Tuusulan Hobby Centerin valikoima uudistui – Kivaa Tekemistä tutustui

Julkaistu:

20.11.2016
| Kirjoittanut:

Hobby Center - ainoa laatuaan Suomessa. Oikealla elokuussa avautunut, Keravalta muuttanut SportDivari. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Hobby Center – ainoa laatuaan Suomessa. Oikealla elokuussa avautunut, Keravalta muuttanut SportDivari. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Kirjoitimme vuosi sitten Tuusulan Sahankulman kauppakeskuksen uusista liikkeistä. Kyse on kiinteistöstä, jonka yläkerrassa sijaitsee tavaratalo Puuilo ja alakerrassa pienempiä liikkeitä, kuten Hobby Center.

Vierailimme nyt uudestaan Hobby Centerissä, joka on ilmailun ja radio-ohjattavien menopelien sekä niiden rakentelutarvikkeiden erikoisliike.

Liikkeen tuotevalikoima on nyt uudistunut, sillä kauppias Harri Oksanen on halunnut ottaa valikoimiinsa perinteiset autoradat, jotka olivat kova juttu jo hänen nuoruudessaan 1980-luvulla.

Figuurit ovat Hobby Centerin tuorein valikoimalaajennus - isoja aloituspakkauksia ylhäältä katsoen toisessa rivissä. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Figuurit ovat Hobby Centerin tuorein valikoimalaajennus – isoja aloituspakkauksia ylhäältä katsoen toisessa rivissä. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Samoin aivan uutta on Games Workshopin Warhammer-figuurit ja -lautapelit sekä niihin liittyvät maalit ja tarvikkeet. Figuurit ovat ”pikku-ukkoja”, jotka muodostavat armeijoita. Harrastajia ovat Harrin mukaan lähinnä 15-30-vuotiaat miehet.

”Harrastajia on moneen lähtöön. Jotkut pelaavat ja toiset taas keräilevät tai maalaavat figuureita pienillä pensseleillä.”

Joulun hitit

Harri kertoo, että hän on osallistumassa naapuriliikkeen Savustintukun kanssa PopUp! Tuusula -joulumyyjäisiin pe-la 25.-26.11. Hyrylän linja-autoaseman viereisen entisen S-Marketin tiloissa. Perjantaina paikalla ollaan klo 18-20 ja lauantaina 10-14. (www)

Joulun suosikkeihin kuuluvat Harrin mukaan mm. roiskevesisuojattu radio-ohjattava Truggy-auto sekä valikoimiin tulleet perinteiset autoradat. Näitä ovat mm. kuvan Scalextric-autoradat.

Perinteisiä autoratoja Harri haaveili valikoimiinsa jo vuosi sitten. Nyt niitä on. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Perinteisiä autoratoja Harri haaveili valikoimiinsa jo vuosi sitten. Nyt niitä on. Kuva: KivaaTekemistä.fi

** KivaaTekemistä.fi -palvelu uudistui syyskuussa 2016 myös englanninkieliseksi LikeFinland.com -palveluksi **

Radio-ohjattavia Buggy/Truggy/Monster -autoja - miten vain haluat niitä kutsua. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Radio-ohjattavia Buggy/Truggy/Monster -autoja – miten vain haluat niitä kutsua. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Ilmailun puolelta löytyy aktiiviharrastajalle tuotteita laidasta laitaan, esimerkiksi lennokkien rakennussarjoja, ja myös edullisia drone-koptereita sisä- ja ulkokäyttöön. Kauppias muistuttaa myös puuveneistä, joita monet rakentelevat talviaikaan.

Lienee muuten helppohoitoisempi kuin oikea puuvene – ehkäpä jopa korvike! Rakennussarjoihin ei tyypillisesti kuulu moottoreita, vaan ne asennetaan erikseen.

On yllättävää, että Hobby Centerin laajan tarvikevalikoiman, käsittäen mm. erilaisia puurimoja, asiakkaisiin kuuluu myös askartelun ystäviä ja nukkekodin rakentajia.

Kuva: KivaaTekemistä.fi

Kuva: KivaaTekemistä.fi

Miten vuosi on mennyt?

Kauppias Harri Oksanen on pyörittänyt liikettä Sahankulmassa nyt vuoden verran ja hän kertoo, että asiakkaat ovat löytäneet liikkeen, koska liikekeskuksessa on muutenkin elämä vilkastunut.

Alakerran tilat ovat täynnä ja uusimpana liikkeenä Hobby Centerin vieressä aloitti SportDivari elokuussa, josta kirjoitimme 25.9.16 (www).

Hobby Centerissä tapahtui myös omistajanvaihdos, kun Harrin kollega päätti lähteä alkusyksystä uusille urille ja Harri osti hänen osuutensa itselleen. Maanantaista lauantaihin palvelevassa liikkeessä Harrilla on myös tuuraajia ja harjoittelijoita.

Tutustuessamme liikkeeseen tapasimme 8-luokkalaisen tet-harjoittelija Nico Juntusen, joka kertoi muun muassa valokuvanneensa tuotteita Hobby Centerin nettisivuja varten. Nico harrastaa myös itse radio-ohjattavia autoja ja hän oli hankkinut kesällä käytetyn Monsterin.

Tet-harjoittelija Nico esitteli omaa Monster-autoaan. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Tet-harjoittelija Nico esitteli omaa Monster-autoaan. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Radio-ohjattavien ja ilmailun erikoisliike

Hobby Center on entiseltä nimeltään Suomen Ilmailukauppa. Liikkeen asiakaskuntaan kuuluu niin lennokki- ja ilmailuharrastajia kuin ihan tavallisia ihmisiä ja perheitä, jotka haluavat kiintoisaa tekemistä netin vastapainoksi.

Harri muistuttaa, että verkkokauppa on syönyt perinteisten kivijalkaliikkeiden elintilaa ja leipä saattaisi jostain irrota helpommallakin. Hobby Centerin vahvuuksia ovat palvelu, varaosat ja tarvikkeet.

Lennokki- ja rakentelutarvikkeita - sopii myös askarteluun. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Lennokki- ja rakentelutarvikkeita – sopii myös askarteluun. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Jos on kiinnostunut radio-ohjattavista lennokeista tosissaan, Harri suosittelee paikallisia lennokkikerhoja ja -kenttiä. Kerhoja on mm. Keravalla, Järvenpäässä sekä Vantaalla kaksikin.

Keski-Uusimaa on radio-ohjattavien erikoisliikkeelle hyvä sijainti, koska alueella on enemmän tilaa harrastaa kuin vaikkapa Helsingin keskustassa. Harri antaa lennokkien ja multikoptereiden eli dronejen ostajalle kaupanteon yhteydessä tietopaketin perussäännöistä.

”Turvallisuus on kaiken a ja o. Normaalisti lennokkia tai dronea ei saa lennättää yli 150 m korkeudella, mutta esimeriksi Hyrylässä rajoitus on 50 m ja lentokenttien lähellä niitä ei saa lennättää lainkaan.”

Tämä edullinen drone sopii myös sisäkäyttöön ja siinä on pieni kamera, jonka voi kytkeä älylaitteeseen. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Tämä edullinen drone sopii myös sisäkäyttöön ja siinä on pieni kamera, jonka voi kytkeä älylaitteeseen. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Radio-ohjattavilla ei saa häiritä muuta liikennettä. Vapaat pihat ja kentät ovat sopivia harrastuspaikkoja.

Hobby Centerillä on myös verkkokauppa, mutta isoin osa kaupasta tehdään Sahankulman myymälässä. On hienoa, että juuri Tuusula on valikoitunut tämän erikoisliikkeen sijainniksi. Asiakkaita käy säännöllisesti mm. Porvoosta, Kirkkonummelta, Hyvinkäältä ja Riihimäeltä.

Huom. Kuvasta poiketen Hobby Center on auki 7.12.2016 alkaen ma-su aina jouluun saakka. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Huom. Kuvasta poiketen Hobby Center on auki 7.12.2016 alkaen ma-su aina jouluun saakka. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Yhteystiedot

Hobby Center – Suomen Ilmailukauppa + verkkokauppa (www)
Moukarinkuja 6
04300 Tuusula
Puh. 09 4289 2498

Hobby Center Facebookissa (www)

**
Hobby Center on KivaaTekemistä.fi -palvelun Tähtikohde ja yhteistyökumppani. Samassa kiinteistössä sijaitsevat myös Tähtikohteemme SportDivari, Sisustuskauppa.com sekä lastenvaate-outlet Varttu & Venny.

Teksti: Henri Elo
Kuvat: Sari Särkijärvi

Jos haluat, että kerromme sinun kohteesi tarinan, otathan yhteyttä, puh. 0400 468 174 tai henri(a)kivaatekemista.fi. Suurimmalla osalla kesän 2016 kampanja-asiakkaistamme oli vilkas ja hyvä kesä. Lue lisää




KivaaTekemistä.fi / LikeFinland.com on koko Suomen kattava vapaa-ajan media ja hakupalvelu kivalle tekemiselle. Tykkää meistä Facebookissa ja tilaa KivaaTekemistä -uutiskirje. Uutiskirjeen tilaajana saat vinkit Suomen kivoimmista kohteista ja tapahtumista sähköpostiisi parin viikon välein ja olet mukana kuukausiarvonnoissamme.