Bloggaava Karavaanari: Kuumaa moottoritietä kohti Helsinkiä

Julkaistu:

15.08.2014
| Kirjoittanut:

Kaksi viikkoa kulunut viime karavaanireissusta ja nyt saa taas istahtaa pelkääjän paikalle. Perjantaina ajoimme Itä-Suomesta Helsinkiin. Liikennettä oli jo puolilta päivin normaalia enemmän. Ilmeisesti lähestyvä koulun alku ja lomaltapaluumatkalaiset olivat myös suuntaamassa pääkaupunkiseudulle.

Legendaarinen Tavastia.

Legendaarinen Tavastia.

Tarkoituksenamme oli pyöriä Helsingin keskustassa ja käydä illalla nauttimassa hyvästä musiikista Tavastialla. Joten karavaani oli järkevintä parkkeerata keskustan tuntumaan. Meillä on jo vakiopaikka Etu-Töölössä, johon ensimmäiseksi ajamme ja tähän asti sieltä on löytynyt aina hyvä parkki isommallekin autolle. Sunnuntaisin alueella ei ole ollenkaan parkkimaksua, joten lauantai-illasta maanantai-aamuun saa pysäköidä ilmaiseksi.

Vilinää Kauppatorilla.

Vilinää Kauppatorilla.

Lähin leirintäalue on Itä-Helsingissä sijaitseva Rastila camping, josta pääsee kätevästi esimerkiksi metrolla keskustaan. Olimme viime kesänä yhden yön Rastilassa ennen Euroopan retkeämme. Vapaana oli ainoastaan kapeita paikkoja, jotka on rajattu korkeilla pensasaidoilla. Kapeilla paikoilla ei saa levittää markiisia ja auton viereen jää tilaa juuri ja juuri parille tuolille. Meille tila oli riittävä, sillä vierailu oli niin lyhyt. Mutta jos useamman päivän aikoo viettää, niin suosittelen ehdottomasti varaamaan leveämmän paikan.

Huoltorakennuksissa ei ollut moitittavaa ja rantakin oli hyvä, mutta en silti kyllä luokittelisi aluetta 5 tähdellä. Alueella ei näkynyt yhtään kerjäläisiä, eikä heidän leirejään, joista varoteltiin useilla keskustelupalstoilla. Ilmapiiri oli rauhallinen ja suurin osa karavaaneista oli Ruotsin tai Saksan rekisterissä. Kansainvälisin campingalue tähän mennessä. Tietenkin Vuosaaren sataman läheisyys vaikuttaa asiaan, sillä Saksan lautat lähtevät sieltä. Espoon Oittaalta löytyy myös leirintäalue, josta pääsee hyvin liikkumaan julkisilla Helsinkiin. Toki onhan Espoossakin paljon kivaa tekemistä ja nähtävää.

Finnair Sky Wheel.

Finnair Sky Wheel.

Yöt vietimme tällä reissulla tuttavamme pihalla parkissa. Lauantai-päivä hujahti Vantaalla Jumbo-ostoskeskuksessa ja Helsingin Itäkeskuksessa. Itäkeskuksen Tallinnanaukiolta löysimme hinta-laatusuhteeltaan hyvän sushi-aasialaisbuffetin FLQ:n. Jumbossa kävimme pelaamassa hohtominigolfia. Todella viihtyisä paikka ja monipuoliset radat. Osa radoista oli kauhualueella, jossa sai säikkyä ihan kunnolla. Parit kiljahdukset taisivat kuulua asiaan. Kävimme kävelyllä myös Kaivopuiston rannassa katsomassa Suomen suurinta Benjihyppypaikkaa ja Katajanokalle noussutta maailmanpyörää, Finnair Sky Wheel:ia.

Kaivarin benji.

Kaivarin benji.

Jumbon hohtominigolf.

Jumbon hohtominigolf.

Kotimatkalla pysähdyimme Vierumäen Matkakeitaassa aamupalalla ja oli kyllä todella täyttävä aamiainen. Tarjolla oli lihapullia, nakkeja, munakokkelia, keitettyjä munia, jogurtteja, hedelmiä, montaa sorttia leikkeleitä, juustoja, riisipiirakoita, leipää, tuoreita korvapuusteja ja munkkeja. Paras huoltoasema-aamiainen kyllä tähän mennessä.

Varoitus: Mörköjä radalla!

Varoitus: Mörköjä radalla!

Loppumatka sujuikin jo seuraavaa reissua suunnitellessa. Ehkäpä löydämme itsemme viikonloppuna Tampereen Chilifestivaaleilta ja Peurungan kylpylästä.

Yhteistyössä mukana: Top Camping Vaasa, Wasalandia ja Tropiclandia

Tykkää meistä Facebookissa ja tilaa KivaaTekemistä-uutiskirje. Uutiskirjeen tilaajana saat vinkit Suomen kivoimmista kohteista ja tapahtumista sähköpostiisi parin viikon välein ja olet mukana kuukausiarvonnoissamme.