Vierailimme Pohjois-Karjalassa – Valtatie 6 valokuvina

Julkaistu:

10.08.2016
| Kirjoittanut:

Kivaa Tekemistä pääsi tutustumaan itäisimpään Suomeen heinä-elokuun vaihteessa. Välillä ukkonen uhmasi, mutta pääosin säät olivat aurinkoisia tai puolipilvisiä.

Sadepäivänä pääsimme tutustumaan vuonna 2013 avattuun Koli Relax Spa -hemmottelu- ja maisemakylpylään.

Reissulta kertyi upeita itäsuomalaisia kuvia iso pino. Kerromme Pohjois-Karjalasta tarkemmin elo-syyskuun vaihteessa, mutta julkaisemme jo nyt kuvakollaasin kohteista 6-tien varrelta tai tuntumasta, pohjoisesta etelään päin tultaessa.

Kohteita joissa vierailimme. Kartan lähde: Google Maps

Ensimmäisenä esittelyvuorossa on omaleimainen ja perinteikäs Majatalo Puukarin Pysäkki heti Kainuun korpien jälkeen Pohjois-Karjalan järvisempien erämaiden puolella.

Eteläisimpänä kartalle on merkitty viimeisin pysähdyspaikkamme paluupäivänä, Kymenlaakson Kouvolassa sijaitseva Kymen Paviljonki.

PUUKARIN PYSÄKKI

Valtimon helmi. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Kuvat: KivaaTekemistä.fi

Puukarin Pysäkki (www)
Kajaanintie 844, Valtimo

BOMBAN TALO

Bomban talo – karjalaista kulttuuria ja ruokaa. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Kuvat: KivaaTekemistä.fi

Bomban talo ja karjalaiskylä (www)
Suojärvenkatu 1, Nurmes

TULIKIVEN KIVIKYLÄ


Suomen Kivikeskus Tulikiven Kivikylässä on monipuolinen näyttelykohde. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Kuvat: KivaaTekemistä.fi

Tulikiven Kivikylä (www)
Kuhnustantie 10, Juuka

Kivikylän Herkku, Juuka. Kuva: KivaaTekemistä.fi

KOLI

Kolin kansallismaisema Pieliselle päin, kuvattu laelta nimeltään Paha-Koli. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Break Sokos Hotel Koli & Koli Relax Spa. Kuvat: KivaaTekemistä.fi

Kuva: KivaaTekemistä.fi

Break Sokos Hotel Koli (www)
Ylä-Kolintie 39, Lieksa

Luontokeskus Ukko. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Kolin kylän matkailuinfo. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Kolin satama. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Portaiden ala-askelman vasemmalla puolella se näkyy – Kolin Pirunkirkko. Kuvat: KivaaTekemistä.fi

KESTIKIEVARI HERRANNIEMI

Majatalotoimintaa toisessa polvessa, hevoskestikievari jo 1800-luvulla. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Kestikievari Herranniemi. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Kuvat: KivaaTekemistä.fi

Kestikievari Herranniemi (www)
Vuonislahdentie 185, Lieksa

Kuvanveistäjä Eva Ryynäsen (1915-2001) taiteilijakoti, ateljee ja hänen suunnittelemansa kirkko sijaitsevat Lieksan Paaterissa, lähellä Vuonislahtea. Kuva: KivaaTekemistä.fi

ITE-taiteilija Veijo Rönkkösen (1944-2010) patsaspuisto 6-tien varressa Parikkalassa Etelä-Karjalassa. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Kymen Paviljongin kotieläinpiha, Kouvola. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Teksti: Sari Särkijärvi, Henri Elo

Break Sokos Hotel Koli, Bomban talo, Puukarin Pysäkki, Kestikievari Herranniemi ja Tulikiven Kivikylä ovat KivaaTekemistä.fi -palvelun Tähtikohteita. Lue myös laajempi artikkelimme 5.9.16 (www) Pohjois-Karjalasta.

**
Jos haluat teettää meillä kohdearvioita Suomen laadukkaimmista käyntikohteista, otathan yhteyttä, puh. 0400 468 174 tai henri(a)kivaatekemista.fi. Suurin osa kesän 2015 kampanja-asiakkaistamme teki kävijä- tai myyntiennätyksen. Lue lisää.




KivaaTekemistä.fi on koko Suomen kattava vapaa-ajan media ja hakupalvelu kivalle tekemiselle. Tykkää meistä Facebookissa ja tilaa KivaaTekemistä -uutiskirje. Uutiskirjeen tilaajana saat vinkit Suomen kivoimmista kohteista ja tapahtumista sähköpostiisi parin viikon välein ja olet mukana kuukausiarvonnoissamme.