KivaaTekemistä testasi: Sähkömotocross oli huikea kokemus!

Julkaistu:

22.09.2015
| Kirjoittanut:

Sarilla oli hymy herkässä ajon jälkeen. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Sarilla oli hymy herkässä ajon jälkeen. Kuva: KivaaTekemistä.fi

KivaaTekemistä -tiimi testasi, millaista on ajaa uutta sähkömotocrossia, vaikka ei olisi aiempaa kokemusta mopoilusta saati crossipyöristä. Hyvällä alkuopastuksella ja sähkökäyttöisillä menopeleillä laji onnistuu.

Se on samalla ekologinen vaihtoehto ilman pärinää ja käryä.

Lähdimme rohkeasti Sarin kanssa Kirkkonummen Masalaan, Kehä kolmosen kupeessa sijaitsevalle Electric Areenalle. Ulkorata on ainoa laatuaan Pohjoismaissa, jossa kuka tahansa pääsee ajamaan motocrossia sähkömoottoripyörällä opastuksen ja varusteiden kera.

Sari (vas.) ja Henri lähdössä radalle. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Sari (vas.) ja Henri lähdössä radalle. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Sari mietti etukäteen pelon sekaisin tuntein, että luvassa on vähintään yhtä jännittävä kokemus kuin taannoinen sukelluskokeilu matkamessuilla.

Electric Arena on samantyyppinen palvelu kuin kesällä testaamamme RC Areena Oulussa. Kun Oulun RC Areenalla kuka tahansa pääsee ajamaan erikoisradalla pieniä radio-ohjattavia rc-autoja, Masalan Electric Arenalla saa opastuksen ja pääsee ajamaan motocrossia suljetulla offroad-radalla – pomppuineen ja hyppyreineen!

Kuva: KivaaTekemistä.fi

Kuva: KivaaTekemistä.fi

Kuulostaa hurjalta, mutta laji sopii myös sellaisille, jotka eivät ole koskaan ajaneet mopolla. Pyöriä on myös lasten koossa ja varusteet ovat viimeisen päälle.

Electric Arena sai alkunsa, kun Ericssonilla projektitehtävissä pitkään työskennellyt Jyri Leinonen halusi tehdä jotain ihan muuta. Jyri harrasti motocrossia pikkupoikana ja innostui lajista uudestaan kolmikymppisenä.

Electric Arenan ulkorata avattiin Masalassa 2011. Yritys hankki kaudelle 2014 neljä uutta KTM Freeride E –sähkökäyttöistä motocross-pyörät (maksimiteho 30 hv). Ne ovat osoittautuneet hyviksi. Jyri kertoo, että kaikkiaan täydellisiä ajavarustesettejä on 30 hengelle.

Electric Arenan tehokaksikko Jyri Leinonen ja Jarno Syrén. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Electric Arenan tehokaksikko Jyri Leinonen ja Jarno Syrén. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Jyrin aisaparina päivittäisessä työssä on ”sähkömoottoripyörien MacGyver”, mekaanikko ja huoltopäällikkö Jarno Syrén. Polttomoottoripyörien parissa työskennellyt Jarno hoksasi viitisen vuotta sitten Electric Arenan flaieri-mainoksen ja kysyi Jyriltä, onko tarvetta mekaanikolle. Siitä se lähti.

Miten ajo sujui?

Ajo- ja turvavarusteiden pukeminen oli jo kokemus sinänsä: kyynärsuojat, polvisuojat, selkä- ja rintasuoja, ajohousut ja -paita, ajohanskat, korkeavartiset ajokengät, kypärä ja ajolasit. Kannattaa ottaa vaihtovaatteet mukaan. Sukat eivät pysyneet minulla täysin kuivana, kun kura lensi sadepäivänä.

Electric Arenalla varusteet pestään heti ajon jälkeen, joten haju ei ole niin kuin vanhalla jäähallilla!

Ensimmäinen kierros tehtiin yksitellen Jarnon perässä köröttelyvauhtia. Sari yllättyi siitä, että pyörä on melko painava, meidän KTM:t 95 kiloa. Pari kertaa Sari otti jalalla vastaan ja Jarno tuli auttamaan, kun tasapaino petti kaarteessa hitaalla vauhdilla.

Sari ensimmäisellä kierroksella. Jarno varmistaa vieressä, että kaikki sujuu hyvin. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Sari ensimmäisellä kierroksella. Jarno varmistaa vieressä, että kaikki sujuu hyvin. Kuva: KivaaTekemistä.fi

”Huikea kokemus!”, oli Sarin kommentti ajon jälkeen. Hän piti hyvästä alkuopastuksesta ja siitä, että Jarno oli tukena ja turvana radalla ensimmäisellä kierroksella. Sari ei ollut aikaisemmin ajanut edes mopolla saati että hän olisi tiennyt, missä on kaasu.

Electric Arena antaa mahdollisuuden kokeilla lajia, jota ei muuten tulisi kokeiltua. Perinteinen tilanne on se, että pyörä, peräkärry ja varusteet hankitaan 10 000 eurolla ja lajia harrastetaan kaatopaikan vieressä, Jyri kertoo.

Itse ajoin kierros kierrokselta kovempaa ja sen verran jännitti, että välillä unohtui laittaa lasit silmille. Pyörissä on kolme tehoaluetta ja meille riitti täysin helpoin teho. Vaihteita ei ole, joten ajaminen on helppoa. Oikealta väännetään kaasua ja vasemmalla kädellä on takajarru, oikealla etujarru. Jos kaatuu tai tulee ongelmia, virta napsaistaan pois.

Jarno kytkee aloittelijalle matalimman eli 1. tehoalueen, joka riittää hyvin. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Jarno kytkee aloittelijalle matalimman eli 1. tehoalueen, joka riittää hyvin. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Jarno – opastava mekaanikko! – opetti, että hyvä ajoasento on vähän etupainoinen. Suorilla kannattaa seistä pyörän selässä, mutta kaarteissa voi istua. Kaarteet otetaan loivasti tasaisella kaasulla.

Jarnon alkubriiffi. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Jarnon alkubriiffi. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Kun muutama kierros oli takana, niin kerran meinasi etupyörä vähän luistaa ja mopo lähteä lapasesta, mutta se kuuluu asiaan. Koin tasapainon kannalta hyväksi työntää kaarteissa sisempää jalkaa eteen sivulle.

Hyppyreihin ei tohdittu ajaa täydellä kaasulla. Ajoimme puolisen tuntia, joka kävi kunnon liikunnasta mainiosti. Omalla kohdalla olisi joskus kiintoisaa kokeilla lajia ajanoton kera.

Myös lapsille, ryhmille ja tosiharrastajille

Electric Arenalla on erillinen, tasainen taitorata lapsille. Nuorin kuski on ollut 2,5-vuotias – tosin kilpa-ajajan poika.

Lasten ajorata. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Lasten ajorata. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Jyrin ja Jarnon tiimin työskentely ei ole mitä tahansa puuhastelua. Electric Arena racing team voitti sähkömoottoripyörällä ensimmäistä kertaa Suomen roadracing-historiassa polttomoottoripyörät CBR 500 -luokassa Pieksämäen motoparkissa, ajajana Aslan Hasan.

Electric Arenalla lajiin saa hyvän opastuksen. Aikaa vastaan ajetaan yleensä vasta, kun on takana viisi harjoittelukertaa. Jos ryhmät haluavat ajanottoa, niin kisa toteutetaan erillislähdöin. Jyri ja Jarno kiinnittävät huomiota turvallisuuteen ja siihen, että rataa myös valvotaan, kun harrastajat ajavat.

Jyri kertoi it-alalla työskentelevästä miesasiakkaastaan, joka on hurahtanut lajiin täysin ja käy säännöllisesti harjoittelemassa. Jyri on kuljettanut häntä jo kokeilemaan motocross-kisaa vaativammalle kivikkoradalle.

Pyörät pestään painepesurilla käytön jälkeen. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Pyörät pestään painepesurilla käytön jälkeen. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Haasteet ja rento asiakaspalvelufiilis eivät lopu Electric Arenalla – eikä loppunut muuten pyöristä virtakaan testissämme! Masalan rata on auki huhtikuusta lokakuuhun. Talvikaudelle Jyri ja Jarno suunnittelevat toiminnan jatkamista Raisio Extreme Areenan sisäradalla yhteistyössä Turun Seudun Moottoriurheilijoiden kanssa.

Electric Arena soveltuu kick-off -hengenkohotuksiin, synttäri- ja polttariporukoille, kaveriporukoille sekä vauhdista kiinnostuneille perheille!

Electric Arenan reissuvaunu. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Electric Arenan reissuvaunu. Kuva: KivaaTekemistä.fi

**
Tutustu Electric Arenan sähkömotocrossiin Raisiossa. Saat KivaaTekemistä -seuraajana 10 prosentin alennuksen listahinnoista joulukuusta 2015 tammikuuhun 2016. Ilmoita meille nimesi ja ryhmäsi arvioitu koko tästä, niin välitämme tiedot Electric Arenalle alennuksen saamiseksi.

Varaa sen jälkeen aika tästä tai s-postilla jyri.leinonen(a)elmotion.fi tai soita ja kysy Jyriltä 040 160 8072.

Ennakkovarauksella 30 minuutin ajokerta KivaaTekemistä -alennus huomioituna 43 euroa + ajoturva 5 euroa.
Ryhmät 380 euroa / 1 tunti (8-10 hlöä) + ajoturva 5 euroa/hlö.
**

Yhteystiedot

Electric Arena / Elmotion Oy
Eteläinen salmitie 1
Kirkkonummi
(Länsiväylä / Kehä 3)

TSMU Extreme Areena
Puhdistamonnousu
21110 Raisio
Lisätietoa Raision sisäradasta: artikkeli 29.11.15

Electric Arenan kotisivut ja aukioloajat
Electric Arena Facebookissa

Puh. 040 160 8072

**
Electric Arena on KivaaTekemistä -palvelun Tähtikohde ja yhteistyökumppani.

Jos haluat teettää meillä kohdearvioita Suomen laadukkaimmista käyntikohteista, otathan yhteyttä, puh. 0400 468 174 tai henri(a)kivaatekemista.fi.

***
KivaaTekemistä.fi on koko Suomen kattava hakupalvelu kaikelle kivalle tekemiselle. Tykkää meistä Facebookissa ja tilaa KivaaTekemistä -uutiskirje. Uutiskirjeen tilaajana saat vinkit Suomen kivoimmista kohteista ja tapahtumista sähköpostiisi parin viikon välein ja olet mukana kuukausiarvonnoissamme.