Vieraskynä: Lohjan ihanat jouluperinteet – Menneen Ajan Joulumarkkinat, Tytyrin Joulu ja Jouluvaellus

Julkaistu:

20.11.2015
| Kirjoittanut:

Kuva: VisitLohja.fi

Kuva: VisitLohja.fi

Paras JouluLohja – Joulunajan tapahtumat lähellä sinua

Viime vuonna jouluaiheista blogia kirjoittaessani taisin myöntää olevani aikamoinen jouluihminen. Vaikka joulu itsessään on ihana rentoutumisen ja rauhoittumisen aikaan, niin ehdottomasti suosikkiaikaani on joulukuu ja joulun odotus.

Joulun alla viikonloput täyttyvät erilaisista joulumarkkinoista – ja myyjäisistä, työpäivän jälkeen suuntaan joulukorttipajoihin ja himmelikursseille, tai sitten menen laulamaan kauneimpia joululauluja tai katsomaan hauskoja joulunäytelmiä.

Olen myös siitä onnellisessa asemassa ja lähelläni Lohjalla ei ole pulaa joulunajan tapahtumatarjonnasta. Tänäkin vuonna joulun alle sijoittuu puolisen sataa erilaista myyjäistä, joulukonserttia, joulunäytöstä ja joulumarkkinaa. Lohjalle ei ole pitkä matka myöskään sinulla, joten kannatta lukea läpi Lohjan joulutapahtumavinkit ja käväistä visitlohja.fi –sivuilla tutustamassa koko joulusesongin tarjontaan.

Kuva: VisitLohja.fi

Kuva: VisitLohja.fi

Tytyrin Kaivosmuseon Joulu -tapahtumaa vietetään tänä vuonna joulukuun toisella viikolla 7. – 13.12. Tytyrin Kaivosmuseon Jouluun kuuluu Kivessä Elämä –kaivoskierros sekä Vaahterateatterin esittämänä koko perheen joulunäytelmän Hiiden-eukon joululahjat.

Kaivosympäristöön luontevasti istuva näytelmä kertoo 300 vuoden ajan vuoren sisällä asustaneista Hiiden peikosta ja hänen eukostaan. Eräänä päivänä aina hakun kanssa raatava Hiiden-eukko saa kosketuksen ulkomaailmaan, kun hän ukon nukkuessa livahtaa oven ulkopuolelle. Tästä alkaa Hiiden-eukon ja hänen laverilla makailevan ukkonsa elämässä muutosten aika, yhdessä uusien tuttavien Nippe ja Nappe -tonttujen kanssa.

Menneen Ajan Joulumarkkinat, Lohja. Kuva: VisitLohja.fi

Menneen Ajan Joulumarkkinat, Lohja. Kuva: VisitLohja.fi

Menneen Ajan Joulumarkkinat ovat vuosien varrella kasvaneet Länsi-Uudenmaan suurimmaksi tapahtumaksi. Tänä vuonna joulumarkkinat järjestetään 12. – 13.12. Tunnelmallisia kojuja on joulumarkkinoilla mukana lähes 200. Ostettavaa löytyy paikallisherkuista, omenoista ja Inkoonpuurosta aina rautakoruihin ja ekologiseen kosmetiikkaan.

Markkinakojujen lisäksi keskiaikaisen Lohjan Pyhän Laurin kirkon ympäristö täyttyy erilaisista tapahtumista jotka ulottuvat Lohjan museolle saakka. Esiintymässä ovat tietenkin Lohjan Lucia-neito sekä Tiernapojat, Joulupukin vastaanottoa unohtamatta.

Vivamon Raamattukylän Jouluvaellus. Kuva: VisitLohja.fi

Vivamon Raamattukylän Jouluvaellus. Kuva: VisitLohja.fi

Vivamon Raamattukylän Jouluvaellus on perinteinen tapahtuma Lohjalla, joka vie yleisön kaiken joulukiireen keskellä koskettavan joulusanoman äärelle. Vivamon Raamattukylä on Raamatun kertomusten esittämiseen erikoistunut teatteri Lohjalla. Teatterin Jouluvaellus Ihmeellinen Ilo saattaa vaeltajat keskelle joulun tapahtumia.

Joulun kertomus kuvaa kaunistelematta ihmisluontoon sisältyvän ahneuden, pelot ja vallantavoittelun. Kaiken tämän keskelle laskeutuu taivaasta ihmeellinen ilosanoma. Enkeli ilmoittaa Vapahtajan syntymästä kedon paimenille. He lähtevät juoksujalkaa katsomaan seimen salaisuutta, vastasyntynyttä Jeesus-lasta. Hänen luokseen löytävät tiensä myös tähteä seuraavat Itämaan tietäjät. Vivamon Raamattukylän Jouluvaellus 8. – 17.12.

Tapahtumarikasta ja rauhallista joulunodotusta toivottaen,
Helena, Visitlohja

Kuva: VisitLohja.fi

Kuva: VisitLohja.fi

P.S. Toimistollamme on lohjalaisen Konditoria Pink Lemonin piparkakkunäyttely. Lohjalaiset maamerkit piparkakkutaikinasta on loihtinut Kati Koskinen ja arvokkaat taideteokset huutokaupataan ma 21.12. toimipisteellämme Lohjan ABC:llä. Joten, jos tuolloin satut olemaan tienpäällä matkalla Turkuun tai Helsinkiin, niin kannattaa piipahtaa paikan päällä. Huutokaupan tuotto lahjoitetaan Kati Koskisen valitsemalle hyväntekeväisyyskohteelle.

***

VisitLohja on KivaaTekemistä.fi -palvelun Tähtikohde.

KivaaTekemistä.fi on koko Suomen kattava hakupalvelu kaikelle kivalle tekemiselle. Tykkää meistä Facebookissa ja tilaa KivaaTekemistä -uutiskirje. Uutiskirjeen tilaajana saat vinkit Suomen kivoimmista kohteista ja tapahtumista sähköpostiisi parin viikon välein ja olet mukana kuukausiarvonnoissamme.