Upea Uusikaupunki uudistui – nähtävää merellä ja kesätekemistä lapsille

Julkaistu:

08.07.2016
| Kirjoittanut:

Päivitetty 2017

Uudenkaupungin merimaisemia. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Uudenkaupungin merimaisemia. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Kivaa Tekemistä -matkaopas Uusikaupunki

Olemme kirjoittaneet jo kolmena aiempana kesänä Varsinais-Suomen helmestä Uudestakaupungista. Tämä kesä ei tee poikkeusta! Mielestämme Uudenkaupungin ylivoimainen vahvuus on meri, kaunis saaristo ja viime vuosina lisääntynyt risteilytarjonta, mutta kaupungissa on tarjolla paljon muutakin!

Kysyimme Uudenkaupungin matkailun Irmeli Laaksoselta kesän 2017 kuulumiset ja päivitimme tuoreet tiedot tähän, viime heinäkuussa ensi kertaa julkaistuun, artikkeliin.

Irmeli vinkkaa muun muassa kesäteatteriesityksistä ja laajasta tarjonnasta lapsiperheille. Sekä heinäkuun kulttuuririennoista, muun muassa kansainvälinen Crusell-viikko, että lapsille suunnatuista tapahtumista ja kohteista kaupunki on julkaissut hyvät listaukset (kulttuuri, lapset).

Onnea 400-vuotias Uki!

Uusikaupunki on puutaloineen ja ympäri Kaupunginlahtea kulkevine kävelyreitteineen tutustumisen arvoinen kauempaakin saapuvalle. Uudenkaupungin murre muistuttaa Turun ja Rauman murretta, mutta on silti aivan omansa.

Uusikaupunki eli Uki sijaitsee juuri Turun ja Rauman puolivälissä, munapitäjä Laitilasta merelle päin 20 kilometriä. Uusikaupunki viettää 400-vuotisjuhliaan nyt vuonna 2017 ja se on näkynyt ja näkyy monin tavoin.

Uudenkaupungin puutaloidylliä. Kuvan lähde: Uudenkaupungin matkailu

Uudenkaupungin puutaloidylliä. Kuvan lähde: Uudenkaupungin matkailu

Uusia mahdollisuuksia mennä merelle

Uudestakaupungista pääsee merelle nyt toista kesää Kaljaasi Olgalla säännöllisesti, kun Olga on tehnyt aiemmin vain tilauspurjehduksia.

131-vuotias wanha rouva, Pohjoismaiden vanhin yhä purjehtiva kaljaasi Olga, vie matkailijat meriretkelle Katanpään linnakesaarelle Uudestakaupungista lauantaisin ja sunnuntaisin. Olgassa on A-oikeudet ja ammattitaitoinen henkilöstö.

Heinäkuun aikana voit kokeilla myös Merirosvoristeilyä lapsille ja perheille pe 14.7. tai pe 28.7. Katso tarkemmin Olgan risteilyt (www).

Kaljaasi Olga. Kuvan lähde: Hot Group Production /www.hg-production.com

Kaljaasi Olga. Kuvan lähde: Hot Group Production /www.hg-production.com

Isokarin majakkasaarella ulkomerellä pääsee kokemaan merifiiliksen aidoimmillaan. Majakka on Pohjanlahden korkein (49,4 m) ja peräisin keisarillisen Venäjän ajalta vuodelta 1833. Isokari kuuluu Selkämeren kansallispuistoon.

Isokariin matkailijoita kuljettaa säännölllisesti keskiviikosta sunnuntaihin matkustaja-alus M/S Kerttu (www). Sekä Isokarissa että Katanpäässä on kesäkahvila ja Isokarissa myös kesähotelli ja tilausravintola – kalaa, karitsaa ja villivihanneksia.

100-vuotiasta Suomea juhlitaan Isokarissa Suomen luonnon päivänä 26.8.17, jolloin on luvassa lauluristeily viehättävälle majakkasaarelle.

Uutta ovat kesällä 2017 joka torstai järjestettävät Torstaivisaristeilyt aidon pubivisan tyyliin 10.8. asti. Visailemaan lähdetään Kaupunginlahden rannasta klo 18.30 ja visailun aikana tehdään parin tunnin kierros merellä. Aluksessa on pienen purtavan lisäksi tarjolla paikallisten panimoiden tuotteita. Pelkkä risteily on osallistujille maksuton.

Seikkailunnälkäisille on tarjolla myös hylkyretkiä, joilla hylkyjä tutkitaan viistokaikuluotaimella ja pinnalta käsin. Retkien järjestäjänä toimii Uudenkaupungin sukelluskeskus ja ne vaativat toteutuakseen vähintään 6 osallistujaa (www).

Retket sopivat vanhoista hylyistä kiinnostuneille lapsille ja aikuisille.

Tiftö V:n Kolmen salmen risteily kulkee nimensä mukaisesti Uudenkaupungin suojaisilla lähivesillä, läpi kolmen salmen, Pikku-Puntarin, Ison Puntarin ja Syväsalmen. Kolmen salmen risteilyllä voit kuulla palan paikallista merihistoriaa, jotka on koottu paikallisessa Merihistorian perinnepiirissä.

Risteilyistä kootusti: www

Isonkarin majakka. Kuvan lähde: www.isokari.fi

Isonkarin majakka. Kuvan lähde: www.isokari.fi

Velhoveden reitti ja uutta Pyhämaassa!

Pyöräilijälle Uki on tarjonnut vuodesta 2014 lähtien monipuolisen Velhoveden kierroksen, jolle tulee pituutta n. 50 km ja jonka varrella voit yöpyä useissa kohteissa, esimerkiksi Pirkholmassa (myös lemmikit sallittuja lomamökeissä!), Wanhassa Viinikkalassa Pyhämaassa, joka oli mukana Ihanimmat majatalot -vertailussamme keväällä 2016, tai Sannaisissa Pekka Siuttilan Lomamäkeissä.

Pyhämaassa, Ukin keskustasta pohjoiseen, sijaitsee myös Iloiset veijarit –kotieläintila. Pyhämaan Telakanrannassa voit puolestaan kokeilla melontaa kajakeilla, ja Pyhämaan kirkonkylään valmistui vuonna 2016 18-väyläinen frisbee-rata.

Velhoveden reitistä ja vaikkapa sähköpyörien vuokrauksesta löydät lisätietoa tästä (www). Tässä on linkki Velhoveden kierroksen karttaan (jpg): www.

Hoks!
Kesällä 2017 myös Nopperlan kartanoon on avattu kokeiluluontoisesti kotieläinpiha ja kesäkahvila.
Kahvilassa on myynnissä tilalla itse leivottua saaristolaisleipää ja tilan omaa Highland -karjan lihaa.

Nopperla sijaitsee Uudenkaupungin Lokalahdella, n. 20 km kaupungin keskustasta etelään Kustavin suuntaan.

**
TEE LOMASTASI HELPOMPI. WWW.KIVAATEKEMISTÄ.FI -PALVELU UUDISTUI KESÄLLÄ 2016. TUHANSIA SUOMEN PARHAITA KOHTEITA MAKSUTTA MYÖS KÄNNYKÄSSÄ.
**

Lapsiperheen vetonaulat

Ukissa on varsinkin kesäaikaan paljon tekemistä lapsille. Myllymuorilla on kesällä 2017 ihan uutta mielessä!

”Myllymuorin älyhipaisulaitteeseen on ilmaantunut aivan uusi hieno peli Mokeponi. Pelin avulla etsitään kaupungin eri nähtävyyskohteista Mokeponeja. Sitä, mistä peli on ilmaantunut, on täydellinen mysteeri. Hauskan retken tuoksinnassa syödään myös eväät, lauletaan ja räpätään muorin uusinta hittiä, Mokeponi-räppiä.”

Koko perheelle suunnattu puolentoista tunnin Myllymuorin seikkailuretki järjestetään tiistaisin ja torstaisin (www).

Myllymuori. Kuvan lähde: Nukketeatteri Piironginlaatikko/ www.piironginlaatikko.com/

Myllymuori. Kuvan lähde: Nukketeatteri Piironginlaatikko/ www.piironginlaatikko.com/

Uudenkaupungin museon upea Wahlbergin talo on kesällä auki joka päivä, ma-pe klo 10-17, la-su 12-15. (www)
Pihalla on lasten suosittu leikkipaikka ja suutarin verstas.

Keskiviikkoisin klo 11 on luvassa lasten työpaja “400 vuoden aikamatka”.

”Aikamatka Uudenkaupungin perustamisen aikaan. Työpajan aikana tutustutaan siihen, millaista oli elämä juuri perustetussa Uudessakaupungissa ja miltä kaupunki näytti. Kesto noin tunnin.” (www)

Värikästä menoa tarjoaa Taidetalo Pilvilinna, joka on avoinna kesäaikaan tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. Koko perheen omaperäinen taidetalo sijaitsee n. 3 km päässä kaupungin keskustasta Lepäisten suuntaan, kaupungin uimarannan vieressä. Meren rannassa on kahviterassi ja metsän kautta lammen ympäri kiertää taidepolku, joka uusitaan joka vuosi. (www)

Kuvan lähde: Taidetalo Pilvilinna

Kuvan lähde: Taidetalo Pilvilinna

Menopeleistä ja tekniikasta kiinnostuneille Uki tarjoaa perinteikkään Automuseon (www) ja toimimattomien koneiden Bonk Museon. Bonkissa toimii museon aukioloaikoina myös Lasten konepaja, jossa perheen pienimmät voivat suunnitella ja rakentaa oman Bonk-koneen! (www)

Uudenkaupungin kaupunginlahden tunnelmaa ravintoloineen ja kahviloineen ei kannata missata! Tapahtumien ja veneilyn ytimessä sijaitsee Pakkahuone ja sen vierasvenesatama keskellä kaupunkia, osoitteessa Pakkahuoneentori 1. Siitä on vain pari korttelinväliä Ukin matkailutoimistoon, Rauhankatu 10 (www).

Pakkahuoneen vierasvenesatamassa järjestetään ohjelmalliset iltatorit kesäkeskiviikkoisin klo 16 alkaen. Lapsille on omaa ohjelmaa Lasten Satamassa klo 16.30 alkaen.

Keskiviikkoisin Ukissa järjestetään myös PuistoZumbaa (!) ja auktorisoidun oppaan kaupunkikierroksia, tarkemmin tapahtumakalenterissa. Bongaa myös Uki 400 -kaupunkijuna, joka ajaa kierroksia kaupungilla ti-la 29.7. saakka (www).

Hoks! Tämän lisäksi kaupunkijuna ajaa nyt kesällä 2017 The Uusikaupunki -näytelmäkierroksia, lisätietoa alempana.

Kaupunginlahti, Uusikaupunki. Kuvan lähde: Uudenkaupungin matkailu

Kaupunginlahti, Uusikaupunki. Kuvan lähde: Uudenkaupungin matkailu

Tulevia tapahtumia heinä-elokuussa 2017

13.-15.7. Karjurock
14.-16.7. Museojuna Turku-Uki-Turku
15.-29.7. The Uusikaupunki – spektaakkelimainen lentojunamatka läpi vuosisatojen (www)
22.-29.7. Uki 400 – Crusell-viikko 2017 (www)
19.8. Puupaatei Pakkahuoneel
26.8. Venetsialaiset Pakkahuoneen vierasvenesatamassa

Uudenkaupungin kauppatorilla järjestetään kesälauantaisin klo 9-13 ohjelmallisia Tul toril -teematoritapahtumia (www):

15.7. Taitotori – käsitöitä ja taidetta
22.7. Crusell-tori
29.7. Flikattetori – naisten teematori, hyvinvointi
5.8. Vauhtitori – mm. Uki-400 Mercedes-Benz -promootioauto
12.8. Muksutori
19.8. Kirpputori
26.8. Puhtitori

Lisää tapahtumia löydät Uudenkaupungin tapahtumakalenterista (www).

Hoks! Kalenterista löytyy useita kiintoisia taidenäyttelyitä sekä musiikki- ja kesäteatteriesityksiä, joita tässä artikkelissa ei ole mainittu.

Crusell-viikkojen Lyhtyjen yö. Kuvan lähde: Uudenkaupungin matkailu

Crusell-viikkojen Lyhtyjen yö. Kuvan lähde: Uudenkaupungin matkailu

Uudenkaupungin palvelut kootusti

Uudenkaupungin shoppailukohteetmajoituskohteetkahvilat ja ravintolat

Näkemistä ja tekemistä (www)

Uudenkaupungin matkailutoimisto, Rauhankatu 10 (www)
puh. 050 420 5333, 050 420 5329, 050 420 5425

Uudenkaupungin matkailusivusto
Uusikaupunki – Visit Uusikaupunki -Facebook-sivut

**
Uusikaupunki on KivaaTekemistä.fi / LikeFinland.com -palvelun Tähtikohde ja media-asiakas.

Teksti: Henri Elo, Sari Särkijärvi




Jos haluat teettää meillä kohdearvioita Suomen laadukkaimmista käyntikohteista, otathan yhteyttä, puh. 0400 468 174 tai henri(a)kivaatekemista.fi. Jos haluat Tähtikohteeksi ja/tai että kerromme sinun kohteesi tarinan, otathan yhteyttä, puh. 0400 468 174 tai henri(a)kivaatekemista.fi. Olemme saaneet hyvää palautetta asiakkailtamme onnistuneista kampanjoista, joita teemme ympäri vuoden. Lue lisää

KivaaTekemistä.fi on koko Suomen kattava vapaa-ajan media ja hakupalvelu kivalle tekemiselle. Tykkää meistä Facebookissa ja tilaa KivaaTekemistä -uutiskirje. Uutiskirjeen tilaajana saat vinkit Suomen kivoimmista kohteista ja tapahtumista sähköpostiisi parin viikon välein ja olet mukana kuukausiarvonnoissamme.