Kivaa Tekemistä -tiimi kasvaa – mutta miten?

Julkaistu:

01.09.2014
| Kirjoittanut:

KivaaTekemistä Kaivopuisto

Sarin yrittäjäpuolisona on ollut hieno ja vähemmän hieno seurata aloittavan yrittäjän alkutaivalta. Reilut kaksi vuotta sitten pyöräilimme Tuusulasta Järvenpäähän – kerrankin kahdestaan – kun lapset olivat hoidossa ja mietimme tulevaisuutta.

Ilma oli kirkas ja Järvenpään mukava Tervanokan uimaranta tarjosi parastaan. Sarilla oli alkamassa puolen vuoden hoitovapaa ja piti jo vähän suunnitella tulevaa. Jotain y:llä alkavaako, rohkeaa, innostavaa? Joo, just sitä.

Järvenpää Tuusulanjärveltä katsottuna, oikealla metsän takana Tuusulan Rantatien kulttuurikohteet.

Järvenpää Tuusulanjärveltä katsottuna, oikealla metsän takana Tuusulan Rantatien kulttuurikohteet.

Syksy olikin sitten tulevalle yrittäjälle kaikkea muuta kuin hoitovapaata, sisältäen yrittäjäkurssia ja KivaaTekemistä.fi -hakupalvelun käyttöliittymän suunnittelua ja paljon muuta.

Tammikuussa 2013 Sarilla alkoi mahdottomalta tuntuva kohdetietojen keruurumba sekä sivuston tekninen toteutus ja visuaalinen suunnittelu yhdessä tamperelaisen mainostoimisto Mediaportaan kanssa.

Kesäkuussa Suomen pitää olla valmis. Kuinka ollakaan, myös KivaaTekemistä.fi –palvelu lanseerattiin juuri juhannuksen alla 17.6.2013. Se oli hieno hetki – vähintään kuohuvan arvoinen!

Yksinyrittäjän arki ei ole ruusuilla tanssimista. Ilman puhelinta ei voi pärjätä markkinointialalla. Aina ei vain jaksa soittaa. On niitä, jotka lyövät suunnilleen luurin korvaan, vaikka saavat hyvää näkyvyyttä blogeissamme. Yritykset ovat turtuneet monenmoisiin puhelinmyyjiin. On niitä, joiden asiakkaita olemme itse, mutta jotka arpovat näkyvyyspäätöksiään loputtomiin. Se on ihan normaalia ja asiakkaan päätös on aina oikea.

Onneksi on niitäkin, jotka uskovat aidosti kasvavaan vapaa-ajan palveluumme. Asiakkaita voi mainita tässä nimeltäkin: Helsinki-Pavi -tanssilava, Fiskarsin Ruukki -käsityöläiskylä, Kaskisten, Lohjan ja Rauman matkailupalvelut ja niin edelleen. Sitten on niitä käyttäjiä, jotka lähettävät kultaakin arvokkaampia palautteita, tässä eräs elokuulta: ”Hienot sivut, tällaista olen kaivannut!”

Eikä pidä unohtaa Sarin kanssabloggaajia Raisaa, Siniä ja Lottaa, joiden aitoja kokemuksia löydät Kivaa Maakunnissa – ja Bloggaava Karavaanari -kategorioista (valikko oikeassa laidassa).

Suunnistus on jännittävä harrastus, ehkäpä tutustutaan siihenkin blogissa.

Suunnistus on jännittävä harrastus, ehkäpä tutustutaan siihenkin blogissa.

Mutta tärkein olet sinä. Haluamme aidosti tehdä palvelun, josta on sinulle hyötyä ja iloa. Tiedämme, että sinulla on sata muuta juttua ja sinua ei voisi vähempää kiinnostaa uusi nettipalvelu. Mutta entäs jos lomasi helpottuu vieraalla paikkakunnalla, entäs jos keksit kivan käyntikohteen viikonlopuksi. Entäs jos saat parhaat tapahtumavinkit kuukausittain, entäs jos löydät uuden harrastuksen ”Tutustu lajiin” -blogiemme kautta. Entäs jos saat kivan mielen, entäs jos, entäs jos…

Kumman valitset: netissä tai telkkarin edessä roikkumisen 24/7 ja samat vanhat mökkireissut, vai vinkkejä uuteen kivaan tekemiseen?

Olemme Sarin kanssa jo vuosia sitten ideoineet palvelua, jossa olisi paljon vapaa-ajan tekemistä koottu yhteen paikkaan.

Yksi on liian vähän pyörittämään nopeasti kasvaa vapaa-ajan palvelua. Haluan tuoda oman panokseni Sarin rinnalla yrittäjäpuolisona palvelun kehittämiseksi ja kaupallistamiseksi – silloin tällöin juttujenkin muodossa.

Missä tahansa kehitys-, yhteistyö- tai näkyvyysehdotuksissa tai blogi-ideoissa voit olla yhteydessä joko Sariin tai minuun. Haluamme tehdä ihmisten vapaa-ajan suunnittelusta helpompaa ja samalla tunnetuksi Suomen upeat käyntikohteet Hangosta Utsjoelle.

Kivaa Tekemistä!
Henri
puh. 0400 468 174, sähköposti: etunimi@kivaatekemista.fi

Lue lisää tiedotteesta 1.9.2014 (huom. tiedotteessa vanhentunut puh.nro)

Tykkää meistä Facebookissa ja tilaa KivaaTekemistä-uutiskirje. Uutiskirjeen tilaajana saat vinkit Suomen kivoimmista kohteista ja tapahtumista sähköpostiisi parin viikon välein ja olet mukana kuukausiarvonnoissamme.