Kivaa Tekemistä tutustui: Askartelijan unelmaharrastus – Arkin arkkitehtuurikerho!

Julkaistu:

07.10.2016
| Kirjoittanut:

Arkkitehtuurikoulu Arkin kerholaisten teoksia. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Arkkitehtuurikoulu Arkin kerholaisten teoksia. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Saimme mahdollisuuden päästä tutustumaan Kaapelitehtaalla Helsingin Ruoholahdessa sijaitsevaan Lasten ja nuorten arkkitehtuurikoulu Arkkiin.

Mikä ihmeen Arkki?

Arkki on vuonna 1993 perustettu yleishyödyllisen kannatusyhdistyksen ylläpitämä arkkitehtuurikoulu, jolla on toimipisteitä Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla.

Arkissa voi aloittaa taiteen perusopinnot jo 4-vuotiaana ja opiskella aina lukioikäiseksi asti. Eri ikäluokille on omat opetusryhmänsä. Opetus on tavoitteellista ja vuodesta toiseen etenevää.

Lapset ja nuoret tutustutetaan arkkitehtuurin saloihin erilaisten projektien kautta. Opintoihin sisältyy niin piirtämistä, maalaamista kuin kolmiulotteisten pienoismallien rakentelua eri materiaaleista. Välillä lasten ja nuorten kanssa käydään tutustumassa kiinnostaviin tiloihin ja näyttelyihin.

Kuva: KivaaTekemistä.fi

Kuva: KivaaTekemistä.fi

Tekemisen meininki

Eetu, 5, pääsi kokeilemaan, millaista opetus oli 4-6 -vuotiaiden ryhmässä, jossa lapset saavat rakentaa mielikuvituksellisia rakennelmia yhdessä vanhemman tai huoltajan kanssa. Erään lapsen mukana oli isovanhempi.

Edellisellä viikolla aloitettua kolmiulotteista sateenkaarityötä jatkettiin leikkaamalla sateenkaari, maalaamalla taustalevy ja liimaamalla puutikuista sateenkaaren silta.

Kuva: KivaaTekemistä.fi

Kuva: KivaaTekemistä.fi

Pienimpien ryhmän opettajana toimivan, Espoon Otaniemessä arkkitehdiksi opiskelevan, Hannan mielestä lapsia on kiva opettaa, koska he eivät ole missään muotissa.

”Lasten opettaminen Arkissa on loistava keino olla ajautumatta liian harmaaksi akateemikoksi. Lasten kanssa on peruselämyksen äärellä.”

Kuva: KivaaTekemistä.fi

Kuva: KivaaTekemistä.fi

Oskar, 6, oli tullut Arkkiin isänsä Antin kanssa. Oskarin mielestä kivointa on se kun saa itse valita, millaisen tekee ja ettei kaikkien tarvitse tehdä ihan samanlaista. Isän mielestä Arkissa on hyvät työvälineet piirtää ja askarrella, mistä Oskar on pienestä asti tykännyt.

Isä ja poika olivat tulleet Arkkiin kaveriperheen suosituksesta. Arkkitehtuuriharrastuksen aloittaminen oli ollut myös Oskarin toiveena.

Hanna antaa neuvoja sateenkaaren kiinnittämiseksi. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Hanna antaa neuvoja sateenkaaren kiinnittämiseksi. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Aada, 9, puolestaan pääsi ikäistensä ryhmään muovailemaan savesta oman mielikuvituseläimen, jonka toiset lapset olivat tehneet jo edellisellä kerralla, ja suunnittelemaan tälle kodin.

Kodin rakentamisessa käytettiin luonnon materiaaleja, mm. lehtiä, oksia, käpyjä ja kastanjoita, joita lapset saivat mielensä mukaan hakea lattialla olevista isoista kasseista.

Jere kyselee, mitä Aadan työssä on. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Jere kyselee, mitä Aadan työssä on. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Aadan ryhmän opettaja, arkkitehtiopiskelija Jere kertoi opettamisessa parasta olevan se, että jokainen päivä on erilainen.

”Lapset tykkäävät rakentelusta ja käsillä tekemisestä”, Jere kertoo. Poikapainotteisessa ryhmässä yleisin puheenaihe oli Pokemon.

Kuva: KivaaTekemistä.fi

Kuva: KivaaTekemistä.fi

Arkissa lapset saavat käyttää vapaasti mielikuvitustaan ja päästää luovuutensa valloilleen. Jäljistä ei tarvitse tekemisen hetkellä murehtia. Lopuksi kaikki siivoavat yhdessä.

Aadan kissa ja tämän koti. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Aadan kissa ja tämän koti. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Helsingin toimipisteessä tunnit on suunniteltu näppärästi siten, että opetusta on esim. maanantaisin samaan aikaan kolmelle eri ikäryhmälle: 4-6 -vuotiaat, 7-9 -vuotiaat ja 13-19 -vuotiaat. Jos perheessä useampi lapsi on kiinnostunut arkkitehtuurista, he voivat harrastaa sitä samaan aikaan.

Kiinnostavia leirejä

Arkki järjestää myös paljon kiintoisia leirejä. Teemoina ovat esimerkiksi majanrakennus, pienoismalli ja animaatio.

Majanrakennusleireillä rakennetaan kokonainen majakylä arkkitehtien ohjauksessa kun taas pienoismallileirillä rakennetaan oma unelmien talo sisustusta myöten tai kokonainen fantasiamaailma taloineen ja ympäristöineen – kaikki pienoismalleina. Animaatioleirillä taas suunnitellaan ja toteutetaan oma animaatioelokuva alusta loppuun. Lisätietoja leireistä

Tulossa: Arkkitehtuuri- ja designleiri syyslomaviikolla 17.-21.10.! Lisätietoja

Kuva: KivaaTekemistä.fi

Kuva: KivaaTekemistä.fi

** Tuusulalainen, valtakunnallinen vapaa-ajan media ja hakupalvelu KivaaTekemistä.fi on uudistunut syyskuussa 2016 myös englanninkieliseksi LikeFinland.com -palveluksi **

Kuva: KivaaTekemistä.fi

Kuva: KivaaTekemistä.fi

Arkissa voi järjestää lasten synttäreitä!

Itse kiinnostuin erityisesti lasten synttäreiden järjestämisestä Arkissa. Millaista olisikaan saada rakentaa kaupunki erilaisista herkuista ja sitten syödä se! Vaihtoehtoisena synttärityöpajana on LEGO-kaupunki.

Uutena synttäreiden ohjelmanumeroksi on piakkoin tulossa oman designlaukun valmistaminen.

Arkin rehtori Pihla Meskanen kertoi suosituista Karkkitehtuuri-työpajoista. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Arkin rehtori Pihla Meskanen kertoi suosituista Karkkitehtuuri-työpajoista. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Tasokasta arkkitehtuuriopetusta Saudi-Arabiaa myöten

Arkin toimintaa meille esittelivät Arkin rehtori Pihla Meskanen sekä Arkin johtava opettaja Niina Hummelin.

Pihla on arkkitehti jo toisessa polvessa. Pihla oli mukana perustamssa Arkkia 1993 yhdessä äitinsä Tuuli Tiitola-Meskasen ja opiskelijakaverinsa Miina Vuorisen kanssa. Tuolloin opetushallitus kiinnostui taiteen perusopetuksesta osana opetussuunnitelmaa.

Arkin opetus muistuttaa kuvataidekoulua ja opetusta antaa 14 arkkitehtia 54 ryhmälle viikoittain. Helsingin Kaapelitehtaan, Espoon Mikkelän ja Vantaan Tikkurilan toimipisteiden lisäksi Arkilla on kolme koulua Kreikassa.

Pihla matkustaa paljon luennoimassa, pitämässä työpajoja ja esittelemässä Arkin toimintaa ympäri maailmaa. Hän on lähdössä lähiaikoina tutustuttamaan Karkkitehtuuri-työpajaa Saudi-Arabiaan. Karkkitehtuuri-työpajassa tutkitaan geometrisiä muotoja karkkien ja cocktailtikkujen avulla.

Kuva: KivaaTekemistä.fi

Kuva: KivaaTekemistä.fi

Pihla pitää arkkitehtuuria loistavana harrastuksena lapsille ja nuorille, koska se ylläpitää yleistä luovuutta ja kehittää ongelmanratkaisukykyä. Ja ennen kaikkea se on kivaa!

Arkin toiminta on laajentunut vuosi vuodelta. Johtava opettaja Niina kertoi, että Arkki takaa opetusta jopa 1300 tuntia, jos mukaan tulee jo pienenä.

Joosuan lempipuuhaa on automuotoilu, jossa yhdistyy tekniikka ja taide. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Joosuan lempipuuhaa on automuotoilu, jossa yhdistyy tekniikka ja taide. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Inkoosta kotoisin oleva Joosua Kuusela, 17, aloitti Arkissa 10-vuotiaana. Automuotoilukilpailussa pärjännyt Joosua oli kiinnostunut autoista ja muotoilusta jo sitä ennen.

Fiksun oloinen nuori mies kertoo olevansa itseoppinut muotoilupuolella, mutta Arkin opetuksen antavan hänelle lisää näkökulmia. ”Arkissa oppii luovaa ajattelua ja täältä saa visuaalista näkökulmaa”.

Kuva: KivaaTekemistä.fi

Kuva: KivaaTekemistä.fi

Yhteystiedot

Lasten ja nuorten arkkitehtuurikoulu Arkki (www)
Tallberginkatu 1 C 106
00180 Helsinki

Puh. +358 (0)50 525 8668
Puhelinaika ma-pe klo 12-16 (10.10. alkaen ma-pe klo 9-12)

Sähköposti: info(at)arkki.net
Arkki Facebookissa

**
Huom! Tiistaina 11.10. voit tulla ilmaiselle tutustumiskerralle kokeilemaan, minkälaista on arkkitehtuurin perusopetus Arkissa. Soita Arkin toimistolle numeroon 050 525 8668 ja varaa lapsellesi tutustumiskäynti 7-9 -vuotiaiden ryhmässä Kaapelitehtaalla klo 18:30-20:00.
**

Lasten ja nuorten arkkitehtuurikoulu Arkki on KivaaTekemistä.fi palvelun Tähtikohde.

Teksti: Sari Särkijärvi, Henri Elo
Kuvat: Sari Särkijärvi

**
Jos haluat, että kerromme sinun yrityksesi tarinan, otathan yhteyttä, puh. 0400 468 174 tai henri(a)kivaatekemista.fi. Suurimmalla osalla kesän 2016 kampanja-asiakkaistamme oli vilkas ja hyvä kesä. Lue lisää




KivaaTekemistä.fi / LikeFinland.com on koko Suomen kattava vapaa-ajan media ja hakupalvelu kivalle tekemiselle. Tykkää meistä Facebookissa ja tilaa KivaaTekemistä -uutiskirje. Uutiskirjeen tilaajana saat vinkit Suomen kivoimmista kohteista ja tapahtumista sähköpostiisi parin viikon välein ja olet mukana kuukausiarvonnoissamme.