Kuukauden kohde: Helsingin ihanat Kellopeli ja Askarelli

Julkaistu:

14.09.2015
| Kirjoittanut:

Päivitetty 2016

Löysimme Helsingin ytimestä kaksi ihanaa putiikkia, joita ei kannata ohittaa: lahjatavaraliike Kellopeli sekä askarteluliike Askarelli. Putiikit sijaitsevat Kampin kauppakeskuksen ja Scandic Hotel Simonkentän vieressä.

Kellopeli. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Kellopeli. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Kellopeli Lifestyle Clinic

Kellopeli on Riitta Hämeenheimon, hänen veljensä Jyrkin ja Riitan miehen Hannun yritys, joka on toiminut nykyisessä muodossaan 12 vuotta. Riitta hoksasi tavarantoimittajan sisustuslehdessä kivoja juttuja ja siitä se lähti.

Heti ulko-ovella voit kuulla putiikissa soivan espanjalaisen musiikin, jonka Riitta kertoo soivan liikkeessä päivittäin. Syy on ilmeinen, sillä Riitta on ollut aikoinaan töissä ravintolassa ja matkaoppaana Espanjan Malagassa.

Jos et löydä lahjaa Kellopelistä, et löydä sitä mistään

Ihanan tavaran määrä Kellopelissä on suorastaan mykistävä. En liioittele jos väitän, että muut Helsingin lahjatavaraliikkeet kalpenevat Kellopelin rinnalla. Kellopeli ostaa ja tuo itse maahan lähes kaiken myynnissä olevan tavaran saippuaa ja tuoksuja lukuun ottamatta. Uutta tavaraa tulee jatkuvasti ympäri vuoden.

Jos omat ideat loppuvat kesken tai hullaannut ihanan tavaran paljoudesta niin paljon, ettet muista, mitä alun perin tulit putiikista etsimään, Riitta tarjoutuu mielellään auttamaan sopivan lahjan löytämisessä.

Kellopelissä tavarat ovat erilaisia ja yksilöllisiä. ”Niitä tilataan vain pieniä eriä ympäri Eurooppaa”, Riitta kertoo.

Putiikista löytyi monenlaisia pikku purnukoita kaikenlaiseen säilytykseen, keittiötarvikkeita, valaisimia, kylttejä, patsaita, ovimattoja ja erilaisia lahjatavaroita. Riitta esitteli meille ison kirjan muotoista laatikkoa.

”Tänne voi piilottaa kaukosäätimet – tai vaikkapa karkit”, kauppias ehdottaa. ”Miehet ostelevat mielellään miehekkäitä baaritavaroita tai huonekaluja. Myös lamput ja kruunut ovat suosittuja”.

”Täällä vierailee vain hyväntuulisia asiakkaita”. Riitan toteamus ei tullut meille yllätyksenä. Kuka tällaisessa kaupassa voisi edes olla huonolla tuulella?

Tapasimme putiikissa Mira Mäkelän, joka oli haltioissaan Kellopelin tuotevalikoimasta. ”Täällä voisi kierrellä vaikka ikuisuuden ja aina löytää lisää. Tämä on sitä kivaa tekemistä!”, hän naurahtaa.

Mira oli matkalla kuntosalille, mutta Kellopeli veti magneetin lailla puoleensa.

Luksusta arkeen hurmaavilla tuoksuilla

Kellopelin valtavasta valikoimasta löytyy ihania tuoksuja käsintehdyistä italialaisista saippuoista aitoihin ranskalaisiin luonnontuoksuihin.

Riitan oma silmäterä on ranskalainen luonnonmukaisin menetelmin valmistettu Durance-tuotesarja. Aidot tuoksut ovat peräisin Provencen alueen kasvien eteerisistä öljyistä. Tuotesarjaan kuuluu mm. huonetuoksuja, puhdistusaineita, silitysvesiä ja saippuaa. ”Silitysvettä voi kaataa suoraan höyrysilitysraudan säiliöön tai suihkauttaa silittäessä suoraan vaatteelle”, Riitta neuvoo.

Uusin tuoksu huonetuoksuista oli granaattiomena. Saimme Durancen tuoksukimpun kotiin testattavaksi ja kauaa ei tarvinnut odotella kun kotiimme tulvi ihana granaattiomenan tuoksu.

Italialaisen 60-vuotiaan perheyrityksen valmistama mandaarini-suihkugeeli tuoksui niin hyvältä, että meidän perheen miesväkikin kiinnostui käyttämään sitä. ”Mikä täällä tuotsuu? Mäkin haluun sitä”, sanoi Eetu 4v. Kivan näköiset pullot tuovat myös uutta ilmettä kylppäriin.

RIITTA SUOSITTELEE – SYKSYN 2016 HITTITUOTTEET

Kysyimme Kellopelin Riitalta nyt syksyn 2016 hittituotteista ja uutuuksista. Niitäpä löytyy laidasta laitaan.

Riitta kertoi upeista englantilaisista Talking Tables -paperilautasista ja -serveteistä, ranskalaisesta Durance-ilmanpuhdistuslampusta ja jännittävistä pääkalloista!

Talking Tables paperiastiat

Kauniit ja laadukkaat enlantilaiset paperilautaset ja servietit pikkujuhliin, illanistujaisiin, lastenkesteihin - helpottamaan arkea. Valikoima vaihtuu kausittain. Kuvien lähde: Kellopeli Lifestyle Clinic

Kauniit ja laadukkaat enlantilaiset paperilautaset ja servietit pikkujuhliin, illanistujaisiin, lastenkesteihin – helpottamaan arkea. Valikoima vaihtuu kausittain. Kuvien lähde: Kellopeli Lifestyle Clinic

Durance-ilmanpuhdistustuoksulamppu

Durance-ilmanpuhdistustuoksulamppu. Kuvan lähde: Kellopeli Lifestyle Clinic

Durance-ilmanpuhdistustuoksulamppu. Kuvan lähde: Kellopeli Lifestyle Clinic

Durancen lamppua saa ihanilla luonnollisilla tuoksuilla. Tuote puhdistaa huoneilman epäpuhtauksista, raikastaa ja tuo ihastuttavan tuoksun huoneilmaan. Durance on Ranskalainen kodintuoksu- ja luonnonkosmetiikkasarja. Tuotteet on valmistettu luonnonmukaisin menetelmin luonnonraaka-aineista. Durancen ideologia kunnioittaa ympäristöystävällistä ja planeettaamme säästävää maailmaa.

Pääkallot

Pääkalloja voi käyttää mulloinkin kuin Halloweenina. Voit erottua sisustuksessasi tai antaa lahjaksi. Pinkki pääkallo on säästöpankki ja sen alapuolella oleva kallo on rasia. Kuvien lähde: Kellopeli Lifestyle Clinic

Pääkalloja voi käyttää mulloinkin kuin Halloweenina. Voit erottua sisustuksessasi tai antaa lahjaksi. Pinkki pääkallo on säästöpankki ja sen alapuolella oleva kallo on rasia. Kuvien lähde: Kellopeli Lifestyle Clinic

Yhteystiedot

Kellopeli Lifestyle Clinic
Simonkatu 9
00100 Helsinki

puh. 09 6944 505
www.Kellopelishop.com (verkkokauppa)

Kellopeli Facebookissa

Aukioloajat

ma-pe klo 10-18.30
la klo 11-16
su klo 12-16

** Tuusulalainen, valtakunnallinen vapaa-ajan media ja hakupalvelu KivaaTekemistä.fi on uudistunut syyskuussa 2016 myös englanninkieliseksi LikeFinland.com -palveluksi **

Askarelli sijaitsee Kauppakeskus Kampin Annankadun sisäänkäynnin vieressä. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Askarelli sijaitsee Kauppakeskus Kampin Annankadun sisäänkäynnin vieressä. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Ideoita ja tarvikkeita askarteluun Askarellista

Heti kulman takana, ihan Kellopelin naapurissa sijaitsee monipuolinen askartelupuoti Askarelli. Askarelli kuuluu hollolaiseen Charlotta -askarteluyritykseen, jonka yrittäjä Sirpa Saviluoto on haltioissaan muistakin askartelu- ja käsityöläiskohteista, kuten Toivolan Vanhasta Pihasta, josta kirjoitimme kesällä.

Annankadulla sijaitsevaa askartelijan aarreaittaa meille esitteli myyjä Arja Pietilä. Seitsemisen vuotta Askarellin myyjänä ollut Arja askartelee itsekin jatkuvasti. Hän kertoi tekevänsä parhaillaan valokranssia paperinarusta.

Askarellissa oli esillä monenlaisia askartelumalleja. Kaikki mallit tehdään myymälässä. Oma suosikkini ”tämän minä teen vielä joskus” -ideoista oli huopalevystä ommeltu nenäliinatasku. Nenäliinathan tunnetusti ryttääntyvät ja likaantuvat aina laukun pohjalla pyöriessään.

”Me neuvomme ja annamme mielellämme askarteluvinkkejä. Monesti isovanhemmat tulevat kyselemään, mitä lastenlasten kanssa voisi askarrella”. Arja kertoi eräästä terapeutista, joka oli tarvinnut jotakin rauhoittavaa tekemistä lapsiasiakkaille terapiaistuntojen aikana. Arja oli myynyt hänelle mosaiikkitarvikkeet. Askarellista saa monenväristä mosaiikkia ja erilaisia alustoja.

Vierailu Askarellissa oli lähinnä avartava kokemus. Arjan tutustuttaessa meitä myymälän runsaaseen valikoimaan, huomasin kuinka paljon erilaisia uusia juttuja askarteluun oli tullut sitten omien lapsuusvuosien. Yksi kiinnostavimmista oli valmis saippuamassa saippuan valmistamiseen. Askarellista löytyi myös saippuamuotteja.

Villahelmiä!

Huomasin sen, ettei tarvitse osata huovutustekniikkaa voidakseen tehdä itse villakoruja. En ollut aikaisemmin nähnyt missään valmiita villahelmiä, mutta Askarellista niitä löytyi monen värisenä ja kokoisena. Askarellista saa toki huovutusvillaakin, jos haluaa tehdä kaiken itse.

Uutuustuotteita ja erikoisuuksia

Askarellissa oli uskomattoman laaja valikoima erilaisia nauhoja monenlaiseen tarkoitukseen. Jopa pitsisiä, joita voi käyttää vaatteissa ja hiuspannoissakin.

Laajasta tuotevalikoimasta mieleen jäivät erikoisimpina aidon kirjesinetin tekemiseen tarvittavat tarvikkeet sekä lasten aarteet eli timantit ja prismat, joita monet äidit ostavat lastensa synttärivieraille. Niitä lähti mukaan meillekin tuliaiseksi pikkuveljelle. Arja kertoi, että timantteja ja prismoja käytetään paljon myös pöytäkoristeina häissä ja kukkamaljakoiden pohjalla.

Uusin villitys on aikuisten oma värityskirja. Muita uutuustuotteita myymälässä olivat mm. liitutaulumaalit ja -tussit.

Askarellista saa kirjontaan tarkoitettuja mouline-lankoja, joita ei kovin monesta paikasta saa. ”Vanhemmat miehet käyvät ostamassa näitä sukkien parsimiseen”, myyjätär kertoi.

Mitä ideoita sain? Paljonkin. Vierailusta jäi käteen runsaasti ideoita siitä, mitä kotona voisi askarrella joko itsekseen tai lasten kanssa. Oivalsin myös, kuinka paljon kivaa voi tehdä itsekin ja hyvin vähällä vaivalla.

Sain hyvän idean mm. erilaisen joulukranssin tekemiseen. Jouluhan alkaa olla jo ovella, ainakin innokkaimpien askartelijoiden kohdalla. Havupallojakin on helppo tehdä nyt, kun tietää millaisia tarvikkeita niiden tekemiseen tarvitaan ja mistä niitä saa.

ASKARELLIN SINI SUOSITTELEE – SYKSYN 2016 HITTITUOTE

Askarellin Sini Saviluoto kertoi meille syksyn ajankohtaisen hittituotteen olevan lasihimmeli. Kyse on lasiputkista ja metallilangasta tehdyistä himmeleistä, joissa on led-valot.

”Siinä mummojen vanha perinne on tuotu nykyaikaan.”

Kuvan lähde: Askarelli

Kuvan lähde: Askarelli

Tarvikkeita himmeleihin saa Askarellista. Askarelli / Charlotta on mukana myös syksyn 2016 käsityömessuilla mm. Oulussa (15.-16.10.), Joensuussa (29.-30.10.), Lahdessa (5.-6.11.) ja Tampereella (18.-20.11.).

Yhteystiedot

Askarelli
Annankatu 35
00100 Helsinki

puh. 050 341 3068
www.Askarelli.fi
www.Charlotta.fi (Askarelli on osa askartelun verkkokauppa Charlottaa, jolla on myös myymälä Hollolassa.)

Charlotta Facebookissa

Aukioloajat

ma-pe klo 10-19
la klo 10-16
su klo 12-16
juhlapyhinä suljettu

Teksti: Sari Särkijärvi, Henri Elo
Kuvat: Sari Särkijärvi

Kellopeli Lifestyle Clinic ja askarteluliike Askarelli Helsingin keskustassa on valittu KivaaTekemistä -palvelun Kuukauden kohteeksi syyskuussa 2015 sisältäen myös maksetun medianäkyvyyden palvelun etusivulla ja kohteet ovat palvelumme Tähtikohteita myös 2016.

**
Jos haluat, että kerromme sinun yrityksesi tarinan tai haluat Tähtikohteeksi palveluumme, otathan yhteyttä, puh. 0400 468 174 tai henri(a)kivaatekemista.fi. Suurimmalla osalla kesän 2016 kampanja-asiakkaistamme oli vilkas ja hyvä kesä. Lue lisää




KivaaTekemistä.fi / LikeFinland.com on koko Suomen kattava vapaa-ajan media ja hakupalvelu kivalle tekemiselle. Tykkää meistä Facebookissa ja tilaa KivaaTekemistä -uutiskirje. Uutiskirjeen tilaajana saat vinkit Suomen kivoimmista kohteista ja tapahtumista sähköpostiisi parin viikon välein ja olet mukana kuukausiarvonnoissamme.