Uittotunnelin kesäkahvila ihastutti Tampereella

Julkaistu:

18.07.2016
| Kirjoittanut:

Päivitetty 2018

Kuva: KivaaTekemistä.fi

Kuva: KivaaTekemistä.fi

Suomi on pullollaan erilaisia kahviloita, mutta missä sijaitsevat ne kivoimmat? Kivaa Tekemistä –tiimi kävi kesäkuussa tutustumassa Tampereen Pispalassa sijaitsevaan Uittotunnelin kesäkahvilaan.

Tapasimme kahvilayrittäjä Tarja Ahon ja tämän puolison Kari Kasken, joka tituleerasi itsensä hymyssä suin paikan ”apulaiseksi”. Kari on metallialan yrittäjä itsekin.

Tarja ja Kari. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Tarja ja Kari. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Pitkään ravintola-alalla työskennellyt Tarja kertoi pitäneensä Tammelan torilla muikkupistettä kymmenisen vuotta. Vuonna 2008 hän perusti Kahvila Epilän Tampereen Pispalaan Pyhäjärven puolelle.

Uittotunnelin kahvila sijaitsee puolestaan Näsijärven rannassa, valtatien 12 varrella (Paasikiventie), ja se avattiin nykymuodossaan kesällä 2013. Näsijärven rannalla oli aluksi vain pieni koppi, mutta nyt samalla paikalla komeilee oikea kahvila kivoine merihenkisine sisustuselementteineen.

Mikä ihmeen Uittotunneli?

Kahvila on saanut nimensä 1968 valmistuneesta uittotunnelista, joka sijaitsee kivenheiton päässä kahvilasta. Tunnelin kautta oli alun perin tarkoitus uittaa puutavaraa Näsijärvestä Pyhäjärveen. Tunneli jäi kuitenkin kokonaan käyttämättä, kunnes sitä alettiin käyttää veneiden kuljetustunnelina 40 vuotta myöhemmin.

Tunneli on avoinna kävelijöille ja pyöräilijöille kahvilan aukioloaikoina ma-su klo 11-19 toukokuusta elokuuhun.

Uittotunneli. Katossa näkyvän ristin kohdalla sijaitsi Pispalan kirkko, joka paloi uittotunnelin rakentamisen aikana. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Uittotunneli. Katossa näkyvän ristin kohdalla sijaitsi Pispalan kirkko, joka paloi uittotunnelin rakentamisen aikana. Kuva: KivaaTekemistä.fi

**
TEE LOMASTASI HELPOMPI. WWW.KIVAATEKEMISTÄ.FI -PALVELU ON UUDISTUNUT KESÄKUUSSA 2016 – YHTEISTYÖSSÄ TAMPERELAINEN MAINOSTOIMISTO MEDIAPORRAS. TUHANSIA SUOMEN PARHAITA KOHTEITA MAKSUTTA MYÖS KÄNNYKÄSSÄ.
**

Uittotunnelin sisäänkäynti Puhäjärven puolelta. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Uittotunnelin sisäänkäynti Puhäjärven puolelta. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Tampereen helmi

Historiallinen Uittotunneli kahviloineen on sen verran erityinen paikka, että sinne kannattaa poiketa kauempaakin. Tampereelta pohjoiseen päin entistä kolmostietä (nyk. valtatie 12, Paasikiventie) ajattaessa sinne pääsee myös autolla.

Suurin osa asiakkaista on lähiseudun asukkaita, jotka tulevat tunnelin kautta, Tarja kertoo. ”Asiakkaita on tullut paljon puskaradion avulla.”

Uittotunnelin kahvila työllistää kesäisin 4 työntekijää. Tarja ja kesätyöntekijät Heidi (keskellä) ja Jenni. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Uittotunnelin kahvila työllistää kesäisin 4 työntekijää. Tarja ja kesätyöntekijät Heidi (keskellä) ja Jenni. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Kahvilaherkut lohiburgereineen sekä suolaisine että makeine lättyineen eivät jätä kylmäksi eivätkä nälkäiseksi. Ja mikä parasta, terassilta avautuvat upeat maisemat Näsijärvelle. Kahvilasta on saatavilla myös tuoretta pullaa, voileipiä ja pehmistä, jota tarjoillaan lättyjenkin päällä.

Kari esitteli meille kahvilan pihapiirissä komeilevan veneen, jonka hän oli kuljettanut ja asentanut sinne lasten leikkejä varten tänä keväänä.

Kari on hyvillä puusepäntaidoillaan kunnostanut veneen kuivalle maalle lapsien ja vähän aikuistenkin iloksi. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Kari on hyvillä puusepäntaidoillaan kunnostanut veneen kuivalle maalle lapsien ja vähän aikuistenkin iloksi. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Pyöräretkelle Uittotunnelin kesäkahvilaan

Kahvila on kiva päiväretkikohde pyöräillen tai jopa meloen. ”Kahvilaan voi tulla lättykahveille ja siinä sivussa rauhoittumaan komeita järvimaisemia katsellen”, Kari vinkkaa.

Kahvilan terassilta voi ihastella upeita Näsijärven maisemia. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Kahvilan terassilta voi ihastella upeita Näsijärven maisemia. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Karin mukaan vierasvenelaituri on suunnitteilla, jolloin kahvilaan voi poiketa omalla veneelläkin. ”Myös höyrylaiva Tarjanteen on tarkoitus tehdä lyhyitä risteilyjä Uittotunnelille”, Kari sanoo.

Uittotunnelin Kahvilan lähellä sijaitsee myös vesijettivuokraus SparkPark.

Uittotunnelin Kahvilan ranta ja vanha kahvilarakennus. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Uittotunnelin Kahvilan ranta ja vanha kahvilarakennus. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Yhteystiedot

Uittotunnelin Kahvila (www)
Paasikiventie 38, 33270 Tampere
Puh. 050 525 7567

Avoinna kesäisin joka päivä klo 11-19 (päivitetty 2018) toukokuun alusta elokuun loppuun!

Uittotunneli Facebookissa

***
Uittotunnelin Kahvila on Kivaa Tekemistä -palvelun Tähtikohde ja media-asiakas.

Teksti: Sari Särkijärvi, Henri Elo




Jos haluat teettää meillä kohdearvioita Suomen laadukkaimmista käyntikohteista, otathan yhteyttä, puh. 0400 468 174 tai henri(a)kivaatekemista.fi. Suurin osa kesän 2015 kampanja-asiakkaistamme teki kävijä- tai myyntiennätyksen. Lue lisää.

KivaaTekemistä.fi on koko Suomen kattava vapaa-ajan media ja hakupalvelu kivalle tekemiselle. Tykkää meistä Facebookissa ja tilaa KivaaTekemistä -uutiskirje. Uutiskirjeen tilaajana saat vinkit Suomen kivoimmista kohteista ja tapahtumista sähköpostiisi parin viikon välein ja olet mukana kuukausiarvonnoissamme.

2 thoughts on “Uittotunnelin kesäkahvila ihastutti Tampereella

  1. Reijo Pinomäki

    Uittotunnelin kahvila ei sijaitse kolmostien varrella, vaan valtatie on n:o 12, Kouvola …. Rauma. Kahvila on kyllä kiva, ei siinä mitään.

Kommentointi on suljettu.