Kivaa tekemistä ystävänpäivänä – helmikuun tapahtumatärpit!

Julkaistu:

06.02.2015
| Kirjoittanut:

Kuva: KivaaTekemistä.fi

Kuva: KivaaTekemistä.fi

Helmikuun tapahtumat pitävät sisällään musiikkia, tanssia, teatteria, naurua ja herkuttelua. Listasimme alle myös vinkkejä siitä, minne mennä ystävänpäivänä.

Tulevana viikonloppuna kannattaa mennä Espoon Luontokeskus Haltiaan, jossa vietetään la 7.2. Talviluonnon päivää. Päivän aikana on mahdollista osallistua opastetuille retkille talviseen luontoon, kuunnella esitelmiä eläinten talvielämästä tai vaikkapa shoppailla retkeilyvarustekirppiksellä! Muista varata mukaan tarpeeksi käteistä heräteostoksia ja kotakeittiön herkkuja varten. Tutustu päivän ohjelmaan

Toinen kiinnostava tapahtuma tulevana viikonloppuna on Musica nova Helsinki –nykymusiikkifestivaalin yhteydessä järjestettävä Lasten Kuulovilla –tapahtuma su 8.2. ”Koko päivän kestävässä Kuulovilla-tapahtumassa kokeillaan viidessä ohjelmapisteessä outoja soittimia, luodaan omia äänimaisemia, tutustutaan tietokonemusiikkiin, piirretään nuotteja väreillä ja ohjataan improbändiä. Ulkona odottaa talvinen musiikkileikkipuisto. Päälavalla esiintyy nykymusiikille omistautuneita muusikoita, jotka esittävät valittuja teoksia.” Lue lisää

6.-14.2. Musica nova Helsinki -nykymusiikkifestivaali

Ystävänpäivänä 14.2. tekemistä perheelle voi etsiä Helsingissä mm. Kansallismuseosta ja Lastentarhamuseosta. Disneyn satujen ystävien kannattaa suunnata kohti Helsingin Hartwall-Areenaa Disney on Ice -jäänäytökseen. Aikuisten kesken voi mennä vaikkapa pyörähtelemään ystävänpäivätansseihin, katselemaan stand up -esityksiä tai kokeilemaan leikkimielistä rusettiluistelua.

14.2. We Love Helsinki Ystävänpäivätanssit
12.-15.2. Disney on Ice 2015 – Satuja ja seikkailuja
14.2. Ystävänpäiväpuuhaa koko perheelle Kansallismuseossa, Helsinki
14.2. Ystävänpäivä Lastentarhamuseossa, Helsinki
14.2. Stand Up Lämpiö (K-18), Espoo

14.2. Ystävänpäivän vakio- ja latinalaistanssien GP-kilpailut, Tampere
14.2. Ystävänpäivän Swing-tanssiaiset
14.2. Fredan Tivolin Ystävänpäiväbileet

14.2. Taiteilijoiden ystävänpäivän vastaanotto, Nokia

Rusettiluistelua Helsingissä

14.2. Martinlaakson tekojäärata klo 14-16 (Laajavuorentie 1)
14.2. Brahen kenttä klo 11-13 (Helsinginkatu 23)

***
KIVAATEKEMISTÄ.FI -ETUSIVULTA ON KÄTEVÄ ETSIÄ KIINNOSTAVIA KÄYNTIKOHTEITA PAIKKAKUNNITTAIN SEKÄ SÄDEHAULLA MOBIILISTI REISSUN PÄÄLTÄ!
***

Teatteria

10.-13.2. Murrosikäisen käyttöohje, Helsinki
15.2. Ella ja kaverit teatterissa, Tampere
14.-20.2. Mikä sull’ on jänönen? Tampere
28.2. Lasten Lauantai: Tule kurkistamaan nukkearkkuun, Espoo

Muita tapahtumia

15.2. Ravintolapäivä
Sami Hedberg 365 –kiertue
12.-15.2. Heinolan III Kansainvälinen Jääfestivaali
20.-21.2. Elektronisen musiikin festivaali Winter Wonderland, Helsinki
28.2. Stand Up Gaala, Helsinki

Etsitkö tekemistä hiihtolomalle? Lue artikkelit:

FunGo – Seikkailugolfia keskellä talvea!
Tutustu lajiin: Seinäkiipeily
Talma Ski uudistui lapsiperheille
Ei oo mitään tekemistä!
Suomessa on paljon hoidettuja matkaluisteluratoja (julkaistu 2014)

KivaaTekemistä.fi on koko Suomen kattava hakupalvelu kaikelle kivalle tekemiselle. Tykkää meistä Facebookissa ja tilaa KivaaTekemistä -uutiskirje. Uutiskirjeen tilaajana saat vinkit Suomen kivoimmista kohteista ja tapahtumista sähköpostiisi parin viikon välein. Uusimmat tilaajat ja aktiivisimmat lukijamme ovat mukana kuukausiarvonnoissamme.

Palvelumme kohdesivuilla on nyt Facebook-kommentointimahdollisuus. Kommentoi kohteita, niin muutkin näkevät mitä mieltä niistä ollaan.