Tutustu lajiin: Jooga

Julkaistu:

30.01.2015
| Kirjoittanut:

Kuva: KivaaTekemistä.fi

Kuva: KivaaTekemistä.fi

Mitä tulee mieleen sanasta jooga. Miehelle?

Ei paljon muuta kuin, että joku miesjohtaja on joskus kertonut käyvänsä joogassa – vai oliko se pilates? Aivan sama. Lähdetään joogatunnille!

KivaaTekemistä -palvelussa ei tavallisesti kirjoiteta ulkomaan kohteista. Ei oikeastaan nytkään, koska nyt tutustutaan uuteen lajiin vasta-alkajan näkökulmasta.

Kuva: KivaaTekemistä.fi

Kuva: KivaaTekemistä.fi

Mutta lajiin ei tutustuta koti-Suomessa – vaan toisessa ”Suomessa”, Espanjan Aurinkorannikon Fuengirolassa, jossa paikoitellen kuulee enemmän suomea kuin espanjaa.

Kuntosali SOL Beach Fitness Centren asiakaspalvelija ja ryhmäliikuntaohjaaja Minna Halminen muistuttaa, että tämähän on kuin olisi Suomessa. Minna on kuullut, että ainoastaan suutaripalvelut suomeksi puuttuvat!

Joogatunteja vetää neljä vuotta joogaa harrastanut Sami Halminen. Hän on ohjannut joogaa vuoden verran ensin Oulussa ja nyt SOL Beachillä sekä Fuengirolan Sofia-opistolla.

Sami vetää tunnin samaan aikaan kolmella kielellä: espanjaksi, suomeksi ja englanniksi. Supisuomalainen saa olla tarkkana. Tunti on alkeistasoa ja Sami on suunnitellut sen niin, että vauhdissa pysyy mukana. Välillä hän korjailee osallistujien asentoja.

Kuva: KivaaTekemistä.fi

Kuva: KivaaTekemistä.fi

Liikesarjat ovat yksinkertaisia, mutta niihin pitää silti keskittyä. Sami muistuttaa koko ajan hengitystekniikasta: napa sisään, hengitä sisään… hengitä ulos. Osassa liikkeistä uloshengitettäessä tehdään kierto tai taivutus, sisäänhengitettäessä ”kasvetaan”.

Välillä käsiä pidetään sivuilla vaakatasossa paikallaan tai ollaan kuvan mukaisesti jalkojen ja käsien varassa takapuoli kohti taivasta. Näin lihakset hapettuvat.

Peräaukko ylös, niska rennoksi, napa sisään, muista hymy. Nämä ovat Samin usein toistamia ohjeita. ”Kun nostat liikkeissä peräaukkoa ylös, kävelet omin jaloin kauppaan vielä 80-90-vuotiaana”, hän vinkkaa pilke silmäkulmassa tunnin jälkeen.

Jooga on kuin mikä tahansa harrastus. Siinä pääsee hetkeksi pois arjesta. Samin mukaan se voi olla se päivän paras tunti. Erikoisia varusteita jooga ei vaadi: ei kenkiä, ei sukkia, ei välttämättä edes omaa joogamattoa. Jooga on rauhallisia liikkeitä. Rentoutumisharjoitus tunnin loppupuolella varmisti rennon olotilan.

Kuva: KivaaTekemistä.fi

Kuva: KivaaTekemistä.fi

Parasta joogassa oli levollisuus, mukana pysyminen ja ohjaajan hyvä rento asenne. Joogan maailmaan ei välttämättä pääse ensimmäisellä kerralla kunnolla sisään, mutta tuskin tarvitseekaan.

Jooga on paitsi liikuntaa myös kivaa lomatekemistä, kun drinkit ja maisemien katselu alkavat turruttaa. Kannattaa kokeilla niin kuin itse kokeilin ja yksi miespuolinen kaverinikin. Pääosa SOL Beachin joogaajista oli espanjalaisia tai Espanjassa asuvia suomalaisia naisia, mutta meitä miehiäkin oli ohjaajan lisäksi ainakin neljä! Samin harjoitukseen pääsee helposti turistikin mukaan, vaikka alkeiskurssi helpottaisi hänen mukaansa harrastusta.

Kuva: KivaaTekemistä.fi

Kuva: KivaaTekemistä.fi

Sami on saanut joogasta paljon ja hän jaksaa joogan avulla paremmin sekä fyysisesti että henkisesti. Joogan lisäksi Sami on mukana musiikin parissa, oululaisessa Elämän Jani -bändissä ja häntä voi nähdä trubaduurina Fuengirolan Kukko-ravintolassa.

Samin vinkit joogaa harkitsevalle:

  • Älä oota mittään
  • Jos tuntuu kipua jossain, mene siitä pois päin
  • Tule ajoissa tunnille


KivaaTekemistä.fi on koko Suomen kattava hakupalvelu kaikelle kivalle tekemiselle. Tästäkin artikkelista on nosto sopivasti parin viikon välein ilmestyvässä uutiskirjeessämme. Tykkää meistä Facebookissa ja tilaa uutiskirje, niin kiinnostavat sisältömme eivät karkaa ohi ja olet mukana kuukausiarvonnoissamme.

Palvelumme kohdesivuilla (esim. Talma Ski) on nyt Facebook-kommentointimahdollisuus. Kommentoi kohteita, niin muutkin näkevät mitä mieltä niistä ollaan!