisia taide- ja kulttuuriesityksiä, mm. joiku- ja saamenmusiikkikonsertteja, teatteri- ja elokuvaesityksiä sekä lapsille suunnattuja tuokioita. Lisätietoja




9.-3.3. Tampere Film Festival
10.-12.3. Stand Up Festival, Tampere
11.-20.3. Kirkko soikoon!, Helsinki
13.-20.3. Bravo – kansainvälinen lasten ja nuorten teatterifestivaali, Pääkaupunkiseutu
22.-28.3. Hetan Musiikkipäivät, Enontekiö

Messuja

4.-6.3. GoExpo -messut, Helsinki
5.-6.3. Helsingin Kädentaitomessut, Helsinki
12.-13.3. Koruharrastajien Helmimessut, Lahti
19.-20.3. Turun Kädentaitomessut

Jääpuisto, Helsinki. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Jääpuisto, Helsinki. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Lasten ja nuorten mieleen

6.3. Kevätkarnevaali Jääpuistossa, Helsinki

Karnevaalitunnelma valtaa Jääpuiston kun Boom Shakalaka Dj:t soittavat keväisiä lattarisoundeja iloisille luistelijoille, ratasponit laukkaavat keväisen Jääpuiston jäällä ja Jääpuiston kahvila puetaan karnevaaliasuun.

6.3. Ipana Risteily, Turku
21.3. Skidit Risteily, Helsinki

Sarjakuvakeskus: Avoin sarjakuvapaja nuorille (maanantaisin), Helsinki

Streat Helsinki Eats. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Streat Helsinki Eats. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Muuta kivaa

2.3. Galleriakeskiviikko, Helsinki
Galleriakeskiviikkona galleriat pitävät ovensa auki iltaan asti ja kaikki kaupunkilaiset ovat kutsuvieraita.

6.3. Mega Outlet 2016, Tampere
17.-20.3. Streat Helsinki -katuruokatapahtuma

SUP Jooga (maanantaisin), Siuntio

Lisää maaliskuun tapahtumia, mukaan lukien Lippupisteen tapahtumat, löydät KivaaTekemistä.fi -palvelustamme.


**
Jos haluat teettää meillä kohdearvioita Suomen laadukkaimmista käyntikohteista, otathan yhteyttä, puh. 0400 468 174 tai henri(a)kivaatekemista.fi.

KivaaTekemistä.fi on koko Suomen kattava vapaa-ajan media ja hakupalvelu kaikelle kivalle tekemiselle. Tykkää meistä Facebookissa ja tilaa KivaaTekemistä -uutiskirje. Uutiskirjeen tilaajana saat vinkit Suomen kivoimmista kohteista ja tapahtumista sähköpostiisi parin viikon välein ja olet mukana kuukausiarvonnoissamme.