Kiintoisa elämyskohde Rovaniemellä – Joulupukin kelkkatalo uudistui!

Julkaistu:

16.03.2016
| Kirjoittanut:

Näyttelyn namupalat - Terhi 10 ja Skee-Horse. Taustalla Larven. Kuva: Santa's House of Snowmobiles

Näyttelyn namupalat – Terhi 10 ja Skee-Horse. Taustalla Larven. Kuva: Santa’s House of Snowmobiles

Rovaniemi tunnetaan joulukaupunkina Joulupukin Santapark-kotiluolineen ja Pajakylineen. Mutta on Lapin pääkaupungissa muutakin kuin Joulupukki ja poroja! Kaksi vuotta sitten Pajakylään avattiin Joulupukin kelkkatalo – Santa’s House of Snowmobiles, jonka moottorikelkkanäyttely on ainoa laatuaan Suomessa.

Missään ei ole niin monipuolista kelkkanäyttelyä, joka samalla tutustuttaa talvikauden menopelien erikoisuuksiin vuosien varrelta ja tarjoaa lapsille monenmoista mielenkiintoista niin, että pikku väkeä ei tahdo saada näyttelystä pois.

Ulkopuolisen näkövinkkelistä tämä Joulupukin pajakylän pohjoispäässä, Napapiirin Nestettä vastapäätä, sijaitseva käyntikohde on kiintoisa paitsi lappilaisille myös edullinen taukopaikka perheille ja kaveriporukoille Lapin lomareissulla.

Pihalla on suuri parkkipaikka ja ympäristössä on hyviä ruoka- ja kahvipaikkoja sekä tietenkin itse Joulupukki.

Marjut Mäkimurto. Kuva: Santa's House of Snowmobiles

Marjut Mäkimurto. Kuva: Santa’s House of Snowmobiles

Mutta kuka onkaan näyttelyssä häärivä Marjut?

Haastattelimme artikkelia varten Kelkkatalon toimitusjohtajaa Marjut Mäkimurtoa. Energinen ja innostunut Marjut kehittää näyttelyä jatkuvasti. Hän kertoi, että Kelkkatalo on saanut alkunsa Rovaniemen moottorikelkkatehtaan toimitusjohtajan Jukka Jokisen haaveesta perustaa Rovaniemelle kunnon kelkkanäyttely, jollaista ei olisi missään muualla. Myös Rovaniemen kaupunki innostui asiasta ja niinpä näyttelyä alettiin puuhaamaan yhteistyössä.

Kohdetta vuoden 2014 alussa käynnistänyt ja nyt hiljattain äitiyslomalta palannut Marjut tunsi Joulupukin kelkkatalon heti unelmatyöpaikakseen. Viime vuoden lopulla näyttely sai kaksi uutta entisöityä helmeä. Skee-Horse on vuodelta 1969 ja Lynx GLS 3500 on kelkka, jolla Janne Tapio voitti Suomen mestaruuden 1991.

Vielä tuoreempi näyttelyuutuus on entisöity jääratakelkka Kawasaki Invader 440, joka saapui kelkkataloon helmikuussa.

Ivalosta kotoisin oleva Marjut tietää todella paljon kelkoista. Hän sanoo olleensa pienestä pitäen mukana kelkkaradoilla isänsä kanssa – usein toimitsijana lippuja myyden tai kisakelkkojen kierroksia laskien. Moottorikelkka on ollut lapsesta asti luonnollinen osa ivalolaisen elämää ja arkea.

Kisanurkkaus, Kawasaki 440 sekä takana Lynx 3500. Kuva: Santa's House of Snowmobiles

Kisanurkkaus, Kawasaki 440 sekä takana Lynx 3500. Kuva: Santa’s House of Snowmobiles

Ainutlaatuinen kelkkanäyttely

Näyttelyssä on esillä 30 moottorikelkkaa, joista kaksi on ulkona. Niiden lisäksi on 12 pienoismallia. Näyttelyssä on edustettuna kaikki isoimmat kelkkamerkit.

Näyttelyn toisessa tilassa on kisanurkkaus sekä vanhat kelkat, kuten Okkelit (Ockelbo) ja Lynxit sekä Ski-Doon ensimmäinen, munaa muistuttava kelkkamalli.

Seinällä olevasta historiikista voi lukea, miten kelkka on vaikuttanut Lapin ihmisten elämään. Näyttelyssä on myös äänitarinatolppia, joista kävijä saa yksityiskohtaisempaa tietoa eri kelkoista. Katossa olevat revontulet ja kelkan ääniefektit tuovat tilaan aitoa tunnelmaa.

Rakennuksen yläkerrassa voi nähdä varusteiden ja alustojen kehityksen vuosien varrella. Esillä on myös yliopisto-opiskelijoiden tekemiä 3D-pienoismalleja kelkoista.

”Monet tulevat näyttelyyn fiilistelemään ja kertomaan millainen kelkka kenelläkin on ollut.”

Marjut kertoo näyttelyssä vierailleista ulkomaalaisista, joille oli ollut ihan uutta se, että Suomessa kelkka on tärkeä työväline niin poromiehille, poliisille kuin armeijallekin.

Kelkan tekninen kehitys. Kuva: Santa's House of Snowmobiles

Kelkan tekninen kehitys. Kuva: Santa’s House of Snowmobiles

Harvinaisuuksia ja erikoisuuksia

Harvinaisuuksista Marjut nostaa esille Harley Davidsonin. ”Ihmiset eivät ole tienneet, että Harley Davidson on valmistanut kelkkoja. Siinä on kromatut sukset ja jopa tupakansytytin. Telamatosta jää Harrikan merkki lumeen.”

Kelkkaharvinaisuuksia:

  • Harley Davidson
  • Cresent
  • Kawasaki Invader 440

Yhtenä erikoisuutena on eräässä Bond-elokuvassakin nähty Larven, jossa seistään suksien päällä. Erikoisuuksiin lukeutuu myös 70-luvulta oleva Terhi 10, joka Marjutin mukaan mahtui kolmessa osassa Volvon tavaratilaan. Uutta tuotantoa edustava erikoisuus on Subarun nelitahtimoottorilla varustettu venäläinen pilkkikelkka Transformer Uni, joka sekin mahtuu auton perään.

1979 valmistetussa Kawasaki Invader -jääratakelkassa on terät suksien alla sekä naskalein varustettu telamatto. Suomessa alkuperäisessä kunnossa olevia kelkkoja on jäljellä enää kaksi. Jääspeedway on ollut suosittu kilpailumuoto Pohjois-Amerikassa. Rovaniemellä kisoja on ollut neljä. Mukaan lukien helmikuussa nostalgiahengessä järjestetyt jääspeedway-kisat 35 vuoden tauon jälkeen.

Erikoisuuksia:

  • Larven
  • Terhi 10
  • Transformer Uni (venäläinen pilkkikelkka)
  • Hybridikelkka (yhteistyössä mm. Lapin ammattiopiston sähköalan opiskelijat)

Naisten ehdoton suosikki on entisöity Skee-Horse -kelkka. ”Se on kuin karkki, aivan ihana!”, Marjut hehkuttaa.

Kuva: Santa's House of Snowmobiles

Kuva: Santa’s House of Snowmobiles

Tekemistä lapsille

Lapset on huomioitu näyttelyssä poikkeuksellisen hyvin.

Marjut kertoo, että lapsiperheet ovat olleet todella yllättyneitä näyttelystä. Näyttelyssä on pienemmille lapsille oma puuhanurkka, jossa he voivat suunnitella oman kelkkansa tai värittää kelkkatalon oman maskotin värityskuvia. Isommille lapsille on oma tehtäväkirja kuvineen ja kysymyksineen, joihin lapset voivat etsiä vastaukset näyttelystä.

Lasten puuhanurkassa on myös kelkka, jonka päällä voi pelata kelkkailuaiheista Ski Doo Challenge -videopeliä ikään katsomatta.

Näyttelystä löytyy valokuvauspaikka, jossa lapsista voi ottaa kuvia suositun ja tehokkaan Lynx Boondockerin tai Stigan päällä. Takin ja kypäränkin saa halutessaan lainaksi kuvaa varten.

Kuva: Santa's House of Snowmobiles

Kuva: Santa’s House of Snowmobiles

Kelkkatalossa järjestetään teemaviikkoja, jolloin esimerkiksi askarrellaan, etsitään pääsiäismunia, kootaan kelkkoja tai koristellaan pipareita.

Yhteystiedot

Joulupukin Kelkkatalo
Pukinpolku 6 (Napapiirin Nestettä vastapäätä)
Rovaniemen Pajakylä
puh. 040 1990 774

Kotisivut
Joulupukin Kelkkatalo Facebookissa

Kelkkatalo on avoinna ti-la klo 10-16.
Kelkkatalon moottorikelkkanäyttelyyn on vapaa pääsy.

Kuva: Santa's House of Snowmobiles

Kuva: Santa’s House of Snowmobiles

Hyvä tietää

  • Esteetön kulku alakerrassa.
  • Yläkertaan ei pääse esteettömästi, pyörätuolilla tulijat saavat alennusta lipun hinnasta.
  • Näyttely on käännetty seitsemälle kielelle: suomi, ruotsi, englanti, venäjä, saksa, ranska ja kiina.
  • Näyttelyn yhteydessä on pieni matkamuistomyymälä sekä saniteettitilat.

Kelkkatalon kokoustilat ovat uudistuneet nykyaikaisella tekniikalla ja sopivat pienkokouksiin 16 hengen porukalle sekä esittelytilaisuuksiin 25 hengen ryhmille. Kelkkatalo järjestää räätälöityjä tyky- ja virkistäytymispäiviä sekä EFR Hätäensiapukoulutuksia.

Näyttelyaikoina videohuoneessa esitetään kahta lyhytelokuvaa sekä historiavideota moottorikelkoista.

Teksti: Sari Särkijärvi, Henri Elo

Santa’s House of Snowmobiles on KivaaTekemistä.fi -palvelun Tähtikohde ja yhteistyökumppani.




**
Jos haluat, että kerromme sinun kohteesi tarinan, otathan yhteyttä, puh. 0400 468 174 tai henri(a)kivaatekemista.fi.

KivaaTekemistä.fi / LikeFinland.com on koko Suomen kattava vapaa-ajan media ja hakupalvelu kivalle tekemiselle. Tykkää meistä Facebookissa ja tilaa KivaaTekemistä -uutiskirje. Uutiskirjeen tilaajana saat vinkit Suomen kivoimmista kohteista ja tapahtumista sähköpostiisi parin viikon välein ja olet mukana kuukausiarvonnoissamme.