Kivapihan taimistokausi parhaimmillaan – tutustuimme Mäntsälässä

Julkaistu:

07.05.2021
| Kirjoittanut:

Reetta ja Risto huoltavat tuijia, joita Kivapiha on saanut hankittua olosuhteisiin nähden hyvin. Kuvat: KivaaTekemista.fi

Kivapihan taimistokausi on parhaimmillaan. Niin tuija-havupensaat kuin monet muut hyöty- ja koristepensaat ja -puut ovat siisteissä riveissä – unohtamatta pienhavuja (mm. pesäkuusi, pallotuija), peittopajua (trendilaji!), pensasmustikkaa, riippahernepensasta, runkosyreeniä, alppiruusua, angervoa ja monia muita.

Pelkästään omenapuulajikkeita on useita – esimerkkeinä huvitus, jaspi, sokerimiron ja talviomena lobo. Kirsikkana kakun päällä kirsikkapuu, päärynäpuu ja luumupuu! 😊🍒🍐

Kivapihan taimistoa, taustalla maa-aineksia. Vas. alh. malus baccata pendula eli marjaomenapuu, keskellä juuripaakku josta on hyvä leikata reunolta kaistaleet / pintajuuret ennen istuttamista, oikealla linnantuhkapensas. 🏰 Kuvat: KivaaTekemista.fi

Kaikki mikä on mahdollista, on meillä koimaista taimituotantoa. Nyt on hyvä taimien istutusaika omaan puutarhaan, koska maa on kostea ja ilma ei ole paahteinen. – Kivapihan Risto

Sekä Risto että Reetta ovat molemmat Kivapihan puutarhurhureita ja arvelevat, että tänä kesänä tuijista ei tule alennusmyyntejä.

Koronan tuoma kysyntä on syönyt taimistot tyhjiksi ja hinnat voivat nousta. – Reetta

Kivapihalla on hyvä valikoima sekä smaragd- että brabant-tuijaa. Taimen korkeudet vaihtelevat 100-200 sentin mittaluokissa ja taimen hinta välillä 10,90 – 48,90 e. Isommista määristä voi neuvotella.

Kivapihan taimiston erikoisuus on katsura (rajoitettu saatavuus), jossa on pyöreät lehdet ja kaunis punakeltainen väri syksyllä. 🍂 Kuva: KivaaTekemista.fi

Tuija on tämän päivän kuusiaita. Tuija antaa anteeksi, jos unohtaa leikata yhtenä vuonna. On myös aika näppärää, että tuija-aitaa saa jo valmiiksi 180-200 cm korkuisena, jos niin haluaa. – Reetta ja Risto

Millaisin taimivalein tuija kannattaa istuttaa?

Jos istuttaa 140 cm pituista tuijaa 80 cm välein, saa hyvän tiiviin tuija-aidan. Tuijat sopivat paitsi aidaksi myös ryhmiksi ja isommat yksittäinkin. Juurelle voi ripotella männynkuorikatetta 8-10 cm kerros.

Kuorikate suojaa taimi-istutuksia rikkaruoholta ja tasaa kosteutta. Maa-aineksista Kivapiha tarjoaa myös multaa, mursketta, sepeliä, kivituhkaa ja leikkihiekkaa – kaikkia näitä ämpäreistä suursäkkeihin tai suoraan peräkärryyn.

Osa Kivapihan kukkavalikoimasta oli toukokuun alussa lahjamyymälässä, joka on uudistunut. Risto tarkastaa neilikan tilannetta, etualalla on myös markettaa. Taustalla Kivapihan pitkän linjan yrittäjä Pekka Tanttu. 🏡🐦 Kuva: KivaaTekemista.fi

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.

🔸🔸
SUOSI PAIKALLISTA – LISÄÄ TÄHTIKOHTEITAMME KESKI-UUDELLAMAALLA!

  • Kenkäkingi, Kerava – Suutari ja second hand -merkkiliike (www)
  • Tyykipuoti, Kerava – Kangas- ja ompelutarvikekauppa (www)
  • Kivaa Tekemistä -verkkokauppa – Sijoituskirjoja ja Jokipiin Pellavan lahjapakkauksia ale-koodilla ”ALE2023” (www)

Jos haluat Tähtikohteeksi ja/tai että kerromme sinun kohteesi tarinan, otathan yhteyttä, Henri p. 0400 468 174 tai henri(a)kivaatekemista.fi
🔸🔸

Perennat tulevat

Kivapiha myy paitsi taimia myös perennoja, kesäkukkia, maa-aineksia ja tarvikkeita. Perennoja eli monivuotisia kukkia ja kasveja lisätään parhaillaan valikoimiin.

Nyt toukokuussa puhkeaa myös kesäkukkasesonki. 🌺

Varovaisetkin multasormet voivat aloittaa istutukset kylmää kestävillä kukilla, esimerkkeinä orvokki, neilikka, muratti ja koristeheinät. Hallaharso on helppo tapa suojata aiempia kukkia. – Risto

Kivapihan perennavalikoima on tänä keväänä laajempi kuin aiemmin. Perennat ovat kotimaista tuotantoa ja niiden kirjo on laaja.

Pihakivivalikoima laajeni syksyllä

Pihakivivalikoima on todella laaja eri kokoisista betonilaatoista ja liuskekivistä reunakiviin, noppakiviin, mukulakiviin, muurikiviin, paaseihin, porraskiviin, graniittikaarteisiin ja niin edelleen. Kuvat: KivaaTekemista.fi

Kivapiha tunnettu laajasta pihakivivalikoimastaan. Se laajeni syksyllä huimasti Kivapihan oltua aktiivinen ostopuolella. Poistoeriä on nyt runsaasti.

Hinnat ovat neuvoteltavissa ja tarjouksia otetaan vastaan. Yhtä lailla Kivapiha toimittaa pihakivia tilauksen mukaan myös isompia eriä ja myös niistä kivistä ja laatoista, joita ei omasta valikoimasta löydy. Yrityksellä on hyvät yhteistyökumppanuudet kotimaisiin kivitoimittajiin.

Esimerkiksi LammiMuuri irtoaa hintaan 32 e/m2 (!) ja punainen reunakivi (140x80x250 mm) 1,50 e/kpl.

Myös yksittäisiä kiviä myydään. Kokeile polkua pihan poikki liuskekivistä tai pyöreistä askelpolkukivistä! – Tuula Viinikainen

Kivapihan laajalla ulkonäyttelyalueella kannattaa kierrellä ja kysyä rohkeasti tarjous siitä, mitä haluaa. Vesikourun muotoisiakin kiviä löytyy vaikkapa rännin alle – samoin vesikourun kuppeja kivestä! 💦

Miten teen alustan grillille?

Kaivaisin nurmikkoa pois 15-20 cm. Sitten laitetaan suodatinkangas ja sen päälle mursketta. Pinta tiivistetään täryttimellä. Täytyy huolehtia myös kaadoista, ettei kivien tai laatoituksen keskelle muodostu lätäkköä. – Kivapihan Pekka Tanttu

Kivapiha tekee myös piharakentamista ja aidanleikkuuta tilauksesta. Kivapihan näyttelyalueen kiveyksistä voi puolestaan saada ideoita omaan pihaan ja puutarhaan! 🏡

Oik. ylhäällä viime kesänä ladottu erottuva uutuus Amos Rex RB:ltä, vas. alhaalla ympyränmuotoinen kiveys esim. grilliä varten, oik. alh. muurikivistä tehty muuri kansikivineen, taustalla järeä kiviportaikko paviljongille. Kuvat: KivaaTekemista.fi

🔸🔸

YHTEYSTIEDOT

Kivapiha
Vuolteenmäentie 7
04600 Mäntsälä

Juttujamme Kivapihasta: 6/2020 (kesäkukat), 3/2020 (pihakivet ja uudistus) ja 7/2019 (kiinteistöhuollon palvelut ja myrkytön rikkakasvin torjunta)

Kivapihan uudistuneessa lahjamyymälässä on paljon ideoita vaikkapa mökkituliaisiksi. Vas. alhaalla pärekortteja päivänsankarille. 🎊 Kuvat: KivaaTekemista.fi

Art Bouffantin patsas- ja suihkulähdevalikoima sisällä ja ulkona täydentää Kivapihan tarjontaa. Mäntsälän patsastarjonta on Suomen laajimpia, myymälässä myös kahvio (Ma-pe 10-17 , la 10-15). Kuva: KivaaTekemista.fi

🔸🔸

Kivapiha on KivaaTekekemistä.fi / LikeFinland.com -palvelun Tähtikohde ja media-asiakas. (kaupallinen yhteistyö)

Jos haluat Tähtikohteeksi ja/tai että kerromme sinun kohteesi tarinan, otathan yhteyttä, p. 0400 468 174 tai henri(a)kivaatekemista.fi. Olemme saaneet hyvää palautetta asiakkailtamme onnistuneista kampanjoista, joita teemme ympäri vuoden. Lue lisää

KivaaTekemistä.fi / LikeFinland.com on koko Suomen kattava vapaa-ajan media ja hakupalvelu kivalle tekemiselle. Tykkää meistä Facebookissa tai seuraa Instagramissa.